Thomas Hardy - Tessin tarina

''Häntä hävetti öiset epätoivoiset ajatuksensa; yhteiskunnan mielivaltaiset laithan häntä vain ahdistivat; lait, joilla ei ollut mitään perustusta luonnossa.''

Tess Durbeyfieldin isä kuulee kylän papilta heidän perheensä olevan aatelisen D'Urbervillen suvun jälkeläisiä. Vaatimattomissa oloissa elävät työläiset näkevät keinon parantaa olojaan. Kun perhe onnettomuudessa menettää hevosen, painostetaan perheen vanhin tytär Tess lähistöllä asuvien D'Urbervillejen puheille. Vastahakoinen Tess lähtee kartanoon, koska kokee onnettomuuden olleen hänen vikaansa. Aleksander Urberville nauraa sukulaisyhteydelle pitäen sitä lähinnä vitsinä ja Tess saa kanojen hoitajan paikan. Ylpeä ja häikäilemätön mies kuitenkin serkuttelee Tessiä ja ahdistelee tätä uskomatta vastalauseita. Lopulta hän raiskaa Tessin. Avioliiton ulkopuolella menetetty neitsyys ja äpärälapsi leimaavat Tessin kohtalon hänen loppuelämäkseen. Meijerissä työskennellessään hän tapaa myöhemmin Angel Claren, miehen johon rakastuu, mutta menneisyys on kaiken onnen tiellä.

Tessin tarina on kuohuttava kirja ja hyvä kuvaus reilun sadan vuoden takaisesta yhteiskunnasta. Juoni kulki keskivaiheilla vähän verkkaisesti Tessin jännittäessä Angelin toimia. Loppuun olikin sitten kirjoitettu todellinen sydämen pompauttaja, käänne joka tuli aivan puskista. Tarinaa voi lukea uskonto-, yhteiskunta- tai feministiseltä kantilta. 1890-luvulla säätyjaot ovat rapisemassa. Vanhat aatelissuvut hiipuvat ja ennen loisteliaita kartanoita käydään vain silloin tällöin tuulettelemassa. Usko veren ja esi-isien ylentävään merkitykseen on kyseenalainen. D'Urbervilleistä on tullut peltotyöläisiä Durbeyfieldejä. Määritelläänkö ihmisen ''paremmuus'' veren historialla, luokka-asemalla, teoilla vai millä?

Tessille tieto suvun historiasta ei johda mihinkään hyvään. Viattomuudesta tulee tytölle vain haittaa ja vilpittömyys estää oman edun tavoittelun. Tess ei tee mitään väärin, mutta saa loppuiäkseen leiman, joka estää uuden avioliiton ja parannusten tekemisen omaan elämään. Kun pienikin vihjaus onnellisuudesta vilahtaa, se katoaa yhtä nopeasti. Raiskaaja Aleksander alkaa myöhemmin saarnaajaksi puhdistautuen vanhoista synneistään ja hulttiosta luonteestaan. Se on kaikkien silmissä täysin ok. Nuoruudessaan Angelkaan ei ole ollut puhdas pulmunen, muttei kuitenkaan anna Tessille anteeksi raiskauksesta syntynyttä lasta! Kumpaakaan miestä ei yhteiskunta rankaise esiaviollisesta seksistä. Miksi juuri naisen tarvitsee olla puhdas, koskematon? Hardy tuo hienosti esiin uskonnon ja yhteiskunnan kaksinaismoralismin.

Nykyisin naisen etenemismahdollisuudet elämässä eivät onneksi ole länsimaissa näin riippuvaisia siveellisyydestä, mutta edelleen seksuaalisuuden ja seksin asenteet ovat miehille löyhemmät. Nainen saa huoran tai luntun leiman kohtalaisen helposti, kun taas vastaavia nimikkeitä ei miehille edes kielestä löydy. Miehen ego ja arvo toisten silmissä vain kasvaa sänkyyn kaadettujen naisten määrän mukana. Jostakin syystä naisen neitsyys on aina, edelleenkin, niin tärkeää, että se pitää suojata. Ajatus elää vanhoillisissa uskonnoissa vieläkin. Amerikassa kristityt teinit käyttävät purity ringejä, muslimimaissa naisten siveys taataan ympärileikkauksella. Kai naisen ''puhtauden'' määrittelee jokin muukin asia.

Kirjan kieli on ihanan seesteistä ja kaunista mitä luontokuvauksiin tulee. Pidin kirjasta paljon, vaikka jäikin surullinen olo. Maailma on julma paikka, joka heittelee hyviä ihmisiä epäreilusti. Kaikista raa'immat tapahtumat kerrotaan hienovaraisesti, kuitenkaan jättämättä epäilykselle varaa. Olisin ehkä mieluummin lukenut uudemman suomennoksen, sillä tämän painoksen suomennos on vuodelta 1909 ja ajoittain kökkö. Osa nimistä on puettu suomalaiseen muotoon, kuten Matti ja Liisu-Viisu, osa taas on alkuperäisessä muodossa. Tämä ärsytti itseäni eniten, mutta huomasin myös Angel Claren iän vaihtuvan kesken tarinaa kummallisesti...Ihmettelen myös kansivalintaa. Kirjasta on otettu uusia painoksia ilmeisesti Polanskin 80-luvun elokuvaversion vuoksi ja siksi kannessa on kuva elokuvasta, mutta...Pastellin hempeä kansi huutaa räikeästi vastavirtaan traagisen sisällön kanssa. Tässä ei ole mitään hailakkaa tai röyhelöistä kepeyttä.

Koska Tessin tarinan voi lukea niin monelta eri kantilta, kirja avautuisi varmaan lisää vielä uudella lukukerralla. Aionkin hankkia sen omaan kirjahyllyyni. Joistakin teoksista tulee hyvästä syystä klassikoita. Ne säilyttävät aikakaudesta toiseen tärkeää sanottavaa.


Tess of the d'Urbervilles, 1891

John Steinbeck - Helmi

''Kino oli löytänyt Maailman helmen. Ja helmen perusolemus yhtyi ihmisen perusolemukseen, ja tuloksena oli outo tumma pohjasakka. Jokainen oli äkkiä jossakin suhteessa Kinon helmeen, ja Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.''

 Meksikolaisperheen isä Kino elää vaimonsa Juanan ja poikansa Coyotiton kanssa vaatimatonta elämää. Alkuperäisasukkaat elävät risumajojen muodostamissa kylissä erillään kaupungin muuratuista taloista. Skorpionin pistäessä pientä poikaa perhe matkustaa kaupunkiin, mutta ei pääse vähäisen varallisuuden ja rotunsa takia lääkäriin.

Poika toipuu tästä huolimatta ja Kino vetää uskomattoman onnen vedestä, harvinaisen valtavan helmen. Kino alkaa haaveilla paremmasta elämästä ja suunnitella mihin käyttäisi tulevat varansa. Hän viettäisi viimeinkin vaimonsa kanssa häitä ja ostaisi aseen ja uusia vaatteita. Kaikista tärkeimpänä Coyotito pääsisi kouluun, sillä lukemalla ja kirjoittamalla tämä etenisi elämässä sekä oppisi ja opettaisi maailman todelliset säännöt ja käytännöt myös vanhemmilleen.

Sana helmestä leviää kulovalkeana ihan kaupunkiin asti. Jopa Coyotiton hoitamisesta kieltäytynyt lääkäri heristää korviaan ja löytää aikaa, kotikäynnille jopa. Kirkko haluaa myös osansa ja ahneet kauppiaat yrittävät huiputtaa Kinoa julkeasti. Kino rutistaa otettaan helmestä ja piilottaa sen, mutta se ei riitä. On paettava koko perheen hengen uhalla. Kohti parempaa tulevaisuutta?

Helmi alkaa steinbeckmäisellä tavalla luonnon ja ympäristön kuvaamisella. Hahmot ovat jo siellä öisen maiseman keskellä ja seuraavaksi kuvaus tarkentuukin päähenkilöihin ja kyläläisten elämäntapaan. Faabelimainen juoni alkaa virtaamaan skorpionin puremasta ja pitää otteesaan loppuun asti.

Steinbeck on kasannut monta kerrosta ohueeseen kirjaan (vain 118 sivua!). Alkuperäisväestön kohtelu ja eristäminen valkoisista amerikkalaisista pisti ensimmäisenä silmääni. Elämä on luonnon helmassa kovin erilaista verrattaessa esim. tähän lääkäriin, joka mutustelee silloista luksuselintarviketta suklaata eikä vaivaudu liikauttamaan niveliään mokomien meksikaanien takia, kun eihän niillä rahaa kuitenkaan ole. Lääkkeiden ja hoidon tulisi olla saavutettavissa myös risumajalaisille, mutta surullinen fakta on, että raha ja ahneus puhuu auttamisen edellä.

Kel onni on se onnen kätkeköön. Ahneus, kateus, eriarvoisuus, opportunismi. Kun helmi tai lottovoitto yllättää, niin tietysti jokainen löytää yhtä jos toista rapattavaa omasta elämästä. Kinon tapauksessa puhutaan isoista asioista, kuten koulutuksesta ja kylässä ennen näkemättömästä luokkanoususta. Ulkopuolisia ei kiinnosta tippaakaan miten perheen elämä paranee helmestä, vaan se miten kukin voisi varastaa lupauksen paremmasta itselleen. Köyhissä oloissa elävän kateus onnen potkaisusta on helppo ymmärtää. Kauppaiden ja lääkärin kohdalla kyseessä on vain puhdas ahneus ja kusetus, mikä on kuvottavaa. Huonommin tietäviä ja huonompiosaisia on aina huijattu ja tullaan aina polkemaan.

Kinon suurin haave ja hyötykäyttö helmelle on oman lapsen tulevaisuuden turvaaminen varsinkin koulutuksen kautta. On universaalia, että vanhemmat toivovat jos eivät kokonaisille sukupolville niin ainakin omalle jälkikasvulleen turvatun, paremman tulevaisuuden ja ovat valmiita raatamaan ja uhraamaan sen eteen paljon.

Tarinassa päädytään karuun loppuun ja iänikuiseen viisauteen. Helmi ei tuo Kinon perheelle onnea. Coyotiton kuollessa, toivo paremmasta tulevaisuudesta seuraavalle polvelle sammuu. Kaikista tärkeimmän unelman poistuttua jäljelle ei jää enää mitään ja helmi päätyy takaisin sinne minne kuuluu.

Pidin kirjasta todella paljon, mutta tästä nousseet ajatukset ovat raskaita muistutuksia. Tuntemukset olivat samanlaiset lopetettuani jylhän Sinuhe, egyptiläisen. Niin kovin erilaiset miljööt, ihmiset ja tarinat. Faabelimaisuus ja kaiken ajan läpi kestävä viisaus olennosta ihminen jättivät saman jälkimaun. Surun ja raivon siitä, miten kauniiden tarkoitusten ja vuosikymmenten, -satojen ja -tuhansien kehityksen jälkeen tietyt asiat eivät muutu eivätkä tule muuttumaan. Eriarvoisuutta, ahneutta ja silkkaa pahuutta tulee olemaan aina.