lauantai 3. lokakuuta 2015

Stephen King - Kuvun Alla


King on laittanut monta kattilaa porisemaan yli tuhatsivuiseen tiiliskiveensä. Sen ansiosta kirjan lukeminen ei ollut yhtään sellainen koettelemus mitä pelkäsin. Kahden tuhannen asukkaan Chester's Millissä nimittäin tapahtuu paljon ja nopealla sykkeellä.

 Kirjan kantavin voima on myysteeri kuvusta: Mistä tämä tarkkaan kaupungin rajoja mukaileva kupu on tullut? Kuka sen on pystyttänyt? Kupu sulkee kaupungin asukkaat häkkiin kuin koe-eläimet. Seurauksena lentokoneet, eläimet ja ihmiset menevät mäsäksi siihen törmätessään, ilma saastuu, generaattorit alkavat käydä vähiin ja tarkkaan varjellut salaisuudet alkavat paljastua. Päteviä lääkäreitä ei ole tarpeeksi ja paikallinen poliisi alkaa käyttää valtaa mielivaltaisesti. Hallitus ja armeija eivät pysty selittämään eivätkä lopettamaan USA:n suurinta katastrofia sitten WTC-iskujen . Kaupungin valta päätyy pelottaviin käsiin ja pieni joukko päättää aloittaa taistelun kaupungin diktaattoria vastaan.

''Ketä sinä etsit
Mikä oli hänen nimensä
Löytänet hänet
jalkapallo-ottelusta
kaupunki on pien
tiedät mistä puhun
kaupunki on pien
ja kaikki kannattavat samaa joukkuetta''

Pienien paikkakuntien sielunmaisema on tuttu jokaiselle sen eläneelle ja King kuvaa tätä hyvin. Ihmisten luotto toisiinsa on turvaa antavaa, mutta myös pelottavan naiivia Chester's Millissä. Vallan ahneus pääsee kirjan pääpahiksella, Big Jim Renniellä, valloilleen tilanteen ollessa itselleen suotuisa.

Kuten muissakin Stephen Kingin kirjoissa, hahmot eivät ole kovinkaan monitulkintaisia tai monimutkaisia, vaan jakautuvat yksinkertaisesti hyviksiin ja pahiksiin. Varsinkin jälkimmäisistä King osaa tehdä todella vastenmielisiä. Itse kirjat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia, vaan herättävät ajatuksia ja Kingillä on aina isompi teema raakojenkin tarinoittensa takana. Big Jim Renniessä tiivistyy ihmisen pahuus: Ahneus, vallanhimo, armottomuus. Ohuesti hopeaa, hennon ohuesti, kirjan inhottavimpana hahmona saa hänen poikansa Junior Rennie.

Hyviksiin kuuluvat entinen sotilas Dale ''Barbie'' Barbara ja paikallislehden päätoimittaja Julia Shumway sekä joukko muita symppishahmoja, kuten kaupungin pastori, kaupan omistaja, teini-ikäinen nörttinero ynnä muita. Aluksi henkilöhahmojen määrä sai pään pyörälle, kun ei muistanut kuka oli kukin. Kirjan alusta löytyy onneksi luettelo tärkeimmistä hahmoista. (King on laittanut myös kartan kaupungista.)

Lukemisen edetessä hahmojen määrä muuttuu rikkaudeksi. Kuvun alla kaikki käännellään ja väännellään monelta eri näkökantilta, mikä pitää sykkeen korkealla ja koko ajan olemaan varpaisillaan: Kuka heistä onnistuu aikeissaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Rapian tuhannen sivun, mikä vastaa vain muutamaa päivää Chester's Millissä, hahmoista tulee rakkaita ja heille todella alkaa toivoa parasta. Sinnikkään pikkupoika Ollie Dinsmoren ja empaattisen sotilaan kohtaaminen saastunut kupu välissään oli minulle itselleni erityisen koskettava hetki:

''Hän oli polvistuntu kuvun viereen kaapimaan pintaan kovettunutta mustaa karstaa, oli tiennyt, että seassa oli ihmisen jäänteitä. Se tuli väkisinkin mieleen, kun luunsirut pistivät häntä alinomaa. Hän ajatteli, että ilman sotamies Amesin jatkuvaa kannustusta hän olisi varmasti antanut periksi. Mutta Ames ei antanut periksi, vaan patisti häntä kaivamaan, hitto vie, lehmipoika, kaavi se paska pois, siun on pakko, jotta tuulettimet vaikuttavat.''

Pidin kirjasta todella paljon, koska sivumäärästä huolimatta lukeminen ei missään kohtaa käynyt puuduttavaksi. Kuten jo sanoinkin, kirjassa tapahtuu koko ajan ja hahmot ovat hyvin rakennettuja. Stephen Kingin tyyliin kirjasta löytyy myös paljon hauskoja vertauskuvia ja muuta huumoria, mikä tuo lukijalle hengästystaukoja kaiken kylän kokeman kurjuuden keskellä. Lopussa tarina muuttuu syvällisemmäksi ja pohtivammaksi.

Mitään spoilaamatta lopussa sain ajatuksia ihmisen pahuudesta. Teema jota King käsittelee paljon. Löytyykö jokaisesta ihmisestä pahuus, joka pääsee tai jää pääsemättä ''vallitsevaksi ominaisuudeksi'' tietyissä elämän käännekohdissa? Miksi me päätämme olla joko armollisia tai armottomia? Kuinka inhimillistä tietynlainen sadistisuus ja vahingonilo on? Kidutamme lapsina leikkisästi muurahaisia, jotkut siirtyvät kasvaessaan ihmisiin.



2 kommenttia:

  1. Jopas olemme olleet samaan aikaan Chester´s Millissä! Nautinnollinen matka, King hallitsee niin viihdyttämisen, kauhistuttamisen kuin ajatusten herättämisenkin samassa paketissa. Näistä(kin) syistä hän on lempikirjaillijani <3 Isä ja poika Rennie saivat kyllä melkoisia vilunväreitä aikaan...

    Kiva blogi sinulla sekä upea ja nimeen sopiva tausta!

    VastaaPoista