Aldous Huxley - Saari

Uljas, uusi maailma on kiistatta yksi tunnetuimmista dystopiaklassikoista. Kirja on jopa onnistunut ennustamaan tulevaisuutta - koeputkilapsia kun meillä nykyisin ihan oikeasti on. Vuosi ennen kuolemaansa Huxley teki täyskäännöksen ja kirjoitti omasta utopiastaan, dystopian vastakohdasta. Ihanteellisesta yhteiskunnasta. En ole utopiakirjoja lukenut, mutta dystopiohin olen rakastunut. Uteliaisuus heräsi tämän teoksen nähdessäni väkisinkin. Miten dystopiallaan tulevaa ennustanut Huxley rakentaisi täydellisen maailman?

''Olemme molemmat saman 1900-luvun vitsauksen uhreja. Se ei ole musta surma, vaan harmaa elämä.''

Saaren päähenkilö Will Farnaby haaksirikkoutuu kaakkois-aasialaisen Palan saarivaltioon. Maina linnut lentelevät helteessä huudellen: ''Huomio!''. Papukaijojen sukulaisia? En tiedä. Mutta niiden koulutetulla sirkuttelulla on merkitys palalaisille. Huomion kiinnittäminen nykyisyyteen on omaleimaisen saaren filosofian ydin. Elämä on ainutkertainen kokemus, jonka ei pidä antaa lipua ohitse. Huomion kiinnittäminen on mm. menneisyyden vatvomisen sijaan tähän päivään, hetkeen keskittymistä, vallalla olevien oppien ja suuren maailman arvojen kyseenalaistamista, asioiden tutkailua eri aspekteilta. (Huomiota parannetaan myös huumetta, moksalääkettä käyttämällä.) Kirjassa on paljon buddhalaisia ajatuksia ja palalaisten kuvaillaan olevan ideologialtaan tantrisia agnostikkoja mahajanalaisin maustein. Kristinuskoa Huxley sen sijaan kritisoi kovin sanoin.

Pala on vapaa, boheemi yhteisö. Lapsi voi riitantuessaan mennä muutamaksi päiväksi toiseen perheeseen rauhoittumaan, näin toimii saaren Keskinäinen adoptiokerho KAK. Keinohedelmöitystä käytetään paljon, vaikkei lapsen saamisessa olisi minkään luontoisia ongelmia. Sitä käytetään ikään kuin rikastuttamaan perheen geenejä tuoden uusia ominaisuuksia, olivat ne sitten fyysisiä ominaisuuksia tai jotakin tiettyä lahjakkuutta. Saaren perhesuunnittelussa ehdoton plussa on ilmainen ehkäisy! Palalaiset ovat ymmärtäneet, että maapallon liikakansoitus on vakava ongelma. Ja he jopa tekevät asialle jotain.

Koulutus ottaa huomioon eri aspektit kokonaisvaltaisesti. Lasta opetetaan yksilöllisesti tämän luonteelle sopien, huomioiden lahjakkuudet ja luonteenpiirteet. Lapselta ei myöskään piiloteta perinteisesti vaikeina koettuja asioita. Palalainen lapsi näkee sekä syntymän että kuoleman. Kirjassa pieni Mary sanoo, että pelkää kuoleman sijaan synnytystä, koska kuolema lopettaa kivun ja kärsimyksen, kun taas synnytys ei. Miten totta se onkaan. Mitä pelättävää kuolemassa oikeastaan on?

Luin Saarta pieninä annoksina. Kirjassa on paljon suuria ajatuksia, pitkiä keskusteluja ja vähän juonta. Ja paljon viitteitä, joista kaikki eivät mielestäni olleet tarpeellisia. Palan yhteiskunta on kyllä mielenkiintoinen, mutta olisin halunnut että Huxley olisi lomittanut ajatustensa sekaan enemmän juonta, sillä välillä kirja tuntui ennemminkin oppikirjalta kuin romaanilta.

Kirja kuvaa ennen kaikkea Palan yhteiskunnan rakennetta ja sen ideologiaa. Päähenkilö Willin kasvu ihmisenä tulee siinä sivussa. Hän kohtaa menneisyytensä taakat ja vapautuu tutustuessaan palalaisiin oppeihin. Ja hyvä niin, sillä Willistä paljastui aika hämy mies. Kovin ilkeä ollut ex-vaimolleen. Mitään suurta juonellisesti ei tapahdu. Ei juuri pientäkään. Will herää rannalta ja loukkaa jalkansa. Loppuosan hän kiertelee juttelemassa enemmän ja vähemmän henkeviä paikallisten kanssa.

Henkeäsalpaavia käänteitä tuli vasta aivan viime metreillä. Hetkinen, nyt tapahtuu. ''Huomio!'' Tarina jäi kesken ainakin itselleni. Olisin halunnut tietää, miten saarelle sitten lopulta kävi. Ja mietin, mitä Huxley lopetuksellaan yritti sanoa. Onko nyt kenties jo liian myöhäistä tavoitella utopiaa? Utopiaa sananakin käytetään nykyisin pitkälti sarkastisissa merkityksissä vitsinä.

John Steinbeck - Helmi

''Kino oli löytänyt Maailman helmen. Ja helmen perusolemus yhtyi ihmisen perusolemukseen, ja tuloksena oli outo tumma pohjasakka. Jokainen oli äkkiä jossakin suhteessa Kinon helmeen, ja Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.''

 Meksikolaisperheen isä Kino elää vaimonsa Juanan ja poikansa Coyotiton kanssa vaatimatonta elämää. Alkuperäisasukkaat elävät risumajojen muodostamissa kylissä erillään kaupungin muuratuista taloista. Skorpionin pistäessä pientä poikaa perhe matkustaa kaupunkiin, mutta ei pääse vähäisen varallisuuden ja rotunsa takia lääkäriin.

Poika toipuu tästä huolimatta ja Kino vetää uskomattoman onnen vedestä, harvinaisen valtavan helmen. Kino alkaa haaveilla paremmasta elämästä ja suunnitella mihin käyttäisi tulevat varansa. Hän viettäisi viimeinkin vaimonsa kanssa häitä ja ostaisi aseen ja uusia vaatteita. Kaikista tärkeimpänä Coyotito pääsisi kouluun, sillä lukemalla ja kirjoittamalla tämä etenisi elämässä sekä oppisi ja opettaisi maailman todelliset säännöt ja käytännöt myös vanhemmilleen.

Sana helmestä leviää kulovalkeana ihan kaupunkiin asti. Jopa Coyotiton hoitamisesta kieltäytynyt lääkäri heristää korviaan ja löytää aikaa, kotikäynnille jopa. Kirkko haluaa myös osansa ja ahneet kauppiaat yrittävät huiputtaa Kinoa julkeasti. Kino rutistaa otettaan helmestä ja piilottaa sen, mutta se ei riitä. On paettava koko perheen hengen uhalla. Kohti parempaa tulevaisuutta?

Helmi alkaa steinbeckmäisellä tavalla luonnon ja ympäristön kuvaamisella. Hahmot ovat jo siellä öisen maiseman keskellä ja seuraavaksi kuvaus tarkentuukin päähenkilöihin ja kyläläisten elämäntapaan. Faabelimainen juoni alkaa virtaamaan skorpionin puremasta ja pitää otteesaan loppuun asti.

Steinbeck on kasannut monta kerrosta ohueeseen kirjaan (vain 118 sivua!). Alkuperäisväestön kohtelu ja eristäminen valkoisista amerikkalaisista pisti ensimmäisenä silmääni. Elämä on luonnon helmassa kovin erilaista verrattaessa esim. tähän lääkäriin, joka mutustelee silloista luksuselintarviketta suklaata eikä vaivaudu liikauttamaan niveliään mokomien meksikaanien takia, kun eihän niillä rahaa kuitenkaan ole. Lääkkeiden ja hoidon tulisi olla saavutettavissa myös risumajalaisille, mutta surullinen fakta on, että raha ja ahneus puhuu auttamisen edellä.

Kel onni on se onnen kätkeköön. Ahneus, kateus, eriarvoisuus, opportunismi. Kun helmi tai lottovoitto yllättää, niin tietysti jokainen löytää yhtä jos toista rapattavaa omasta elämästä. Kinon tapauksessa puhutaan isoista asioista, kuten koulutuksesta ja kylässä ennen näkemättömästä luokkanoususta. Ulkopuolisia ei kiinnosta tippaakaan miten perheen elämä paranee helmestä, vaan se miten kukin voisi varastaa lupauksen paremmasta itselleen. Köyhissä oloissa elävän kateus onnen potkaisusta on helppo ymmärtää. Kauppaiden ja lääkärin kohdalla kyseessä on vain puhdas ahneus ja kusetus, mikä on kuvottavaa. Huonommin tietäviä ja huonompiosaisia on aina huijattu ja tullaan aina polkemaan.

Kinon suurin haave ja hyötykäyttö helmelle on oman lapsen tulevaisuuden turvaaminen varsinkin koulutuksen kautta. On universaalia, että vanhemmat toivovat jos eivät kokonaisille sukupolville niin ainakin omalle jälkikasvulleen turvatun, paremman tulevaisuuden ja ovat valmiita raatamaan ja uhraamaan sen eteen paljon.

Tarinassa päädytään karuun loppuun ja iänikuiseen viisauteen. Helmi ei tuo Kinon perheelle onnea. Coyotiton kuollessa, toivo paremmasta tulevaisuudesta seuraavalle polvelle sammuu. Kaikista tärkeimmän unelman poistuttua jäljelle ei jää enää mitään ja helmi päätyy takaisin sinne minne kuuluu.

Pidin kirjasta todella paljon, mutta tästä nousseet ajatukset ovat raskaita muistutuksia. Tuntemukset olivat samanlaiset lopetettuani jylhän Sinuhe, egyptiläisen. Niin kovin erilaiset miljööt, ihmiset ja tarinat. Faabelimaisuus ja kaiken ajan läpi kestävä viisaus olennosta ihminen jättivät saman jälkimaun. Surun ja raivon siitä, miten kauniiden tarkoitusten ja vuosikymmenten, -satojen ja -tuhansien kehityksen jälkeen tietyt asiat eivät muutu eivätkä tule muuttumaan. Eriarvoisuutta, ahneutta ja silkkaa pahuutta tulee olemaan aina.