Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapsuus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Toni Morrison - Luoja lasta auttakoon



''Tyttö opetti mulle sellaista, mikä mun olisi pitänyt tietää koko ajan. Sillä on väliä, mitä lapselle tekee. Lapset ei välttämättä unohda sitä koskaan.''

Toni Morrisonin Luoja lasta auttakoon kiinnitti huomioni heti. Kansi valkoiseen jakkuun pukeutuneesta mustasta naisesta on kaunis ja vangitseva. (Harmittavaan kohtaan vain tuo Jokeri-tarra sijoitettu.)

Kuvan nainen on Lula Ann Bridewell, joka on äitinsä Sweetnessin kauhuksi sudaninmusta. Maitokahvin värinen äiti hylkii tytärtään, vältellen kosketusta muutoin kuin pakon edessä ja lyhyen heikkouden hetken ajan harkitsee jopa oman lapsensa tukehduttamista. Isä syyttää pettämisestä ja jättää perheen. Vuosien kuluessa Lula Ann alkaa janota enemmän rakkautta ja hellyyttä äidiltään. Lula Ann hakee huomioita väärin tavoin ja hänen tekojensa vuoksi viaton nainen maksaa kovan hinnan.

Lula Ann vaihtaa nimensä Brideksi. Kuten morsian hän alkaa ylpeydellä pukeutua pelkästään valkoiseen, korostaen lapsuudessa hätkähdyttänyttä mustuuttaan. Moderni ja eksoottinen Bride hukkuu kehuihin ja ihailuun. Uuden stailin ja itsevarmuuden avittamina työelämä lähtee nousuun. Bride kehittää uuden kosmetiikkasarjan, eikä rahasta ole puutetta. Sweetnessiin välit ovat edelleen kylmät. Bride lähettää äidilleen rahaa, mutteivat he ole juurikaan yhteyksissä. Bride on puoli vuotta tapaillut komeaa saksofonistia Bookeria - miestä, josta hän ei tiedä oikeastaan mitään, mutta joka kuitenkin saa sydämen ja pään sekaisin.

Bookerin vähäsanaisesti jättäessä Briden vanhat torjunnan ja halveksunnan tunteet lapsuudesta palaavat vainoamaan. Miksi hän ei kelpaa? Bride päättää viimeinkin nostaa omat kissansa pöydälle ja lähteä vaatimaan vastauksia. Hän yrittää myös tehdä sovintoa vankilaan passittamansa naisen kanssa.

'' ' Värihän se vain on', oli Booker sanonut. 'Geneettinen ominaisuus - ei vika, ei kirous, ei siunaus eikä synti.' 
'Mutta', Bride oli vastustanut, 'monien mielestä rotu-'
Booker oli keskeyttänyt hänet. 'Tieteellisesti sellaista asiaa kuin rotu ei ole olemassakaan, Bride, ja siksi rasismi ilman rotuja on valintakysymys. Sitä opettavat totta kai ne, joille se on tarpeen, mutta silti se on valintaa. Ne jotka sitä harjoittavat, eivät olisi mitään ilman sitä.'''

Morrisonin kirja on lyhyt ja ytimekäs. Tarinassa tapahtuu paljon, mutta kirja onnistuu välttämään ahtauden tai kiirehdinnän. Kaikki hahmot ja tapahtumat tukevat Morrisonin sanomaa, samaa päämäärää. Hahmojen nimet merkitsevät kaikki jotakin englanniksi ja sitä kautta ne oli helppo muistaa - Sweetness makeus, Bride morsian, Raisin rusina, Queen kuningatar jne.

Kirjaa oli nautinnollista lukea, sillä juoni piti otteessaan koko ajan. Tarinaan heitetään koko ajan kysymyksiä, joihin lukija haluaa vastauksen. Tapaavatko Bride ja Sweetness? Miksi Booker lähti? Mitä Bookerille on lapsuudessa tapahtunut? Mistä Briden fyysiset oireilut johtuvat? Tarinallisia asioita miettiessä päässä pyörivät myös kirjan painavat sanomat lapsuudesta, rasismista ja menneisyyden kohtaamisesta.

Kaikki kirjassa esiintyvät lapset ovat kokeneet riistoa, rasismia, hylkäämistä tai surua. Bride äitinsä Sweetnessin kanssa jää mm. hännille asuntoa hankkiessa - ihonvärin takia. Morrison nostaa hyvin esiin sen, että vähemmistöjen sisälläkin esiintyy rasismia. Sweetnessin kylmä kohtelu tummemman mustaa tytärtään kohtaan on surullista. Äidinrakkauden kun ei pitäisi olla ehdollista. Briden täytyy ansaita rakkautta ja huomiota teoillaan, oikeudenkäynnissä todistamisella ja elämässä menestymisellä.

Hippiperheen luona toipuessaan Bride tapaa Raisin-nimisen ottolapsen, joka on pakotettu prostituutioon ja jätetty elämään kaduille oman onnensa nojaan. Lopussa Bride löytää Bookerin. Syy hänen käytökselleen löytyy väärinymmärryksistä ja lapsuudessa koetusta käsittämättömän pahuuden kohtaamisesta sekä surusta, joka on rikkonut hänen perheensä. Kaikki ovat kärsineet eri lailla, mutta heitä yhdistää rikkinäinen lapsuus, joka ei unohdu.

Lapsuuden merkitys on hirvittävän tärkeä. Pohja kaikelle elämännäkemykselle ja -kokemukselle rakennetaan elämän alussa ja minäkuva rakentuu ihan kaikesta koetusta. Vaikkei elämää ja maailmaa lapsena ymmärräkään, sitä alkaa katsoa lähtökohtiensa kautta. Hylkäämisen ja torjutuksi tulemisen tunne on raskas taakka kantaa, eikä syvälle juurtuneita tunteita aina kykene järkeistämään. Varsinkin kun useissa tapauksissa syitä ja vastauksia ei välttämättä ole edes mahdollista saada. Miksi ihmiset laiminlyövät lapsiaan? Onko taustalla pahuutta, laiminlyöjän omia lannistavia kokemuksia, epätoivoa, vaiko vain välinpitämättömyyttä? Lapsen ei pitäisi kohdata kohtuutonta kärsimystä.

Itselleni tämä on liki täydellinen kirja.

Mitä mieltä te muut olette tästä?



perjantai 10. huhtikuuta 2015

Aapeli - Pikku Pietarin piha

Eletään Suomen sisällissodan jälkeistä aikaa pienessä korttelipihapiirissä, jonka tapahtumia seuraa tarkkaavainen Pietari Jormalainen. Pietarin tarkka ikä ei tule romaanissa missään vaiheessa ilmi, mutta arvioisin hänen olevan 8-9-vuotias. Tarinassa seurataan yhden kesän tapahtumia. Pietarin äiti on juuri kuollut tuperkkeliin (tuberkuloosi?). Pojan suruaika ja kaipuu ei muutoin näy kuin mielikuvituksellisissa kohtauksissa, joissa Pietari käy kyselemässä äitiään Jumalalta. Tästä syystä nämä kohtaukset ovat kirjan koskettavimpia:

''-Mihinkä sinä panit minun äitini, kun minä olin kipeänä silloin kun se haudattiin?
-Se on tuolla salin puolella. Se on vielä vähän heikkona sen kuolemisen jälkeen, sanoi Jumala Taivaassa.
-Olisiako te hyvä ja päästäisiä...päästätkö käymään siellä? kysyi Pietari.
-Ei me päästetä. Meillä on sellaiset säännöt, että ei päästetä kengät jalassa. Mutta minä saatan kertoa terveisiä, sanoi Jumala Taivaassa.''

Jormalaisten talouteen muuttaa pian Karoliina, josta tulee Pietarin äitipuoli. Rempseästä Karoliinasta tulee Pietarille uusi äitihahmo, vaikka hän heti alkuunsa sanoo ymmärtävänsä, ettei pysty korvaamaan menetettyä äitiä. Hän parhaansa mukaan koittaa tehdä Pietarin iloiseksi, ostamalla tälle leluja tuliaisiksi ja hienot housut. Kirjan lopussa selviää, että Karoliinan äiti on hirttänyt itsensä tämän ollessa lapsi. Karoliina luultavasti osaa samaistua Pietariin ja siksi ottaa äitipuolen roolin ylleen hyvin.

Muutoin Karoliina jää vähän mysteeriksi. Lopussa selviää myös sellainen seikka, että hänen lapsuudenkotinsa on juurikin Jormalaisten talo. Miksi hän on halunnut palata,  ja miksi hän lopussa lähtee? Nostalgioimaan? Yhden kesän aikana Pietari menettää oikean äitinsä sekä tärkeäksi muodostuneen Karoliinan. Pietari jää kaipaamaan äitipuoltaankin. Käydessään taas juttelemassa Jumalan kanssa Pietari ymmärtää Karoliinan ''vain ottaneen ja lähteneen.''

Kirjassa kuvataan hyvin myös sisällissodan jälkeiset tunnot, valkoisten ja punaisten erottelu, leimaaminen ja paheksunta:
''Harakka ei ontunut, mutta siitä oli tullut punikki ja punikki se oli vieläkin, vaikka olisi luullut jotain oppineen. Niin että ei tämä suinkaan mitään, kun Harakka taas intti, ettei Jumalaa ole olemassa. Kaikkihan sen tiesivät, pihan pennutkin. Harakka parka oli niin väärässä kuin olla saattaa.''

Kirjasta tulee hyvin ilmi, miten lapset ymmärtävät asioista paljon enemmäin kuin aikuiset uskovatkaan. Ja osaavat kuvailla asiat rehellisesti ja suoraan. Ja käsittelevät tragediat omilla sulattelutavoillaan. Tämän Aapeli osaa kertoa hellyyttävästi ja humoristisesti. Osittain luin kirjan melkeinpä puolinukuksissa. En malttanut lopettaa, vaikka olin astumaisillani Nukku Matin matkaan. Kirjassa tuntuu olevan paljonkin asioita rivien välissä ja siksi tulen varmasti palaamaan tämän teoksen ääreen.