maanantai 7. joulukuuta 2015

The Joulupostaus




En kummemmin ole aloittanut jouluhulinointia, mutta oli niin mukava lukea http://sivusivultakirjablogi.blogspot.fi/  -blogin Jennin joulukysymyksiä ja -vastauksia, että päätin napata avoimesta haasteesta kopin.

1. Kertoisitko jonkin joulumuiston?
Tämä on juurtunut mieleen: Olin 6-vuotias, kun lemmikkikani Lili löytyi kuolleena jouluaaton aamuna. Olin tietysti haikein mielin kun tälläistä tapahtui omalle lemmikille ja vielä jouluna! Illalla paketista löytyi kuitenkin iloinen yllätys, pehmoinen pupu. Kuva-albumista löytyy kuva, jossa hymyilen tuore Luppakorva kainalossa kuin Naantalin aurinko. Tunsin pienenä lapsena  tapahtumassa jonkinlaista joulun taikaa; surusta ja menetyksestä iloon.

2. Millaisia jouluperinteitä sinulla on?
Vanhempien luokse ollaan menty yleensä vähintään aatoksi ja joulupäiväksi. Aamulla syödään riisipuuroa ja aamupäivällä valmistellaan jouluruokia. Sitten saunotaan ja syödään. Ruokailu voi helposti viedä parikin tuntia. Syöminkien jälkeen avataan lahjat ja illalla katsotaan porukalla jotakin tölsöstä juoden punaviiniä ja nauttien konvehteja ja juustoja.

3. Tärkein joulukirja?
Varmaankin Mauri Kunnaksen Joulupukki ja noitarumpu.

4. Tärkein jouluelokuva?
Ihmeellinen on elämä! Tarina on koskettava, ajaton ja mielestäni ihan aiheestakin klassikko.

5. Teetkö suursiivouksen ennen joulua?
Aika hyvin olen kämppäni siivonnut. Tänä vuonna ehkä iisimmin kun on ollut aika väsyttävät viimeiset pari kuukautta.

6. Mikä saa aikaan joulufiiliksen?
Olen paha herkkusuu ja rakastan kaikkia jouluruokia, joten ruoka. Toinen on musiikki. Usein olen virittäytynyt tunnelmaan kuuntelemalla Raskasta joulua-levyä, jossa suomalaiset hevikarjut tulkitsevat jouluklassikoita.

7. Rakkaimmat joululaulut?
Suurin suosikeista on ehdottomasti Varpunen jouluaamuna. Lisäksi Sylvian joululauluTulkoon joulu, Heinillä härkien kaukalon ja John Lennonin Happy Xmas lukeutuvat lemppareihin. Maa on niin kaunis on myös hieno ja kohta ''Miespolvet vaipuvat unholaan'' on painunut mieleen, tuo lause saa nieleskemään liikutusta. On olemassa paljonkin kauniita joululauluja!

8. Kotimaiset vai ulkomaiset joululaulut?
Suomalaiset koskettavat enemmän. Ulkomaisista Frank Sinatran Let it snow on kiva rallatus. Have yourself a merry little Christmas on myös hieno.

9.Suosikki joulukoristeesi?
Omasta kämpästä ei löydy pahemmin joulukoristeita. Vanhempien kotona on vuodesta toiseen samat, perinteikkäät joulukoristeet. Ne ovat kaikki yhtä lailla suosikkeja, vievät mukavasti lapsuuden jouluihin.

10. Millaista koristelua suosit?
Omassa kodissa jää koristelut aika vähäisiksi. Laitan koristetonttuja kirjahyllyyn ja muita ihan pieniä härpäkkeitä.

11. Paras joululahjasi?
Tuo 6-vuotiaana saamani Luppakorva, tuttavallisemmin Luppis. Pupu auttoi pääsemään yli oman lemmikkikanin menetyksestä, käsittelemään kuolemaa  ylipäätään ja toi pienelle lapselle joulun taikaa. Luppakorvasta muodostui rakkain leluni, otin pupun mukaan jopa kauppareissuille :D

12. Tykkäätkö enemmän antaa vai saada lahjoja?
Tykkään antaa lahjoja, mutta koen siitä paineita ja olen niitä huono keksimään. Haluan antaa saajalleen tarpeellisen, merkityksellisen tai/ja mieluisan lahjan. En halua antaa mitään mitäänsanomatonta, mikä saa paketin avaajan vain hymähtämään ja päätyy kaapin perukoille pölyttymään. Tein viime vuonna päätöksen, että mieluummin olen antamatta mitään, jos oikeasti en millään keksi mitään lahjaa, minkä tiedän oikeasti ilostuttavan saajaa.

13. Suosikki jouluruokasi?
Pidän kaikista! Miinus kinkusta, koska en juurikaan syö punaista lihaa. Graavilohta lappaan lautaselle aika roimasti. Perunalaatikko on laatikoista paras, imellettynä tietenkin. :P Äitini näkee joka joulu hurjasti vaivaa ruoan eteen ja pöydästä löytyy vaikka mitä. Eniten aatossa odotan ruokaa, lahjoista en enää niinkään välitä.

14. Entä herkku?
Konvehdit on se juttu. Taatelikakkukin on herkullista.

15. Pidätkö glögistä?
Pidän todella paljon ja nautin glögini kylmänä.

16. Mitä teet yleensä joulupäivänä?
Makaan mahani vieressä ja rentoudun...Joulupäivänä mennään myös vierailemaan muiden sukulaisten luona.

17. Pukeudutko hienoksi jouluna?
En muista miten olen jouluisin pukeutunut, se on varmaan merkki siitä että tuskin kovin prameasti :D

18. Vietätkö sukujoulua?
Aatto menee vanhempien luona ja joulupäivänä vieraillaan isoäitien ja siskoni perheen luona.

19. Onko sinulla joulukalenteria?
Partion joulukalenteri kuuluu perinteisiin, sellainen on tänä vuonnakin. The joulukalenterin katseluputki täytyy ehdottomasti pitää, se seikka on saletti.

20. Lähetätkö joulukortteja?
En.

21. Mitä aiot leipoa jouluksi?
En ole suunnitellut vielä yhtään. Äitiä autan varmaankin ruoanlaitossa. Pähkinäkuivakakkua olen parina jouluna leiponut, se voisi maittaa.

22. Oletko jo aloittanut jouluvalmistelut?
En ole aloittanut ja joulunvietto on vähän auki. Mietin vielä kuumeisesti joululahjojakin.

23. Käytkö ennen joulua joulutapahtumissa?
Lapsena tuli käytyä kuuntelemassa kauneimpia joululauluja, aikuisiällä sekin jäänyt.

24. Mitä toivot lahjaksi tänä vuonna?
Toivoisin uudelle kissakaverilleni lisää leluja.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti