Näytetään tekstit, joissa on tunniste flashback. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste flashback. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2016

Parhaat lukemiseni vuonna 2016

Luin tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Tahti hieman hyytyi kesällä, mutta kirjojen veto palasi jälleen syksyllä. Hyviä lukukokemuksia oli tänä vuonna paljon. Ennen kuin aloin selata arkistosta tänä vuonna lukemiani kirjoja, ajattelin että parhaiden valitseminen olisi vaikeaa. Mutta sitä se ei ollut yhtään. Parhaat lukukokemukset erottuivat joukosta kirkkaina, ne olivat enimmäkseen mielessä jo valmiina.

Luin aika paljon enemmän ja vähemmän vanhempaa kirjallisuutta ja klassikoita, tänä vuonna julkaistuja vain kourallisen. Kotimaisia en myöskään lukenut paljoa, vaikka kovin oli tarkoitus... :D Luin paljon suosikkejani, erityisesti Stephen Kingiä. Huomaan tänä vuonna mieltyneeni tarinavetoisiin kirjoihin. Paikallaan junnaavat haahuilut ja raskaskieliset kirjat ovat tänä vuonna olleet niitä, joista ovat kannet paukahtaneet kiinni ja palautuneet kirjastoon lukemattomina. Olen tykästynyt dystopioihin, ja erityisesti niitä aion lukea myös vuonna 2017. (Vuonna 2017 kuulostaa scifiltä, vois olla jonkun dystopiatarinan nimi!) Eläimet ja luonto sekä naisten oikeudet ovat myös aiheita, joista olen viime aikoina lukenut ja aion etsiä näistä teemoista kirjoja jatkossakin.

Haasteisiin osallistuin alkuvuodesta ahkerasti. Tuntuukin kuin niitä alkuvuodesta olisi ollut liikkeellä enemmän. Tai ehkä alkuvuoden haasteet olivat mulle passelimpia. Pidän eniten pienempiin haasteisiin osallistumisesta ja alkuvuonna oli hauskoja kysymyksiä sisältäviä pikkuhaasteita, jotka sai kuitattua yhdellä postauksella, kuten Kirjalliset illalliskutsut. Pidempiaikaisiin haasteisiin lähteminen on vaikeampaa, vaikka esim. Helmet on kiinnostava ja harkitsin tosissani mukaan lähtöä. Mutta pitkäjänteisyys ja lukulupausten pitäminen on vaikeaa...Nyt loppuvuodesta lähdin mukaan Syöminen sallittu!-lukuhaasteeseen, joka jatkuu ensi vuoden puolelle. Ennen kaikkea aiheen tärkeyden ja hyvän sanoman levittämisen vuoksi.

Tässä tältä vuodelta parhaat lukemani kirjat. Ne eivät ole paremmuus- eivätkä muussakaan loogisessa järjestyksessä. Otsikoiden taakse olen pistänyt linkit aiemmin tänä vuonna blogissa julkaistuihin pidempiin kirjoituksiini kirjoista.


                                                   Stephen King - Musta torni-sarja




Luin kaikki kahdeksan Musta torni-kirjaa heti alkuvuodesta tammi- ja helmikuussa. Kingin sarja on hyvin toimiva sekamelska scifiä, jännitystä, fantasiaa ja westerniä. Kauhun hetkiä on myös tarinan joukossa, mutta mikään tärkein elementti se ei ole. Juoni kertoo lyhykäisyydessään maailman viimeisestä revolverimies Rolandista, joka etsii maailmaa koossa pitävää mystistä Mustaa tornia. Kirjoissa on todella paljon viitteitä Kingin muihin kirjoihin ja hahmoihin, joten tämä on aikamoista herkkua kirjailijan pitkäaikaisille faneille. Viittauksia löytyy paljon myös muihin kirjoihin ja olenkin muita romaaneja lukiessani kokenut pari innostunutta AHAA!(!!!)-hetkeä, kun Kingin inspiraation lähteet ovat tulleet eteen yllättävistä paikoista. Ja vaikka väliin tuli juonenkäänteitä, joista en pitänyt ja teki mieli paiskata kirjaa päin seiniä, oli sarja kokonaisuudessaan unohtumaton matka Kingin universumiin ja tuhansien sivujen aikana hahmoista tuli rakkaita ihan eri lailla mitä yksittäisissä romaaneissa.



                                                       Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen






Luin Sinuhen enimmäkseen vuoden 2015 puolella, loppuhuipennus ja bloggaus jäi tälle vuodelle. Vaikken itse mielläkään tätä tämän vuoden kirjoihin, halusin nostaa sen mukaan. Sillä miten upea tarina. Ehdottomasti paras kotimainen kirja, jonka olen ikinä lukenut. Ansaitsee kaiken hehkutuksen, oikeutetusti nostettu klassikoksi. Muinainen Egypti ja lähimaiden kulttuurit on herätetty niin upeasti eloon ryysyistä rikkauksiin nousevan Sinuhen elämäntarinan kautta. Kirja on loistava ajankuvaus, Waltarin on täytynyt tehdä paljon taustatutkimusta, sillä kaikin puolin kirja tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu faaraoiden aikaan. Todellisuudessa siis kirjoitettu 1945, eikä Waltari koskaan ole käynyt Egyptissä! Samalla kirja on ajaton kuvaus ihmisyyden sisimmän ja yhteiskunnan muuttumattomuudesta. ''Näin on ollut ja näin on aina oleva.''



                                                        Markus Zusak - Kirjavaras





Kirjavaras lähti hieman tahmaisesti liikkeelle ja ajattelin tämän olevan taas niitä kirjoja, jotka jätän kesken. Onneksi en jättänyt! Tarinassa erikoisinta lienee sen kertoja (vaikka teksti on lihavoituine katkelmineen myös erikoista kaunokirjallisuudessa). Kuolema seuraa orpotyttö Lieseliä tämän kasvaessa 2.maailmansodan aikana. Tyttö rakastuu kirjoihin jo ennen kuin oppii lukemaan ja alkaa varastaa niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Aivan ihana ja nimenomaan lukukokemus, sillä en ole ennen lukenut tämän tyylistä tekstiratkaisua tällaisella näkökulmalla. Tunteet menivät ihan laidasta laitaan lukiessa ja pidemmässä tekstissä vertasin heittelyä liukuvärjäytymiseen. Ihana kirja!



                                                    Richard Adams - Ruohometsän kansa





Kaniinit loikkivat ja papanoivat ulkoapäin herättämättä sen kummempaa ihmetystä, mutta niillä on aivan oma historia, kieli ja uskomuksensa, elämä jota me ihmiset emme näe emmekä ymmärrä. Eräs kanijoukko joutuu pitkälle retkelle etsimään uutta kotia ihmisen rakennustyömaan alta pois...Ruohometsän kansa on ihana aikuisten satu, aivan omalaatuinen fantasia. Kirja on erikoinen kuvaus eläinten sisäisestä elämästä ja se puhuu hienosti luonnonsuojelun puolesta.



                                                      Richard Adams - Ruttokoirat






Ruttokoirat kertoo kahden koe-eläinkoiran Nipsun ja Räyhkän pakoilusta niiden karattua tutkimuslaitokselta. Pako mutkistuu lehdistön innostuessa tapahtumasta ja ruttohuhujen levitessä. Adams kertoo tarinansa jälleen eläimen tasolta, mikä tekee tarinasta sympaattisen. Vaikka tarina on fiktiota, kirjassa  kuvatut raa'at eläinkokeet ovat todellisia, kuten pitkäaikainen altistaminen hiuslakalle ja hukuttaminen. Ruttokoirat on Adamsilta kantaaottavampi ja raaempi kuin Ruohometsän kansa, mutta tässäkin on tietynlaista aikuisten satumaisuutta. Pidin tämän kirjan tarinasta vielä enemmän, vaikka kökkö suomennos ärsytti.



                                                      Margaret Atwood - Orjattaresi





Orjattaresi on hieno dystopia, jolla on feministinen sanoma. Tarina avautuu kiirehtimättä ja lukija saa juonenkäänteitä jännittäessä samalla kasata palapeliä tulevaisuuden asenteista ja säännöistä. Maailma on mennyt todella hulluksi ja julmaksi, mutta Atwood saa kaiken näyttämään pelottavan mahdolliselta. Luin kirjaa iltamyöhään ja jatkoin aamulla ennen töihin lähtöä, mielipuolisella vimmalla. Kun eräs hahmo kohtaa päähenkilön uudelleen pitkän ajan jälkeen, en ehtinyt lukea hänen selvitystään eroajasta. Jännitys oli harvinaisen sietämätöntä kun en heti nyt tässä tällä sekunnilla päässyt jatkamaan kirjaa!

                                                       Emmi Itäranta - Teemestarin kirja





Tulevaisuuden Suomessa vesi on arvokkainta valuuttaa ja teemestariksi valmistuvan Norian perheellä on salainen lähde, iso vesirikos...Teemestarin kirjassa viehättivät aasialaisvaikutteet, todella erilainen näkemys dystopiasta, mutta mahdollinen tämäkin. Kieli on runollisen kaunista, mutta samalla kirja on myös juonivetoinen. Samalla lailla kuin Orjattaresi, tässäkin maailmaa avataan hitaasti ilman informaatiotulvaa, mistä nautin. Kirjalla on selvä sanoma, joka ei varmastikaan jää yhdellekään lukijalle epäselväksi, mutta Itäranta ei kuitenkaan saarnaa.




                                                 Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva





Dorian Gray on kuvankaunis enkelikiharainen siloposki, joka haluaa säilyttää ulkonäkönsä ikuisesti. Ja niin Dorian säilyykin nuorena keikarina hänen muotokuvansa vanhetessa ja hurjistuessa...Tätä kirjaa oli aivan upeaa lukea. Tarina alkaa pohtivilla keskusteluilla nautinnoista ja  nuoruudesta. Loppua kohden miljööt vaihtuvat puutarhoista ja hilpeistä kutsuista oopiumhuoneisiin ja pimeille kujille. Pidin siitä miten tarina muuttui tunnelmalliseksi ja kauhuisaksi.




                                                    Elina Hirvonen - Kun aika loppuu





Hirvosen kirja käsittelee ajan loppumista kahdelta kantilta. Yksittäisen syrjäytyneen ihmisen ja maailman, jos emme reagoi ajoissa ilmastonmuutokseen. Kirja kertoo Aslakista, joka on päättänyt ampua viattomia, satunnaisia ihmisiä sekä hänen perheestään ja heidän pitkäaikaisista vaikeuksistaan. Näkökulma on rohkea ja tarinassa kaikki nivoutuu hienosti yhteen, maailman ja yksilön ajan loppuminen. Kirja on raskas ja surullinen, mutta herättää paljon ajatuksia. Tänä vuonna on ollut niin paljon terroristi-iskuja ja muita väkivallan tekoja, että maailma alkaa turtua, ne ovat muodostuneet osaksi uutisvirtaamme. On kuitenkin tärkeää jatkaa välittämistä ja miettiä ennaltaehkäisykeinoja. Tärkein kysymys kuitenkin taitaa olla: Miten pahassa maailmassa säilytämme uskon hyvään?



                                                   John Irving - Kaikki isäni hotellit







Tässä tarinassa on tabu, joka todella hiersi minua lukiessa, mutta...Kaikki isäni hotellit vähän niin kuin pinttyi sydämeeni! Berryjen hullunkurinen perhe, monenmoiset karhut ja hullut juonenkäänteet terroristeineen sun muineen ovat jotakin ihan erilaista. Kirjasta ei voi olla pitämättä! Tarina on absurdin mieletön ja se lähes ylitsepursuaa kaikkea, mutta samalla siinä on niin paljon kaikkea samaistuttavaa ja ymmärrettävää, että se on todella (paremman sanan puutteessa) elämänmakuinen ja koskettava. En tiedä miten Irving on onnistunut tasapainottamaan kaiken rönsyilevyyden näin hyväksi kokonaisuudeksi, mutta mestarillisen vaivattomasti hän on sen tehnyt.



                                                 Emma Cline - Tytöt






Ensimmäisen kerran näin Tytöt kirjablogeissa ja mietin: ''Kirja, jonka nimi on Tytöt, varmaan jotakin äglöä ja imelää.'' Syksymmällä menin kirjakauppaan katselemaan uutuuskirjoja ja myyjä tuli kyselemään mitä etsin ja ehdotti kirjaa. Nyrpistin nenääni ja pudistelin päätäni. Myöhemmin luin arvostelun kirjasta parilta kanssabloggaajalta. Ai tämä kertoo hipeistä ja kultista! Sisälläni on pala hippiä, en voinut ohittaa kirjaa. Pistin varauksen ja saatuani kirjan luin sen yhdessä päivässä. Vaikka pidin kultin kuvausta mielenkiintoisena, eniten pidinkin juuri tyttöyden kuvaamisesta, siitä mitä aluksi kammoksuin. En ole varmaan ikinä lukenut näin osuvaa kuvausta siitä mitä on olla murrosikäinen tyttö, koin hyvin paljon takaumia omiin nuoruusvuosiin.


Nyt vuoden vaihtuessa on vielä hyvä väli lähettää iso kiitos Mustelumon lukijoille ja muille seuraajille kuluneesta vuodesta. Parhaita puolia bloggaamisessa on ajatusten ja kirjasuositusten vaihtaminen teidän kanssanne. Kommentti jättää aina hyvän mielen ja toivottavasti viihdytte ja vierailette täällä jatkossakin. Onnellista uutta vuotta! :)

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Flashback 2015 - Vuoden viistoista valiot






Joulukuu on pian ohi ja sen myötä koko hela vuosi. Aloitin bloggaamisen keväällä ja olen kyllä pitänyt uudesta harrastuksesta! (Vaikka postaustahti on vaihdellut.) Viimeisin kuukausi on mennyt lähinnä ollessa ja sohvalla löllöilessä, yrittäen selvitä arjesta ja juhlasta. Eräs kotimainen tiiliskivi on loppusuoralla ja siitä pyrin päivittelemään tammikuun alkupuolella. Uutuuksiin en tänä vuonna ole tarttunut, jonotuslista on kirjastossa ylipitkä ja uutuuksien omaksi hankinta ei sovi opiskelijan kukkarolle.

Nyt ajattelin vetää naamaan viimeiset Pandan konvehdit ja muistella viime vuoden parhaita lukukokemuksia. Let's get down to business.



Brett Easton Ellis - Amerikan psyko




Amerikan Psykon olin vuosia sitten jo kertaalleen aloittanut ja puolivälin tienoilla jättänyt kesken. Olen elokuvasovituksen suuri fani, joten lokakuussa halusin antaa kirjalle uuden tilaisuuden. Ja yllättäen pidinkin tästä erittäin paljon. Kirja on aivan erityylinen kuin mikään aiemmin lukemani. Tarinassa kuvataan Patrick Batemanin elämää, joka on sekoitus pörssijupin mahtailua ja leveää elämäntyyliä sekoittuneena sairaihin sarjamurhaajafantasioihin. Seksi- ja väkivaltakohtaukset yltyvät ajoittain kuvottaviksi, joten en lähtisi suosittelemaan herkemmille lukijoille.Välillä Bateman innostuu leikkimään kriitikkoa ja antaa sivutolkulla arviointeja suosikkiartistiensa albumeista. Kirja on satiiria 80-luvusta ja mielestäni myös siitä miten kuluttaminen ja kaiken viihteellistäminen turruttaa ihmistä.






F.Scott Fitzgerald - Kultahattu


Carey Mulligan on uudemman elokuvasovituksen Daisy
Kultahattu kertoo traagisen rakkaustarinan parista, joka ei nuoruusvuosina saanut toisiaan, mutta myöhemmin päätyy vuosien päästä asumaan saman lahden ympärille. Jay Gatsby on äkkirikastunut  maineikkaita juhlia järjestävä  mystinen mies, jonka nuoruuden rakkaus Daisy on hylännyt tämän vielä ollessa köyhä poika. Daisy on jo päätynyt naimisiin, mutta Gatsby ei ole pystynyt vuosien saatossa unohtamaan elämänsä rakkautta ja toivoisikin rikkauksien tuovan vanhan rakkauden takaisin luokseen. Tässä tarinassa vetoavat ajankuva, svengaava 20-luku ja teemat. Kaipuu menetettyyn aikaan ja tunteeseen. Aikaa ei voi viedä taaksepäin, vaikka miten kovasti ihminen haluaisi ja yrittäisi. Vain muisto jää.

''Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.''


Alex Haley- Juuret



Juuret on eeppinen kertomus yhden orjasuvun alistamisesta ja alistumisesta kahden vuosisadan ajalta. Haley on omistanut kirjan Yhdysvaltojen 200-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja lopussa toivoo kirjan lievittävän sitä surullista tosiasiaa, että historia tuppaa olemaan voittajien kirjoittamaa. Kirjaa ja siitä tehtyä minisarjaa pidetäänkin Amerikassa todella historian käsitystä ja asenteita muuttaneina. 

Tarina alkaa 1700-luvulla Gambiasta kaapatusta Kunta Kintestä ja päätyy kirjan kirjoittaneeseen journalisti Alex Haleyyn, joka alkoi tehdä sukututkimusta omista juuristaan suvussa säilyneiden suullisten kertomusten perusteella.  Pulitzerin napannut teos on saanut kritiikkiä siitä onko se todella täysin todenperäinen. Haley on sanonut teoksen olevan factionia, eli fiktion ja tunnettujen faktojen sekoitusta. En itse välitä siitä mihin kategoriaan kirjan laittaa, sillä se on aivan uskomaton, riipaiseva ja koskettava kertomus. Se kuvaa rankkojen ihmiskohtaloiden kautta sitä mitä orjuuttaminen on todella ollut.

Stephen King - Liseyn tarina


Tästä kirjasta koko bloggaaminen alkoi. Lumokuu vei mennessään ja se toimi myös inspiraationa blogin nimelle. Toinen tänä vuonna kolahtaneista kuninkaan teoksista oli Kuvun alla, mutta pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin tähän pehmeämpään tarinaan. Liseyn tarina kertoo Lisey ja Scott Landonista. Scott on jo menehtynyt suosittu kirjailija, joka on jättänyt vaimonsa hämmennyksiin pitkän avioliiton jälkeen. Scott on jättänyt jälkeensä lumpi-jahdin ja mystisen Lumokuun, joka on tämän insipiraation, mutta myös kipeiden muistojen ja painajaisten paikka. Kirjassa Lisey yrittää selvittää mitä Scott haluaa hänelle itsestään kertoa, hyppien kahden maailman lisäksi myöskin pitkän avioliiton muistoissa. Masentunut sisko Amanda ja psykopaattifani, joka on vainunut kirjailijan viimeisen käsikirjoituksen, vaikeuttavat kuvioita. Kirja on ihanan pehmeä kertomus eräästä avioliitosta, sen huipuista ja laskuista. Siitä miten ihminen ei katoa, vaikka kuolee.

Yann Martell - Piin elämä


Piin elämä kertoo intialaisesta Piistä ja bengalintiikeri Richard Parkerista, jotka kuukausien ajan jakavat pelastusveneen keskellä valtamerta rahtilaivan uppoamisen seurauksena. Kirja on faabelimainen, todellista tarinan kerrontaa. Vaikka sivukaupalla tapahtumapaikka on rajattu mereen ja pieneen veneeseen, en tylsistynyt. Martell osaa tehdä merestä maagisen, kiehtovan paikan ja Piin selviytymiskamppailusta samaistuttavan. Lopetus löi aivan ällikällä siitäkin huolimatta että osasin odottaa vielä jotakin ''selvitystä''. Vaikken pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä, kirja sai itkemään. Kirja ei ole minkäänlaista ''jeesustelua'', pikemminkin pohdintaa uskonnoista ja uskossa olemisesta.