sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni: Tuulen avain



Tuulen avain on vuonna 2012 ilmestynyt Musta torni-sarjan itsenäinen teos. Kirjasta nauttiakseen ei siis tarvitse välttämättä tuntea sarjan hahmoja tai aiempia tapahtumia, sillä ka-tetin osuus on kirjassa pieni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat neljännen kirjan Velhon ja viidennen eli Callan susien väliin. Tässä täydennetään hieman Mustan tornin symboliikkaa ja selvitetään Rolandin ja hänen äitinsä välejä, mutta jäi jotenkin kutina, että tämän teoksen tarinat ja hahmot tavataan vielä sarjan tulevissa osissa...

Kerrontatyyliltään Tuulen avain on vänkä. Se on tarina, jonka sisällä on tarina. Kirjan alussa ka-tet eli Roland, Susannah, Eddie, Jake ja Oi ovat selvinneet edellisen kirjan koukeroista, mutta ovat nyt vihurin alla. Kovatuulinen myrsky ajaa joukon suojaan pieneen mökkiin. Levoton joukko ei saa unta, siispä Roland aloittaa tarinan nuoruusvuosiltaan.

Nuori Roland määrätään toisen revolverimiehenalun  Jamie DeCurryn kanssa selvittämään mystisiä murhia. Tekijän uskotaan olevan haljasmies, muodonmuuttaja joka saa muutettua itsensä jättikokoiseksi petoeläimeksi. Kaksikko lähtee Jeffersonin tilalle, jossa edeltävä ilta on muuttunut verilöylyksi. Yllätykseksi yksi eloonjäänyt löytyy. Nuori Bill on piilotellessaan nähnyt haljasmiehen ihmismuodossa, ei tosin sen enempää kuin tatuoidun jalan. Se on kuitenkin riittävästi viemään Jamien epäiltyjen luo. Sillä välin kun Jamie on reissullansa, Roland kertoo Billille tarinan nimeltä Tuulen avain. Sadun, jota hänen äitinsä on kertonut hänelle hänen ollessaan lapsi.

Tuulen avain kertoo nuoresta Tim Pelottomasta, jonka puunhakkaajaisän sanotaan kuolleen lohikäärmeen toimesta. Yksinhuoltajaäiti Nell on toivoton taloudellisen ahdingon edessä ja suostuu naimaan edesmenneen miehensä ystävän. Iso-Kellsillä on aiemmin ollut alkoholiongelmia ja ongelmat nousevat pintaan oitis kun nyöri on solmittu. Isäpuoli vetää Timin koulusta pois ja nuori poikakin pääsee puunhakkaamisen makuun. Eräänä päivänä mustaan palttooseen pukeutunut verovouti tulee tekemään tarkastuskäyntiä ja antaa Timille avaimen, joka käy mihin tahansa lukkoon, mutta vain kerran. Tim keksii pian avainreiän, johon avainta sovittaa ja siitä alkaa pitkä retki, totuuden selvitys ja taistelu irti pahasta isäpuolesta.

Tarinan kolme nuorta poikaa nivoutuvat yhteen samankaltaisten kohtaloiden kautta: Roland on menettänyt äitinsä nuorena, haljasmiehen raatelun seurauksena Billistä on tullut orpo ja Tim on menettänyt isänsä. Kaikki etsivät myös totuutta kuolemien takaa. Kaikki saavat vastauksensa ja tätä kautta pystyvät saamaan rauhan.

Kirja muistuttaa siinä mielessä aiempaa osaa Velhoa, että suurin osa sivuista on takaumaa ja ''täytettä'', joka ei vie sarjan juonta eteenpäin. No, tiedän kyllä ettei itsenäisen teoksen kuulukaan, mutta Rolandin ja ka-tetin osuus kirjassa on olematon ja kaipasinkin heitä jo. Itselleni Tuulen avain ei siis tuntunut hyvältä luettavaksi Stephen Kingin tarkoittamaan väliin, vaikka hyvä kirja onkin.



torstai 28. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni IV : Velho



''Aika on vain kasvot veden pinnalla.''

Joutomaassa kesken jäänyt kuumottava Blane-junan panttivankitilanne ratkeaa kirjan alussa ja Roland on ka-tetinsa kanssa pääteasemalla. He lähtivät Ludin kaupungista, Rolandin ajasta, ja ovat päätyneet vuoden 1986 Topekaan. Superflunssaepidemia on tuhonnut vanhan sanomalehden mukaan vähintäänkin kymmeniä miljoonia ihmisiä eikä ristin sielua näykään missään. Eddie on viisikosta ainoa, joka on elänyt 1986, sillä Roland nappasi hänet mukaansa vuotta myöhemmin. Eddie ei kuitenkaan ole kuullut tästä epidemiasta. Onko tämä siis Susannahin tai Jaken aikaa, vaihtoehtoista todellisuutta?

Autioituneen maailman ihmetteleminen jää kuitenkin sikseen, sillä Roland alkaa eräänä iltana kertoa ka-tetille menneisyydestään, siitä mistä pakkomielle Mustaan torniin on alkanut. Tämä tarinahetki, muistelma nuoruudesta, on Velhon punainen lanka. Vain pieni alku- ja loppuosa kirjasta keskittyy ''nykyhetkeen''. 

Roland Deschain on 14-vuotias ja saanut ennätysnuorena revolverimiehen nimikkeen. Hän lähtee kotikaupungistaan Gileadista ystäviensä Alainin ja Cuthbertin kanssa pieneen Hambryn kylään. Salanimien nojassa he saavat selville salaisista sotavalmisteluista ja joutuvat pikkuhiljaa pahempiin vaikeuksiin. Kuvioita vaikeuttaa Rolandin ensirakkaus Susan, joka on jo naimakaupattu naksuvaniveliselle pormestarille. Siveyden on vakuuttanut Rhea-niminen noita-akka, joka pitää jemmassa ka-tetin vihollisten mystistä kristallipalloa. Kristallipallo näyttää katselijalleen pelkästään pahoja asioita. Kirjan edetessä selviää, että niitä onkin tapahtunut Rolandille nuorella iällä jo paljon.

Tässä tarinassa on eniten tähän mennessä western-henkeä. Musta torni-sarjanhan sanotaan olevan yhdistelmä Sergio Leonen spagettiwesternejä ja Taru Sormusten Herrasta-kirjaa. Roland, Alain ja Cuthbert puolustavat heikompiaan saluunassa ja tulittavat vihollisia tuosta vain kanjonien koristamissa maisemissa. Rolandin salamannopeat aseenkäsittelytaidot alkavat hioutua, sisällä uinuva Clint Eastwood alkaa nostaa päätään.

Loppusanoissa Stephen King kertoo nuoren ensirakkauden kuvaamisen tuntuneen haastavalta, mutta tietäneensä Rolandin menneisyyden muistelun olevan kuitenkin väistämättä edessä. Siksi Joutomaan ja Velhon julkaisujen välissä on vierähtänyt aikaa. Suutelevan kuun alla tavanneet Susan ja Roland ovat kuin Romeo ja Julia, huumaannuttava ensirakkaus, mutta tuhoon tuomittu Demonikuun alle. Mielestäni King kuvaa hyvin nuorten ehdotonta ja palavaa lemmen leiskuntaa, mutta liika on liikaa. Koin, että tarina junnasi tältä osin liikaa paikallaan. Susanista kehkeytyy lopulta olosuhteiden pakosta ja nuoren Rolandin ansiosta aika kova western-sankari ja nuoren tytön feministinen kapinahenki tädinsä solmimaa naimakauppaa vastaan on ihailtavaa.

Kirjassa on muitakin hyviä hahmoja. Sheemie on todellinen symppis. Hieman hidasälyinen, mutta kuitenkin nokkela poika, joka on useammin kuin kerran merkittävässä roolissa nuoren ka-tetin suojelussa. Toivoisinkin, että Sheemieen törmättäisiin uudestaan. Kuka tietää, onhan se tässä Kingin kummallisessa maailmankaikkeudessa täysin mahdollista. Noita-akka Rhea mutanttikissoineen on puolestaan äklöin hahmo aikoihin. Luurankomainen, harvahiuksinen, haiseva iljetys, joka käyttää lemmikkikäärmettä...itsensä ilahduttamiseen. Yök. Ällöttävyyden lisäksi Rhea on yksinkertaisesti paha, pure evil ja akan aikaansaamiset saivat veren kiehumaan.

Kirjan lopussa jäi häiritsemään Ihmemaa Oz-viittaukset. Tiedän pop-kulttuurin ansiosta hämärästi tarinan Dorothysta, joka sanoo ettei olla Kansasissa enää. Punaisten kenkien symboliikka ja se miten ne liittyvät Ihmemaa Oziin jäi ihmetyttämään. Pitää varmaan paikkailla tämäkin aukko sivistyksessä ja tarttua kirjaan.






lauantai 23. tammikuuta 2016

Kirja tag

''Mitäs täällä tapahtuu, ihminen?''


On aina hauska lukea muiden lukutottumuksista. Kirjavarkaan blogista löytyi kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Päätin itsekin vastailla tämän haasteen kysymyksiin.

1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka, jossa luet?

Sohva ja vieläpä aina sama nurkka. Siinä on mukavan pehmeää ja viereiselle sohvapöydälle saa kätevästi asetettua kahvimukin ja kirjat.

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?

Ennen vaihteli, mutta suunnilleen vuoden ajan mulla on ollut käytössä kaverin lähettämä papukaijapostikortti Teneriffalta. Se vain sattui joskus olemaan ulottuvilla ja jäi vakikäyttöön. Viikko sitten itse asiassa hetkellisesti kadotin sen (sohvan uumeniin, minnekäs muuallekaan...). Iski naurettava paniikki: ''Voi ei, mahtaako lukuinto laskea nyt kun kirjanmerkkikin katosi?'' Päivän ehdin käyttää toista postikorttia kirjanmerkkinä, mutta ei se vaan tuntunut samalta. Olen liiankin rutinoitunut tottumuksiini... :D

The kirjanmerkki.


3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko aina sivun tai kappaleen loppuun?

Haluan yleensä lukea kappaleen loppuun. Joskus Nukku-Matti estää tämän. Sivua en yleensä pysty jättämään kesken. On häiritsevää kun sitten jatkaessa joutuu etsimään lauseen mihin on viimeksi jäänyt. 

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?

Juon kahvia, teetä ja vettä lähes joka kerta. Harvemmin syöpöttelen lukiessa.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella televisiota lukiessasi?

En yleensä oikein pysty keskittymään. Olen muutenkin hidas lukija, joten taustahälinä hidastaa keskittymistä ja eläytymistä. 

6. Luetko kotona vai missä vain?

Luen yleensä kotona, enkä perusarjessa kanna laukussa keskeneräisiä kirjoja. Viikonloppureissuille ja pidemmille bussi-tai junamatkoille otan luettavaa aina mukaan.

Laiskanlinnan paras tyyny.


7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?

Hiljaa pääni sisällä. Ääneen lukeminen tuntuisi jotenkin hassulta.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?

Romaaneista luen kaikki sivut. Joskus yksi lause tai vain sanakin voi avata ihan uusia näkökulmia; siksi en halua missata mitään. Jos into lopahtaa tyystin, jätän kesken. Jokus keskittyminen herpaantuu vaikka melun tai väsymyksen takia ja huomaan välillä, että ''luettuani'' sivun ja palatessani sen alkuun, että olenkin missannut osan tekstistä tai kokonaan kaiken.

9. Hajoaako kirjan selkä lukiessasi vai pysyykö se kuin uutena?

En ole saanut selkämyksiä hajoamaan, mutta pokkarit vääntyvät ja keskijakauman paikkeilta joskus rätsähtävät. Tämän takia en pokkareista pidä.

Tällä hetkellä lukemastani kirjasta löytyi aiemman lainaajan viivauksia. Ärh.


10. Kirjoitatko kirjoihin?

Muistaakseni ainoastaan kerran olen ja se teos on omassa hyllyssä. Nykyisin en kyllä enää tekisi merkkauksia omiinkaan kirjoihin. Kirjaston lainoissa alleviivaukset ärsyttävät. Jos haluaa siteerata, niin voihan kohdan merkitä post-it-lapulla tai laittaa sivun ylös..?


perjantai 22. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni lll : Joutomaa



Roland ja hänen ka-tetinsa ovat päätyneet suureen metsään. Odetta/Detta on viime kirjassa muovautunut Susannahiksi ja mennyt naimisiin Eddien kanssa. Tiukissa tilanteissa Detta välillä tosin nostaa päätään, mutta vain hyvässä - antaen asennetta ja sisua. Eddien mielensopukoita vaivaa ristiriitainen suhde tämän isoveljeen Henryyn - pahaan poikaan, joka on latistanut tämän itsetuntoa, mutta toisaalta ollut ihailun kohdekin. Ja lopulta veli on vienyt pahoille teille pikkuveljensäkin. Roland opettaa joukolleen revolverimiestaitoja, erämaassa selviytymistä ja aseen käyttöä. Pian taidot joutuvatkin koetukselle, kun eteen hyökkää jättikarhu.

Aikojen sekoittuminen ja tapahtumien selittämättömyys saa Rolandin mielen järkkymään. Toisessa maailmassa, 1970-luvulla Rolandin kuiluun jättämä Jake alkaa myös tuntea tulevansa hulluksi. Hän sisimmässään tietää Rolandin maailmassa kuolleensa ja palanneensa henkiin, mutta siinä ei tunnu olevan järkeä. Jake tuntee toisen maailman kutsun ja äidinkielen essee aloittaa tapahtumaketjun, joka vie hänetkin matkaamaan kohti mustaa tornia.

Ka-tetiin eli eräänlaisen kutsumuksen ja kohtalon joukkoon liittyy pian Jaken perään koiramainen mäyriäinen Oi. Joukko alkaa matkata mystisen säteen johdattamana kohti Ludin kaupunkia, jossa murkut ja harmaat sotivat keskenään. Tuossa kaupungissa sijaitsee pitkään raiteellaan seissyt kuoleman juna Blane, joka arvoituksia vastaan suostuu viemään ka-tetin lähemmäs heidän määränpäätään...

''Mikä on se joka ei ole mitään, mutta jolla on nimi? Se on joskus pitkä ja joskus lyhyt, se yhdistää meidän puheemme, liittää yhteen meidän leikkimme ja on pelaamassa joka pelissä.''


Joutomaan upeasta kuvituksesta vastaa Ned Dameron.


Kirjassa on paljon sanaparsia ja arvoituksia Jaken saaman arvoituskirjan kautta. Roland on nuorena saanut opetusta arvoitusten ratkomiseen ja sitä onkin pidetty arvostettavana, koulussakin opetettuna, taitona. Näitä upein sanakääntein tehtyjä, mutta loppupeleissä järkeviksi osoittautuvia, loruja on hauska lukea ja ottaa pähkinää purtavaksi. Yksi syy mikä lisää vetoa Agatha Christienkin kirjoihin

Joutomaa avaa enemmän yhteyksiä hahmojen välillä. Vanha lastensatukirja Charlie-junasta avaa yhteyksiä hahmojen välillä, mutta myös tien Blanen luo. Olin erityisen iloinen siitä, että Jake totta tosiaan oli New Yorkissa hengissä! Pojan tuskista eliittikoulussa, perhesuhteista ja oven etsinnästä toiseen maailmaan oli hurjan mielenkiintoista lukea. Sydämeni oli varastettu kun koiruli Oi liittyi matkaajiin, Jake ja Oi ovat sympaattinen parivaljakko.

Ennen kaikkea tässä avataan Rolandin maailman omituisuuksia, kuten sädettä, historiaa ja luonnottomia otuksia. Kokonaiskuva jää tietenkin vielä hämäräksi ja tarina päättyykin oikein muhevaan cliffhangeriin: Joukko jää loukkuun tehtyään diilin Blanen kanssa, Susannah on raskaana ja perään ovat vielä tulossa velho ja tämän pelastama, jo kuolleeksi luultu, kuvottava pahis Tik-Tak.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni II: Kolme korttia pakasta




''Tuo ovi. Ovi joka oli siinä missä minkään oven ei olisi pitänyt olla. Se yksinkertaisesti seisoi siinä harmaalla rannalla kuusi metriä nousuvesirajan yläpuolella näyttäen yhtä ikuiselta kuin meri itse ja loi nyt kaltevan varjon kohti itää auringon laskiessa länteen.''

Kolme korttia pakasta jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Revolverimies Roland herää Länsimeren rannalta, jossa nälkäiset hummeriotukset pyörivät ympärillä ja antavat tarvetta antibiooteille. Autiota hiekkamaisemaa näkyy silmänkantamattomiin.  Kuten jo ensimmäisessä kirjassa nähtiin, Roland ei ole perinteikäs hyveellinen sankari, vaan tekee kyseenalaisiakin valintoja mustalle tornille päästäkseen. Yksi valinnoista on se, että hän jätti Jaken kuolemaan päästäkseen lähemmäs tornia. Poika pyörii yhä Rolandin syyllisyyden täyteisissä ajatuksissa.

Ensimmäisessä kirjassa mustiin pukeutuneen miehen pakasta vetämät kolme korttia ilmestyvät yksitellen Rolandin eteen ovien muodossa. Kustakin ovesta Roland matkaa eri aikakausien New Yorkiin. Hän kohtaa ovien takana rehvakkaan narkomaanin Eddien 80-luvulla, skitsofrenisen mustien vapautusliikkeen aktivistin Odettan/Dettan 60-luvulla sekä viimeiseksi psykopaattisen tilintarkastajan Jack Mortin 70-luvulla. Rolandilla on kyky päästä kunkin hahmon pään sisälle auttaakseen nämä pois tukalista tilanteista ja onkin paikalla juuri h-hetkellä. Mutta tuleeko menneisyyden näpelöiminen muuttamaan tulevaisuutta?

Kirjan on kuvittanut Phil Hale.


 Rolandin tietämättömyys moderneista keksinnöistä on kuvattu humoristisesti. ''Meidän maailmamme'' ovien takana on Rolandille kummallinen paikka joka on kuin rikkaitten tavaratalo nopeine vaunuineen ja humpuukilla varustetuin apteekkeineen. 70-luvun poliisit, Rolandin silmissä siis revolverimiehet, ovat köntyksiä, joita on helppo hämäyttää. Revolverimiehen oma maailma on köyhtynyttä autiomaata, jossa näkyy vain kaikuja menneisyydestä. 

Kolme korttia pakasta on suoraviivaisempi ja paljon jännittävämpi kuin ensimmäinen osa. Ahmin kirjaa sivukaupalla eteenpäin halutessani tietää miten Eddielle käy salakuljetuksen kanssa, Odetta/Detta-hahmon kaksoiselämästä ja kuvottavan suunnitelmallisesta Jack Mortista. Juuri kun ehdin saada hengähdystaukoa hahmojen kanssa jännittämisestä, ilmestyi jo seuraava ovi ja uudet käänteet. Eddien äkkirakastuminen Odettaan on suloista, mutta saa pelkäämään milloin tilanne räjähtää käsiin. Viimeisellä sadalla sivulla tulee odottamattomia yllätyksiä ja yhteyksiä, jotka sitovat kunkin hahmon tarinaa ja maailmoja yhteen, mutta samalla jää paljon kysymyksiä, jotka saavat janoamaan tarinalle jatkoa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni (I : Revolverimies)




''Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.''

Viime syksystä lähtien mielessäni on kummitellut Stephen Kingin kahdeksanosainen Musta torni-sarja. En tiennyt kirjoista hirveästi, tiesin niiden olevan fantasiasarja, jossa päähahmona on revolverimies. Viime kirjastoreissulla päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja lainasin ensimmäisen osan. Kirjasta on ilmestynyt 2003 uusi painos nimellä Musta torni I:Revolverimies  ja osittain King on myös uudelleen kirjoittanut tätä sarjan ensimmäistä tarinaa. Uutta versiota ei ollut hyllyllä, joten otin aiemman painoksen, joka on siis ilmestynyt pelkästään nimellä Musta torni.


Kirja kertoo maailman viimeisestä revolverimiehestä, joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä. Mies on kuin jonkinlainen noutaja huppuineen ja viittoineen. Aika ja paikka ovat hämärän peitossa, sillä revolverimies ei osaa arvioida milloin on aloittanut takaa-ajon. Eikä ajan arvionti onnistu liioin muiltakaan kirjassa esiintyviltä hahmoilta.

Maailma on jotenkin nurinkurinen, kyseessä on jonkinlainen rinnakkaismaailma tulevaisuudessa. Tämä mielikuva vahvistuu revolverimiehen tavatessa Jaken. Kaksikossa vahvistuu ajatus, että maailmoja on useita. Revolverimies ei esimerkiksi tiedä mitä elokuvat ovat, eikä Jake ymmärrä revolverimiehen maailmaa. Takaumassa Jake palaa kuolinhetkeensä 70-luvulle. Kuoleman hetkellä  hän näkee mustapukuisen miehen. Huppupää pystyy siis liikkumaan eri maailmoissa. Revolverimies uskoo pääsevänsä Mustalle tornille mustiin puetun miehen avulla. Musta torni on ilmeisesti jonkinlainen eri aikojen ja maailmojen risteys.

Kirja on itselleni alusta ja lopusta kaikkein vetovoimaisin. Ajojahti saa koukuttumaan ja miettimään mistä oikein on kyse. Spitaalisia aavikolla, Hey Jude ragtime-versioituna; Mikä on tämä omituinen maailma? Keskiosassa oli takaumia revolverimiehen menneisyyteen, kuten miehuuskokeeseen. Näistä oli ihan mielenkiintoista lukea, mutta eri henkilöiden nimet menivät sekaisin, varsinkin kun osa esiintyi vain lyhyen aikaa. Lopussa mustiin puettu mies selittää revolverimiehelle maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä. Miten kaikki koostuu rinnakkaismaailmoista. Lopusta löytyy vielä Stephen Kingin jälkisanat, jossa hän kertoo tarinan synnystä ja sen kirjoittamisesta. King on tuntenut suurta vetoa tarinaan opiskeluajoista lähtien ja kirjoittanutkin tätä parisataasivuista kirjaa kaksitoista vuotta!

Tarinassa on paljon symboliikkaa, josta osa aukeaa hieman kirjan edetessä, osa ei. Tarina on mielenkiintoinen, mutta hämärä. Itse Musta torni jää vielä täysin pimeän peittoon. Kirjan lopussa on korteista ennustamista, joten seuraava osa Kolme korttia pakasta herätti mielenkiinnon, mitenköhän revolverimiehen matka jatkuu?


keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla




''Kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?''

Ekovuosi Manhattanilla kertoo tietokirjailija Colin Beavanin, hänen vaimonsa Michellen ja taaperoikäisen Isabellan vuoden mittaisesta kokeilusta: Kuinka elää mahdollisimman ekologisesti ja mitä kaikkea voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Projekti ei ole rajoittunut kirjaan, sillä perheen kokeilusta on tehty dokumenttielokuva ja Beavan piti ekovuotenaan myös blogia. Perhe on tottunut muiden newyorkilaisten tapaan syömään noutoruokaa ja viettämään iltansa television edessä. Michelle on shoppailuholisti ja kahviaddikti, joka ei aluksi hypi riemusta. Muutos aloitetaan vaiheittain.

Ensimmäisenä perhe aloittaa roskien vähentämisestä. 80% tuotteista on suunniteltu kertakäyttöisiksi. Ja esim. partaterät ovat yleensä muovisia, mikä on kestävää materiaalia. Aika hassua kun asiaa ajattelee! Ruokapakkaukset ovat iso osa ihmisen jättämään roskakasaa, tässä kohtaa teollisuuden pitäisi tehdä iso muutos. Myös elektroniikalaitteet suunnitellaan lyhytikäisiksi, jotta saataisin massat kuluttamaan enemmän.

Seuraavaksi perhe aloittaa pyöräilyn ja kävelyn työpaikalle vähentääkseen liikenteen tuomia päästöjä. Päästöjen noustessa myös lasten astma on yleistynyt Amerikassa. 17% keskiverto amerikkalaisten vuosituloista menee auton omistamiseen ja sen kustannuksiin. Hyvästi lentokoneet  ja taksit. Tämä osoittautuu juhlapyhinä vaikeaksi sukulaisten asuessa toisella puolella maata. Vaimo Michelle ei projektivuoden aikana näe kertaakaan mm.vanhempiaan. Colinin vanhempien suhteen pari tekee poikkeuksen: Yksi useamman päivän vierailu on parempi kuin ees taas lentäminen monta kertaa vuodessa. 

Kolmannessa vaiheessa perhe aloittaa kestävämmän syömisen: Vain kasvisruokaa ja lähiruokaa, jonka rajoiksi asetetaan 400km. Ruoanlaitto on talviaikaan aluksi haastavaa, sillä satokauden vihannekset koostuvat pitkälti juureksista, eikä pariskunnasta kumpikaan osaa laittaa ruokaa. Colin tutuistuu ensimmäistä kertaa sellaiseen juurekseen kuin lanttu. Tämä hieman hymyilytti, mutta ehkei lanttu ole niin tunnettu Amerikassa? Paikallisesti viljeltyä kahvia ei tietenkään ole ja Michelle kärsii vieroitusoireista. Colin kuitenkin innostuu ruoanlaitosta lopulta ja alkaa tehdä leipänsä ja yogurttinsa itse ja perheen ystävätkin inspiroituvat teemaillallisista.

Seuraavaksi perhe pyrkii kerskailemattomaan kulutukseen, jossa he ostavat vain ekologisia tuotteita. Uusina ostetaan vain alusvaatteet ja sukat, muutoin lainataan tai ostetaan kirppikseltä. Saippua, deodorantti ja puhdistusaineet korvataan ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Hammastahna vaihtuu leivinsoodaan. Beavan käyttää ihmisen halusta ostaa, ostaa ja ostaa vielä lisää termiä hedoistinen oravanpyörä. Ihminen ostaa tavaran, saa hyvän olon tunteen ja keksii nopeasti perään lisää tavaraa mitä ''täytyy'' saada. Mainokset keksivät ihmisille turhia ostoksia ja perustuvat samaan kaavaan: ''Olet luuseri, mutta osta tuotteemme ja olet cool''. Ihminen ei tarvitse esim. cd-levyä, jonka kuuntelee muutaman kerran tai vaatetta, jonka pukee kerran.

Kaikista vaikeimmaksi osoittautuu energiakäytön vähentäminen. Kodista napsaistaan sähköt pois pääkytkimestä. Miten saadaan perheen taaperon maito pysymään kylmänä ilman jääkaappia tai tehdään töitä tietokoneella? Entä pyykinpesu? Kysymykset tuottavat päänvaivaa, mutta pärjätäänhän kehitysmaissakin. Colin saa apua ja kokeilee pyykinpesua ammeessa. Pienen tytön oksennus lakanoilla saa pyykkivuoren kasvamaan eikä ruukkuviritelmä pidä maitoa viileänä. Mutta luonnollisen valorytmin mukaan eläminen saa aikaan positiivisia juttuja: Paremmat yöunet ja elämän hidastuminen, ei ''tarvitse'' valon puutteessa tehdä töitä yötä myöten.

Viimeisenä perheen sisäisten muutosten listalla on vedenkäytön vähentäminen. Perhe mm. peseytyy samassa kylpyvedessä Veden puutteen ajattelisi helposti olevan vain kehitysmaiden ongelma, mutta kirjan mukaan esim. Kalifornialla riittää juomavettä omasta takaa vain kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Veteen pääsee huolestuttavan paljon myös hormoneja ja teollisuuden myrkkyjä. 

Vielä lopuksi on takaisin antamisen vaihe, jossa Colin tutustuu paikallisiin hyväntekeväisyys- ja ympäristöjärjestöihin. Sen lisäksi hän kerää joen rannasta roskia ja auttaa puiden istutuksessa.

Ehdottomasti kirjan paras puoli on se, ettei Beavan saarnaa tai nosta itseään moraaliselle paremmuuden jalustalle, vaan kertoo myös perheen kokeilujen epäonnistumisesta ja siitä, ettei pointtina ole, että kaikki länsimaiden asukkaat siirtyisivät näin äärimmäiseen elämäntapaan. Perhe tekee vuoden aikana säännöistään kompromissejakin ja vuoden päätteeksi päättää mitkä kokeilut jäävät heidän elämäänsä pysyvästi. Jokaisen tulee löytää omalla kohdalla toteutettavissa olevat muutokset. Kerronta on vuoroin hauskoja arjen tilanteita, vuoroin tieteellistä tekstiä ilmastonmuutoksesta ja kipeiden lapsuusmuistojenkin vaikutusta Beavan syväanalysoi.

Beavan korostaa myös sitä, että kaikista tärkeintä on aloittaa itsestä. Paljon on teollisuuden vikaa, mutta muuttaako se tottumuksiaan, jos ihmiset eivät vaadi muutosta? Esimerkkinä muille saa aikaan ainakin pienen muutosaallon ja innostuksen lähipiirissä. Se, että kuluttaisimme vähemmän ei ole meiltä pois tai edistyksen vastaista. Tai riippuu miten edistys määritellään. Tavaroiden ja kuluttamisen tilalle kirjan perhe saa paljon. Kun aika ei kulu tv:n edessä perhe viettää enemmän aikaa yhdessä. Kun vähentää mainosten tuomaa painetta kuluttaa, ihminen tietyllä tapaa vapautuu ja punnitsee tarpeensa eri tavalla. Maailman tavoitteena tuleekin tulevaisuudessa olemaan nautinnollinen elämä ilman että se tapahtuu maapallon kustannuksella. 



sunnuntai 10. tammikuuta 2016

David Guterson - Lumi peittää setripuut




''Ishmael keskittyi kirjoittamaan kaikella tarmollaan ja niin tehdessään hän tajusi, että maailmankaikkeuden jokaista kolkkaa hallitsi sattuma-lukuun ottamatta ihmissydämen tutkimattomia sopukoita.''

Kalastaja Carl Heine löydetään San Piedron saarella omista verkoistaan kuolleena. Ruumiinavauksessa löytyneet ruhjeet tulkitaan onnettomuuden sijasta viitteiksi henkirikoksesta ja puheet vanhoista maakaunoista tuovat epäillyn pallille japanilaissyntyisen Kabuo Miyamoton. Alkaa kolmepäiväinen oikeustaisto, jonka näyttämönä toimii ulkona riehuva lumimyrsky.

 Tarinasta aukeaa päähenkilöiden takaumien kautta toisen  maailmansodan jättämä jälki saarelaisiin. Isku Pearl Harboriin ja sota kolhi Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä asuneita japanilaissiirtolaisia. Ennakkoluuloja ja vihaa kumpuaa niin naapurien kuin valtionkin taholta. Japanilaissyntyisille annettiin sodan aikana mm. rahannosto- ja lauttamatkustuskiellot ja karkoitus lyhyellä varoitusajalla.  

Paikallisen lehden päätoimittaja Ishmael Chambers ja syytetyn vaimo Hatsue olivat nuorina neljä vuotta salarakastavaisia. Jo valmiiksi vaikea suhde kariutui sodan lietsoessa yhä lisää vihaa amerikkalaisten ja japanilaissyntyisten välille. Ishmael menettää sodassa radistina toimiessaan kätensä ja sodasta palatessaan yhä rakastaa naimisiin mennyttä Hatsueta.

Toinen takaumissa vahvasti esiin nouseva tapahtuma on Heinen ja Miyamoton sukujen kiistat Carl Heine vanhemman myymistä eekkereistä. Tässä käänteessä ärsytti Etta Heine, joka miehensä kuoltua purki kaupat ja piti ahkeraa ja kilttiä japanilaisperhettä jostakin ihan ymmärtämättömistä syistä kieroilevina kettuina. Ilman yhtä ennakkoluuloista justiinaa perheiden välille tuskin olisi alunperinkään  kehkeytynyt ongelmia.

Kirjassa käsitellään paljon ennakkoluuloja ja vihaa sekä ymmärryksen puutetta kulttuurien välillä. Amerikkalaisten silmissä japanilaissiirtolaiset ovat salaperäisiä kun eivät puhumattomuudessaan anna viitteitä mielenliikkeistään, kun taas japanilaiset näkevät hillityn ulkoisen olemuksen osoittavan itsehillintää ja kohteliaisuutta. Juuri kun  Kabuokin yritti saada isänsä menettämiä maita takaisin itselleen; kärsivällisesti ja peläten liiallisen innostuksen vaikeuttavan kauppojen tekoa, vaikka mansikkapellot olivatkin sydämen asia ja unelma paremmasta elämästä perheelle. Japanilaiset kuvaillaan kirjassa pitkälti siten miten suomalaiset. Ilmeettöminä ja hiljaisina ahertajina. Toisaalta, kalastajien ammattiluonnetta kuvataan pitkälti samalla lailla. Saarelaisten välillä, kuten ihmisten välillä yleensäkin, on usein enemmän samaa kuin eroavaisuuksia.

Vieraspelko kytee joissain ihmisissä jo ennen sotaa. Etta Heinen lisäksi esim. Hatsuen äidissä Fujikassa, joka opettaa tyttärelleen amerikkalaisten miesten olevan himokkaita ja kunniattomia, kelvottomia aviomiehiksi. Toisiin ennakkoluulot syöpyvät kuin hiipien ja osapuolet eivät itsekään tiedä mitä ovat toisilleen. Sodassa molemmat Yhdysvaltoja puolustaneet Carl ja Kabuokin ovat hivuttautuneet lapsuudenystävistä harmaalle alueelle, ovatko he ystäviä vai vihollisia?

Jokainen hahmo ikään kuin uppoaa oikeudenkäynnissä esiin nousevista seikoista muistelemaan sotaa edeltäviä, sen aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia. Sota on todellakin ollut käännekohta kaikkien elämässä. Hatsuen ja Ishmaelin ensirakkautta käsitellään paljon. Ishmaelille se on The rakkaus, josta ei pääse yli eikä ympäri. Muihin merkittäviin rakkaussuhteisiin mies ei edes halua ryhtyä, vaan naissuhteet jäävät pinnallisiksi.  Hatsue tuntee nuorena ehkä enemmän vanhempiensa asettamat paineet, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään yli suhteesta ja tuntuu olevan onnellinen Kabuon ja lastensa kanssa. Jää kuitenkin kutkuttamaan sama ajatus mitä Ishmaelillakin läpi kirjan: Miten heille olisi käynyt ilman sotaa? En osannut Hatsuen hahmosta tulkita miten vaikea prosessi tälle oli unohtaa Ishmael.

Guterson osaa upeasti viedä lukijan saaren luontoon. Kyltymätön lumimyrsky, humiseva tuuli ja puolen metrin jääpuikot roikkumassa talojen katoilta. Valamiehet hytisemässä hotellihuoneissaan, vanhus Gudmunsson ja jäätynyt vessanpöntön vesi. Kesällä mansikoilta tuoksuva ilma, meren rannan simpukat ja setrimetsät. Pisin kirjaa setriä pukkaakin sieltä täältä; huonekalut, talot ja sytykkeet ovat setristä. Niin kuin myös salarakastavaisten piilopaikka.

.Pidin kirjan rakenteesta. Siitä, että kirja alkaa dekkarivetoisesti oikeudenkäynnistä, ruumiinavauksesta ja todisteiden läpikäymisestä ja pitää ratkaisun salassa viimeisille sivuille saakka. Kuka murhasi Carl Heinen? Kirjassa on myös roimasti romantiikkaa Hatsuen ja Ishmaelin ensilemmen kautta. Tässä aukeaa myös uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan ja sotaan ylipäätään. Päällimäisenä jäi mietiyttämään sodan aiheuttaman vihan ja syrjinnän järjettömyys ja se, miten helposti ihminen voi lipsua, melkein huomaamattaankin, ennakkoluuloihin ja vihaan.



torstai 7. tammikuuta 2016

Jean-Dominique Bauby - Perhonen lasikuvussa




''Minä loittonen. Hitaasti mutta varmasti. Kuin merimies joka näkee rannan katoavan, tunnen menneisyyteni hämärtyvän. Entinen elämä leimuaa vielä sisälläni, mutta muuttuu vähitellen muistojen tuhkaksi.''

Tämä on jo lähtökohdiltaan mielenkiintoinen tarina. Millaista on elämä kun ei kykene liikkumaan eikä kunnolla oikein kommunikoimaankaan?

Perhonen Lasikuvussa kertoo ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn rajusta elämän muutoksesta: 42-vuotias Ranskan Ellen päätoimittaja halvaantuu ja vajoaa koomaan. Viikkoja myöhemmin herätessään Bauby huomaa joutuneensa oman kehonsa vangiksi, harvinaiseen locked-in-syndrooman tilaan. Bauby ei pysty muodostamaan sanoja ja on täysin halvaantunut, lukuunottamatta vasenta silmää. Oikea silmä paikattuna, kuola valuen suupielestä ja keho kokonaisvaltaisesti jäykistyneenä Bauby tuntee olevansa kuin sukelluspuvussa tai perhonen lasikuvussa. Lapsiensa silmissä hän pelkää olevansa zombie.

Puheterapeutin keksimän kommunikointikoodin (jossa kirjaimet ovat järjestyksessä sen mukaan miten usein ne esiintyvät ranskankielessä) kautta Bauby kertoo toimittajalle tarinaansa, vasenta silmäluomea räpäyttämällä. Kirjoitusprosessi vei aikaa kymmenen kuukautta ja vaati suunnilleen kaksisataatuhatta silmänräpäytystä.

Mielikuvituksen siivin Bauby matkaa lukioaikoihin, lomamatkalle, menestyksekkään uransa alkuun ja kuvittelee lempinimiä hoitajilleen ja matkan Thaimaahan. Kirja on sekoitelma muistelmia ja Baubyn elämää halvaantuneena; turhautumista kommunikaation vaikeuden kanssa, suru siitä ettei pysty halaamaan omia lapsiaan. Surullista oli sekin miten mies kokee oman huumorintajunsa laimenneen verkkaan kommunikaatiotavan vuoksi omien lähimmäistensä silmissä.

''Sukelluspuku muuttuu vähemmän ahdistavaksi ja mieli voi liitää kuin perhonen. On niin paljon mitä tehdä. Voin lähteä lentämään avaruudessa tai ajassa, matkata Tulimaahan tai kuningas Midaksen hoviin.''

 Kirjasta tuli vahvasti ajatus siitä, miten paljon ihmisen elämä on muistoissa ja kuvitelmissa; keho on vain sielun kuoret. Kaiken ydin on siinä miten elämän päänsä sisällä kokee, vaikka keho toimiikin välineenä tehdä upeita muistoja ja kokea nautintoja.

Surullisinta kirjassa oli se miten Bauby kuvaa sairaala-arjen yksitoikkoisuutta. Osa hoitajista on kovakouraisia, osa suhtautuu välinpitämättömästi, sulkee television kesken matsin katselun tai vaihtoehtoisesti unohtaa television päälle yöksi. Hoitajat kun eivät käytä kommunikointikoodia. Eräs potilas soittaa samaa kasettia taukoamatta. Kirjan viimeisistä lauseista tulee kuva, että Bauby on tullut sinuiksi kohtalonsa kanssa ja lakkaa etsimästä ''maailmankaikkeuden avainta, joka avaisi sukelluspuvun''.

Bauby kuoli keuhkokuumeeseen 1997. Kaksi vuotta halvaantumisen jälkeen ja vain kolme päivää kirjan Ranskan julkaisun jälkeen. Kirjasta on tehty myös elokuvasovitus vuodelta 2007.


maanantai 4. tammikuuta 2016

Anna-Leena Härkönen - Takana puhumisen taito


                                              


''Mies. Jos olet unohtanut vaimon syntymäpäivät, minulla on sinulle ainoastaan yksi ohje: konttaa. Kutista itsesi pesusienen kokoiseksi ja selitä niin paljon kuin sylki suuhun tuo. Jos saat luontevasti itkettyä hiukan, se edistää asiaasi. Mutta älä volise niin, että lima lentää, se saattaa ärsyttää vaimoa ja saa sinut näyttämään ääliöltä. Pari kolme kyyneltä on hyvä. Tai edes silmien hienoinen kiilto.  Käytä myös lahjontaa. Ja kun olet unohtanut ostaa lahjan etukäteen, on kyse nimenomaan lahjonnasta. Hanki lahjakortti tavarataloon tai kauneushoitolaan. Sen täytyy olla vähintään sadan euron arvoinen. Jos olet köyhä, tarjoudu hieromaan vaimoa ainakin tunti äläkä huokaa kertaakaan sen tunnin aikana. Vakuuttele rakkauttasi. Sitä ei voi koskaan tehdä liikaa. Äläkä unohda syntymäpäivää toista kertaa. Nainen. Jos olet unohtanut miehen syntymäpäivän (naiset eivät yleensä unohda), syytä kuukautisia. Jos niitä ei enää ole, syytä vaihdevuosia. Jos nekin ovat ohi, syytä vanhuutta.''

Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito sisältää kirjailijan pakinatyylisiä tekstejä mm. vaihdevuosista, avioerosta ja hymiöiden käytöstä. Teos on julkaistu kirjan ja ruusun päivänä 2014 Kirjakauppaliiton kustantamana ja se on 2014 ollut kirjakaupoissa saatavana kolmen päivän ajan.

Kirja sisältää kolmekymmentäkolme muutaman sivun pituista tekstiä. Lukeminen on mukavan kevyttä ja olin Härkösen kanssa samaa mieltä monista arjen ärsyttävyyksistä, kuten jonottamisesta ja facebookkiin ruokakuvien laittamisesta, aina isompiin aiheisiin kuten avioeroon, sukupuolten eroihin ja kostamiseen. Kirja on vuodatusta ja ajoittain eniten-vituttaa-kaikki-tyyppistä, mutta Härkönen purnaa asioista suoraan sen mitä ajattelee käyttäen esimerkkeinä omia ja tuttujensa kokemuksia. Pilke silmäkulmassa ja hyvinkin samaistuttavasti. 



sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen




Sinuhe Egyptiläinen- Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n.1390-1335 e.Kr. kertoo orpopojan nousuista ja laskuista, menetyksistä ja matkoista maailmalla. Ennen kaikkea se kertoo yksinäisen miehen mietteistä yhteiskunnan ja elämän laeista. 786 sivun kirjassa käydään läpi yhden ihmisen kirjava elämä, kaislaveneestä kuparilippaaseen. Sinuhe käyttää elämässä saamansa kortit hyvin, päätyy faaraon lääkäriksi asti, mutta  loppupeleissä sydämeen tulee vain enemmän painolastia faraoiden salaisuuksista ja hän menettää elämässä enemmän kuin saa. 

Waltari kuvaa Egyptin mystistä  maailmaa uskomattoman hienosti. Aluksi luulin kirjan ja hahmojen olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta, mutta kun Nefertiten kuuluisa hahmo astui kuvioihin, tajusin kirjassa olevan todellisiakin historian hahmoja ja tapahtumia 18.dynastiasta. Waltari on siis tehnyt paljon taustatutkimusta! Muinainen Egypti saattaa tuntua päällisin puolin erilaiselta nykyisyyteen verrattuna ja yhteiskunnan rakenteet ja lait muuttuvat jokseenkin ajansaatossa, mutta ihminen ja elämän lait eivät muutu vuosituhansien saatossa. Kirjassa toistuva ''Näin on ollut ja näin on aina oleva'' on jäävä mieleeni.

Kirja on julkaistu 1945, toisen maailmansodan jälkeen ja se näkyy kirjassa aatteiden mittelönä. Esimerkiksi kun farao Ekhnaton rakentaa uuden Taivaankorkeuksien kaupungin ja pistää uskonasiat ja sitä kautta koko yhteiskunnan uusiksi. Faraon uusien oppien mukaan mm. kaikki ovat tasa-arvoisia. Rakenteiden muuttaminen ei miellytä varsinkaan papistoa ja kaupungista tuleekin varsin äkkiä autioitunut.

''Jos tulisikin aika, jolloin enää ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin aina on olemassa viisaita ja tyhmiä, ovelia ja yksinkertaisia. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Väkevä panee jalkansa heikon niskalle ja ovela vie tyhmän kukkaron ja panee yksinkertaisen tekemään työtä puolestaan, sillä ihminen on petollinen eläin ja hänen hyvyytensäkin on puolinainen, niin että vasta mies, joka makaa pitkällään eikä enää nouse, on kokonaan hyvä.''

Lääkärinä toimiessaan Sinuhe oppii faraoiden olevan jumalallisesta valta-asemastaan huolimatta samanlaisia ihmisiä siinä missä köyhälistökin, syntyvän itkevinä alasti ja kärsivän hammas- ja vatsakivuista kuten muutkin. Mutta tasa-arvon toteutuminen yhteiskunnassa vain yksinkertaisesti on sula mahdottomuus. Mitä vanhemmaksi Sinuhe kirjan edetessä varttuu, sitä katkerammaksi tämä tulee maailman kohtuuttomasta epäoikeudenmukaisuudesta. Ja yrittäessään muuttaa tilannetta, hän joutuu kärsimään. 

Hahmoista pidin eniten Kaptahista. Aluksi viiniin mieltynyt hahmo vaikuttaa kömpelöltä hölmöltä. Nauroin ja pelkäsin tämän puolesta lukiessani Väärän kuninkaan päivä-kirjaa. Tarinan edetessä hahmo kasvaa ja oppii viisaaksi mieheksi, joka antaa isännälleen Sinuhelle kultaisia elämänohjeita. Miesten ystävyydessä on muutenkin jotakin liikuttavaa.

Nefernefernefer puolestaan sai vain raivostumaan. Mutta vielä enemmän itse Sinuhe näissä juonenkäänteissä. Femme fatale houkuttelee sokeasti yksipuoliseen rakkauteen huumaantuneen Sinuhen menettämään oman omaisuutensa lisäksi ottovanhempansa. Mikä kieroileva naikkonen! Mitä nuoruuden typeryyttä!

Kirjassa tapahtuu paljon ja mielenkiintoisinta antia ovat Sinuhen nuoruuden matkat Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla ensimmäisessä osassa. Tässä oli enemmän muita maita mitä osasin odottaa, oma käsitys ennen kirjan avaamista oli, että kirja sijoittuisi pelkästään Egyptiin. Mehukkaita juonenkäänteitä tuli loppupuoliskolla, mutta sotimiset aavikolla puuduttivat. Sinuhen ystävästä Horemhebistäkin kasvaa lopulta vallanhimoinen sotilas, joka saa Sinuhen tukaliin tilanteisiin.

 Pidin tästä, mutta kirjan maailmankuva ja teemat ovat aika raskaita kun alkaa ajattelemaan. Maailma ja ihminen on julma ja epäoikeudenmukainen ja siitä ei tulla pääsemään mihinkään. Aloitin kirjan lukemisen jo marraskuussa ja osa muistiinpanoista on hävinnyt teille tuntemattomille. Osa kirjaan liittyvistä havainnoista ja sivumerkinnöistä on päässyt unohtumaan, mikä harmittaa vietävästi. Hyvästi post it-laput, siis. Taitaa olla aika hankkia vihko näitä kirja-ajatuksia varten.