''Häntä hävetti öiset epätoivoiset ajatuksensa; yhteiskunnan mielivaltaiset laithan häntä vain ahdistivat; lait, joilla ei ollut mitään perustusta luonnossa.''
Tess Durbeyfieldin isä kuulee kylän papilta heidän perheensä olevan aatelisen D'Urbervillen suvun jälkeläisiä. Vaatimattomissa oloissa elävät työläiset näkevät keinon parantaa olojaan. Kun perhe onnettomuudessa menettää hevosen, painostetaan perheen vanhin tytär Tess lähistöllä asuvien D'Urbervillejen puheille. Vastahakoinen Tess lähtee kartanoon, koska kokee onnettomuuden olleen hänen vikaansa. Aleksander Urberville nauraa sukulaisyhteydelle pitäen sitä lähinnä vitsinä ja Tess saa kanojen hoitajan paikan. Ylpeä ja häikäilemätön mies kuitenkin serkuttelee Tessiä ja ahdistelee tätä uskomatta vastalauseita. Lopulta hän raiskaa Tessin. Avioliiton ulkopuolella menetetty neitsyys ja äpärälapsi leimaavat Tessin kohtalon hänen loppuelämäkseen. Meijerissä työskennellessään hän tapaa myöhemmin Angel Claren, miehen johon rakastuu, mutta menneisyys on kaiken onnen tiellä.
Tessin tarina on kuohuttava kirja ja hyvä kuvaus reilun sadan vuoden takaisesta yhteiskunnasta. Juoni kulki keskivaiheilla vähän verkkaisesti Tessin jännittäessä Angelin toimia. Loppuun olikin sitten kirjoitettu todellinen sydämen pompauttaja, käänne joka tuli aivan puskista. Tarinaa voi lukea uskonto-, yhteiskunta- tai feministiseltä kantilta. 1890-luvulla säätyjaot ovat rapisemassa. Vanhat aatelissuvut hiipuvat ja ennen loisteliaita kartanoita käydään vain silloin tällöin tuulettelemassa. Usko veren ja esi-isien ylentävään merkitykseen on kyseenalainen. D'Urbervilleistä on tullut peltotyöläisiä Durbeyfieldejä. Määritelläänkö ihmisen ''paremmuus'' veren historialla, luokka-asemalla, teoilla vai millä?
Tessille tieto suvun historiasta ei johda mihinkään hyvään. Viattomuudesta tulee tytölle vain haittaa ja vilpittömyys estää oman edun tavoittelun. Tess ei tee mitään väärin, mutta saa loppuiäkseen leiman, joka estää uuden avioliiton ja parannusten tekemisen omaan elämään. Kun pienikin vihjaus onnellisuudesta vilahtaa, se katoaa yhtä nopeasti. Raiskaaja Aleksander alkaa myöhemmin saarnaajaksi puhdistautuen vanhoista synneistään ja hulttiosta luonteestaan. Se on kaikkien silmissä täysin ok. Nuoruudessaan Angelkaan ei ole ollut puhdas pulmunen, muttei kuitenkaan anna Tessille anteeksi raiskauksesta syntynyttä lasta! Kumpaakaan miestä ei yhteiskunta rankaise esiaviollisesta seksistä. Miksi juuri naisen tarvitsee olla puhdas, koskematon? Hardy tuo hienosti esiin uskonnon ja yhteiskunnan kaksinaismoralismin.
Nykyisin naisen etenemismahdollisuudet elämässä eivät onneksi ole länsimaissa näin riippuvaisia siveellisyydestä, mutta edelleen seksuaalisuuden ja seksin asenteet ovat miehille löyhemmät. Nainen saa huoran tai luntun leiman kohtalaisen helposti, kun taas vastaavia nimikkeitä ei miehille edes kielestä löydy. Miehen ego ja arvo toisten silmissä vain kasvaa sänkyyn kaadettujen naisten määrän mukana. Jostakin syystä naisen neitsyys on aina, edelleenkin, niin tärkeää, että se pitää suojata. Ajatus elää vanhoillisissa uskonnoissa vieläkin. Amerikassa kristityt teinit käyttävät purity ringejä, muslimimaissa naisten siveys taataan ympärileikkauksella. Kai naisen ''puhtauden'' määrittelee jokin muukin asia.
Kirjan kieli on ihanan seesteistä ja kaunista mitä luontokuvauksiin tulee. Pidin kirjasta paljon, vaikka jäikin surullinen olo. Maailma on julma paikka, joka heittelee hyviä ihmisiä epäreilusti. Kaikista raa'immat tapahtumat kerrotaan hienovaraisesti, kuitenkaan jättämättä epäilykselle varaa. Olisin ehkä mieluummin lukenut uudemman suomennoksen, sillä tämän painoksen suomennos on vuodelta 1909 ja ajoittain kökkö. Osa nimistä on puettu suomalaiseen muotoon, kuten Matti ja Liisu-Viisu, osa taas on alkuperäisessä muodossa. Tämä ärsytti itseäni eniten, mutta huomasin myös Angel Claren iän vaihtuvan kesken tarinaa kummallisesti...Ihmettelen myös kansivalintaa. Kirjasta on otettu uusia painoksia ilmeisesti Polanskin 80-luvun elokuvaversion vuoksi ja siksi kannessa on kuva elokuvasta, mutta...Pastellin hempeä kansi huutaa räikeästi vastavirtaan traagisen sisällön kanssa. Tässä ei ole mitään hailakkaa tai röyhelöistä kepeyttä.
Koska Tessin tarinan voi lukea niin monelta eri kantilta, kirja avautuisi varmaan lisää vielä uudella lukukerralla. Aionkin hankkia sen omaan kirjahyllyyni. Joistakin teoksista tulee hyvästä syystä klassikoita. Ne säilyttävät aikakaudesta toiseen tärkeää sanottavaa.
Tess of the d'Urbervilles, 1891
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti