Parhaat lukemiseni vuonna 2016

Luin tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Tahti hieman hyytyi kesällä, mutta kirjojen veto palasi jälleen syksyllä. Hyviä lukukokemuksia oli tänä vuonna paljon. Ennen kuin aloin selata arkistosta tänä vuonna lukemiani kirjoja, ajattelin että parhaiden valitseminen olisi vaikeaa. Mutta sitä se ei ollut yhtään. Parhaat lukukokemukset erottuivat joukosta kirkkaina, ne olivat enimmäkseen mielessä jo valmiina.

Luin aika paljon enemmän ja vähemmän vanhempaa kirjallisuutta ja klassikoita, tänä vuonna julkaistuja vain kourallisen. Kotimaisia en myöskään lukenut paljoa, vaikka kovin oli tarkoitus... :D Luin paljon suosikkejani, erityisesti Stephen Kingiä. Huomaan tänä vuonna mieltyneeni tarinavetoisiin kirjoihin. Paikallaan junnaavat haahuilut ja raskaskieliset kirjat ovat tänä vuonna olleet niitä, joista ovat kannet paukahtaneet kiinni ja palautuneet kirjastoon lukemattomina. Olen tykästynyt dystopioihin, ja erityisesti niitä aion lukea myös vuonna 2017. (Vuonna 2017 kuulostaa scifiltä, vois olla jonkun dystopiatarinan nimi!) Eläimet ja luonto sekä naisten oikeudet ovat myös aiheita, joista olen viime aikoina lukenut ja aion etsiä näistä teemoista kirjoja jatkossakin.

Haasteisiin osallistuin alkuvuodesta ahkerasti. Tuntuukin kuin niitä alkuvuodesta olisi ollut liikkeellä enemmän. Tai ehkä alkuvuoden haasteet olivat mulle passelimpia. Pidän eniten pienempiin haasteisiin osallistumisesta ja alkuvuonna oli hauskoja kysymyksiä sisältäviä pikkuhaasteita, jotka sai kuitattua yhdellä postauksella, kuten Kirjalliset illalliskutsut. Pidempiaikaisiin haasteisiin lähteminen on vaikeampaa, vaikka esim. Helmet on kiinnostava ja harkitsin tosissani mukaan lähtöä. Mutta pitkäjänteisyys ja lukulupausten pitäminen on vaikeaa...Nyt loppuvuodesta lähdin mukaan Syöminen sallittu!-lukuhaasteeseen, joka jatkuu ensi vuoden puolelle. Ennen kaikkea aiheen tärkeyden ja hyvän sanoman levittämisen vuoksi.

Tässä tältä vuodelta parhaat lukemani kirjat. Ne eivät ole paremmuus- eivätkä muussakaan loogisessa järjestyksessä. Otsikoiden taakse olen pistänyt linkit aiemmin tänä vuonna blogissa julkaistuihin pidempiin kirjoituksiini kirjoista.


                                                   Stephen King - Musta torni-sarja

Luin kaikki kahdeksan Musta torni-kirjaa heti alkuvuodesta tammi- ja helmikuussa. Kingin sarja on hyvin toimiva sekamelska scifiä, jännitystä, fantasiaa ja westerniä. Kauhun hetkiä on myös tarinan joukossa, mutta mikään tärkein elementti se ei ole. Juoni kertoo lyhykäisyydessään maailman viimeisestä revolverimies Rolandista, joka etsii maailmaa koossa pitävää mystistä Mustaa tornia. Kirjoissa on todella paljon viitteitä Kingin muihin kirjoihin ja hahmoihin, joten tämä on aikamoista herkkua kirjailijan pitkäaikaisille faneille. Viittauksia löytyy paljon myös muihin kirjoihin ja olenkin muita romaaneja lukiessani kokenut pari innostunutta AHAA!(!!!)-hetkeä, kun Kingin inspiraation lähteet ovat tulleet eteen yllättävistä paikoista. Ja vaikka väliin tuli juonenkäänteitä, joista en pitänyt ja teki mieli paiskata kirjaa päin seiniä, oli sarja kokonaisuudessaan unohtumaton matka Kingin universumiin ja tuhansien sivujen aikana hahmoista tuli rakkaita ihan eri lailla mitä yksittäisissä romaaneissa.



                                                       Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

Luin Sinuhen enimmäkseen vuoden 2015 puolella, loppuhuipennus ja bloggaus jäi tälle vuodelle. Vaikken itse mielläkään tätä tämän vuoden kirjoihin, halusin nostaa sen mukaan. Sillä miten upea tarina. Ehdottomasti paras kotimainen kirja, jonka olen ikinä lukenut. Ansaitsee kaiken hehkutuksen, oikeutetusti nostettu klassikoksi. Muinainen Egypti ja lähimaiden kulttuurit on herätetty niin upeasti eloon ryysyistä rikkauksiin nousevan Sinuhen elämäntarinan kautta. Kirja on loistava ajankuvaus, Waltarin on täytynyt tehdä paljon taustatutkimusta, sillä kaikin puolin kirja tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu faaraoiden aikaan. Todellisuudessa siis kirjoitettu 1945, eikä Waltari koskaan ole käynyt Egyptissä! Samalla kirja on ajaton kuvaus ihmisyyden sisimmän ja yhteiskunnan muuttumattomuudesta. ''Näin on ollut ja näin on aina oleva.''



                                                        Markus Zusak - Kirjavaras

Kirjavaras lähti hieman tahmaisesti liikkeelle ja ajattelin tämän olevan taas niitä kirjoja, jotka jätän kesken. Onneksi en jättänyt! Tarinassa erikoisinta lienee sen kertoja (vaikka teksti on lihavoituine katkelmineen myös erikoista kaunokirjallisuudessa). Kuolema seuraa orpotyttö Lieseliä tämän kasvaessa 2.maailmansodan aikana. Tyttö rakastuu kirjoihin jo ennen kuin oppii lukemaan ja alkaa varastaa niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Aivan ihana ja nimenomaan lukukokemus, sillä en ole ennen lukenut tämän tyylistä tekstiratkaisua tällaisella näkökulmalla. Tunteet menivät ihan laidasta laitaan lukiessa ja pidemmässä tekstissä vertasin heittelyä liukuvärjäytymiseen. Ihana kirja!



                                                    Richard Adams - Ruohometsän kansa

Kaniinit loikkivat ja papanoivat ulkoapäin herättämättä sen kummempaa ihmetystä, mutta niillä on aivan oma historia, kieli ja uskomuksensa, elämä jota me ihmiset emme näe emmekä ymmärrä. Eräs kanijoukko joutuu pitkälle retkelle etsimään uutta kotia ihmisen rakennustyömaan alta pois...Ruohometsän kansa on ihana aikuisten satu, aivan omalaatuinen fantasia. Kirja on erikoinen kuvaus eläinten sisäisestä elämästä ja se puhuu hienosti luonnonsuojelun puolesta.



                                                      Richard Adams - Ruttokoirat

Ruttokoirat kertoo kahden koe-eläinkoiran Nipsun ja Räyhkän pakoilusta niiden karattua tutkimuslaitokselta. Pako mutkistuu lehdistön innostuessa tapahtumasta ja ruttohuhujen levitessä. Adams kertoo tarinansa jälleen eläimen tasolta, mikä tekee tarinasta sympaattisen. Vaikka tarina on fiktiota, kirjassa  kuvatut raa'at eläinkokeet ovat todellisia, kuten pitkäaikainen altistaminen hiuslakalle ja hukuttaminen. Ruttokoirat on Adamsilta kantaaottavampi ja raaempi kuin Ruohometsän kansa, mutta tässäkin on tietynlaista aikuisten satumaisuutta. Pidin tämän kirjan tarinasta vielä enemmän, vaikka kökkö suomennos ärsytti.



                                                      Margaret Atwood - Orjattaresi

Orjattaresi on hieno dystopia, jolla on feministinen sanoma. Tarina avautuu kiirehtimättä ja lukija saa juonenkäänteitä jännittäessä samalla kasata palapeliä tulevaisuuden asenteista ja säännöistä. Maailma on mennyt todella hulluksi ja julmaksi, mutta Atwood saa kaiken näyttämään pelottavan mahdolliselta. Luin kirjaa iltamyöhään ja jatkoin aamulla ennen töihin lähtöä, mielipuolisella vimmalla. Kun eräs hahmo kohtaa päähenkilön uudelleen pitkän ajan jälkeen, en ehtinyt lukea hänen selvitystään eroajasta. Jännitys oli harvinaisen sietämätöntä kun en heti nyt tässä tällä sekunnilla päässyt jatkamaan kirjaa!

                                                       Emmi Itäranta - Teemestarin kirja

Tulevaisuuden Suomessa vesi on arvokkainta valuuttaa ja teemestariksi valmistuvan Norian perheellä on salainen lähde, iso vesirikos...Teemestarin kirjassa viehättivät aasialaisvaikutteet, todella erilainen näkemys dystopiasta, mutta mahdollinen tämäkin. Kieli on runollisen kaunista, mutta samalla kirja on myös juonivetoinen. Samalla lailla kuin Orjattaresi, tässäkin maailmaa avataan hitaasti ilman informaatiotulvaa, mistä nautin. Kirjalla on selvä sanoma, joka ei varmastikaan jää yhdellekään lukijalle epäselväksi, mutta Itäranta ei kuitenkaan saarnaa.




                                                 Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

Dorian Gray on kuvankaunis enkelikiharainen siloposki, joka haluaa säilyttää ulkonäkönsä ikuisesti. Ja niin Dorian säilyykin nuorena keikarina hänen muotokuvansa vanhetessa ja hurjistuessa...Tätä kirjaa oli aivan upeaa lukea. Tarina alkaa pohtivilla keskusteluilla nautinnoista ja  nuoruudesta. Loppua kohden miljööt vaihtuvat puutarhoista ja hilpeistä kutsuista oopiumhuoneisiin ja pimeille kujille. Pidin siitä miten tarina muuttui tunnelmalliseksi ja kauhuisaksi.




                                                    Elina Hirvonen - Kun aika loppuu

Hirvosen kirja käsittelee ajan loppumista kahdelta kantilta. Yksittäisen syrjäytyneen ihmisen ja maailman, jos emme reagoi ajoissa ilmastonmuutokseen. Kirja kertoo Aslakista, joka on päättänyt ampua viattomia, satunnaisia ihmisiä sekä hänen perheestään ja heidän pitkäaikaisista vaikeuksistaan. Näkökulma on rohkea ja tarinassa kaikki nivoutuu hienosti yhteen, maailman ja yksilön ajan loppuminen. Kirja on raskas ja surullinen, mutta herättää paljon ajatuksia. Tänä vuonna on ollut niin paljon terroristi-iskuja ja muita väkivallan tekoja, että maailma alkaa turtua, ne ovat muodostuneet osaksi uutisvirtaamme. On kuitenkin tärkeää jatkaa välittämistä ja miettiä ennaltaehkäisykeinoja. Tärkein kysymys kuitenkin taitaa olla: Miten pahassa maailmassa säilytämme uskon hyvään?

                                                   John Irving - Kaikki isäni hotellit

Tässä tarinassa on tabu, joka todella hiersi minua lukiessa, mutta...Kaikki isäni hotellit vähän niin kuin pinttyi sydämeeni! Berryjen hullunkurinen perhe, monenmoiset karhut ja hullut juonenkäänteet terroristeineen sun muineen ovat jotakin ihan erilaista. Kirjasta ei voi olla pitämättä! Tarina on absurdin mieletön ja se lähes ylitsepursuaa kaikkea, mutta samalla siinä on niin paljon kaikkea samaistuttavaa ja ymmärrettävää, että se on todella (paremman sanan puutteessa) elämänmakuinen ja koskettava. En tiedä miten Irving on onnistunut tasapainottamaan kaiken rönsyilevyyden näin hyväksi kokonaisuudeksi, mutta mestarillisen vaivattomasti hän on sen tehnyt.

                                                 Emma Cline - Tytöt

Ensimmäisen kerran näin Tytöt kirjablogeissa ja mietin: ''Kirja, jonka nimi on Tytöt, varmaan jotakin äglöä ja imelää.'' Syksymmällä menin kirjakauppaan katselemaan uutuuskirjoja ja myyjä tuli kyselemään mitä etsin ja ehdotti kirjaa. Nyrpistin nenääni ja pudistelin päätäni. Myöhemmin luin arvostelun kirjasta parilta kanssabloggaajalta. Ai tämä kertoo hipeistä ja kultista! Sisälläni on pala hippiä, en voinut ohittaa kirjaa. Pistin varauksen ja saatuani kirjan luin sen yhdessä päivässä. Vaikka pidin kultin kuvausta mielenkiintoisena, eniten pidinkin juuri tyttöyden kuvaamisesta, siitä mitä aluksi kammoksuin. En ole varmaan ikinä lukenut näin osuvaa kuvausta siitä mitä on olla murrosikäinen tyttö, koin hyvin paljon takaumia omiin nuoruusvuosiin.


Nyt vuoden vaihtuessa on vielä hyvä väli lähettää iso kiitos Mustelumon lukijoille ja muille seuraajille kuluneesta vuodesta. Parhaita puolia bloggaamisessa on ajatusten ja kirjasuositusten vaihtaminen teidän kanssanne. Kommentti jättää aina hyvän mielen ja toivottavasti viihdytte ja vierailette täällä jatkossakin. Onnellista uutta vuotta! :)

Matkani Mustalle tornille - Spoilerivapaata yhteenvetoa kirjasarjasta

''Olen kirjoittanut romaaneja ja novelleja niin paljon että niillä täyttäisi mielikuvituksen aurinkokunnan, mutta Rolandin tarina on minun Jupiterini - planeetta joka saa kaikki muut taivaankappaleet näyttämään pieniltä (ainakin minun omasta näkökulmastani), paikka jossa on outo atmosfääri, hullu mielikuvitusmaisema ja armoton vetovoima.'' 
-Stephen King

     


Mustan tornin kirjoittaminen on ollut Stephen Kingille tärkeä matka, hänen magnum opuksensa, kuten yllä oleva sitaatti Velhon loppusanoista kertoo. 19-vuotias King luonnosteli tarinaa revolverimies Rolandista jo kauan ennen ensimmäistä romaaniaan Carriea. Siniselle paperille kirjoitettu luonnos unohtui vuosikausiksi, mutta tarttuessaan siihen vuosien jälkeen uudestaan King löysi hurjan vetovoiman tarinaan. Revolverimies julkaistiin 1982, kaksitoista vuotta kirjoitustyön aloittamisen jälkeen.

King on kertonut Mustalla tornilla olleen kolme pääinspiraation lähdettä: Sergio Leonen spagettiwesternit (kuten Hyvät, pahat ja rumat), J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta sekä erityisesti Robert Browningin runo Childe Roland to the Dark Tower Came. Vuonna 1970 aloitettu etsintäretki päättyi 2004 seitsemänteen osaan Musta torni VII: Musta torni. 2012 ilmestyi vielä itsenäinen Tuulen avain, joka tarinallisesti sijoittuu Velhon ja Callan susien väliin. King on siis kirjoittanut sarjaa viidellä vuosikymmenellä!

Ensimmäinen osa Revolverimies alkaa aavikolta. Roland Deschain on maailman viimeinen revolverimies, joka seuraa mustiin puettua miestä päästäkseen Mustalle tornille. Roland ei tiedä kuka noutajan kaltainen mies on, eikä lukijalle kerrota miksi hän haluaa tornille. Rolandin kotikaupunki, kuninkaallinen ja loistokas Gilead on tuhoutunut, kuten hänen koko perheensä ja kaikki ystävänsä. Rolandin historiaa ja Keskimaailmaa avataan hiljalleen sarjan edetessä ja kokonaiskuva selkeytyy loppukirjoja kohden. Musta torni on kaikkia universumin rinnakkaismaailmoja ja aikoja pystyssä pitävä voima, joka tarvitsee pelastajan. Maailma nimittäin on romahtamaisillaan. Aika kuluu omituisesti eivätkä edes ilmansuunnat pysy paikoillaan. Roland käy hakemassa kohtalon joukkoonsa ka-tetiin jäseniä avuksi tornin etsinnässä 60-, 70- ja 80-lukujen New Yorkista. Hahmot ovat tavallisia kadun tallaajia, joista Roland alkaa kouluttaa revolverimiehiä. Ka-tet päätyy moniin tiukkoihin tilanteisiin eri ajoissa ja rinnakkaismaailmoissa matkallaan kohti Mustaa tornia.


Western-vaikutteet näkyvät Keskimaailmassa, joka on outo sekoitelma lännenmaata saluunoineen ja aavikkomaisemineen kera kyborgien, mutanttien ja alhaisihmisten. Rolandin hahmo on hyvin clinteastwoodmainen lännensankarin karikatyyri: Hiljainen, yksinäinen mies salamannopeine revolverikäsineen, joka pohdiskelee paljon, mutta toimii kuitenkin loppupeleissä vaistonvaraisesti. Roland on varsinkin sarjan alkaessa hyvin jähmeän oloinen mies, joka tekee ja uhraa mitä tahansa päästäkseen tornin luo. Paikoitellen Roland tuntuu jopa vastenmieliseltä ja sitä tuleekin mietittyä onko hän ylipäätään sankari? Aina en todellakaan pitänyt hänestä. Roland on mielestäni moniulotteisin ja värikkäin hahmo, johon olen Kingin kirjoissa tutustunut.

Tolkienin vaikutukset näkyvät fantasiamaailman rakentamisessa: King on luonut sarjaa varten ylhäiskielen ja omat tapakulttuurit eri paikkojen ihmisille. Sanonnat kuten ''Pitkiä päiviä ja miellyttäviä öitä'', ''Sanon kiitoksia''  ja oma suosikkini ''Aukea polun päässä'' tulevat tutuiksi sarjan edetessä ja alkavat tuntua kuin toiselta äidinkieleltä. Kuten Tolkienin klassikossa, tässäkin hyvin sekalainen joukko on pitkällä ja monimutkaisella matkalla sama määränpää mielessään. Pienimmätkin hahmot ovat merkittävässä asemassa ja suuressa maailmankaikkeudessa ihmisten, paikkojen ja tapahtumien kesken löytyy yhteyksiä. Osa sattumaa, osa kohtalon määräämiä merkittäviä liitoksia

Kirjat ovat siis post-apokalyptinen sekoitelma scifiä, westerniä, fantasiaa, jännitystä ja seikkailua (Velhossa on iso annos romantiikkaakin). Kingille ominaista kauhun elementtiä sarjan tarinoissa ei juurikaan ole. Mutta kerrontayyli ja jännityksen lataaminen ovat tuttua kingiä. King onnistuikin raivostuttamaan lukijakuntaansa 90-luvulla lopettamalla Joutomaan todella jännittävään cliffhangeriin ja päästämällä lukijat piinasta vasta kuuden vuoden päästä. Voin vain kuvitella millaista on ollut odottaa seuraavaa osaa edeltävän jättäessä tyhjän päälle! Lopetus ei itselle ollut ongelma, sillä sehän sai vain janoamaan lisää. Joutomaa on oma suosikkini kirjoista.

 

Kingin intuitiivinen tyyli kirjoittaa näkyy läpi sarjan. Maailma ja tapahtumat rönsyilevät suuntaan jos toiseenkin. Jos jostakin Kingin teoksesta näkyy kirjailijan lahjakkuus, niin tästä. Hänellä selkeästi on kirjoittamisen tarve ja vimma. Kingin rakkaus lukemiseen, kirjoittamiseen ja tarinoihin tulee ilmi viimeistäänkin kirjan loppupäässä, jossa King avaa luomistyötään. Niin alku- ja loppusanoissa kuin itse tarinassakin. King viittaa muihin kirjoihin läpi sarjan, mutta myös elokuviin ja televisiosarjoihin. Muutamalla laululla on tarinassa erityinen paikka. Näitä ovat mm. The Beatlesin Hey Jude ja Elton Johnin Someone saved my life tonight.

Tarina on koukuttava ja koskettava. Tästä kertonee se, että poikaystäväni, joka ei juurikaan harrasta lukemista, halusi tietää tapahtumien kulusta sitä mukaa mitä luin ja on alkanut kiinnostua Musta torni-sarjakuvista. Siksi toivoisinkin, että matkasta saataisiin luotua hyvä sarja- tai elokuvasovitus. Haluaisin, että Rolandin seikkailusta voisivat koskettua myös sellaiset, jotka eivät viihdy romaanien parissa. Uskon, että jokainen ihminen maailmassa haluaa kuulla lumoavia tarinoita.

Mustan tornin maailma ei pelkästään rajoitu tähän kirjasarjaan, vaan kuulemme siitä muissakin Kingin teoksissa. Koko Kingin kirjallinen työ muodostaa aivan oman maailmankaikkeutensa, jossa hahmojen ja paikkojen elämä ei rajoitu yhteen kirjaan. Tässä sarjassa on lukemattomia viittauksia muihin Kingin teoksiin, esim. Tukikohtaan ja erityisesti Painajaiseen.


Musta torni-sarja

Musta torni: Revolverimies, 1982
Musta torni II: Kolme korttia pakasta, 1987
Musta torni III: Joutomaa, 1991
Musta torni IV: Velho, 1997
Musta torni V: Callan sudet, 2003
Musta torni VI: Susannan laulu, 2004
Musta torni VII: Musta torni, 2004
Musta torni: Tuulen avain, 2012

Revolverimies on vaikeasti aukeava ja pidin siitä vähiten. Mutta jos olet kiinnostunut mystisestä maailmojen risteyksestä ja Rolandin matkasta sitä kohti, älä luovuta! Tarina avautuu pikkuhiljaa ja se miksi ensimmäinen osa on kuin kangastus aavikolla tai kuumeisen houreuni selittyy myöhemmin ja sille on syy. Toinen osa Kolme korttia pakasta on aivan erilainen; jännitysnäytelmä, jota ei pysty laskemaan käsistään. Jokaisellaa kirjalla on oma, erilainen pikkujuonensa ja missionsa matkalla kohti itse päämäärää, mutta kirjat tulisi siitäkin huolimatta lukea järjestyksessä, sillä sarjassa on myös pitkäjaksoisia juonikoukeroita.

Mustasta tornista on tehty myös Marvelin julkaisema sarjakuva ja kaatuneita filmatisointiprojekteja on ollut vuosien ajan. Viimeisimpien huhujen mukaan Idis Ebraa kaavailtaisiin Rolandin rooliin ja Matthew McConagheyta mustiin puetuksi mieheksi. King on kommentoinut filmatisointisuunnitelmia näin: ''It looks to me like it's more likely than not it'll happen at this point. Let's put it that way.''