John Steinbeck - Ystävyyden talo

''Tämä on tarina Dannysta ja Dannyn ystävistä ja Dannyn talosta. Se on tarina siitä, miten nämä kolme muuttuivat yhdeksi niin kiinteästi, että kun Tortilla Flatissa puhutaan Dannyn talosta, ei tarkoiteta pelkkää puurakennelmaa, jonka pinnasta hilseilee vanha valkoinen kalkkiväri ja jonka peittävät kätköönsä iäkkäät ja hoitamattomat köynnösruusut. Ei, kun Dannyn talosta puhutaan, tiedetään, että silloin tarkoitetaan yhteisöä, jonka osat olivat ihmisiä ja josta huokui suloisuutta ja riemua, ihmisystävyyttä ja lopuksi salaperäistä murhetta.''

Nuori 1.maailmansodasta palannut paisano Danny perii isoisältään kaksi taloa. Asema yhteisössä nousee, onhan hän nyt talonomistaja. Dannyn luokse muuttaa joukko hänen ystäviään. Erikoinen joukko kodittomia paisanoja, jotka hekin nousevat parempaan elämään vuokralaisina, saadessaan katon päänsä päälle. Sanattomasti Danny kuitenkin tietää, ettei tule saamaan kasvavalta talokunnalta vuokraa. Poppoo viettää päivänsä vetelehtien ja juoden gallonittain viiniä. Välillä vaihdetaan opettavaisia tarinoita, välillä isketään nyrkillä. Miehet muodostavat tiiviin yhteisön ja joutuvat erilaisiin kommelluksiin. Yleensä tarvitaan ystävän apua.

Steinbeck sijoittaa Ystävyyden talon tuttuun kotimiljööhönsä Etelä-Kaliforniaan. Kaupunki Montereyn asuinalue Tortilla Flat on köyhän rupusakin kotipaikka: Erään kahdeksanlapsisen perheen ruokavalio koostuu vain ja ainoastaan pavuista, joita isoäiti heittelee lattialle kuin koiria ruokkiakseen. Itse äiti ei tiedä kuka kenenkin lapsen isä on, eikä taloudellisesta ahdingosta huolimatta osoita aikomusta laittaa kinttuja kiinni. Steinbeck kuvaa tortilla flattilaisia lämpimän myötätuntoisesti ja humoristisesti, kuitenkaan sortumatta liikaan sääliin. Dannylläkin ystävineen olisi mahdollisuus hankkia töitä, mutta he eivät jostakin syystä (laiskuudesta?) tee niin. Ystävyyden taloa lukiessa niin nauru kuin itkukin tulevat siitä miten Steinbeck osaa kaunistelemattomasti kuvata elämää.

Kirja on jaettu seitsemääntoista lukuun, jotka jokainen sisältävät oman Dannyn ryhmän kohtaaman kommelluksen, sattumuksen tai juonen ja luvut antavat ennalta vihiä mistä on kyse, kuten ''12. Kuinka Dannyn ystävät auttoivat Merirosvoa pitämään valan ja kuinka Merirosvon koirat saivat hyveittensä palkaksi nähdä taivaallisen näyn.''

Pidin kirjasta todella, todella paljon. Tiesin rakastuvani jo ensisanoista alkaen ja luin kirjan nopeasti. Ystävyyden talo eroaa aiemmista lukemistani Steinbeckeistä siinä, että kirja on hauska. Kirjailijan tuttu tunnistettava tyyli on mukana ja tässäkin pohditaan ihmistä ja elämää, välillä kohtalot ovat tragikoomisia. Niille nauraa, vaikkei haluaisi. Miesporukan kommellukset ovat näyte ihmisen kekseliäisyydestä ja hullutuksista, halusta auttaa ja antaa vähästäänkin, ystävän rakkaudesta.

John Steinbeck - Helmi

''Kino oli löytänyt Maailman helmen. Ja helmen perusolemus yhtyi ihmisen perusolemukseen, ja tuloksena oli outo tumma pohjasakka. Jokainen oli äkkiä jossakin suhteessa Kinon helmeen, ja Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.''

 Meksikolaisperheen isä Kino elää vaimonsa Juanan ja poikansa Coyotiton kanssa vaatimatonta elämää. Alkuperäisasukkaat elävät risumajojen muodostamissa kylissä erillään kaupungin muuratuista taloista. Skorpionin pistäessä pientä poikaa perhe matkustaa kaupunkiin, mutta ei pääse vähäisen varallisuuden ja rotunsa takia lääkäriin.

Poika toipuu tästä huolimatta ja Kino vetää uskomattoman onnen vedestä, harvinaisen valtavan helmen. Kino alkaa haaveilla paremmasta elämästä ja suunnitella mihin käyttäisi tulevat varansa. Hän viettäisi viimeinkin vaimonsa kanssa häitä ja ostaisi aseen ja uusia vaatteita. Kaikista tärkeimpänä Coyotito pääsisi kouluun, sillä lukemalla ja kirjoittamalla tämä etenisi elämässä sekä oppisi ja opettaisi maailman todelliset säännöt ja käytännöt myös vanhemmilleen.

Sana helmestä leviää kulovalkeana ihan kaupunkiin asti. Jopa Coyotiton hoitamisesta kieltäytynyt lääkäri heristää korviaan ja löytää aikaa, kotikäynnille jopa. Kirkko haluaa myös osansa ja ahneet kauppiaat yrittävät huiputtaa Kinoa julkeasti. Kino rutistaa otettaan helmestä ja piilottaa sen, mutta se ei riitä. On paettava koko perheen hengen uhalla. Kohti parempaa tulevaisuutta?

Helmi alkaa steinbeckmäisellä tavalla luonnon ja ympäristön kuvaamisella. Hahmot ovat jo siellä öisen maiseman keskellä ja seuraavaksi kuvaus tarkentuukin päähenkilöihin ja kyläläisten elämäntapaan. Faabelimainen juoni alkaa virtaamaan skorpionin puremasta ja pitää otteesaan loppuun asti.

Steinbeck on kasannut monta kerrosta ohueeseen kirjaan (vain 118 sivua!). Alkuperäisväestön kohtelu ja eristäminen valkoisista amerikkalaisista pisti ensimmäisenä silmääni. Elämä on luonnon helmassa kovin erilaista verrattaessa esim. tähän lääkäriin, joka mutustelee silloista luksuselintarviketta suklaata eikä vaivaudu liikauttamaan niveliään mokomien meksikaanien takia, kun eihän niillä rahaa kuitenkaan ole. Lääkkeiden ja hoidon tulisi olla saavutettavissa myös risumajalaisille, mutta surullinen fakta on, että raha ja ahneus puhuu auttamisen edellä.

Kel onni on se onnen kätkeköön. Ahneus, kateus, eriarvoisuus, opportunismi. Kun helmi tai lottovoitto yllättää, niin tietysti jokainen löytää yhtä jos toista rapattavaa omasta elämästä. Kinon tapauksessa puhutaan isoista asioista, kuten koulutuksesta ja kylässä ennen näkemättömästä luokkanoususta. Ulkopuolisia ei kiinnosta tippaakaan miten perheen elämä paranee helmestä, vaan se miten kukin voisi varastaa lupauksen paremmasta itselleen. Köyhissä oloissa elävän kateus onnen potkaisusta on helppo ymmärtää. Kauppaiden ja lääkärin kohdalla kyseessä on vain puhdas ahneus ja kusetus, mikä on kuvottavaa. Huonommin tietäviä ja huonompiosaisia on aina huijattu ja tullaan aina polkemaan.

Kinon suurin haave ja hyötykäyttö helmelle on oman lapsen tulevaisuuden turvaaminen varsinkin koulutuksen kautta. On universaalia, että vanhemmat toivovat jos eivät kokonaisille sukupolville niin ainakin omalle jälkikasvulleen turvatun, paremman tulevaisuuden ja ovat valmiita raatamaan ja uhraamaan sen eteen paljon.

Tarinassa päädytään karuun loppuun ja iänikuiseen viisauteen. Helmi ei tuo Kinon perheelle onnea. Coyotiton kuollessa, toivo paremmasta tulevaisuudesta seuraavalle polvelle sammuu. Kaikista tärkeimmän unelman poistuttua jäljelle ei jää enää mitään ja helmi päätyy takaisin sinne minne kuuluu.

Pidin kirjasta todella paljon, mutta tästä nousseet ajatukset ovat raskaita muistutuksia. Tuntemukset olivat samanlaiset lopetettuani jylhän Sinuhe, egyptiläisen. Niin kovin erilaiset miljööt, ihmiset ja tarinat. Faabelimaisuus ja kaiken ajan läpi kestävä viisaus olennosta ihminen jättivät saman jälkimaun. Surun ja raivon siitä, miten kauniiden tarkoitusten ja vuosikymmenten, -satojen ja -tuhansien kehityksen jälkeen tietyt asiat eivät muutu eivätkä tule muuttumaan. Eriarvoisuutta, ahneutta ja silkkaa pahuutta tulee olemaan aina.