maanantai 4. tammikuuta 2016

Anna-Leena Härkönen - Takana puhumisen taito


                                              


''Mies. Jos olet unohtanut vaimon syntymäpäivät, minulla on sinulle ainoastaan yksi ohje: konttaa. Kutista itsesi pesusienen kokoiseksi ja selitä niin paljon kuin sylki suuhun tuo. Jos saat luontevasti itkettyä hiukan, se edistää asiaasi. Mutta älä volise niin, että lima lentää, se saattaa ärsyttää vaimoa ja saa sinut näyttämään ääliöltä. Pari kolme kyyneltä on hyvä. Tai edes silmien hienoinen kiilto.  Käytä myös lahjontaa. Ja kun olet unohtanut ostaa lahjan etukäteen, on kyse nimenomaan lahjonnasta. Hanki lahjakortti tavarataloon tai kauneushoitolaan. Sen täytyy olla vähintään sadan euron arvoinen. Jos olet köyhä, tarjoudu hieromaan vaimoa ainakin tunti äläkä huokaa kertaakaan sen tunnin aikana. Vakuuttele rakkauttasi. Sitä ei voi koskaan tehdä liikaa. Äläkä unohda syntymäpäivää toista kertaa. Nainen. Jos olet unohtanut miehen syntymäpäivän (naiset eivät yleensä unohda), syytä kuukautisia. Jos niitä ei enää ole, syytä vaihdevuosia. Jos nekin ovat ohi, syytä vanhuutta.''

Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito sisältää kirjailijan pakinatyylisiä tekstejä mm. vaihdevuosista, avioerosta ja hymiöiden käytöstä. Teos on julkaistu kirjan ja ruusun päivänä 2014 Kirjakauppaliiton kustantamana ja se on 2014 ollut kirjakaupoissa saatavana kolmen päivän ajan.

Kirja sisältää kolmekymmentäkolme muutaman sivun pituista tekstiä. Lukeminen on mukavan kevyttä ja olin Härkösen kanssa samaa mieltä monista arjen ärsyttävyyksistä, kuten jonottamisesta ja facebookkiin ruokakuvien laittamisesta, aina isompiin aiheisiin kuten avioeroon, sukupuolten eroihin ja kostamiseen. Kirja on vuodatusta ja ajoittain eniten-vituttaa-kaikki-tyyppistä, mutta Härkönen purnaa asioista suoraan sen mitä ajattelee käyttäen esimerkkeinä omia ja tuttujensa kokemuksia. Pilke silmäkulmassa ja hyvinkin samaistuttavasti. 



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen




Sinuhe Egyptiläinen- Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n.1390-1335 e.Kr. kertoo orpopojan nousuista ja laskuista, menetyksistä ja matkoista maailmalla. Ennen kaikkea se kertoo yksinäisen miehen mietteistä yhteiskunnan ja elämän laeista. 786 sivun kirjassa käydään läpi yhden ihmisen kirjava elämä, kaislaveneestä kuparilippaaseen. Sinuhe käyttää elämässä saamansa kortit hyvin, päätyy faaraon lääkäriksi asti, mutta  loppupeleissä sydämeen tulee vain enemmän painolastia faraoiden salaisuuksista ja hän menettää elämässä enemmän kuin saa. 

Waltari kuvaa Egyptin mystistä  maailmaa uskomattoman hienosti. Aluksi luulin kirjan ja hahmojen olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta, mutta kun Nefertiten kuuluisa hahmo astui kuvioihin, tajusin kirjassa olevan todellisiakin historian hahmoja ja tapahtumia 18.dynastiasta. Waltari on siis tehnyt paljon taustatutkimusta! Muinainen Egypti saattaa tuntua päällisin puolin erilaiselta nykyisyyteen verrattuna ja yhteiskunnan rakenteet ja lait muuttuvat jokseenkin ajansaatossa, mutta ihminen ja elämän lait eivät muutu vuosituhansien saatossa. Kirjassa toistuva ''Näin on ollut ja näin on aina oleva'' on jäävä mieleeni.

Kirja on julkaistu 1945, toisen maailmansodan jälkeen ja se näkyy kirjassa aatteiden mittelönä. Esimerkiksi kun farao Ekhnaton rakentaa uuden Taivaankorkeuksien kaupungin ja pistää uskonasiat ja sitä kautta koko yhteiskunnan uusiksi. Faraon uusien oppien mukaan mm. kaikki ovat tasa-arvoisia. Rakenteiden muuttaminen ei miellytä varsinkaan papistoa ja kaupungista tuleekin varsin äkkiä autioitunut.

''Jos tulisikin aika, jolloin enää ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin aina on olemassa viisaita ja tyhmiä, ovelia ja yksinkertaisia. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Väkevä panee jalkansa heikon niskalle ja ovela vie tyhmän kukkaron ja panee yksinkertaisen tekemään työtä puolestaan, sillä ihminen on petollinen eläin ja hänen hyvyytensäkin on puolinainen, niin että vasta mies, joka makaa pitkällään eikä enää nouse, on kokonaan hyvä.''

Lääkärinä toimiessaan Sinuhe oppii faraoiden olevan jumalallisesta valta-asemastaan huolimatta samanlaisia ihmisiä siinä missä köyhälistökin, syntyvän itkevinä alasti ja kärsivän hammas- ja vatsakivuista kuten muutkin. Mutta tasa-arvon toteutuminen yhteiskunnassa vain yksinkertaisesti on sula mahdottomuus. Mitä vanhemmaksi Sinuhe kirjan edetessä varttuu, sitä katkerammaksi tämä tulee maailman kohtuuttomasta epäoikeudenmukaisuudesta. Ja yrittäessään muuttaa tilannetta, hän joutuu kärsimään. 

Hahmoista pidin eniten Kaptahista. Aluksi viiniin mieltynyt hahmo vaikuttaa kömpelöltä hölmöltä. Nauroin ja pelkäsin tämän puolesta lukiessani Väärän kuninkaan päivä-kirjaa. Tarinan edetessä hahmo kasvaa ja oppii viisaaksi mieheksi, joka antaa isännälleen Sinuhelle kultaisia elämänohjeita. Miesten ystävyydessä on muutenkin jotakin liikuttavaa.

Nefernefernefer puolestaan sai vain raivostumaan. Mutta vielä enemmän itse Sinuhe näissä juonenkäänteissä. Femme fatale houkuttelee sokeasti yksipuoliseen rakkauteen huumaantuneen Sinuhen menettämään oman omaisuutensa lisäksi ottovanhempansa. Mikä kieroileva naikkonen! Mitä nuoruuden typeryyttä!

Kirjassa tapahtuu paljon ja mielenkiintoisinta antia ovat Sinuhen nuoruuden matkat Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla ensimmäisessä osassa. Tässä oli enemmän muita maita mitä osasin odottaa, oma käsitys ennen kirjan avaamista oli, että kirja sijoittuisi pelkästään Egyptiin. Mehukkaita juonenkäänteitä tuli loppupuoliskolla, mutta sotimiset aavikolla puuduttivat. Sinuhen ystävästä Horemhebistäkin kasvaa lopulta vallanhimoinen sotilas, joka saa Sinuhen tukaliin tilanteisiin.

 Pidin tästä, mutta kirjan maailmankuva ja teemat ovat aika raskaita kun alkaa ajattelemaan. Maailma ja ihminen on julma ja epäoikeudenmukainen ja siitä ei tulla pääsemään mihinkään. Aloitin kirjan lukemisen jo marraskuussa ja osa muistiinpanoista on hävinnyt teille tuntemattomille. Osa kirjaan liittyvistä havainnoista ja sivumerkinnöistä on päässyt unohtumaan, mikä harmittaa vietävästi. Hyvästi post it-laput, siis. Taitaa olla aika hankkia vihko näitä kirja-ajatuksia varten.






keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Flashback 2015 - Vuoden viistoista valiot






Joulukuu on pian ohi ja sen myötä koko hela vuosi. Aloitin bloggaamisen keväällä ja olen kyllä pitänyt uudesta harrastuksesta! (Vaikka postaustahti on vaihdellut.) Viimeisin kuukausi on mennyt lähinnä ollessa ja sohvalla löllöilessä, yrittäen selvitä arjesta ja juhlasta. Eräs kotimainen tiiliskivi on loppusuoralla ja siitä pyrin päivittelemään tammikuun alkupuolella. Uutuuksiin en tänä vuonna ole tarttunut, jonotuslista on kirjastossa ylipitkä ja uutuuksien omaksi hankinta ei sovi opiskelijan kukkarolle.

Nyt ajattelin vetää naamaan viimeiset Pandan konvehdit ja muistella viime vuoden parhaita lukukokemuksia. Let's get down to business.



Brett Easton Ellis - Amerikan psyko




Amerikan Psykon olin vuosia sitten jo kertaalleen aloittanut ja puolivälin tienoilla jättänyt kesken. Olen elokuvasovituksen suuri fani, joten lokakuussa halusin antaa kirjalle uuden tilaisuuden. Ja yllättäen pidinkin tästä erittäin paljon. Kirja on aivan erityylinen kuin mikään aiemmin lukemani. Tarinassa kuvataan Patrick Batemanin elämää, joka on sekoitus pörssijupin mahtailua ja leveää elämäntyyliä sekoittuneena sairaihin sarjamurhaajafantasioihin. Seksi- ja väkivaltakohtaukset yltyvät ajoittain kuvottaviksi, joten en lähtisi suosittelemaan herkemmille lukijoille.Välillä Bateman innostuu leikkimään kriitikkoa ja antaa sivutolkulla arviointeja suosikkiartistiensa albumeista. Kirja on satiiria 80-luvusta ja mielestäni myös siitä miten kuluttaminen ja kaiken viihteellistäminen turruttaa ihmistä.






F.Scott Fitzgerald - Kultahattu


Carey Mulligan on uudemman elokuvasovituksen Daisy
Kultahattu kertoo traagisen rakkaustarinan parista, joka ei nuoruusvuosina saanut toisiaan, mutta myöhemmin päätyy vuosien päästä asumaan saman lahden ympärille. Jay Gatsby on äkkirikastunut  maineikkaita juhlia järjestävä  mystinen mies, jonka nuoruuden rakkaus Daisy on hylännyt tämän vielä ollessa köyhä poika. Daisy on jo päätynyt naimisiin, mutta Gatsby ei ole pystynyt vuosien saatossa unohtamaan elämänsä rakkautta ja toivoisikin rikkauksien tuovan vanhan rakkauden takaisin luokseen. Tässä tarinassa vetoavat ajankuva, svengaava 20-luku ja teemat. Kaipuu menetettyyn aikaan ja tunteeseen. Aikaa ei voi viedä taaksepäin, vaikka miten kovasti ihminen haluaisi ja yrittäisi. Vain muisto jää.

''Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.''


Alex Haley- Juuret



Juuret on eeppinen kertomus yhden orjasuvun alistamisesta ja alistumisesta kahden vuosisadan ajalta. Haley on omistanut kirjan Yhdysvaltojen 200-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja lopussa toivoo kirjan lievittävän sitä surullista tosiasiaa, että historia tuppaa olemaan voittajien kirjoittamaa. Kirjaa ja siitä tehtyä minisarjaa pidetäänkin Amerikassa todella historian käsitystä ja asenteita muuttaneina. 

Tarina alkaa 1700-luvulla Gambiasta kaapatusta Kunta Kintestä ja päätyy kirjan kirjoittaneeseen journalisti Alex Haleyyn, joka alkoi tehdä sukututkimusta omista juuristaan suvussa säilyneiden suullisten kertomusten perusteella.  Pulitzerin napannut teos on saanut kritiikkiä siitä onko se todella täysin todenperäinen. Haley on sanonut teoksen olevan factionia, eli fiktion ja tunnettujen faktojen sekoitusta. En itse välitä siitä mihin kategoriaan kirjan laittaa, sillä se on aivan uskomaton, riipaiseva ja koskettava kertomus. Se kuvaa rankkojen ihmiskohtaloiden kautta sitä mitä orjuuttaminen on todella ollut.

Stephen King - Liseyn tarina


Tästä kirjasta koko bloggaaminen alkoi. Lumokuu vei mennessään ja se toimi myös inspiraationa blogin nimelle. Toinen tänä vuonna kolahtaneista kuninkaan teoksista oli Kuvun alla, mutta pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin tähän pehmeämpään tarinaan. Liseyn tarina kertoo Lisey ja Scott Landonista. Scott on jo menehtynyt suosittu kirjailija, joka on jättänyt vaimonsa hämmennyksiin pitkän avioliiton jälkeen. Scott on jättänyt jälkeensä lumpi-jahdin ja mystisen Lumokuun, joka on tämän insipiraation, mutta myös kipeiden muistojen ja painajaisten paikka. Kirjassa Lisey yrittää selvittää mitä Scott haluaa hänelle itsestään kertoa, hyppien kahden maailman lisäksi myöskin pitkän avioliiton muistoissa. Masentunut sisko Amanda ja psykopaattifani, joka on vainunut kirjailijan viimeisen käsikirjoituksen, vaikeuttavat kuvioita. Kirja on ihanan pehmeä kertomus eräästä avioliitosta, sen huipuista ja laskuista. Siitä miten ihminen ei katoa, vaikka kuolee.

Yann Martell - Piin elämä


Piin elämä kertoo intialaisesta Piistä ja bengalintiikeri Richard Parkerista, jotka kuukausien ajan jakavat pelastusveneen keskellä valtamerta rahtilaivan uppoamisen seurauksena. Kirja on faabelimainen, todellista tarinan kerrontaa. Vaikka sivukaupalla tapahtumapaikka on rajattu mereen ja pieneen veneeseen, en tylsistynyt. Martell osaa tehdä merestä maagisen, kiehtovan paikan ja Piin selviytymiskamppailusta samaistuttavan. Lopetus löi aivan ällikällä siitäkin huolimatta että osasin odottaa vielä jotakin ''selvitystä''. Vaikken pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä, kirja sai itkemään. Kirja ei ole minkäänlaista ''jeesustelua'', pikemminkin pohdintaa uskonnoista ja uskossa olemisesta.

maanantai 7. joulukuuta 2015

The Joulupostaus




En kummemmin ole aloittanut jouluhulinointia, mutta oli niin mukava lukea http://sivusivultakirjablogi.blogspot.fi/  -blogin Jennin joulukysymyksiä ja -vastauksia, että päätin napata avoimesta haasteesta kopin.

1. Kertoisitko jonkin joulumuiston?
Tämä on juurtunut mieleen: Olin 6-vuotias, kun lemmikkikani Lili löytyi kuolleena jouluaaton aamuna. Olin tietysti haikein mielin kun tälläistä tapahtui omalle lemmikille ja vielä jouluna! Illalla paketista löytyi kuitenkin iloinen yllätys, pehmoinen pupu. Kuva-albumista löytyy kuva, jossa hymyilen tuore Luppakorva kainalossa kuin Naantalin aurinko. Tunsin pienenä lapsena  tapahtumassa jonkinlaista joulun taikaa; surusta ja menetyksestä iloon.

2. Millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Vanhempien luokse ollaan menty yleensä vähintään aatoksi ja joulupäiväksi. Aamulla syödään riisipuuroa ja aamupäivällä valmistellaan jouluruokia. Sitten saunotaan ja syödään. Ruokailu voi helposti viedä parikin tuntia. Syöminkien jälkeen avataan lahjat ja illalla katsotaan porukalla jotakin tölsöstä juoden punaviiniä ja nauttien konvehteja ja juustoja.

3. Tärkein joulukirja?
Varmaankin Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu.

4. Tärkein jouluelokuva?
Ihmeellinen on elämä! Tarina on koskettava, ajaton ja mielestäni ihan aiheestakin klassikko.

5. Teetkö suursiivouksen ennen joulua?
Aika hyvin olen kämppäni siivonnut. Tänä vuonna ehkä iisimmin kun on ollut aika väsyttävät viimeiset pari kuukautta.

6. Mikä saa aikaan joulufiiliksen?
Olen paha herkkusuu ja rakastan kaikkia jouluruokia, joten ruoka. Toinen on musiikki. Usein olen virittäytynyt tunnelmaan kuuntelemalla Raskasta joulua-levyä, jossa suomalaiset hevikarjut tulkitsevat jouluklassikoita.

7. Rakkaimmat joululaulut?
Suurin suosikeista on ehdottomasti Varpunen jouluaamuna. Lisäksi Sylvian joululauluTulkoon joulu, Heinillä härkien kaukalon ja John Lennonin Happy Xmas lukeutuvat lemppareihin. Maa on niin kaunis on myös hieno ja kohta ''Miespolvet vaipuvat unholaan'' on painunut mieleen, tuo lause saa nieleskemään liikutusta. On olemassa paljonkin kauniita joululauluja!

8. Kotimaiset vai ulkomaiset joululaulut?
Suomalaiset koskettavat enemmän. Ulkomaisista Frank Sinatran Let it snow on kiva rallatus. Have yourself a merry little Christmas on myös hieno.

9.Suosikki joulukoristeesi?
Omasta kämpästä ei löydy pahemmin joulukoristeita. Vanhempien kotona on vuodesta toiseen samat, perinteikkäät joulukoristeet. Ne ovat kaikki yhtä lailla suosikkeja, vievät mukavasti lapsuuden jouluihin.

10. Millaista koristelua suosit?
Omassa kodissa jää koristelut aika vähäisiksi. Laitan koristetonttuja kirjahyllyyn ja muita ihan pieniä härpäkkeitä.

11. Paras joululahjasi?
Tuo 6-vuotiaana saamani Luppakorva, tuttavallisemmin Luppis. Pupu auttoi pääsemään yli oman lemmikkikanin menetyksestä, käsittelemään kuolemaa  ylipäätään ja toi pienelle lapselle joulun taikaa. Luppakorvasta muodostui rakkain leluni, otin pupun mukaan jopa kauppareissuille :D

12. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Tykkään antaa lahjoja, mutta koen siitä paineita ja olen niitä huono keksimään. Haluan antaa saajalleen tarpeellisen, merkityksellisen tai/ja mieluisan lahjan. En halua antaa mitään mitäänsanomatonta, mikä saa paketin avaajan vain hymähtämään ja päätyy kaapin perukoille pölyttymään. Tein viime vuonna päätöksen, että mieluummin olen antamatta mitään, jos oikeasti en millään keksi mitään lahjaa, minkä tiedän oikeasti ilostuttavan saajaa.

13. Suosikki jouluruokasi?
Pidän kaikista! Miinus kinkusta, koska en juurikaan syö punaista lihaa. Graavilohta lappaan lautaselle aika roimasti. Perunalaatikko on laatikoista paras, imellettynä tietenkin. :P Äitini näkee joka joulu hurjasti vaivaa ruoan eteen ja pöydästä löytyy vaikka mitä. Eniten aatossa odotan ruokaa, lahjoista en enää niinkään välitä.

14. Entä herkku?
Konvehdit on se juttu. Taatelikakkukin on herkullista.

15. Pidätkö glögistä?
Pidän todella paljon ja nautin glögini kylmänä.

16. Mitä teet yleensä joulupäivänä?
Makaan mahani vieressä ja rentoudun...Joulupäivänä mennään myös vierailemaan muiden sukulaisten luona.

17. Pukeudutko hienoksi jouluna?
En muista miten olen jouluisin pukeutunut, se on varmaan merkki siitä että tuskin kovin prameasti :D

18. Vietätkö sukujoulua?
Aatto menee vanhempien luona ja joulupäivänä vieraillaan isoäitien ja siskoni perheen luona.

19. Onko sinulla joulukalenteria?
Partion joulukalenteri kuuluu perinteisiin, sellainen on tänä vuonnakin. The joulukalenterin katseluputki täytyy ehdottomasti pitää, se seikka on saletti.

20. Lähetätkö joulukortteja?
En.

21. Mitä aiot leipoa jouluksi?
En ole suunnitellut vielä yhtään. Äitiä autan varmaankin ruoanlaitossa. Pähkinäkuivakakkua olen parina jouluna leiponut, se voisi maittaa.

22. Oletko jo aloittanut jouluvalmistelut?
En ole aloittanut ja joulunvietto on vähän auki. Mietin vielä kuumeisesti joululahjojakin.

23. Käytkö ennen joulua joulutapahtumissa?
Lapsena tuli käytyä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja, aikuisiällä sekin jäänyt.

24. Mitä toivot lahjaksi tänä vuonna?
Toivoisin uudelle kissakaverilleni lisää leluja.







lauantai 21. marraskuuta 2015

Roald Dahl - Matilda

Viime kuussa tein upeita kirjalöytöjä roskiskatoksen paperikassista. Yksi niistä oli Roald Dahlin Matilda. Aiemmin olen Dahlilta lukenut Jalin ja suklaatehtaan ja lapsena olen nähnyt Danny DeViton elokuvasovituksen Matildasta. Juuri mitään en elokuvasta muistanut, kirja tuli siis mukavasti luettua uusin silmin. 



Matilda on pieni tyttö, joka osoittaa suurta lahjakkuutta matematiikassa ja ahmii klassikkokirjoja jo neljän ikäisenä. Lapsinero ei kuitenkaan saa huomiota. Vetyperoksidipäinen äiti ja huijari autokauppias isä pitävät tytärtään ilkimyksenä ja ihmettelevät miksei telkun tuijottaminen kelpaa älyllisesti stimuloivampaa tekemistä kaipaavalle Matildalle. Vanhemmat suhtautuvat tyttöön jopa vihamielisesti eivätkä osoita minkään sortin kiinnostusta. Matilda kiukustuu kylmästä kohtelustaan ja kostoksi keksii pieniä metkuja vanhempiensa pään menoksi, kuten hatun pikaliimaaminen isän päähän. Temput tuovat vanhempien käytökseen kuitenkin vain väliaikaista nöyrtymistä.

Koulun alkaessa Matildan älykkyys tulee heti ilmi luokanopettaja nti Honeylle, joka on aivan ihmeissään tytön nerokkuudesta. Kyvyistään huolimatta tyttö ei ole yhtään omahyväinen. Honey vaatii rehtorilta, että Matilda siirrettäisiin ylemmälle luokalle. Rehtori Trunchbull on kuitenkin painajainen. Entinen olympiatason moukarinheittäjä moukaroi kovakouraisesti koulunsa lapsia henkisesti kuin fyysisestikin ja pitää Matildaa vain kiusankappaleena muiden joukossa. Honey käy vielä keskustelemassa Matildan vanhempien kanssa tämän poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, mutta opettajan ylistäminen menee kuin kuuroille korville. Luokanopettajan ollessa ainoa turvallinen aikuinen Matildan elämässä heidän välilleen kehkeytyy lämmin suhde, josta molemmat ammentavat paljon. Ja lopulta pahakin saa palkkansa...
Kirja vetosi paljon, varsinkin kun tässä kuussa on tullut luettua synkkiä kirjoja, dystopioita sun muita. Vaikka Matilda luokitellaankin lastenkirjaksi, se antaa aikuiselle lukijalle ehkä enemmän kuin lapselle. Kirjassa kuitenkin on mustaa huumoria ja pienimpiä saattavat pelottaa Trunchbullin kovakouraiset otteet. Toisaalta, onhan ne Grimmin veljesten sadutkin aika raakoja. 

Quentin Blaken kuvitus on kirjassa hauska lisä ja varsinkin pidin siitä miten Matildan vanhemmat on piirretty. Vanhemmat ottivat aivoon vielä enemmän kuin tuo lastenvihaaja rehtori. Vanhemmat eivät osoita mitään kiinnostusta tämän tekemisiä kohtaan tai huomioi lahjakkuutta, ärh. Kyse on kuitenkin omasta lapsesta! Molemmilta tuli myös seksistisiä kommentteja, isän mielestä tytöllä ei voi olla älliä päässä ja äiti kehuskeli nti Honeylle saavuttaneensa mukavan elämäntyylin ulkonäöllään, turhaan Matildan siis tarvitsee opiskella kun naisen tehtävä on olla nätti. Isoveli on lempilapsen asemassa,  isän autokaupan perijäksikin jo sovittu. Vanhemmat mussuttavat vain einesaterioita tölsön edessä ja Matilda viettää kaiket päivät yksin kirjojen maailmassa.
Nti Honeyn ja Matildan suhde sen sijaan lämmittää mieltä. Molemmat saavat toiselta jotakin. Matilda saa kauan kaipaamaansa kannustusta ja aikuisen huolenpitoa ja arka opettaja saa rohkeutta oppilaltaan. Suhteesta kehittyykin kirjan myötä paljon enemmän kuin vain opettaja-oppilas-suhde parivaljakon ystävystyessä. 
Teemat ovat herätteleviä. Varmasti Wormwoodien kaltaisia piittaamattomia vanhempia löytyy maailmasta paljonkin. Vaikka tarina onkin kerrottu humoristisesti ja liioitellusti, satumaisella otteella, se on aiheiltaan vakava. Matilda on surullisen yksinäinen ja vaikka on aivan huippu, saa kehujen ja kannustamisen sijasta mollausta ja vähättelyä, laiminlyöntiä. Dahl tiivistääkin jotakin tärkeää vanhemmuudesta jo kirjan ensimmäisillä sivuilla; iso osa vanhemmista katsoo lapsiaan enkelilinssien läpi, ajatellen että ''eihän meidän mussukka...'' ja näkevät lapsensa suurenmoisina, vaikka muiden silmissä lapset olisivat kiusankappaleita. Vähemmän näkee laiminlyöviä ja vähätteleviä vanhempia, mutta tälläinen suhtautuminen on herkälle lapselle tietenkin vaarallisempaa. Kuinka tärkeää se kannustaminen onkaan, ihan jokaiselle.