Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeussalitaisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste oikeussalitaisto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

David Guterson - Lumi peittää setripuut




''Ishmael keskittyi kirjoittamaan kaikella tarmollaan ja niin tehdessään hän tajusi, että maailmankaikkeuden jokaista kolkkaa hallitsi sattuma-lukuun ottamatta ihmissydämen tutkimattomia sopukoita.''

Kalastaja Carl Heine löydetään San Piedron saarella omista verkoistaan kuolleena. Ruumiinavauksessa löytyneet ruhjeet tulkitaan onnettomuuden sijasta viitteiksi henkirikoksesta ja puheet vanhoista maakaunoista tuovat epäillyn pallille japanilaissyntyisen Kabuo Miyamoton. Alkaa kolmepäiväinen oikeustaisto, jonka näyttämönä toimii ulkona riehuva lumimyrsky.

 Tarinasta aukeaa päähenkilöiden takaumien kautta toisen  maailmansodan jättämä jälki saarelaisiin. Isku Pearl Harboriin ja sota kolhi Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä asuneita japanilaissiirtolaisia. Ennakkoluuloja ja vihaa kumpuaa niin naapurien kuin valtionkin taholta. Japanilaissyntyisille annettiin sodan aikana mm. rahannosto- ja lauttamatkustuskiellot ja karkoitus lyhyellä varoitusajalla.  

Paikallisen lehden päätoimittaja Ishmael Chambers ja syytetyn vaimo Hatsue olivat nuorina neljä vuotta salarakastavaisia. Jo valmiiksi vaikea suhde kariutui sodan lietsoessa yhä lisää vihaa amerikkalaisten ja japanilaissyntyisten välille. Ishmael menettää sodassa radistina toimiessaan kätensä ja sodasta palatessaan yhä rakastaa naimisiin mennyttä Hatsueta.

Toinen takaumissa vahvasti esiin nouseva tapahtuma on Heinen ja Miyamoton sukujen kiistat Carl Heine vanhemman myymistä eekkereistä. Tässä käänteessä ärsytti Etta Heine, joka miehensä kuoltua purki kaupat ja piti ahkeraa ja kilttiä japanilaisperhettä jostakin ihan ymmärtämättömistä syistä kieroilevina kettuina. Ilman yhtä ennakkoluuloista justiinaa perheiden välille tuskin olisi alunperinkään  kehkeytynyt ongelmia.

Kirjassa käsitellään paljon ennakkoluuloja ja vihaa sekä ymmärryksen puutetta kulttuurien välillä. Amerikkalaisten silmissä japanilaissiirtolaiset ovat salaperäisiä kun eivät puhumattomuudessaan anna viitteitä mielenliikkeistään, kun taas japanilaiset näkevät hillityn ulkoisen olemuksen osoittavan itsehillintää ja kohteliaisuutta. Juuri kun  Kabuokin yritti saada isänsä menettämiä maita takaisin itselleen; kärsivällisesti ja peläten liiallisen innostuksen vaikeuttavan kauppojen tekoa, vaikka mansikkapellot olivatkin sydämen asia ja unelma paremmasta elämästä perheelle. Japanilaiset kuvaillaan kirjassa pitkälti siten miten suomalaiset. Ilmeettöminä ja hiljaisina ahertajina. Toisaalta, kalastajien ammattiluonnetta kuvataan pitkälti samalla lailla. Saarelaisten välillä, kuten ihmisten välillä yleensäkin, on usein enemmän samaa kuin eroavaisuuksia.

Vieraspelko kytee joissain ihmisissä jo ennen sotaa. Etta Heinen lisäksi esim. Hatsuen äidissä Fujikassa, joka opettaa tyttärelleen amerikkalaisten miesten olevan himokkaita ja kunniattomia, kelvottomia aviomiehiksi. Toisiin ennakkoluulot syöpyvät kuin hiipien ja osapuolet eivät itsekään tiedä mitä ovat toisilleen. Sodassa molemmat Yhdysvaltoja puolustaneet Carl ja Kabuokin ovat hivuttautuneet lapsuudenystävistä harmaalle alueelle, ovatko he ystäviä vai vihollisia?

Jokainen hahmo ikään kuin uppoaa oikeudenkäynnissä esiin nousevista seikoista muistelemaan sotaa edeltäviä, sen aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia. Sota on todellakin ollut käännekohta kaikkien elämässä. Hatsuen ja Ishmaelin ensirakkautta käsitellään paljon. Ishmaelille se on The rakkaus, josta ei pääse yli eikä ympäri. Muihin merkittäviin rakkaussuhteisiin mies ei edes halua ryhtyä, vaan naissuhteet jäävät pinnallisiksi.  Hatsue tuntee nuorena ehkä enemmän vanhempiensa asettamat paineet, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään yli suhteesta ja tuntuu olevan onnellinen Kabuon ja lastensa kanssa. Jää kuitenkin kutkuttamaan sama ajatus mitä Ishmaelillakin läpi kirjan: Miten heille olisi käynyt ilman sotaa? En osannut Hatsuen hahmosta tulkita miten vaikea prosessi tälle oli unohtaa Ishmael.

Guterson osaa upeasti viedä lukijan saaren luontoon. Kyltymätön lumimyrsky, humiseva tuuli ja puolen metrin jääpuikot roikkumassa talojen katoilta. Valamiehet hytisemässä hotellihuoneissaan, vanhus Gudmunsson ja jäätynyt vessanpöntön vesi. Kesällä mansikoilta tuoksuva ilma, meren rannan simpukat ja setrimetsät. Pisin kirjaa setriä pukkaakin sieltä täältä; huonekalut, talot ja sytykkeet ovat setristä. Niin kuin myös salarakastavaisten piilopaikka.

.Pidin kirjan rakenteesta. Siitä, että kirja alkaa dekkarivetoisesti oikeudenkäynnistä, ruumiinavauksesta ja todisteiden läpikäymisestä ja pitää ratkaisun salassa viimeisille sivuille saakka. Kuka murhasi Carl Heinen? Kirjassa on myös roimasti romantiikkaa Hatsuen ja Ishmaelin ensilemmen kautta. Tässä aukeaa myös uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan ja sotaan ylipäätään. Päällimäisenä jäi mietiyttämään sodan aiheuttaman vihan ja syrjinnän järjettömyys ja se, miten helposti ihminen voi lipsua, melkein huomaamattaankin, ennakkoluuloihin ja vihaan.



maanantai 12. lokakuuta 2015

John Berendt - Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa



Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa kertoo ennen kaikkea Savannahista, eteläisen Georgian osavaltion pikkukaupungista. Kirja on siinä mielessä mielenkiintoinen, että romaanin kirjoittanut Berendt on itse päähenkilö ja tarina on totta, vaikkakin kaunokirjalliseen tyyliin kirjoitettu ja joidenkin hahmojen nimet on muutettu. Esimerkiksi  transvestiitti lady Chablis on todellinen henkilö, joka esittää itseään  elokuvaversiossa ja on itsekin kirjoittanut kirjan.

Newyorkilainen Berendt kiinnostuu Savannahin kaupungista ja sen värikkäistä hahmoista niin paljon, että päättää muuttaa kaupunkiin ja kirjoittaa kirjan. Ensimmäinen osa keskittyy kuvailemaan kaupungin historiaa, seurapiirivaikuttajien suhteiden dynamiikkaa ja kaupungin vanhoillisia asenteita ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tunnelma on seisahtunut. Paljoa ei tapahdu, päähenkilö tuntuu lähinnä tekevän havaintoja eri ihmisistä ja nauttivan olostaan.

Toinen osa onkin sitten aivan erilainen. Kaupungissa tapahtuu yllättäen murha, josta joutuu syytteeseen kaupungin kermaan kuuluva antiikkikauppias. Rikoksen selvittely johtaa neljään spektaakkelimaiseen oikeudenkäyntiin sekä voodoomenoihin, joissa puoltayötä ennen tehdään puoli tuntia hyvää ja jälkeen puolituntia pahaa.

'' 'Ajattele vähän!' hän sanoi. 'Nyt meillä on lisäksi murhaaja herraskartanossa. Jumalauta! Tehdäänpä tilannekatsaus. Meillä on vinksahtanut ötökkäspesialisti, joka hiippailee ympäri kaupunkia hengenvaarillinen myrkkypullo kourassa. Meillä oli musta homotransu, ukonkäppänä joka ulkoiluttaa kuviteltua koiraa, ja nyt hinttimurhajuttu. Ystävä hyvä, kyllä sinä helvetinmoiseen elokuvaan Mandyn ja minut heität.' ''

Ensimmäinen osa kirjasta tuntui pitkäveteiseltä ja turhan  paljon matkailumainokselta Savannahiin. Eri hahmoihin tutustuttaminen on parasta antia, suosikeiksi nousivat murhasta syytetty Jim Williams psykonoppineen ja lady Chablis (joka varastaa shown useampaankin otteeseen). Henkilöt luultavasti ovat tapahtuma-aikana tarkoituksellisestikin tehneet itsestään mielenkiintoisempia ja antaneet materiaalia kun kerran ovat tienneet olleensa tekemisissä romaania suunnittelevan kirjailijan kanssa...

Berendt lienee ajatellut ensin tutustuttavansa lukijan kaikessa rauhassa paikkaan ja hahmoihin ja vasta sitten ''räjäyttävänsä pommin'' murhalla, voodoolla ja niistä seuraavilla käänteillä.

Valitsin tämän, koska lapsena omistin Clint Eastwoodin ohjaaman Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa-vhs:n. Elokuvaan en ala kirjaa vertaamaan, muistikuvat siitä ovat suht hatarat. Muistin kirjastossa patsaan kuvan kannessa nähdessäni kuitenkin jonkinlaisen positiivisen muiston leffasta ja siksi päätin tarttua kirjaan.

Loppuvaikutelmaksi jäi ihan jees-tunnelmat. Jos ensimmäinen osa olisi ollut vähän lennokkaampi, kirja olisi itselleni ainakin herännyt eloon aiemmin.