Blogger recognition award

Sain mukavan palkintohaasteen Unelmien aika-blogin Katriinalta. Kiitos!

 Ohjeet palkituille:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.

Aloitin bloggaamisen viime vuoden keväällä. Olin seurannut aiemmin ahkerasti muoti-, ruoka- ja lifestyleblogeja. Kirjablogien maailmaan tutustuin oikeastaan vasta perustettuani Mustelumon. Blogia aloin kirjoitella elvyyttääkseni nuoruuden lukemisharrastuksen ja vaihtaakseni ajatuksia kirjoista. Ilokseni olen reilun vuoden aikana huomannut saavani bloggailusta paljon iloa. Kirjavinkkauksia olen saanut niin paljon, että nykyisin on lainapähkäilyn sijaan valinnanvaikeus ja kirjoittaminenkin on vienyt mennessään.

Mitä vinkkejä antaisin aloittelevalle bloggaajalle? Koen itsekin olevani vielä aloittelija, olenhan tehnyt tätä vasta vuoden ja kuitenkin vähän vaihtelevalla postaustahdilla. Haen omaa tyyliäni niin kirjoittamisen kuin ulkomuodonkin suhteen. Mutta kyllä tässä jotakin on opittu.

1. Kaikkein tärkeintä on pitää homma hauskana. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta tietääkseni kukaan ei ole kirjablogin pitämisestä tehnyt päivätyötä itselleen. Blogin pitäminen on harrastus. Vapaa-ajan vietteiden kuuluu olla rentouttavia ja nautinnollisia, antistress-aluetta! Opiskelussa, työelämässä ja muissa elämän haasteissa riittää ihan tarpeeksi stressattavaa. Postaustahdin vaihtelusta ei tarvitse huokailla. Tämä on yksi osa-alue elämästä, johon kuuluu paljon, paljon muutakin. Perhe, parisuhde, ystävät, työ, lemmikit, muut harrastukset jne. Päivittäminen niin ja niin monta kertaa viikossa tai kuukaudessa ei ole mikään velvollisuus.

2. Nasevan nimen keksiminen erottaa massasta. Itse en ollut perehtynyt kirjablogeihin aloittaessani, joten ajattelin Mustelumon olevan erikoinen. Ajan myötä huomasin toisin. Muste-sanan sisältäviä blogeja nimittäin löytyi useampikin. Noh, en siis ole kovin erikoinen, mutta siitä huolimatta pidän nimestä. Hauduttele siis eri vaihtoehtoja pidempään ja katsastele muiden keksintöjä.

3. Tee blogin ulkoasusta omaa silmääsi miellyttävä, mutta ota huomioon myös blogissa vierailevat. Tee ulkoasusta simppeli. Erityisen tärkeää on helppolukuisuus! Olen törmännyt muutamaan blogiin, joissa tekstiasu on ollut hirveä. Pieni fontti tai koukeroiset kirjaimet eivät houkuttele lukemaan, vaikka sisältö olisikin kohdillaan.

4. Ole aktiivinen ja sosiaalinen. Lisää lukulistallesi kiinnostavia blogeja, lue päivityksiä ja käy kommentoimassa. Tämä ei ole vaikeaa, sillä muiden päivitykset herättävät usein ajatuksia ja ideoita.

5. Klisee, tiedän, mutta: Ole oma itsesi. Kirjoita siitä mikä sinua todella kiinnostaa, kirjoita omalla tyylilläsi, anna persoonasi näkyä niin tekstissä kuin ulkoasussakin.

6. Mieti kuvia. Googlesta voi etsiä omaan käyttöön sopivaa materiaalia, mutta tässä kohtaa on pidettävä mielessä tekijänoikeudet. (Klikkaile googlessa: Kuvahaku --> Hakutyökalut --> Käyttöoikeudet -->.) Valitettavasti käyttöoikeuksien suhteen vapaita kuvia ei ole kuin kourallinen verrattaessa perushakuun, mutta hakusanoja pohtimalla ja penkomalla voi tehdä löytöjä. Itse käytän enimmäkseen itse kuvaamiani kuvia, mutta myös googlen löytöjä.

7. Pengo bloggeria. Itse perehdyin ensimmäiseksi tähän bloggerin kirjoitusohjelmaan ja näpertelin ulkoasun kanssa. Etsimmällä ja kokeilemalla ne halutut asiat löytyvät. Itsehän en ole mikään atk-velho. Yhtenä päivänä pläräilen eri säätöjä mielenkiinnolla, toisena nousee savu korvista. Aina sen sijaan on mielenkiintoista seurata tilastoja! Mitkä ovat suosittuja tekstejä, mistä ja millä hakusanoilla ihmiset ohjautuvat blogiin. Esim. viime viikolla huomasin jonkun löytäneen blogiini hakusanoin ilmainen, siitetään, väkisin. Mitäköhän on mahdettu hakea ja miten ohjaus on osoittanut Mustelumoon? Google on ihmeellinen.

8. Haluatko esiintyä omalla nimelläsi vai olla anonyymi? Olemmehan internetissä.

9. Maltti. Se on valtti. Lukijoita ei tule heti ryminällä kahtasataa, joten kannattaa vain keskittyä löytämään oma tyyli, seurata muita blogeja ja kehittää omaa suuntaansa ja miettiä väyliä, joista lisätä näkyvyyttä.



Haastan seuraavat:
Lukupino Simo
Toinen todellisuus Nadia
Hurja hassu lukija Jassu
There's no such thing as too many books Minna
Lähettäkää minulle kirjoja Timo
Satun luetut Satu
Hyönteisdokumentti hdcanis
Mari A:n kirjablogi Mari a
Pikkurilli Tuija
Kaiken voi lukea! Jori

Toni Morrison - Luoja lasta auttakoon

''Tyttö opetti mulle sellaista, mikä mun olisi pitänyt tietää koko ajan. Sillä on väliä, mitä lapselle tekee. Lapset ei välttämättä unohda sitä koskaan.''

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon kiinnitti huomioni heti. Kansi valkoiseen jakkuun pukeutuneesta mustasta naisesta on kaunis ja vangitseva. (Harmittavaan kohtaan vain tuo Jokeri-tarra sijoitettu.)

Kuvan nainen on Lula Ann Bridewell, joka on äitinsä Sweetnessin kauhuksi sudaninmusta. Maitokahvin värinen äiti hylkii tytärtään, vältellen kosketusta muutoin kuin pakon edessä ja lyhyen heikkouden hetken ajan harkitsee jopa oman lapsensa tukehduttamista. Isä syyttää pettämisestä ja jättää perheen. Vuosien kuluessa Lula Ann alkaa janota enemmän rakkautta ja hellyyttä äidiltään. Lula Ann hakee huomioita väärin tavoin ja hänen tekojensa vuoksi viaton nainen maksaa kovan hinnan.

Lula Ann vaihtaa nimensä Brideksi. Kuten morsian hän alkaa ylpeydellä pukeutua pelkästään valkoiseen, korostaen lapsuudessa hätkähdyttänyttä mustuuttaan. Moderni ja eksoottinen Bride hukkuu kehuihin ja ihailuun. Uuden stailin ja itsevarmuuden avittamina työelämä lähtee nousuun. Bride kehittää uuden kosmetiikkasarjan, eikä rahasta ole puutetta. Sweetnessiin välit ovat edelleen kylmät. Bride lähettää äidilleen rahaa, mutteivat he ole juurikaan yhteyksissä. Bride on puoli vuotta tapaillut komeaa saksofonistia Bookeria - miestä, josta hän ei tiedä oikeastaan mitään, mutta joka kuitenkin saa sydämen ja pään sekaisin.

Bookerin vähäsanaisesti jättäessä Briden vanhat torjunnan ja halveksunnan tunteet lapsuudesta palaavat vainoamaan. Miksi hän ei kelpaa? Bride päättää viimeinkin nostaa omat kissansa pöydälle ja lähteä vaatimaan vastauksia. Hän yrittää myös tehdä sovintoa vankilaan passittamansa naisen kanssa.

'' ' Värihän se vain on', oli Booker sanonut. 'Geneettinen ominaisuus - ei vika, ei kirous, ei siunaus eikä synti.' 
'Mutta', Bride oli vastustanut, 'monien mielestä rotu-'
Booker oli keskeyttänyt hänet. 'Tieteellisesti sellaista asiaa kuin rotu ei ole olemassakaan, Bride, ja siksi rasismi ilman rotuja on valintakysymys. Sitä opettavat totta kai ne, joille se on tarpeen, mutta silti se on valintaa. Ne jotka sitä harjoittavat, eivät olisi mitään ilman sitä.'''

Morrisonin kirja on lyhyt ja ytimekäs. Tarinassa tapahtuu paljon, mutta kirja onnistuu välttämään ahtauden tai kiirehdinnän. Kaikki hahmot ja tapahtumat tukevat Morrisonin sanomaa, samaa päämäärää. Hahmojen nimet merkitsevät kaikki jotakin englanniksi ja sitä kautta ne oli helppo muistaa - Sweetness makeus, Bride morsian, Raisin rusina, Queen kuningatar jne.

Kirjaa oli nautinnollista lukea, sillä juoni piti otteessaan koko ajan. Tarinaan heitetään koko ajan kysymyksiä, joihin lukija haluaa vastauksen. Tapaavatko Bride ja Sweetness? Miksi Booker lähti? Mitä Bookerille on lapsuudessa tapahtunut? Mistä Briden fyysiset oireilut johtuvat? Tarinallisia asioita miettiessä päässä pyörivät myös kirjan painavat sanomat lapsuudesta, rasismista ja menneisyyden kohtaamisesta.

Kaikki kirjassa esiintyvät lapset ovat kokeneet riistoa, rasismia, hylkäämistä tai surua. Bride äitinsä Sweetnessin kanssa jää mm. hännille asuntoa hankkiessa - ihonvärin takia. Morrison nostaa hyvin esiin sen, että vähemmistöjen sisälläkin esiintyy rasismia. Sweetnessin kylmä kohtelu tummemman mustaa tytärtään kohtaan on surullista. Äidinrakkauden kun ei pitäisi olla ehdollista. Briden täytyy ansaita rakkautta ja huomiota teoillaan, oikeudenkäynnissä todistamisella ja elämässä menestymisellä.

Hippiperheen luona toipuessaan Bride tapaa Raisin-nimisen ottolapsen, joka on pakotettu prostituutioon ja jätetty elämään kaduille oman onnensa nojaan. Lopussa Bride löytää Bookerin. Syy hänen käytökselleen löytyy väärinymmärryksistä ja lapsuudessa koetusta käsittämättömän pahuuden kohtaamisesta sekä surusta, joka on rikkonut hänen perheensä. Kaikki ovat kärsineet eri lailla, mutta heitä yhdistää rikkinäinen lapsuus, joka ei unohdu.

Lapsuuden merkitys on hirvittävän tärkeä. Pohja kaikelle elämännäkemykselle ja -kokemukselle rakennetaan elämän alussa ja minäkuva rakentuu ihan kaikesta koetusta. Vaikkei elämää ja maailmaa lapsena ymmärräkään, sitä alkaa katsoa lähtökohtiensa kautta. Hylkäämisen ja torjutuksi tulemisen tunne on raskas taakka kantaa, eikä syvälle juurtuneita tunteita aina kykene järkeistämään. Varsinkin kun useissa tapauksissa syitä ja vastauksia ei välttämättä ole edes mahdollista saada. Miksi ihmiset laiminlyövät lapsiaan? Onko taustalla pahuutta, laiminlyöjän omia lannistavia kokemuksia, epätoivoa, vaiko vain välinpitämättömyyttä? Lapsen ei pitäisi kohdata kohtuutonta kärsimystä.

Itselleni tämä on liki täydellinen kirja.

Mitä mieltä te muut olette tästä?

Agatha Christie - Roger Ackroydin murha

Roger Ackroydin murha on vuonna 2013 valittu kaikkien aikojen parhaaksi rikosromaaniksi brittien rikoskirjailijoiden toimesta. Odotukseni olivat siis korkealla.

King's Abbotin kylässä Ferrarsin aviopari on kuollut jo ennen tarinan alkua. Mies vatsakouristuksiin ja pian perään hänen vaimonsa - oletettavasti oman käden kautta. Sitten hulppeassa kartanossa tapahtuu kolmas murha. Kartanonomistaja Roger Ackroydia on pistetty tikarilla selkään. Murhahetkellä paikalla on Ackroydin perhettä, perhelääkäri, liuta palvelusväkeä sekä yksi naamioutunut herra. Epäilykset kohdistuvat tapahtumien jälkeen kadonneeseen vainajan ottopoikaan sekä tunnistamattomaan ulkomaalaiseen mieheen. Paikalla ollut lääkäri James Sheppard oppii pian pikkuruisen kurpitsoihin mieltyneen naapurinsa olevan maailmankuulu etsivä Hercule Poirot ja hän huomaa ajautuvansa tämän avustajaksi rikoksen selvittelyssä.

Kirja ei yllä Eikä yksikään pelastunut, Murha idän pikajunassa tai muiden Christien helmien tasolle, mutta ihan hyvä dekkari se on. Odottamattomia juonenkäänteitä Christie saa nivottua vähän huonompiinkin teoksiinsa, mutta mikään lattialle leukaa tiputtava loppuratkaisu ei tässä ollut. Syynä mm. se, että samanlainen loppuratkaisu on eräässä myöhäisemmässä Christiessä...

Oli ihanaa antaa Poirotin harmaiden aivosolujen kuljettaa murhatutkimusta eteenpäin. Miten joku hahmo voikin olla samaan aikaan niin ärsyttävä, mutta myöskin niin rakastettava? Kovin sivistyneen pöyhkeästi käyttäytyvä kananmunapää, joka toistelee eh bieniä ja muita ranskan lausahduksia kuin mikäkin ylimielinen fransmanni. Mutta ongelmanratkaisutaito on uskomaton ja mies ei suostu luovuttamaan. Ei koirakaan jäljistä luovu, Poirot selittelee vakaumustaan rikoksenselvittämiseen Flora-neidille.

Kirjan hahmoista suosikikseni nousi Jamesin sisko Caroline, joka oli laittamassa nenäänsä joka soppaan ja jolla ainakin omasta mielestään oli harvinaisen hyvä ihmistuntemus. Naisen mahjongin opetuksen lomassa juoruilu pisti hymyilyttämään. Kaikesta nuuskimisesta huolimatta hän ei osannut arvata murhaajaa. Eniten hymyilin murhaajan katkeruutta lopussa:

''Minä toivon ettei Hercule Poirot olisi milloinkaan jäänyt eläkkeelle ja tullut tänne viljelemään kurpitsoita.''

Aki Ollikainen - Nälkävuosi

''Isäntä varoittaa syömästä liikaa, nälkäisen vatsa ei kestä. Marja katselee Lehdon tupaa. Kaikki näyttää siistiltä ja puhtaalta verrattuna Korpelaan. Tuli avoimessa takassa luo kodikasta, lämmintä valoa.
-Juhanistako lähti henki?
-Henki siitä lähti jo aikaa sitten. Sinne se jäi tekemään kuolemaa. 
-Jätitte sinne?
-Ei siitä ollut lähtijäksi enempää kuin eläjäksikään. Lopettaako minun olis se pitänyt?
-Sanovat, että jossain on syöty kuolleitakin, emäntä puuttuu keskusteluun. 
Lehto vilkaisee vaimoaan vihaisesti.
-Akkain puheita.
-Ei kai isää syödä, Juho kuiskaa.
-Ei tietenkään, isä menee taivaaseen.''

Nelihenkinen perhe riutuu Suomen talvessa 1867 ruokapulan ollessa pahimmillaan. Ihmiset kuolevat nälkään ja sen puutteesta aiheutuneihin tauteihin. Perhe liittyy kerjäläislauman jatkeeksi kiertäen milloin missäkin. Päämääräksi he ottavat Pietarin. Mutta päästäänkö sinne koskaan? Helsingissä Renqvistit nauttivat punssista ja shakin peluusta erossa köyhälistön kurjuudesta.

Odotukseni eivät olleet ihan huipussaan alkaessani lukea Nälkävuotta, sillä tätä ennen luin Ollikaisen Mustan sadun. Se oli ihan hyvä, muttei erityisen mieleenpainuva. Tarina oli mielenkiintoinen ja Ollikaisen kieli ah niin kaunista. Halusin lukea Nälkävuoden, sillä se on saanut niin paljon kehuja. Nälkävuosi on myös kiinnostava aihe.

Alkusivuilla tuskastuin huora- ja kikkelijutuista. Ärsyynnyin muutenkin näistä kansasta erkaantuneista rikkaista. Se on ollut toki tarkoituskin. Se saa pohtimaan nykypäivän Suomea. Onko yhteiskuntaamme tulossa luokkajako? Onko meillä kenties jo? Toiset nälkiintyvät toisten erkaantuessa ongelmista. Mutta, kuten Ollikainenkin hienosti kirjallaan sanoo: Kohtaamiselta ei lopulta voi välttyä, kurjuus tulee lopulta meidän kaikkien eteemme jossakin muodossa. Kukaan ei voi loputtomiin sulkea silmiään.

Parasta kirjassa on Ollikaisen kieli. Hän kirjoittaa runollisesti ja tunnelmallisesti. Välillä liiankin harkitun oloisesti ja hidastempoisesti. Itse tarinalle sytyinkin hitaasti. Perheenjäsenten kaatuessa yksi kerrallaan en lopulta kuitenkaan voinut olla liikuttumatta. Kuka voisi olla liikuttumatta tällaisesta kitumisesta?

Mende Nazer & Damien Lewis - Orja

Orjuudesta tulee mieleen ihan ensimmäiseksi amerikkalaisten laivamatkat Afrikkaan ja se mitä siitä seurasi. Vahvasti sanasta orja mieleeni tulee Alex Haleyn Juuret, joka kertoo yhden suvun tarinan kautta amerikkalaisen orjuuttamisen historian. On surullista, uskomatonta ja lannistavaa että samaa tapahtuu edelleen ja itse asiassa, enemmän kuin koskaan. Arviolta 27 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa elää orjuudessa.

27 miljoonaa ihmistä! Miksei tästä puhuta enempää?

'' 'Oooooo. Onpa keittiösi puhdas, yksi heistä sanoi. 'Se kiiltelee kuin uusi.'
'Niin', sanoi Rahab. 'Olen opettanut hänelle, miten kaikki tehdään ruoanlaittoa lukuun ottamatta. Joka päivä hän siivoaa talon, tiskaa astiat ja pesee myös vaatteemme.'
'Hmmm...Sehän on ihmeellistä. Eikä sinun tarvitse maksaa hänelle mitään? Aina kun tarvitset häntä, hän on täällä? Niinkö se toimii? Hänellä ei koskaan ole vapaapäiviä tai jotain sellaista?'
'Ei', sanoi Rahab. 'Ei vapaapäiviä, ei lomia, ei palkkaa. Hän on aina täällä. Hän kuuluu minulle.' ''

Orja - Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen on tarina sudanilaisesta Mendestä, joka 11-vuotiaana brutaalin kaappauksen jälkeen myytiin orjaksi. Hänet myytiin Khartumin kaupunkiin Rahab-nimiselle naiselle siivojaksi, tiskaajaksi ja lapsenvahdiksi. Vasta lapsi teki siis töitä ilman lomia tai vapaapäiviä lukittujen ovien takana. Ruoaksi Mende söi perheeltä jääneitä ruoantähteitä. Hän koki väkivaltaa niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossa. Perhe solvasi häntä, koska hän oli nuba ja tämän vuoksi vähempiarvoinen ja saastainen. Rahabin mukaan Mende ei ollut edes tarpeeksi arvokas harjoittamaan omaa uskontoaan islamia. Mendeä kiellettiin myös puhumasta äidinkieltään. Ajan saatossa hän piilotti käytöksestä ja ulkomuodostaan loputkin piirteet alkuperästään.

Seitsemän vuoden jälkeen Rahab lähettää Menden siskonsa perheelle Lontooseen. Mende oppii pian perheen isän olevan Sudanin suurlähetystössä töissä. Diplomaatti perheineen ei kuitenkaan kohtele Mendeä sen paremmin, vaan päinvastoin työmäärä kasvaa. Hän elää edelleen lukittujen ovien takana, mutta perheen lähtiessä matkalle Sudaniin Mende lähetetään väliaikaisesti tuttavaperheelle töihin. He eivät ole tietoisia tytön kokemasta riistosta, vaan kuvittelevat tämän olevan lakisääteistä palkkatyötä tekevä kotiapulainen. Mende saa väliaikaisessa sijoituksessaan enemmän vapauksia ja alkaa järjestelemään pakoa, epätoivoisesti pyytäen apua ventovierailta.

Avuliaiden ihmisten ponnistuksilla Mende onnistuu pakenemaan viedessään roskia ulos. Hän juoksee henkensä edestä vapauteen. Uusi elämä vapaudessa alkaa. Turvapaikan haku osoittautuu odotettua vaikeammaksi. Nopeasti tulleesta kansainvälisestä mediahuomiosta huolimatta päätös on kielteinen. Mende on kokenut suurimman osan elämästään riistoa, mutta koska hänen kotiseudullaan on välirauha, hänen ei uskota olevan välittömässä hengenvaarassa. Vaikka hän on tuonut maailman tietoon maansa orjatilanteen ja sen, että kätensä ovat lianneet korkea-arvoiset diplomaatit sekä hallitus hyssyttelemällä ongelmaa. Vaikka hänen perhettään uhataan, hänen ei koeta olevan vaarassa. Asianajajansa, kustantajansa ja kirjailija Damien Lewisin avustuksella mediahuomio kasvaa ja humanitääriset järjestöt tavallisten lehdenlukijoiden rinnalla alkavat järkyttyneinä vaatia Mendelle turvapaikkaa.

Hän saa turvapaikan, mutta onko hän todella vapaa? Vuosikausia kestävä nöyryyttäminen ja alistaminen jättävät jälkeensä pelkoa ja ahdistusta. Eläminen on opeteltava uudelleen ja vieläpä vieraassa suurkaupungissa. Se on vaikeaa, kun ei ole koskaan käyttänyt rahaa tai ylipäätään päättänyt yhdestäkään itseään koskevasta asiasta. Kun on tottunut olemaan itse omaisuutta, jäljelle jää jatkuva pakenemisen tunne.

Pidin kirjasta erittäin paljon. Se muistuttaa kovasti Waris Dirien elämäkertaa Aavikon kukka, jonka juuri luin uudelleen. Molemmat kirjat syleilevät afrikkalaista lapsuutta kaihoisasti ja kertovat pakenemisesta, naisten sukupuolielinten silpomisesta ja kulttuurishokista. Mende kuvaa onnellisen lapsuutensa erittäin tarkkanäköisesti, mikä tekee sen yht'äkkisen lopun lukemisesta kenties vieläkin raastavampaa.

Kun mahdollisuus pakoon sitten lopulta Lontoossa avautui, huomasin sydämeni hakkaavan jännityksestä ja sivujen kääntyvän nopeammin. Pääseehän Mende viimein vapaaksi? Paon onnistuttua pieni helpotus tuli, mutta epätoivon tilalle tuli raivo siitä millaista kohtelua hän turvapaikanhakijana sai. Huolimatta julkisuudesta ja kannatusjoukoista. Onneksi taustajoukoista oli lopulta apua ja painostus kantoi tulosta. Mutta en voinut olla miettimättä kaikkia niitä, jotka elävät kuukausia epätoivossa peläten joutuvansa takaisin sortoon. Ilman yhtäkään ystävää tai avustajaa, vieraassa maassa.