Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla

''Kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?''

Ekovuosi Manhattanilla kertoo tietokirjailija Colin Beavanin, hänen vaimonsa Michellen ja taaperoikäisen Isabellan vuoden mittaisesta kokeilusta: Kuinka elää mahdollisimman ekologisesti ja mitä kaikkea voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Projekti ei ole rajoittunut kirjaan, sillä perheen kokeilusta on tehty dokumenttielokuva ja Beavan piti ekovuotenaan myös blogia. Perhe on tottunut muiden newyorkilaisten tapaan syömään noutoruokaa ja viettämään iltansa television edessä. Michelle on shoppailuholisti ja kahviaddikti, joka ei aluksi hypi riemusta. Muutos aloitetaan vaiheittain.

Ensimmäisenä perhe aloittaa roskien vähentämisestä. 80% tuotteista on suunniteltu kertakäyttöisiksi. Ja esim. partaterät ovat yleensä muovisia, mikä on kestävää materiaalia. Aika hassua kun asiaa ajattelee! Ruokapakkaukset ovat iso osa ihmisen jättämään roskakasaa, tässä kohtaa teollisuuden pitäisi tehdä iso muutos. Myös elektroniikalaitteet suunnitellaan lyhytikäisiksi, jotta saataisin massat kuluttamaan enemmän.

Seuraavaksi perhe aloittaa pyöräilyn ja kävelyn työpaikalle vähentääkseen liikenteen tuomia päästöjä. Päästöjen noustessa myös lasten astma on yleistynyt Amerikassa. 17% keskiverto amerikkalaisten vuosituloista menee auton omistamiseen ja sen kustannuksiin. Hyvästi lentokoneet  ja taksit. Tämä osoittautuu juhlapyhinä vaikeaksi sukulaisten asuessa toisella puolella maata. Vaimo Michelle ei projektivuoden aikana näe kertaakaan mm.vanhempiaan. Colinin vanhempien suhteen pari tekee poikkeuksen: Yksi useamman päivän vierailu on parempi kuin ees taas lentäminen monta kertaa vuodessa. 

Kolmannessa vaiheessa perhe aloittaa kestävämmän syömisen: Vain kasvisruokaa ja lähiruokaa, jonka rajoiksi asetetaan 400km. Ruoanlaitto on talviaikaan aluksi haastavaa, sillä satokauden vihannekset koostuvat pitkälti juureksista, eikä pariskunnasta kumpikaan osaa laittaa ruokaa. Colin tutuistuu ensimmäistä kertaa sellaiseen juurekseen kuin lanttu. Tämä hieman hymyilytti, mutta ehkei lanttu ole niin tunnettu Amerikassa? Paikallisesti viljeltyä kahvia ei tietenkään ole ja Michelle kärsii vieroitusoireista. Colin kuitenkin innostuu ruoanlaitosta lopulta ja alkaa tehdä leipänsä ja yogurttinsa itse ja perheen ystävätkin inspiroituvat teemaillallisista.

Seuraavaksi perhe pyrkii kerskailemattomaan kulutukseen, jossa he ostavat vain ekologisia tuotteita. Uusina ostetaan vain alusvaatteet ja sukat, muutoin lainataan tai ostetaan kirppikseltä. Saippua, deodorantti ja puhdistusaineet korvataan ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Hammastahna vaihtuu leivinsoodaan. Beavan käyttää ihmisen halusta ostaa, ostaa ja ostaa vielä lisää termiä hedoistinen oravanpyörä. Ihminen ostaa tavaran, saa hyvän olon tunteen ja keksii nopeasti perään lisää tavaraa mitä ''täytyy'' saada. Mainokset keksivät ihmisille turhia ostoksia ja perustuvat samaan kaavaan: ''Olet luuseri, mutta osta tuotteemme ja olet cool''. Ihminen ei tarvitse esim. cd-levyä, jonka kuuntelee muutaman kerran tai vaatetta, jonka pukee kerran.

Kaikista vaikeimmaksi osoittautuu energiakäytön vähentäminen. Kodista napsaistaan sähköt pois pääkytkimestä. Miten saadaan perheen taaperon maito pysymään kylmänä ilman jääkaappia tai tehdään töitä tietokoneella? Entä pyykinpesu? Kysymykset tuottavat päänvaivaa, mutta pärjätäänhän kehitysmaissakin. Colin saa apua ja kokeilee pyykinpesua ammeessa. Pienen tytön oksennus lakanoilla saa pyykkivuoren kasvamaan eikä ruukkuviritelmä pidä maitoa viileänä. Mutta luonnollisen valorytmin mukaan eläminen saa aikaan positiivisia juttuja: Paremmat yöunet ja elämän hidastuminen, ei ''tarvitse'' valon puutteessa tehdä töitä yötä myöten.

Viimeisenä perheen sisäisten muutosten listalla on vedenkäytön vähentäminen. Perhe mm. peseytyy samassa kylpyvedessä Veden puutteen ajattelisi helposti olevan vain kehitysmaiden ongelma, mutta kirjan mukaan esim. Kalifornialla riittää juomavettä omasta takaa vain kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Veteen pääsee huolestuttavan paljon myös hormoneja ja teollisuuden myrkkyjä. 

Vielä lopuksi on takaisin antamisen vaihe, jossa Colin tutustuu paikallisiin hyväntekeväisyys- ja ympäristöjärjestöihin. Sen lisäksi hän kerää joen rannasta roskia ja auttaa puiden istutuksessa.

Ehdottomasti kirjan paras puoli on se, ettei Beavan saarnaa tai nosta itseään moraaliselle paremmuuden jalustalle, vaan kertoo myös perheen kokeilujen epäonnistumisesta ja siitä, ettei pointtina ole, että kaikki länsimaiden asukkaat siirtyisivät näin äärimmäiseen elämäntapaan. Perhe tekee vuoden aikana säännöistään kompromissejakin ja vuoden päätteeksi päättää mitkä kokeilut jäävät heidän elämäänsä pysyvästi. Jokaisen tulee löytää omalla kohdalla toteutettavissa olevat muutokset. Kerronta on vuoroin hauskoja arjen tilanteita, vuoroin tieteellistä tekstiä ilmastonmuutoksesta ja kipeiden lapsuusmuistojenkin vaikutusta Beavan syväanalysoi.

Beavan korostaa myös sitä, että kaikista tärkeintä on aloittaa itsestä. Paljon on teollisuuden vikaa, mutta muuttaako se tottumuksiaan, jos ihmiset eivät vaadi muutosta? Esimerkkinä muille saa aikaan ainakin pienen muutosaallon ja innostuksen lähipiirissä. Se, että kuluttaisimme vähemmän ei ole meiltä pois tai edistyksen vastaista. Tai riippuu miten edistys määritellään. Tavaroiden ja kuluttamisen tilalle kirjan perhe saa paljon. Kun aika ei kulu tv:n edessä perhe viettää enemmän aikaa yhdessä. Kun vähentää mainosten tuomaa painetta kuluttaa, ihminen tietyllä tapaa vapautuu ja punnitsee tarpeensa eri tavalla. Maailman tavoitteena tuleekin tulevaisuudessa olemaan nautinnollinen elämä ilman että se tapahtuu maapallon kustannuksella.