Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiiliskivi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tiiliskivi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen




Sinuhe Egyptiläinen- Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n.1390-1335 e.Kr. kertoo orpopojan nousuista ja laskuista, menetyksistä ja matkoista maailmalla. Ennen kaikkea se kertoo yksinäisen miehen mietteistä yhteiskunnan ja elämän laeista. 786 sivun kirjassa käydään läpi yhden ihmisen kirjava elämä, kaislaveneestä kuparilippaaseen. Sinuhe käyttää elämässä saamansa kortit hyvin, päätyy faaraon lääkäriksi asti, mutta  loppupeleissä sydämeen tulee vain enemmän painolastia faraoiden salaisuuksista ja hän menettää elämässä enemmän kuin saa. 

Waltari kuvaa Egyptin mystistä  maailmaa uskomattoman hienosti. Aluksi luulin kirjan ja hahmojen olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta, mutta kun Nefertiten kuuluisa hahmo astui kuvioihin, tajusin kirjassa olevan todellisiakin historian hahmoja ja tapahtumia 18.dynastiasta. Waltari on siis tehnyt paljon taustatutkimusta! Muinainen Egypti saattaa tuntua päällisin puolin erilaiselta nykyisyyteen verrattuna ja yhteiskunnan rakenteet ja lait muuttuvat jokseenkin ajansaatossa, mutta ihminen ja elämän lait eivät muutu vuosituhansien saatossa. Kirjassa toistuva ''Näin on ollut ja näin on aina oleva'' on jäävä mieleeni.

Kirja on julkaistu 1945, toisen maailmansodan jälkeen ja se näkyy kirjassa aatteiden mittelönä. Esimerkiksi kun farao Ekhnaton rakentaa uuden Taivaankorkeuksien kaupungin ja pistää uskonasiat ja sitä kautta koko yhteiskunnan uusiksi. Faraon uusien oppien mukaan mm. kaikki ovat tasa-arvoisia. Rakenteiden muuttaminen ei miellytä varsinkaan papistoa ja kaupungista tuleekin varsin äkkiä autioitunut.

''Jos tulisikin aika, jolloin enää ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin aina on olemassa viisaita ja tyhmiä, ovelia ja yksinkertaisia. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Väkevä panee jalkansa heikon niskalle ja ovela vie tyhmän kukkaron ja panee yksinkertaisen tekemään työtä puolestaan, sillä ihminen on petollinen eläin ja hänen hyvyytensäkin on puolinainen, niin että vasta mies, joka makaa pitkällään eikä enää nouse, on kokonaan hyvä.''

Lääkärinä toimiessaan Sinuhe oppii faraoiden olevan jumalallisesta valta-asemastaan huolimatta samanlaisia ihmisiä siinä missä köyhälistökin, syntyvän itkevinä alasti ja kärsivän hammas- ja vatsakivuista kuten muutkin. Mutta tasa-arvon toteutuminen yhteiskunnassa vain yksinkertaisesti on sula mahdottomuus. Mitä vanhemmaksi Sinuhe kirjan edetessä varttuu, sitä katkerammaksi tämä tulee maailman kohtuuttomasta epäoikeudenmukaisuudesta. Ja yrittäessään muuttaa tilannetta, hän joutuu kärsimään. 

Hahmoista pidin eniten Kaptahista. Aluksi viiniin mieltynyt hahmo vaikuttaa kömpelöltä hölmöltä. Nauroin ja pelkäsin tämän puolesta lukiessani Väärän kuninkaan päivä-kirjaa. Tarinan edetessä hahmo kasvaa ja oppii viisaaksi mieheksi, joka antaa isännälleen Sinuhelle kultaisia elämänohjeita. Miesten ystävyydessä on muutenkin jotakin liikuttavaa.

Nefernefernefer puolestaan sai vain raivostumaan. Mutta vielä enemmän itse Sinuhe näissä juonenkäänteissä. Femme fatale houkuttelee sokeasti yksipuoliseen rakkauteen huumaantuneen Sinuhen menettämään oman omaisuutensa lisäksi ottovanhempansa. Mikä kieroileva naikkonen! Mitä nuoruuden typeryyttä!

Kirjassa tapahtuu paljon ja mielenkiintoisinta antia ovat Sinuhen nuoruuden matkat Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla ensimmäisessä osassa. Tässä oli enemmän muita maita mitä osasin odottaa, oma käsitys ennen kirjan avaamista oli, että kirja sijoittuisi pelkästään Egyptiin. Mehukkaita juonenkäänteitä tuli loppupuoliskolla, mutta sotimiset aavikolla puuduttivat. Sinuhen ystävästä Horemhebistäkin kasvaa lopulta vallanhimoinen sotilas, joka saa Sinuhen tukaliin tilanteisiin.

 Pidin tästä, mutta kirjan maailmankuva ja teemat ovat aika raskaita kun alkaa ajattelemaan. Maailma ja ihminen on julma ja epäoikeudenmukainen ja siitä ei tulla pääsemään mihinkään. Aloitin kirjan lukemisen jo marraskuussa ja osa muistiinpanoista on hävinnyt teille tuntemattomille. Osa kirjaan liittyvistä havainnoista ja sivumerkinnöistä on päässyt unohtumaan, mikä harmittaa vietävästi. Hyvästi post it-laput, siis. Taitaa olla aika hankkia vihko näitä kirja-ajatuksia varten.






lauantai 3. lokakuuta 2015

Stephen King - Kuvun Alla


King on laittanut monta kattilaa porisemaan yli tuhatsivuiseen tiiliskiveensä. Sen ansiosta kirjan lukeminen ei ollut yhtään sellainen koettelemus mitä pelkäsin. Kahden tuhannen asukkaan Chester's Millissä nimittäin tapahtuu paljon ja nopealla sykkeellä.

 Kirjan kantavin voima on myysteeri kuvusta: Mistä tämä tarkkaan kaupungin rajoja mukaileva kupu on tullut? Kuka sen on pystyttänyt? Kupu sulkee kaupungin asukkaat häkkiin kuin koe-eläimet. Seurauksena lentokoneet, eläimet ja ihmiset menevät mäsäksi siihen törmätessään, ilma saastuu, generaattorit alkavat käydä vähiin ja tarkkaan varjellut salaisuudet alkavat paljastua. Päteviä lääkäreitä ei ole tarpeeksi ja paikallinen poliisi alkaa käyttää valtaa mielivaltaisesti. Hallitus ja armeija eivät pysty selittämään eivätkä lopettamaan USA:n suurinta katastrofia sitten WTC-iskujen . Kaupungin valta päätyy pelottaviin käsiin ja pieni joukko päättää aloittaa taistelun kaupungin diktaattoria vastaan.

''Ketä sinä etsit
Mikä oli hänen nimensä
Löytänet hänet
jalkapallo-ottelusta
kaupunki on pien
tiedät mistä puhun
kaupunki on pien
ja kaikki kannattavat samaa joukkuetta''

Pienien paikkakuntien sielunmaisema on tuttu jokaiselle sen eläneelle ja King kuvaa tätä hyvin. Ihmisten luotto toisiinsa on turvaa antavaa, mutta myös pelottavan naiivia Chester's Millissä. Vallan ahneus pääsee kirjan pääpahiksella, Big Jim Renniellä, valloilleen tilanteen ollessa itselleen suotuisa.

Kuten muissakin Stephen Kingin kirjoissa, hahmot eivät ole kovinkaan monitulkintaisia tai monimutkaisia, vaan jakautuvat yksinkertaisesti hyviksiin ja pahiksiin. Varsinkin jälkimmäisistä King osaa tehdä todella vastenmielisiä. Itse kirjat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia, vaan herättävät ajatuksia ja Kingillä on aina isompi teema raakojenkin tarinoittensa takana. Big Jim Renniessä tiivistyy ihmisen pahuus: Ahneus, vallanhimo, armottomuus. Ohuesti hopeaa, hennon ohuesti, kirjan inhottavimpana hahmona saa hänen poikansa Junior Rennie.

Hyviksiin kuuluvat entinen sotilas Dale ''Barbie'' Barbara ja paikallislehden päätoimittaja Julia Shumway sekä joukko muita symppishahmoja, kuten kaupungin pastori, kaupan omistaja, teini-ikäinen nörttinero ynnä muita. Aluksi henkilöhahmojen määrä sai pään pyörälle, kun ei muistanut kuka oli kukin. Kirjan alusta löytyy onneksi luettelo tärkeimmistä hahmoista. (King on laittanut myös kartan kaupungista.)

Lukemisen edetessä hahmojen määrä muuttuu rikkaudeksi. Kuvun alla kaikki käännellään ja väännellään monelta eri näkökantilta, mikä pitää sykkeen korkealla ja koko ajan olemaan varpaisillaan: Kuka heistä onnistuu aikeissaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Rapian tuhannen sivun, mikä vastaa vain muutamaa päivää Chester's Millissä, hahmoista tulee rakkaita ja heille todella alkaa toivoa parasta. Sinnikkään pikkupoika Ollie Dinsmoren ja empaattisen sotilaan kohtaaminen saastunut kupu välissään oli minulle itselleni erityisen koskettava hetki:

''Hän oli polvistuntu kuvun viereen kaapimaan pintaan kovettunutta mustaa karstaa, oli tiennyt, että seassa oli ihmisen jäänteitä. Se tuli väkisinkin mieleen, kun luunsirut pistivät häntä alinomaa. Hän ajatteli, että ilman sotamies Amesin jatkuvaa kannustusta hän olisi varmasti antanut periksi. Mutta Ames ei antanut periksi, vaan patisti häntä kaivamaan, hitto vie, lehmipoika, kaavi se paska pois, siun on pakko, jotta tuulettimet vaikuttavat.''

Pidin kirjasta todella paljon, koska sivumäärästä huolimatta lukeminen ei missään kohtaa käynyt puuduttavaksi. Kuten jo sanoinkin, kirjassa tapahtuu koko ajan ja hahmot ovat hyvin rakennettuja. Stephen Kingin tyyliin kirjasta löytyy myös paljon hauskoja vertauskuvia ja muuta huumoria, mikä tuo lukijalle hengästystaukoja kaiken kylän kokeman kurjuuden keskellä. Lopussa tarina muuttuu syvällisemmäksi ja pohtivammaksi.

Mitään spoilaamatta lopussa sain ajatuksia ihmisen pahuudesta. Teema jota King käsittelee paljon. Löytyykö jokaisesta ihmisestä pahuus, joka pääsee tai jää pääsemättä ''vallitsevaksi ominaisuudeksi'' tietyissä elämän käännekohdissa? Miksi me päätämme olla joko armollisia tai armottomia? Kuinka inhimillistä tietynlainen sadistisuus ja vahingonilo on? Kidutamme lapsina leikkisästi muurahaisia, jotkut siirtyvät kasvaessaan ihmisiin.