Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stephen King. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stephen King. Näytä kaikki tekstit

maanantai 21. marraskuuta 2016

Stephen King - Mersumies



Eläkkeelle jäänyt rikosetsivä Bill Hodges löhöilee sohvalla katsellen tv:tä päivä toisensa perään. Pahaksi äityvän mökkihöperöitymisen pysäyttää yllättävä kirje Mersumieheltä, vaaralliselta murhaajalta ja terroristilta, jota poliisi ei ole onnistunut saamaan kiinni. Hodges aloittaa ylimielisen miehen kanssa ajatustenvaihdon netin keskustelufoorumilla ja alkaa omin luvin nuuskia johtolankoja miehen luo.

Kingin tarina on vahva, kansien mukaan perinteikäs dekkari. Kliseinenkin, lisäisin. Mutta ajoittainen kliseisyyskään ei liikaa hiertänyt, sillä juoni veti mukaansa heti. Luin ensi-istumalta kirjan puoleenväliin ja janosin lisää. Tarinaa avattiin hiljaa, välillä seuraten jahtaajaa ja välillä jahdattavaa,  kökkönä kielikuvana vertaisin maatuskan avaamiseen (oho, uusi juonenkäänne taas!) tai sipulin kuorimiseen. Se mikä sieltä sitten löytyi (joko maatuskan tai sipulin sisältä) loppuhuipentumana ei ollut paras Kingin kliimakseista, mutta kelpo. Loppupuolella tarinaan ahdettiin vähän liikaakin kaikkea, esim. Hollya pidin aivan turhana hahmona. Olivian pakkomielteisyydellä oli merkittävä osa juonessa, kun taas Holly...Niin. Miksi hänet on kirjoitettu? Hodgesilla ei ole mitään tarvetta toiselle apuri-etsivälle loistavan naapurinpojan rinnalle. (Toivottavasti Jerome on mukana jatko-osissakin.)

Astetta kamalammiksi Bradyn veriteot teki ainakin itselleni se, että molemmille löytyy lähiajoilta vastine oikeasta elämästä. Ihmisten päälle kaahailu City centerissä tuo mieleen Nizzan tapahtumat viime keväänä, Bradyn konsertti-iskusta taas tulivat muistikuvat Pariisin Batachlan-konserttisaliin tehdyistä iskuista. On raskasta miten terrorismista on tullut osa uutistulvaa ja joka teko, vaikka miten hirveä, tuntuu saavan vähemmän uutistilaa kuin edellinen isku. Ihan kuin olisimme turtuneet väkivaltaan ja terrorismiin.

Kirja kuvaa kriittisen osuvasti maailmaa ja sen menoa (helvettiin), se ei varmastikaan jää yhdeltäkään lukijalta huomaamatta. Työttömyysprosentit ovat korkealla, asuntokauppa on jäässä ja teknologian kehittyminenkään ei ole ongelmatonta. Tarinassa mainittiin pettyminen Obaman presidentinkausiin. Bradykin eli lapsuutensa äidin tasapainoillessa vammaisen lapsen hoidon ja vähäisten varojen kanssa, mutta en usko hänen pahuutensa kummunneen kuitenkaan ankeasta lapsuudesta. Tämä mies syntyi tasapainottomaksi, mutta lapsuuden kokemukset varmaan olivat lisätyöntö kohti syrjäytymistä ja terrorin suunnittelua.

Bradyn äitisuhde on oksettava ja siitä lukiessa tulee mieleen, että mielenvikaisuus on varmaan periytynyt juurikin äitikullalta. King osaa harvinaisen hyvin luoda pahoja ja iljettäviä hahmoja, joita tekisi mieli potkaista, lyödä...tai juosta pakoon. Tällaisia sairaan vinksahtaneita äiti-poika-suhteita on olemassa, on vain vaikea järkeistää miten ne alkavat, kehittyvät ja ennen kaikkea jatkavat olemistaan, yhteisymmärryksessä vuodesta toiseen.

Mersumies oli sietämättömän jännittävä puoleen väliin, niin jännittävä etten olisi halunnut laskea kirjaa käsistäni ollenkaan. Sen jälkeen into vähän laski, mutta langat eivät kuitenkaan liikaa menneet Kingillä solmuun. Tämä on ihan mielenkiintoinen trilogian avaus ja aion varmasti hakea ensi vuonna julkaistavan Etsivä Löytää käsiini.


torstai 6. lokakuuta 2016

Stephen King - Tukikohta


''Myös Freddy Krueger näytti kuolevan lopussa, mutta sitä oli vaikea sanoa varmasti, ja koska kyseisen elokuvan nimen perässä oli roomalainen numero ja koska se näytti menestyvän hyvin, Larry uskoi että mies jolla oli partateräveitset sormenpäissään palaisi tietämättä että jatkuva ääni hänen takanaan kertoi kaiken sen lopusta: ei tulisi enää jatko-osia ja hyvin lyhyen ajan päästä ei olisi lainkaan elokuviakaan.
  Joku mies yski Larryn takana olevalla penkkirivillä.''

Yhdysvaltojen armeijan tukikohdasta pääsee irti kuolettava superflunssa. Taudista kehkeytyy maailmanlaajuinen pandemia, johon ei ole parannusta. Eri puolilla Yhdysvaltoja noin prosentti ''Kapteeni Trippsille'' immuuneja jää henkiin. Tarinassa seurataan tämän kourallisen selviytymistä ja heidän polkujensa kohtaamista. Hahmot päätyvät mystisten uniensa johdattamina eräänlaisen henkisen johtajansa, Äiti Abagailin luokse Boulderiin. Äiti on itse hyvyys, viisas 108-vuotias musta mummo, joka leipoo vieläkin pikkuleipänsä itse. Unissa on myös vihollisjoukon johtaja. Monien nimien kylmä, tumma mies, jolla ei ole käsissään elämänviivoja. Demoninen pahuus tavallisen ulkokuorensa alla. Hän on muistakin Kingin teoksista tuttu Randall Flagg, joka toimii väkivaltaisena diktaattorina Boulderista länteen, Las Vegasissa.

Lopun jälkeisessä maailmassa jäljelle jäänyt joukko joutuu rakentamaan yhteiskunnan alusta. Miten poistetaan umpisuoli ilman lääkäriä? Miten rangaistaan ilman poliisia ja oikeuslaitosta? Kuka on oikeutettu tekemään yhteisön päätökset? Sen lisäksi on tärkeää kohdata Flagg.

1344-sivuinen Tukikohta on massiivinen. Sillä on painoa fysiikan lisäksi sisällöllään. Tarina alkaa realistisella kuvauksella siitä miten maailma loppuisi, jos se kävisi sikainfluenssamaisen katastrofin toimesta. Armeija yrittää huterasti salata mokansa, sananvapautta rajoitetaan ja tavallinen kansa, ihmiskunta, köhii ja kuolee. Ensimmäistä kirjaa lukiessani olin muuten flunssassa, toi omanlaista tunnelmaa lukemiseen. Hehe.

Kuukaudessa jäljellä ovat vain päähenkilöt, jotka törmäävät toisiinsa matkalla Boulderiin. Yliluonnolliset elementit tulevat vasta ensimmäisen kirjan loppupuoliskolla tärkeämmiksi palasiksi tarinaa, josta muodostui yllättäen aika klassinen kertomus hyvän ja pahan taistelusta. Kirjassa on paljon raamatullisia viittauksia. Flagg ristiinnaulitsee väärintoimijat ja Äiti Abagail on viisas pyhimyksen kaltainen olento, boulderilaiset hänen opetuslapsiaan.

Hahmot ovat mahtava joukko. Oli mielenkiintoista seurata keiden tiet kohtaavat. Superflunssa luo uuden alun hahmoille. Radiohitin saanut rällästelijä Larry saa tilaisuuden jättää rentut tapansa, näyttää ennen kaikkea itselleen olevansa hyvä ihminen. Larry nouseekin Boulderin neuvoston päättävään ydinjoukkoon. Koulukiusattu finninaamainen pullero Harold yrittää luoda uuden imagon itselleen uudessa ympäristössä, mutta päätyy haikailemaan läntisen vihollisen joukkoihin. Toinen kahden vaiheilla palloileva on opettaja Nadine, joka on ottanut ottopojakseen puolivilliintyneen Leon. Nadine haluaisi pysyä hyvisten joukossa, mutta kutsu Flaggin luo on kova, hänet on luvattu pahiksen morsiameksi...

Hahmojen seura vaihtuu tiheään, joten muisti joutui nimitulvassa koville. Hahmoluettelo olisi ollut kirjaan hyvä lisä. Mieleenpainuvia hahmoja on kuitenkin useita. Jälkeenjäänyt härkämäinen Tom, joka tavuttaa joka sanan K-U-U, on suloinen ja merkittävämmässä asemassa mitä ymmärtää. Tomin löytänyt kuuromykkä Nick on älykäs ja miellyttävä, kovia kokenut hahmo. Uudessa yhteisössä Nickin kyvyt pääsevät viimein käyttöön, eikä häntä enää kohdella vammojensa takia vajaaälyisenä. Nick ymmärtää Tomia kokemansa syrjinnän vuoksi ja miesten ystävyys on sydämet sulattavaa. Sosiologi Glennillä on pisteliäät mielipiteensä uuden maailman muodostamisesta. Ja on vielä totta kai hänen koiransa Kojak! Pahisten puolelta Roskismies alias Roska on kummallinen, motivaatioista vapaa pyromaani. Psyko, joka on lapsesta asti ollut paha ja traumatisoitunut ilmeisesti korjaamattomaksi. Pidin hahmoa yhtä pahana mätänä kuin Flaggiakin.

Paikoitellen pidin suomennosta vähän kökkönä. Trashcan man, Roskismies/Roska, esiintyi sivulla epäjohdonmukaisesti myös Trashinä. Kirjoitusvirheitä oli taajaan ja jotkut sanavalinnat omituisia. Takakantta on turha lukea. Tällaisen korniuden pitäisi olla lailla kielletty. Eikä se edes kerro kirjasta mitään.

Alkujaan King on kirjoittanut 1978 The Standista ''vain'' 800-sivuisen. Myöhemmin kirjailija halusi julkaista alkuperäisen lyhentämättömän version tarinasta. Alkuperäistä lyhyempää versiota ei ole suomeksi julkaistu. Sivumäärään nähden pidin tarinaa napakkana. Vaikka hahmoja on paljon (ja galleria iloisesti välillä sekoittui päässäni), tarina muuttuu ja kerronta vaihtelee, punainen lanka on Kingillä tiukasti otteessaan aivan viimeisiä sivuja myöten. Hahmojen kohtalot yllättivät. Paha saa osansa hyvästä ja hyvä pahasta. Uusia käänteitä tuli ja käänteeseen vielä uusi käänne. Jännitys tiheni loppua kohden aivan sietämättömäksi: Miten tässä oikein käy? 

Lopussa King kysyy olennaisen kysymyksen: Tuleeko ihminen ikinä oppimaan virheistään? Ihmisellä on perustarve ryhmiintymiselle ja järjestäytymiselle, mikä on hyötyjen lisäksi kaiken pahan alku. Maailmankuva on Tukikohdassa samanlainen pyörä kuin Kingin Musta Torni-sarjassa. Ympyrä avautuu, ympyrä sulkeutuu.








torstai 4. elokuuta 2016

Stephen King - Herääminen


''Ja kaikki tarvitsevat elämäänsä ihmeen tai parikin, jotta tietävät, että elämä on muutakin kuin pitkä taival kehdosta hautaan. Jamie, haluaisitko nähdä vielä toisen ihmeen?''

Olen jumissa. Lukeminen on jäänyt viime aikoina monista syistä vähäiseksi, kuten myös koko kirjablogien seuraaminen. Mihinkään kirjaan tarttuminen on takkuillut ajatusten pyöriessä liikaa tässä maailmassa. Haluaisinkin oikeastaan pakoon tarinoiden vietäväksi. Mutta ny vaan ei pysty.

Tämänkin kirjan, Stephen Kingin Heräämisen lukemiseen meni varmaan likemmäs kuukauden verran. Vaikkei lukukokemus ollutkaan odotusten mukainen (Ehkä vaadin lemppari kirjailijaltani suunnattomia? Ehkä mikään tarina ei vie mennessään?), kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen ja sillä oli sanoma, jolle voin nyökkäillä.

Herääminen on uudempaa Kingiä, julkaistu 2015. Tarina alkaa 60-luvulta, jolloin vaahtosammuttimen kokoinen Jamie tapaa ensimmäisen kerran kotikylänsä uuden, karismaattisen pastori Charlesin. Heidän välilleen muodostuu välittömästi ainutlaatuinen ystävyys ja luja side. Charles on kiinnostunut ''salaisesta sähköstä'', josta uskoo pystyvänsä valjastamaan ihmeitä; parantamaan sairauksia, poistamaan riippuvuuksia. Ja ehkä jopa selvittämään, mitä sieluillemme tapahtuu kuoleman jälkeen.

Sitten pastori kokee musertavan menetyksen, hylkää uskonsa ja katoaa kylästä. Jamie elää aika tyypillisiä teini-ikäisen vaiheita ensirakastumisineen, löytää kutsumusammattinsa ja jatkaa elämäänsä. Vuosien kuluttua Jamie ja pastori kohtaavat uudelleen. Jamiestä on tullut pahan luokan narkomaani ja Charlesista markkinoita kiertelevä ihmeparantaja ja showmies. Jamie tarvitsee apua, mutta pastori vaatii kovia vastapalveluksia Jamielta.

Pidin tarinaa kiehtovana takakannen perusteella ja ensimmäinen lause nappasi mennessään: ''Ainakin yhdessä mielessä elämä muistuttaa elokuvaa...''

Pastori on huikea hahmo. Heti ensikohtaamisesta osaa aavistella, että tässä miehessä on jotakin vinksallaan. Charles synkkeni kirjan edetessä ja muuttui täysin; kylän nuoresta sydänkäpysestä pahaksi ukonkäppyräksi. Hieno sekoitus pastoria ja hullua tiedemiestä!

Päähenkilöjä yhdistää kuolema ja menetys. Jamie ja Charles molemmat menettävät rakkaitaan ja kuolemasta tulee pakkomielle, ainakin pastorille. Kuolema on ehdottomasti näkyvin teema, josta King jalostaa sanottavansa.

Luin mielenkiinnolla vielä Jamien nuoruuden ja varhaisaikuisuuden vaiheista, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän tylsistytti. Loppuratkaisu on kyllä pelottava, kuten takakansi lupasi, mutta ei tarinallisesti, vaan enemmänkin ajatuksen tasolla. Sadistisiin muurahaisiin nimittäin törmättiin jo Kuvun Alla, ei mikään yllättävin käänne. Pidän kyllä siitä, että Kingin kirjat muodostavat oman maailmansa ja että hahmot ja paikat elävät useissa tarinoissa, mutta odotin jotakin enemmän. Lopetus jotenkin lässähti. Mutta kyllä, Kingin luoma kauhukuva kuoleman jälkeisestä elämästä pistää miettimään. Entä jos se tosiaankin on jotakin kamalaa ja aivan odottamatonta? Miettiikö ihminen aivan liikaa sitä mihin polku päättyy? Pitäisikö miettiä vain tätä elämää?

Herääminen päättyy aika samanlaisiin tunnelmiin ja mietteisiin mitä Mustan Tornin matka. Ihmisen kova tiedon jano ei ole aina hyväksi. Sillä ollaan päästy kehityksessä kyllä pitkälle, mutta kaikkien verhojen taakse ei pitäisi kurkistaa.


perjantai 20. toukokuuta 2016

Stephen King - Pimeä puoli




Pimeä puoli kertoo kirjailija Thaddeus Beaumontista, joka päättää viimein sanoa hyvästit salanimelleen George Starkille. Starkille pidetään leikkimieliset valehautajaiset ja lehteen kuvataan otos feikkihautakivestä. Eräänä päivänä tyhjän haudan luota löytyy jalanjälkiä ja lähipiirin ihmisiä alkaa kuolla. Thadin pimeä puoli, alter ego on herännyt henkiin.

Tarina alkaa vetävästi kun valoitetaan sitä pimeää puolta, kirjailijan salanimeä/alter egoa George Starkia. Thad on kiltti ja kompuroiva perheenisä, Starkina kirjoitetut kirjat puolestaan väkivaltaisia dekkareita. Starkin nimellä kirjoittaessaan Thad tuo tienestit pöytään, omalla nimellä kirjoitetut romaanit jäävät heikommiksi menestyksiksi.

Ensimmäisen ruumiin löytyessä tarina pitää vielä mukana dekkarimaisella tyylillä mietittäessä murhaa paikallisen poliisin kanssa. Sitten äksöniä tuli liikaakin kerralla ja loppupuolisko kirjasta meni Starkin passiiviseen uhitteluun ja jaaritteluun. Yleensä King osaa luoda jännityksen mestarillisesti, mutta nyt huomasin jämähtäväni puolen välin tienoilla. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut tippaakaan. Asetelmasta tuli tylsä ja yllätyksetön; otetaan hihasta tuo kauhutemppu ja pistetään perään vielä tuo toinen vanha temppu.

En yleensä lue loppuun, jos väsähdän. Tässä jatkoin, koska olen ajatellut lukea kaikki Kingin teokset. (Saapi nähdä kuinka kauan siihen menee...) Tarina ei saanut rattaita alle lukuun ottamatta aivan viimeisintä loppurutistusta.

Häiritsevintä on koko kirjan ydin. Se pimeä puoli eli George Starkin ja Thadin yhteys. Alussa selitetty aivoleikkaus on turha. George Stark on Thadin mielikuvituksen tuote, joten miksi taustalle piti selittää aivoleikkauksen löydöt? Selitys ontuu kun teemana on luovuus. Eikö Stark olisi voinut ''herätä eloon'' siitä puhtaasta kiukusta, että Thad päätti lopettaa salanimen käytön? Ilman ontuvia taustaselvittelyjä aivoista löytyneestä kaksosesta, josta myöhemmin onkin tullut kirjailijan alter ego...Turhan scifiä ja kornia.

Samaten se, miten George Stark, ''kirjailija'' onkin itse asiassa Starkin romaanien hahmo Alex Machine niin ulkomuodon kuin luonteenkin puolesta. Jälkisanoissa King vielä kertoo, että hei itse asiassa Machine ei ole hänen keksintönsä vaan nyysitty muualta, koska se kiteyttää rikollisen mielenlaadun. Koko Starkin hahmo on arskamainen blondi muskelikimppu, jossa ei ole mitään uutta saatika jännittävää. Kiteytetty klisee psykopaatista, joka tekee hui hai mitä tahansa oman hullun logiikkansa mukaan.

En lähtisi suosittelemaan kirjaa edes Kingin faneille.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Stephen King - Piina



Viihdekirjailija Paul Sheldon menee nurin autonsa kanssa Coloradon talvisella syrjäseudulla. Hänet ottaa kotiinsa entinen sairaanhoitaja Annie Wilkes. Annie lääkitsee Paulin kipeää kehoa, mutta on alusta alkaen ilmiselvää, että nainen on järjiltään. Paul on psykopaattisen ja ailahtelevan naisen lempikirjailija. Valitettavasti Paul on tappanut Annien lempihahmo Miseryn ja nyt on uudelleenkirjoituksen paikka. Paul yrittää parhaansa mukaan tempautua vihaamansa Misery-kirjasarjan maailmaan ja pitää äkkipikaisen Annien tyytyväisenä.

Piina on jännitysnäytelmä, joka osoittaa jälleen Stephen Kingin huimat tarinankertojan taidot. Paulissa on paljon samaa Kingin kanssa, näin hän on kertonut mm. Kirjoittamisessa. Paul kirjoittaa naisille suunnattuja historiallisia romantiikkakirjoja, jotka nekin luokitellaan Kingin teosten tavoin roskakirjallisuudeksi. Kirjoittamisvimman tuikahtaessa Paul toteaakin olevansa pirunmoinen tarinankertoja ja loistava saamaan lukijat koukkuunsa, vaikkei kriitikkojen rakastamaa tekstiä tuottaisikaan (Tarkkaa siteerausta ei ole, mutta tämä oli pointti). Juuri näin voisi itse Kinginkin kuvitella sanovan omasta kirjoittamisestaan, keskisormen nostoa kriitikoille. Kuten Paul Piinassa, myös King on sanonut kirjoittavansa romaaninsa aina vailla suunnitelmia loppuratkaisusta, antaen tarinan johdattaa ikään kuin itse itsensä loppuun.

Annie on kunnon kingmäinen prototyyppi pahis, joka onnistuu ennen kaikkea karmaisemaan ja ällöttämään ( voi hiiriparka!). Kaiken kamaluuden paljastumisen jälkeen hän alkaa säälittämäänkin lukijaa. Annie on hahmo, joka on veistelty hyvin todellisen tuntuiseksi. Toisinaan naisen omanlainen, raivostuttava logiikka saa ärähtämään ihan ääneen turhautumisesta.

Kirjoitettaessa Miseryn paluuta tarina saa syvempää otetta Paulin ensin kauhistuessa Annien polttaessa uusimman romaanin käsikirjoituksen (jonka Paul uskoo olevan mestariteos) ja sitten tympääntyessä tämän pakottaessa hänet jo kerran eliminoidun Miseryn äärelle. Yllättäen inspiraatio ja luovuus nostavat päätään. Paul alkaakin viihtyä tuotoksensa parissa, vaikka onkin psykopaatin vangitsemana syrjäseudulla vailla pakomahdollisuuksia. Tarinan ote tempaisee Sheldonin mukaansa yllättäen ja hetkeksi hän sopeutuu vankilaansa, haluten itsekin saattaa romaaninsa hyvään päätökseen.

Piina on jännitysnäytelmä siepatusta kirjailijasta, mutta yhtä lailla se kertoo luovuudesta. Siitä, miten luovuus voi puhjeta kukkaan yllättävistä tai aivan pienistäkin paikoista ja siitä, miten hyvä tarina voi ottaa niin lukijan kuin kirjoittajansakin tiukkaan otteeseen.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Stephen King - Kirjoittamisesta


Stephen Kingin Kirjoittamisesta- Muistelma leipätyöstä keskittyy nimensä mukaisesti kirjailijuuteen ja kirjoittamiseen. King antaa neuvoja kieliopista, tarinankerronnasta ja kustantajan lähestymisestä. Vaikkei kirjailijaksi haluaisikaan, voi kirjoittamisneuvoista ottaa kopin harrastelijakin.

Ensimmäinen puolisko alkaa omaeläkerrallisesti. King kertoo köyhästä lapsuudestaan ja varhaisaikuisuuden haasteista. Teema pysyy kuitenkin kirjoittamisessa ja lukemisessa. King ei juurikaan astele sivupoluille, vaan kertoo lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvistä muistoistaan. King kertoo alkoholi- ja huumeriippuvuudestaan, kolaristaan ja perheestään, mutta asiat linkittyvät kirjoittamiseen ja luovuuden kanavoimiseen. Nuoruusvuosiltaan hän muistelee mm. lyhyttä urheilutoimittajan uraansa, koulunsa satiirihumoristin rooliaan ja isoa hylkäyskirjepinoa. Lopulta päädymme Kingin läpimurtoon kun vuokra-asuntoauton pyykkihuoneessa kirjoitettu Carrie (jonka vaimo Tabitha onki roskiksesta) julkaistaan ja Kingin leipätyö pääsee liekkeihin.

Toisessa osassa King keskittyy kertomaan kirjoittamisesta. Hän käyttää paljon omakohtaisia esimerkkejä siitä mikä toimii ja mikä ei. Jos haluaa ammattikirjailijaksi, asiaan on suhtauduttava vakavasti. King kirjoittaa vuoden jokaisena päivänä romaanin ollessa kesken noin 2000 sanaa. King kertoo lukevansa paljon ja sanoo, että on turha haaveilla kirjailijan urasta jos ei ehdi lukea. Kaikista parhaiten omaa tekstiä oppii tuottamaan lukemalla hyviä sekä huonoja kirjoja, ei oikotietä onneen. Mistä muuten voisi tietää mitä haluaa ja ei halua tehdä? King muistuttaa myös, että kirjailijaksi todella haluavalle tunti tunnin perään lukemisen tai kirjoittamisen ei luulisi olevan ongelma. Miksi ylipäätään haluat kirjailijaksi, jos et nauti hommasta sielusi juuria myöten?

Tämä bloggaaja on tietoinen omista haasteistaan. Tekstini tuppaa rönsyilemään kuin...? Vältän huonon vertauskuvan tähän väliin, mutta paljon. -Kin, -kään ym päätteistä olen myös yrittänyt päästä kovasti eroon.  Kuten myös turhista täytesanoista kuten ''myös'' ja ''kovasti.'' King on ''kill your darlings-opin'' kannalla ja kertoo hyödyntävänsä yhä nuorena poikana hylkäyskirjeestä saamaansa neuvoa: Ensimmäisestä luonnoksesta kymmenen prosenttia tekstiä pois. Adverbit King kiroaa alimpaan helvettiin, toki myöntää hairahtuvansa itsekin aika ajoin. King konkretisoi näkemyksensä omien tekstinäytteiden kautta. Ensimmäinen luonnos on rönsyilevä, toinen versio on sama, mutta King on yliviivannut pois kaiken turhaksi kokemansa perustelujen kera. Pääasiallinen neuvo on, että kaiken kielen ja kerronnan tulisi palvella tarinaa.

On mielenkiintoista lukea jo ennalta tuttujen asioiden taustoja. Siksi on erityisen hauskaa lukea lempibändistä kertova kirja tai syventyä dokumentin kautta itselle kiehtovaan aihepiiriin. Samasta syystä nautin tästä kirjasta, sillä opin tuttujen teosten syntyjuurista ja lempikirjailijan kirjoitusprosessista. Kirjoitusvinkkinsä King kertoo hauskasti ja perusteellisesti ja selittää kantansa asiaan kuin asiaan hyvin. Varmasti kirjailijoilla mielipiteet eriävät esim. kirjoittamisen rutiineissa (joissa King on todella tiukka), ensimmäisen version luetuttamisessa (King luetuttaa läheisillä ystävillään, esim. vaimollaan) ja kirjoituskursseissa (King ei tyrmää täysin, muttei keksi paljon hyvääkään sanottavaa).

 Aiemmin tällä viikolla jaoin tästä kirjasta peräisin olevan Kingin lukusuosituslistan, tässä linkki vielä siihen:

Stephen Kingin lukusuosituksia

Vaikkei King persoonana tai cv:n bestsellerit olisi lemppareita, suosittelen tätä niille, jotka haluavat hioa kirjoitustaan. Tässä ei ole psykopaatteja, ihmissusia tai vampyyreja, älä siis pelkää!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Stephen Kingin lukusuosituksia



Seuraava suosituslista on peräisin Stephen Kingin omaelämäkerrallisesta kirjoitusoppaasta Kirjoittamisesta - Muistelma leipätyöstä (2000).

Abrahams, Peter - A Perfect Crime
Abrahams, Peter - Lights Out
Abrahams, Peter - Pressure Drop
Abrahams, Peter - Revolution # 9
Agee, James - A Death in the Family

Bakis, Kristen - Hirviökoirien elämä
Barker, Pat - Regeneration
Barker, Pat -  The Eye in the Door
Barker, Pat - The Ghost Road
Bausch, Richard - In the Night season
Blauner, Peter - Kutsumaton vieras
Bowles, Paul - Suojaava taivas
Boyle, T. Coraghessan - The Tortilla Curtain
Bryson, Bill - A Walk in the Woods
Buckley, Christopher - Thank You for Smoking

Carver, Raymond - Vielä yksi asia. Kertomuksia
Chabon, Michael - Werevolves in Their Youth
Chorlton, Windsor - Latitude Zero
Connelly, Michael - The Poet
Conrad, Joseph - Pimeyden sydän
Constantine, K.C. - Family Values

DeLillo, Don - Alamaailma
DeMille, Nelson - Katedraali
DeMille, Nelson - Rahaa kuin rannan hiekkaa
Dickens, Charles - Oliver Twist
Dobyns, Stephen - Common Carnage
Dobyns, Stephen - The Church of Dead Girls
Doyle, Roddy - Nainen joka törmäili oviin

Elkin, Stanley - The Dick Gibson Show
Faulkner, William - Kun tein kuolemaa
Garland, Alex - Laguuni
George, Elizabeth - Deception on His Mind
Gerritsen, Tess - Gravity
Golding, William - Kärpästen herra
Gray, Muriel - Furnace
Greene, Graham - Takaa-ajettu
Greene, Graham - Miehemme Havannassa

Halberstram, David - The Fifties
Hamill, Pete - Miksi Sinatra on tärkeä
Harris, Thomas - Hannibal
Haruf, Kent - Tasangon laulu
Hunter, Stephen - Dirty White Boys
Hoeg, Peter - Lumen taju
Ignatius, David - A Firing Offence
Irving, John - Leski vuoden verran
Joyce, Graham - The Tooth Fairy
Judd, Alan - The Devil's Own Work

Kahn, Roger - Good Enough to Dream
Karr, Mary - Valehtelijoiden kerho
Ketchum, Jack - Right to Life
King, Tabitha - Survivor
Kingsolver, Barbara - Myrkkypuun siemen
Krakauer, John - Jäätäviin korkeuksiin: murhenäytelmä Mount Everestillä
Lee, Harper - Kuin surmaisi satakielen
Lefkowitz, Bernard - Our Guys
Little, Bentley - The Ignored

Maclean, Norman - Ja keskellä virtaa joki
Maugham, W. Somerset - Kuu ja kupariraha
McCarthy, Cormac - Cities of the Plain
McCarthy, Cormac - Matka toiseen maailmaan
McCourt, Frank - Seitsemännen portaan enkeli
McDermott, Alice - Charming Billy
McDevitt, Jack - Ancient Shores
McEwan, Ian - Ikuinen rakkaus
McEwan, Ian - Sementtipuutarha
McMurtry, Larry - Dead Man's Walk
McMurtry, Larry ja Diana Ossana - Zeke and Ned
Miller, Walter M - Viimeinen kiitoshymni

Oates, Joyce Carrol - Zombie
O'Brien, Tim - In the Lake of the Woods
O'Nan, Stewart - The Speed Queen
Ondaatje, Michael - Englantilainen potilas
Patterson, Richard North - No Safe Place
Price, Richard - Freedomland
Proulx, Annie - Close Range: Wyoming Stories
Proulx, Annie - Laivauutisia
Quindlen, Anna - Se mikä on totta

Rendell, Ruth - A Sight for Sore Eyes
Robinson, Frank M. - Waiting
Rowling, J.K. - Harry Potter ja viisasten kivi
Rowling, J.K. - Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Rowling, J.K. - Harry Potter ja Azkabanin vanki
Russo, Richard - Mohawk

Schwartz, John Burnham - Hetki pimeässä
Seth, Vikram - Sopiva nuori mies
Shaw, Irwin - Nuoret leijonat
Slotkin, Richard - The Crater
Smith, Dinitia - The Illutionist
Spencer, Scott - Men in Black
Stegner, Wallace - Joe Hill

Tartt, Donna - Jumalat juhlivat öisin
Tyler, Anne - Oikukas planeetta
Vonnegut, Kurt - Hokkus pokkus
Waught, Evelyn - Mennyt maailma: kapteeni Charles Ryderin hengelliset ja maalliset muistelmat
Westlake, Donald E. - The Ax



torstai 14. huhtikuuta 2016

Stephen King - Doloreksen tunnustus


''Ja sekin voi joskus olla hieno asia jos pahalle miehelle sattuu paha tapaturma.''

Dolores Claiborne kutsutaan poliisiasemalle kertomaan multimiljonääri Vera Donovanin kuolemasta. Dolores on syytetyn pallilla, sillä hän on ollut esimiehensä kuollessa paikalla ja naisen maine saarelaisten keskuudessa on huono. Dolores aloittaa pitkän monologin, mutta hän tunnustaakin Veran murhan sijasta erään toisen, jo vuosien takaisen murhan ja samalla avaa elämänsä kärsimyksiä ja valintoja. Dolores on kaunis naisen nimi ja tarkoittaa espanjaksi kärsimystä, kipua ja suruja. Näitä naisella on elämässä totisesti ollut.

Dolores aloittaa kertomalla hänen ja esimiehensä kummallisesta suhteesta. Viimeisinä elinvuosinaan Vera on eristäytynyt maailmasta halvaantumisen ja höperöitymisen vuoksi. Äksy nainen pelkää kuollakseen pölykoiria ja käy taistelua kotiapulaisensa kanssa vaippojen vaihdosta. (Kotiapulaisten, sairaanhoitajien ja lähihoitajien työ; miten aliarvostettua!)

Veran ja Doloreksen suhde on mutkikkaan mielenkiintoinen. Kotiapulaisia alati irtisanova Vera on tiukka täti. Kolme virhettä ja lennät ulos. Pyykit on ripustettava just eikä melkein hänen haluamallaan tavalla. Dolores pystyy kuitenkin avautumaan rankalla hetkellä juurikin Veralle ja naisissa on paljon yhtäläisyyksiä, joista osa selviää vasta viime metreillä. Molemmat ovat pakon edessä joutuneet olemaan vahvoja ja pakon edessä kestämään elämän tuomat heikot hetket, kuten lapsista vieraantumisen. Heidän välillään tuntuu myös olevan telepaattinen yhteys.

Seuraavaksi aletaan avata Doloreksen perhe-elämää. Avioliitto on hänen elämänsä pahin virhe. Joe on väkivaltainen, mutta vahvatahtoinen Dolores saa miehensä ruotuun. Mies käyttää hyväksi tytär Selenan todistamaa väkivaltaista kohtausta. Selenan pelko kääntyykin äitiin ja tämä alkaa pelätä Doloresta. Mies alkaa hyväksikäyttää teini-ikäistä tytärtä häikäilemättömästi. Tämän paljastuessa Dolorekselle hän suunnittelee pakoa lasten kanssa säästöjen avulla. Pankissa vierailu paljastaa miehen nyysineen Doloreksen tienaamat rahat lasten opiskelusäästötileiltä omiin nimiinsä.

''Minä toimin tavallaan itsepuolustukseksi koska se kävi minua sillä lailla kurkusta kiinni. Se oli tärkeintä se. Itsepuolustahan se tietenkin jollain tapaa olikin vaikkei lain silmissä. Minä tiedän sen koska koska minä olin paikalla mutta laki ei ollut. Loppujen lopuksi minä puolustin itseäni ja lapsiani.''

Dolores alkaa suunnitella miehensä murhaa. Se lopettaisi heidän kaikkien painajaisensa. Lapset vihaavat ja pelkäävät isäänsä, nuorin pojista valitettavasti ihailee viinaa nauttivaa, rasistista isäänsä, jonka mielestä opiskelu on turhaa ja Doloreksen yli kymmenen tuntiset työpäivät oikein hänen itsensä tehdessä töitä löysin rantein silloin tällöin.

 Murhapäiväksi valikoituu päivä, jolloin aurinko pimentyy ja saarelaisten huomio on muualla. Dolores suunnittelee kaiken tarkasti ja onnistuu poliisikuulusteluissa pitämään hermonsa aisoissa, häntä ei saada todistettua syylliseksi. Vuosien ajan saarelaiset kuitenkin epäilevät Doloresta veriteosta ja Veran murhakuulusteluissa nainen viimein tunnustaa tekonsa jokaista yksityiskohtaa ja painajaista myöten.

Tarina on jännittävä. Lukija tietää alusta alkaen Doloreksen onnistuvan aikeissaan, mutta sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? Joe St. George on läpeensä kuvottava mies ja vaikkei murha tietenkään koskaan ole oikein, toivoin Doloreksen onnistumisen puolesta. Koin, että hänellä ei ollut muita varteenotettavia keinoja vaikeassa tilanteessa.

Kirja on feministinen vahvojen naishahmojen ja teemojen kautta. Kirjassa on paljon samaa yliluonnollisemman (ja huonomman) Naisen raivon kanssa. Tasa-arvon epäkohdat pistävät vihaksi. 60-luvulla pankki on antanut hulttio-Joen nostaa rahat yhteiseltä tililtä omiin nimiinsä ilmoittamatta Dolorekselle. Jos nainen olisi saman tehnyt, olisi pankki varmasti soittanut tarkistamaan mieheltä luvan...Joen kuolema korjaa epäkohdat perheessä, kaikki menestyvät elämässä varjon väistyessä tieltä pois. Selenan suhde äitiin viilenee tämän selvästi tietäessä sisimmässään totuuden isänsä murhasta, mutta miten olisikaan käynyt jos Dolores olisi ollut alentuva ja jättänyt asiat sikseen?

''Tule, Doloooooresssss!''

Toisin kuin muissa lukemissani Kingeissä, tässä tarina vuodatetaan yhtenä pötkönä. Poliisikuulustelu on kirjassa pelkkää Doloreksen tunnustusta, jota ei ole jaettu kappaleisiin. Kerrontatyyli on mielestäni tarinaan sopiva ja pidin kirjasta, siirappista loppua lukuun ottamatta. Ennen kaikkea kirja on jännittävä. Kingille ominainen yliluonnollisuus jää hienovaraiseksi ja se onko Doloreksella ja Veralla telepaattinen yhteys keskenään jäi itselleni kysymysmerkiksi. Kauhua kirjaan tulee murhan hetkellä, kaikki kun ei tietenkään suju täydellisesti vaikka haluttu lopputulos saadaankin. Murhakohtaus oli erityisen karmiva, enkä ihmettelisi vaikka kaivo ja siellä kituva, raivokas mies tunkeutuisivat uniini.






tiistai 23. helmikuuta 2016

Matkani Mustalle tornille - Spoilerivapaata yhteenvetoa kirjasarjasta

''Olen kirjoittanut romaaneja ja novelleja niin paljon että niillä täyttäisi mielikuvituksen aurinkokunnan, mutta Rolandin tarina on minun Jupiterini - planeetta joka saa kaikki muut taivaankappaleet näyttämään pieniltä (ainakin minun omasta näkökulmastani), paikka jossa on outo atmosfääri, hullu mielikuvitusmaisema ja armoton vetovoima.'' 
-Stephen King























     


Mustan tornin kirjoittaminen on ollut Stephen Kingille tärkeä matka, hänen magnum opuksensa, kuten yllä oleva sitaatti Velhon loppusanoista kertoo. 19-vuotias King luonnosteli tarinaa revolverimies Rolandista jo kauan ennen ensimmäistä romaaniaan Carriea. Siniselle paperille kirjoitettu luonnos unohtui vuosikausiksi, mutta tarttuessaan siihen vuosien jälkeen uudestaan King löysi hurjan vetovoiman tarinaan. Revolverimies julkaistiin 1982, kaksitoista vuotta kirjoitustyön aloittamisen jälkeen.

King on kertonut Mustalla tornilla olleen kolme pääinspiraation lähdettä: Sergio Leonen spagettiwesternit (kuten Hyvät, pahat ja rumat), J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta sekä erityisesti Robert Browningin runo Childe Roland to the Dark Tower Came. Vuonna 1970 aloitettu etsintäretki päättyi 2004 seitsemänteen osaan Musta torni VII: Musta torni. 2012 ilmestyi vielä itsenäinen Tuulen avain, joka tarinallisesti sijoittuu Velhon ja Callan susien väliin. King on siis kirjoittanut sarjaa viidellä vuosikymmenellä!






Ensimmäinen osa Revolverimies alkaa aavikolta. Roland Deschain on maailman viimeinen revolverimies, joka seuraa mustiin puettua miestä päästäkseen Mustalle tornille. Roland ei tiedä kuka noutajan kaltainen mies on, eikä lukijalle kerrota miksi hän haluaa tornille. Rolandin kotikaupunki, kuninkaallinen ja loistokas Gilead on tuhoutunut, kuten hänen koko perheensä ja kaikki ystävänsä. Rolandin historiaa ja Keskimaailmaa avataan hiljalleen sarjan edetessä ja kokonaiskuva selkeytyy loppukirjoja kohden. Musta torni on kaikkia universumin rinnakkaismaailmoja ja aikoja pystyssä pitävä voima, joka tarvitsee pelastajan. Maailma nimittäin on romahtamaisillaan. Aika kuluu omituisesti eivätkä edes ilmansuunnat pysy paikoillaan. Roland käy hakemassa kohtalon joukkoonsa ka-tetiin jäseniä avuksi tornin etsinnässä 60-, 70- ja 80-lukujen New Yorkista. Hahmot ovat tavallisia kadun tallaajia, joista Roland alkaa kouluttaa revolverimiehiä. Ka-tet päätyy moniin tiukkoihin tilanteisiin eri ajoissa ja rinnakkaismaailmoissa matkallaan kohti Mustaa tornia.


Western-vaikutteet näkyvät Keskimaailmassa, joka on outo sekoitelma lännenmaata saluunoineen ja aavikkomaisemineen kera kyborgien, mutanttien ja alhaisihmisten. Rolandin hahmo on hyvin clinteastwoodmainen lännensankarin karikatyyri: Hiljainen, yksinäinen mies salamannopeine revolverikäsineen, joka pohdiskelee paljon, mutta toimii kuitenkin loppupeleissä vaistonvaraisesti. Roland on varsinkin sarjan alkaessa hyvin jähmeän oloinen mies, joka tekee ja uhraa mitä tahansa päästäkseen tornin luo. Paikoitellen Roland tuntuu jopa vastenmieliseltä ja sitä tuleekin mietittyä onko hän ylipäätään sankari? Aina en todellakaan pitänyt hänestä. Roland on mielestäni moniulotteisin ja värikkäin hahmo, johon olen Kingin kirjoissa tutustunut.

Tolkienin vaikutukset näkyvät fantasiamaailman rakentamisessa: King on luonut sarjaa varten ylhäiskielen ja omat tapakulttuurit eri paikkojen ihmisille. Sanonnat kuten ''Pitkiä päiviä ja miellyttäviä öitä'', ''Sanon kiitoksia''  ja oma suosikkini ''Aukea polun päässä'' tulevat tutuiksi sarjan edetessä ja alkavat tuntua kuin toiselta äidinkieleltä. Kuten Tolkienin klassikossa, tässäkin hyvin sekalainen joukko on pitkällä ja monimutkaisella matkalla sama määränpää mielessään. Pienimmätkin hahmot ovat merkittävässä asemassa ja suuressa maailmankaikkeudessa ihmisten, paikkojen ja tapahtumien kesken löytyy yhteyksiä. Osa sattumaa, osa kohtalon määräämiä merkittäviä liitoksia



Kirjat ovat siis post-apokalyptinen sekoitelma scifiä, westerniä, fantasiaa, jännitystä ja seikkailua (Velhossa on iso annos romantiikkaakin). Kingille ominaista kauhun elementtiä sarjan tarinoissa ei juurikaan ole. Mutta kerrontayyli ja jännityksen lataaminen ovat tuttua kingiä. King onnistuikin raivostuttamaan lukijakuntaansa 90-luvulla lopettamalla Joutomaan todella jännittävään cliffhangeriin ja päästämällä lukijat piinasta vasta kuuden vuoden päästä. Voin vain kuvitella millaista on ollut odottaa seuraavaa osaa edeltävän jättäessä tyhjän päälle! Lopetus ei itselle ollut ongelma, sillä sehän sai vain janoamaan lisää. Joutomaa on oma suosikkini kirjoista.

 

Kingin intuitiivinen tyyli kirjoittaa näkyy läpi sarjan. Maailma ja tapahtumat rönsyilevät suuntaan jos toiseenkin. Jos jostakin Kingin teoksesta näkyy kirjailijan lahjakkuus, niin tästä. Hänellä selkeästi on kirjoittamisen tarve ja vimma. Kingin rakkaus lukemiseen, kirjoittamiseen ja tarinoihin tulee ilmi viimeistäänkin kirjan loppupäässä, jossa King avaa luomistyötään. Niin alku- ja loppusanoissa kuin itse tarinassakin. King viittaa muihin kirjoihin läpi sarjan, mutta myös elokuviin ja televisiosarjoihin. Muutamalla laululla on tarinassa erityinen paikka. Näitä ovat mm. The Beatlesin Hey Jude ja Elton Johnin Someone saved my life tonight.



Tarina on koukuttava ja koskettava. Tästä kertonee se, että poikaystäväni, joka ei juurikaan harrasta lukemista, halusi tietää tapahtumien kulusta sitä mukaa mitä luin ja on alkanut kiinnostua Musta torni-sarjakuvista. Siksi toivoisinkin, että matkasta saataisiin luotua hyvä sarja- tai elokuvasovitus. Haluaisin, että Rolandin seikkailusta voisivat koskettua myös sellaiset, jotka eivät viihdy romaanien parissa. Uskon, että jokainen ihminen maailmassa haluaa kuulla lumoavia tarinoita.

Mustan tornin maailma ei pelkästään rajoitu tähän kirjasarjaan, vaan kuulemme siitä muissakin Kingin teoksissa. Koko Kingin kirjallinen työ muodostaa aivan oman maailmankaikkeutensa, jossa hahmojen ja paikkojen elämä ei rajoitu yhteen kirjaan. Tässä sarjassa on lukemattomia viittauksia muihin Kingin teoksiin, esim. Tukikohtaan ja erityisesti Painajaiseen.


Musta torni-sarja

Musta torni: Revolverimies, 1982
Musta torni II: Kolme korttia pakasta, 1987
Musta torni III: Joutomaa, 1991
Musta torni IV: Velho, 1997
Musta torni V: Callan sudet, 2003
Musta torni VI: Susannan laulu, 2004
Musta torni VII: Musta torni, 2004
Musta torni: Tuulen avain, 2012

Revolverimies on vaikeasti aukeava ja pidin siitä vähiten. Mutta jos olet kiinnostunut mystisestä maailmojen risteyksestä ja Rolandin matkasta sitä kohti, älä luovuta! Tarina avautuu pikkuhiljaa ja se miksi ensimmäinen osa on kuin kangastus aavikolla tai kuumeisen houreuni selittyy myöhemmin ja sille on syy. Toinen osa Kolme korttia pakasta on aivan erilainen; jännitysnäytelmä, jota ei pysty laskemaan käsistään. Jokaisellaa kirjalla on oma, erilainen pikkujuonensa ja missionsa matkalla kohti itse päämäärää, mutta kirjat tulisi siitäkin huolimatta lukea järjestyksessä, sillä sarjassa on myös pitkäjaksoisia juonikoukeroita.

Mustasta tornista on tehty myös Marvelin julkaisema sarjakuva ja kaatuneita filmatisointiprojekteja on ollut vuosien ajan. Viimeisimpien huhujen mukaan Idis Ebraa kaavailtaisiin Rolandin rooliin ja Matthew McConagheyta mustiin puetuksi mieheksi. King on kommentoinut filmatisointisuunnitelmia näin: ''It looks to me like it's more likely than not it'll happen at this point. Let's put it that way.''


lauantai 20. helmikuuta 2016

Stephen King - Musta torni VII : Musta torni



Tuntuu haikealta, että pitkä vaellus, suurenmoinen seikkailu ja etsintäretki on nyt ohi. Upposin täysin Keskimaailmaan ja opin tuntemaan sen omat tapansa ja sääntönsä, varsinkin pirullisen kan. Kirja kirjalta rakastuin hahmoihin enemmän ja enemmän. Ennen kaikkea halusin kiihkeästi päästä Rolandin kanssa Mustan tornin ylimpään huoneeseen ja katsoa hänen kanssaan mitä siellä on. Aion kirjoittaa koko sarjasta vielä postauksen, jossa teen yhteenvetoa. Sitä ennen kokoan kuitenkin mietteitä matkan viime metreistä ja hengähdän, tai ainakin yritän.

Ka-tetilla on kirjassa kolme ongelmaa: Heitä varjostava hämäkkihirviö Mordred, joka haluaa Rolandin hengiltä sekä Algul Sientossa tornia pystyssä pitävää sädettä tuhoavat murtajat. Pitäisi mennä myös pelastamaan tarinansepittäjä Stephen King vuoden 1999 Maineen. Matkan varrella Roland, Eddie, Oi, Susannah ja Jake kohtaavat vanhoja tuttuja, mutta kirjassa esitellään myös iso joukko uusia, merkittäviä hahmoja, kuten Patrick, joka kynänsä voimilla pystyy muuttamaan tapahtumien kulkua.

Kuvittanut: Michael Whelan

HUOM. Tässä tulee spoilereita...

Mustan tornin päättävä kirja löi kunnolla kumoon. Tarina sai aivan yllättäviä käänteitä, joita en olisi ensimmäisellä enkä toisellakaan veikkauksella osannut arvata. Olin vuoron perään raivoissani ja vuoron perään surullinen, useimmiten molempia samaan aikaan. Juuri kun joten kuten sain hengähdettyä Eddien suht yllättävästä kuolemasta, olikin jo seuraavan vuoro. Jake, lempihahmoni, menehtyy pelastaessaan Rolandia, joka kylvää kuolemaa ympärilleen. Edes suloista mäyriäistä Oita ei säästetty noutajalta. 

Ehdin näiden tuhansien sivujen aikana kiintyä hahmoihin sen verran, että toivon ''Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka''-loppua. Onneksi Susannah kääntyi loppusuoralla pois tornin tieltä ja lähti rinnakkaistodellisuuteen, jossa Eddie ja Jake odottivat häntä. Roland pääsee mustalle tornille, mutta onko kaikki hänelle sen arvoista? 

Rolandin kohtalo ja kirous on ikuisesti jatkaa matkaansa ja pitää murenevaa maailmaa kasassa. Huipulle kiipeäminen tarkoittaa matkan aloittamista alusta. Hän ei opi virheistään, vaan tiedonjanonsa piinaamana on kirottu jatkamaan ja jatkamaan. Mutta maailma sortuisi, jos hänellä ei olisi tätä tuskaista tiedonjanon piinaa, joka on ihmiselle niin ominaista. Ympyrä ei sulkeudu. vaan ylimmästä huoneesta hän sinkoutuu taas aavikolle, josta Revolverimies alkaa. Hän seuraa mustiin puettua miestä ja haluaa pakkomielteisesti tornille, vaikkei tiedä miksi eikä muista että on jo käynyt siellä.

Ihmisellä on halu tietää miten kaikki päätyy. Mutta enemmän me ehkä nautimme tunteesta, että haluamme tietää. Tärkeintä ei ole päämäärä; tieto siitä mitä tapahtuu kun kuolemme, miten tarinat päättyvät tai se mitä mustan tornin huipulla on. Tärkeintä on itse matka. Se on yksi tarinan tärkeimmistä opetuksista. Kingin loppu on oikeastaan aika nerokas. Matka mustalle tornille on ollut huikea, enkä olisi halunnut sen loppuvan. Rolandin matka on päättymätön.

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Stephen King - Musta torni VI : Susannan laulu



Ka-tet hajaantuu Susannahin päätyessä Mia-demonin kaappaamana vuoden 1999 New Yorkiin. Mia on tehnyt pahanlaatuisen sopimuksen lapsesta ja Purppurikuninkaalla on suunnitelmia Mordrediksi nimetyn pojan varalle. Synnytys lähestyy ja Susannah yrittää parhaansa mukaan viivyttää aikaa, jotta ka-tet pääsisi hänen jäljilleen.

Susannahin perään lähtevät Roland ja Eddie, mutta ka viekin heidät  väärään aikaan ja paikkaan, vuoden 1977 Maineen. Siellä ovat pakosalla pakkomielteinen keräilykappaleiden hamstraaja Calvin Tower sekä tämän vanha asianajaja Aaron Deepneau. Towerilla on omistuksessaan myös tuo mystinen tontti, jossa Mustalle tornille tärkeä ruusu kasvaa. Roland ja Eddie menevät myös tapaamaan itse Stephen Kingiä, jonka tietävät luoneen ainakin isä Callahanin fiktiiviseen romaaniinsa Painajainen, ovatko hekin siis kirjailijan mielikuvituksen tuotetta? 

Kirjan kuvittaja on Darrel Anderson.

New Yorkiin lähtevät siis Jake, Oi ja isä Callahan vastoin ka-tetin alkuperäistä suunnitelmaa. Vasta 12-vuotias revolverimiehen alku, vanha pappi ja mäyriäinen eivät varsinaisesti ole parhaat mahdolliset ka-tetilaiset hyökkäämään vaarallisten vihollisten kimppuun. Aika on käymässä vähiin. Löytävätkö he Susannahin? Sen Stephen King selvittänee seuraavassa kirjassa.

Tämä osa jätti ristiriitaiset tunteet. Rolandin ja Eddien viettämä aika Mainessa on vetävää kerrontaa. Miehet päätyvät heti toiminnan keskelle ruokakaupan luotisateeseen ja löytävät tiensä Towerin jäljille, joka ei ole ollut tarpeeksi varovainen piiloutuessaan gangstereilta, vaan liiankin helposti löydettävissä. En olisi uskonut Joutomaata lukiessa, että Towerin alunperin mystisestä, arvoituksia kertovasta hahmosta kuoriutuu esiin höppänä hamstraaja. 

Mahtavaa oli lukea siitä kun revolverimiehet vierailevat erään kirjailijan, joka ei vielä vuonna 1977 ole kovin tunnettu, vaan julkaissut vasta kaksi pitkää romaania. Hänellä on vasta luonnos Rolandista ja Mustasta tornista. Stephen King kuvaa huvittavasti ja tarkkanäköisesti liki kolmekymmentä vuotta nuorempaa itseään ja avaa tuolloisen elämänsä ongelmia, kuten alkoholismiaan. Lukijan iloksi lopusta löytyy myös Kingin päiväkirjan merkintöjä! Kirjailijaa ihailevalle tällaisten lukeminen on uskomatonta herkkua. Todella mielenkiintoista lukea, miten King on tuntenut vetoa tarinaan, mutta toisaalta ollut välillä umpikujassakin inspiraation kanssa. 

Susannah/Mia-kuvio hiersi. Kun päästään New Yorkiin, homma alkaa lupaavasti mystisen kilpikonnapatsaan löytyessä. Patsaassa on voimia, jotka nykyajankin ihmiset tunnistavat ja sokaistuvat sen voimasta toimimaan kaksikon tahdon mukaan. Mutta se miten monimutkaisesti Susannahin raskaus on saanut alkunsa... Demoni siitti Susannahin, mutta ilkimys olikin jemmannut Rolandin siementä, Roland on siis Mordredin isä! Mia on tehnyt sopimuksen, että muuttuu kuolevaiseksi kunhan saa kokea äitiyden ilon, vaikka kyseessä olisikin vain muutama vuosi. Lapsirakas demoni kun on. Ja vaikka Mia onkin kuolevainen (ihan ihminenkö vai mikä lie, en tiedä), tämä ei pysty hedelmöitymään ilman, että jakaa Susannahin kehon.  Öö, mitä? 

Päällimäiseksi jäivät kuitenkin hyvät fiilikset kirjasta, sillä samanlainen tiedonjano ja jännitys olivat läsnä lukiessa mitä edellistenkin osien kanssa. Tämän osan tulen muistamaan siitä, miten nerokkaasti kirjailija on tehnyt itsestään hahmon tarinaan. Sormet syyhyävät seuraavan kirjan perään, sillä matka alkaa lähestyä loppuaan. Missä on Musta torni?

''Vielä yksi polun mutka, ja sitten me saavumme aukealle.''

tiistai 9. helmikuuta 2016

Stephen King - Musta torni V : Callan sudet

Kirjan on kuvittanut Bernie Wrightson.


Ka-tet löytää tiensä syrjäiseen Calla Bryn Sturgisin kylään, jota ovat yli sadan vuoden ajan vainonneet lapsia varastavat sudet. Nämä susinaamareita käyttävät mystiset otukset vievät pelkästään kaksosia palauttaen pareista vain toisen. Junilla takaisin tuodut lapset ovat vain kuoret aiemmasta. Lapsista tulee vähä-älyisiä rontteja, joiden kehitys on lakannut ja jotka kuolevat nuorina. Kyläläisillä ei ole tietoa Ukkosenjylystä tulevien kidnappaajien identiteetistä saatika syistä. Ukkosenjyly on pahojen otusten koti, kammoksuttu paikka, jossa maailma on jo loppunut. 

Roland, Eddie, Susannah, Jake ja Oi kohtaavat matkallaan kyläläisiä ja ovat revolverimiehinä velvoitettuja auttamaan pulassa olevaa kylää. Toisin kuin Joutomaan sekasortoisessa Ludin kaupungissa, tässä takapajulassa vallitsee järjestys susien vierailuja lukuunottamatta. Kylässä on kuitenkin omat outoutensa. Kuten monitoimirobotti Andy, joka tuntuu tietävän susista enemmän kuin antaa ymmärtää. Kylästä löytyy myös yksi lasipalloista, musta kolmetoista. Tämä lasipallo on hallussa eräällä hahmolla, joka on tuttu Kingin varhaisemmasta teoksesta...

Susien lisäksi ka-tet joutuu murehtimaan Susannahin (jolle on jälleen muodostumassa pahaenteinen uusi persoonallisuus) vatsassa lihaa vaativaa ''heppua'' sekä erään newyorkilaisen tontin ostoa. Molemmat ongelmat vaativat todashia, maailmojen välillä matkustamista.

Kahden tarinointi/takauma-kirjan jälkeen Mustan tornin etsintä on taas täydessä vauhdissa! Heti alkusivuilta lähtien sukelsin tähän uinuvan pikkukylän tunnelmaan. Stephen King osaa loistavasti kuvata pikkukylien suhteiden ja asenteiden dynamiikkaa ja latoa jännittäviä tilanteita toisen perään. Syke kasvaa ongelmien lisääntyessä. Nyt vihdoin sitä Susannahin raskauttakin avattiin. eikä tulokas tietenkään ole mikään helppo esikoinen.

Toinen tapahtumapaikka on New York, kirjasarjan eräänlainen ''avainkaupunki'', joka näyttää rumat kasvonsa tontin oston lisäksi isä Callahanin muisteloissa, joissa on Hitler-tappajia ja vampyyreja.

Jaken kokemukset saivat surustumaan. Nuori poika on jo tähän mennessä kokenut suurempia taakkoja kuin jaksaisi kantaa ja pakottautunut aikuistumaan nuorena. Joka kirjassa pojalle tapahtuu kamaluuksia! Toinen miinus tulee kannesta, joka spoilaa loppuratkaisua.

Grafi, ka, ka-tet, todash, an-tet sun muut tuntuvat jo muodostaneen selkeän kirkkaan  maailmansa, jossa sanoja ei tule sen kummemmin kummastelleeksi, vaan ne tuntuvat jo itsestään selviltä asioilta ja käsitteiltä. Samalla lailla mitä hobitti, Kontu ja örkit muodostavat omanlaisensa maailman.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni: Tuulen avain



Tuulen avain on vuonna 2012 ilmestynyt Musta torni-sarjan itsenäinen teos. Kirjasta nauttiakseen ei siis tarvitse välttämättä tuntea sarjan hahmoja tai aiempia tapahtumia, sillä ka-tetin osuus on kirjassa pieni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat neljännen kirjan Velhon ja viidennen eli Callan susien väliin. Tässä täydennetään hieman Mustan tornin symboliikkaa ja selvitetään Rolandin ja hänen äitinsä välejä, mutta jäi jotenkin kutina, että tämän teoksen tarinat ja hahmot tavataan vielä sarjan tulevissa osissa...

Kerrontatyyliltään Tuulen avain on vänkä. Se on tarina, jonka sisällä on tarina. Kirjan alussa ka-tet eli Roland, Susannah, Eddie, Jake ja Oi ovat selvinneet edellisen kirjan koukeroista, mutta ovat nyt vihurin alla. Kovatuulinen myrsky ajaa joukon suojaan pieneen mökkiin. Levoton joukko ei saa unta, siispä Roland aloittaa tarinan nuoruusvuosiltaan.

Nuori Roland määrätään toisen revolverimiehenalun  Jamie DeCurryn kanssa selvittämään mystisiä murhia. Tekijän uskotaan olevan haljasmies, muodonmuuttaja joka saa muutettua itsensä jättikokoiseksi petoeläimeksi. Kaksikko lähtee Jeffersonin tilalle, jossa edeltävä ilta on muuttunut verilöylyksi. Yllätykseksi yksi eloonjäänyt löytyy. Nuori Bill on piilotellessaan nähnyt haljasmiehen ihmismuodossa, ei tosin sen enempää kuin tatuoidun jalan. Se on kuitenkin riittävästi viemään Jamien epäiltyjen luo. Sillä välin kun Jamie on reissullansa, Roland kertoo Billille tarinan nimeltä Tuulen avain. Sadun, jota hänen äitinsä on kertonut hänelle hänen ollessaan lapsi.

Tuulen avain kertoo nuoresta Tim Pelottomasta, jonka puunhakkaajaisän sanotaan kuolleen lohikäärmeen toimesta. Yksinhuoltajaäiti Nell on toivoton taloudellisen ahdingon edessä ja suostuu naimaan edesmenneen miehensä ystävän. Iso-Kellsillä on aiemmin ollut alkoholiongelmia ja ongelmat nousevat pintaan oitis kun nyöri on solmittu. Isäpuoli vetää Timin koulusta pois ja nuori poikakin pääsee puunhakkaamisen makuun. Eräänä päivänä mustaan palttooseen pukeutunut verovouti tulee tekemään tarkastuskäyntiä ja antaa Timille avaimen, joka käy mihin tahansa lukkoon, mutta vain kerran. Tim keksii pian avainreiän, johon avainta sovittaa ja siitä alkaa pitkä retki, totuuden selvitys ja taistelu irti pahasta isäpuolesta.

Tarinan kolme nuorta poikaa nivoutuvat yhteen samankaltaisten kohtaloiden kautta: Roland on menettänyt äitinsä nuorena, haljasmiehen raatelun seurauksena Billistä on tullut orpo ja Tim on menettänyt isänsä. Kaikki etsivät myös totuutta kuolemien takaa. Kaikki saavat vastauksensa ja tätä kautta pystyvät saamaan rauhan.

Kirja muistuttaa siinä mielessä aiempaa osaa Velhoa, että suurin osa sivuista on takaumaa ja ''täytettä'', joka ei vie sarjan juonta eteenpäin. No, tiedän kyllä ettei itsenäisen teoksen kuulukaan, mutta Rolandin ja ka-tetin osuus kirjassa on olematon ja kaipasinkin heitä jo. Itselleni Tuulen avain ei siis tuntunut hyvältä luettavaksi Stephen Kingin tarkoittamaan väliin, vaikka hyvä kirja onkin.



torstai 28. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni IV : Velho



''Aika on vain kasvot veden pinnalla.''

Joutomaassa kesken jäänyt kuumottava Blane-junan panttivankitilanne ratkeaa kirjan alussa ja Roland on ka-tetinsa kanssa pääteasemalla. He lähtivät Ludin kaupungista, Rolandin ajasta, ja ovat päätyneet vuoden 1986 Topekaan. Superflunssaepidemia on tuhonnut vanhan sanomalehden mukaan vähintäänkin kymmeniä miljoonia ihmisiä eikä ristin sielua näykään missään. Eddie on viisikosta ainoa, joka on elänyt 1986, sillä Roland nappasi hänet mukaansa vuotta myöhemmin. Eddie ei kuitenkaan ole kuullut tästä epidemiasta. Onko tämä siis Susannahin tai Jaken aikaa, vaihtoehtoista todellisuutta?

Autioituneen maailman ihmetteleminen jää kuitenkin sikseen, sillä Roland alkaa eräänä iltana kertoa ka-tetille menneisyydestään, siitä mistä pakkomielle Mustaan torniin on alkanut. Tämä tarinahetki, muistelma nuoruudesta, on Velhon punainen lanka. Vain pieni alku- ja loppuosa kirjasta keskittyy ''nykyhetkeen''. 

Roland Deschain on 14-vuotias ja saanut ennätysnuorena revolverimiehen nimikkeen. Hän lähtee kotikaupungistaan Gileadista ystäviensä Alainin ja Cuthbertin kanssa pieneen Hambryn kylään. Salanimien nojassa he saavat selville salaisista sotavalmisteluista ja joutuvat pikkuhiljaa pahempiin vaikeuksiin. Kuvioita vaikeuttaa Rolandin ensirakkaus Susan, joka on jo naimakaupattu naksuvaniveliselle pormestarille. Siveyden on vakuuttanut Rhea-niminen noita-akka, joka pitää jemmassa ka-tetin vihollisten mystistä kristallipalloa. Kristallipallo näyttää katselijalleen pelkästään pahoja asioita. Kirjan edetessä selviää, että niitä onkin tapahtunut Rolandille nuorella iällä jo paljon.

Tässä tarinassa on eniten tähän mennessä western-henkeä. Musta torni-sarjanhan sanotaan olevan yhdistelmä Sergio Leonen spagettiwesternejä ja Taru Sormusten Herrasta-kirjaa. Roland, Alain ja Cuthbert puolustavat heikompiaan saluunassa ja tulittavat vihollisia tuosta vain kanjonien koristamissa maisemissa. Rolandin salamannopeat aseenkäsittelytaidot alkavat hioutua, sisällä uinuva Clint Eastwood alkaa nostaa päätään.

Loppusanoissa Stephen King kertoo nuoren ensirakkauden kuvaamisen tuntuneen haastavalta, mutta tietäneensä Rolandin menneisyyden muistelun olevan kuitenkin väistämättä edessä. Siksi Joutomaan ja Velhon julkaisujen välissä on vierähtänyt aikaa. Suutelevan kuun alla tavanneet Susan ja Roland ovat kuin Romeo ja Julia, huumaannuttava ensirakkaus, mutta tuhoon tuomittu Demonikuun alle. Mielestäni King kuvaa hyvin nuorten ehdotonta ja palavaa lemmen leiskuntaa, mutta liika on liikaa. Koin, että tarina junnasi tältä osin liikaa paikallaan. Susanista kehkeytyy lopulta olosuhteiden pakosta ja nuoren Rolandin ansiosta aika kova western-sankari ja nuoren tytön feministinen kapinahenki tädinsä solmimaa naimakauppaa vastaan on ihailtavaa.

Kirjassa on muitakin hyviä hahmoja. Sheemie on todellinen symppis. Hieman hidasälyinen, mutta kuitenkin nokkela poika, joka on useammin kuin kerran merkittävässä roolissa nuoren ka-tetin suojelussa. Toivoisinkin, että Sheemieen törmättäisiin uudestaan. Kuka tietää, onhan se tässä Kingin kummallisessa maailmankaikkeudessa täysin mahdollista. Noita-akka Rhea mutanttikissoineen on puolestaan äklöin hahmo aikoihin. Luurankomainen, harvahiuksinen, haiseva iljetys, joka käyttää lemmikkikäärmettä...itsensä ilahduttamiseen. Yök. Ällöttävyyden lisäksi Rhea on yksinkertaisesti paha, pure evil ja akan aikaansaamiset saivat veren kiehumaan.

Kirjan lopussa jäi häiritsemään Ihmemaa Oz-viittaukset. Tiedän pop-kulttuurin ansiosta hämärästi tarinan Dorothysta, joka sanoo ettei olla Kansasissa enää. Punaisten kenkien symboliikka ja se miten ne liittyvät Ihmemaa Oziin jäi ihmetyttämään. Pitää varmaan paikkailla tämäkin aukko sivistyksessä ja tarttua kirjaan.






perjantai 22. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni lll : Joutomaa



Roland ja hänen ka-tetinsa ovat päätyneet suureen metsään. Odetta/Detta on viime kirjassa muovautunut Susannahiksi ja mennyt naimisiin Eddien kanssa. Tiukissa tilanteissa Detta välillä tosin nostaa päätään, mutta vain hyvässä - antaen asennetta ja sisua. Eddien mielensopukoita vaivaa ristiriitainen suhde tämän isoveljeen Henryyn - pahaan poikaan, joka on latistanut tämän itsetuntoa, mutta toisaalta ollut ihailun kohdekin. Ja lopulta veli on vienyt pahoille teille pikkuveljensäkin. Roland opettaa joukolleen revolverimiestaitoja, erämaassa selviytymistä ja aseen käyttöä. Pian taidot joutuvatkin koetukselle, kun eteen hyökkää jättikarhu.

Aikojen sekoittuminen ja tapahtumien selittämättömyys saa Rolandin mielen järkkymään. Toisessa maailmassa, 1970-luvulla Rolandin kuiluun jättämä Jake alkaa myös tuntea tulevansa hulluksi. Hän sisimmässään tietää Rolandin maailmassa kuolleensa ja palanneensa henkiin, mutta siinä ei tunnu olevan järkeä. Jake tuntee toisen maailman kutsun ja äidinkielen essee aloittaa tapahtumaketjun, joka vie hänetkin matkaamaan kohti mustaa tornia.

Ka-tetiin eli eräänlaisen kutsumuksen ja kohtalon joukkoon liittyy pian Jaken perään koiramainen mäyriäinen Oi. Joukko alkaa matkata mystisen säteen johdattamana kohti Ludin kaupunkia, jossa murkut ja harmaat sotivat keskenään. Tuossa kaupungissa sijaitsee pitkään raiteellaan seissyt kuoleman juna Blane, joka arvoituksia vastaan suostuu viemään ka-tetin lähemmäs heidän määränpäätään...

''Mikä on se joka ei ole mitään, mutta jolla on nimi? Se on joskus pitkä ja joskus lyhyt, se yhdistää meidän puheemme, liittää yhteen meidän leikkimme ja on pelaamassa joka pelissä.''


Joutomaan upeasta kuvituksesta vastaa Ned Dameron.


Kirjassa on paljon sanaparsia ja arvoituksia Jaken saaman arvoituskirjan kautta. Roland on nuorena saanut opetusta arvoitusten ratkomiseen ja sitä onkin pidetty arvostettavana, koulussakin opetettuna, taitona. Näitä upein sanakääntein tehtyjä, mutta loppupeleissä järkeviksi osoittautuvia, loruja on hauska lukea ja ottaa pähkinää purtavaksi. Yksi syy mikä lisää vetoa Agatha Christienkin kirjoihin

Joutomaa avaa enemmän yhteyksiä hahmojen välillä. Vanha lastensatukirja Charlie-junasta avaa yhteyksiä hahmojen välillä, mutta myös tien Blanen luo. Olin erityisen iloinen siitä, että Jake totta tosiaan oli New Yorkissa hengissä! Pojan tuskista eliittikoulussa, perhesuhteista ja oven etsinnästä toiseen maailmaan oli hurjan mielenkiintoista lukea. Sydämeni oli varastettu kun koiruli Oi liittyi matkaajiin, Jake ja Oi ovat sympaattinen parivaljakko.

Ennen kaikkea tässä avataan Rolandin maailman omituisuuksia, kuten sädettä, historiaa ja luonnottomia otuksia. Kokonaiskuva jää tietenkin vielä hämäräksi ja tarina päättyykin oikein muhevaan cliffhangeriin: Joukko jää loukkuun tehtyään diilin Blanen kanssa, Susannah on raskaana ja perään ovat vielä tulossa velho ja tämän pelastama, jo kuolleeksi luultu, kuvottava pahis Tik-Tak.

tiistai 19. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni II: Kolme korttia pakasta




''Tuo ovi. Ovi joka oli siinä missä minkään oven ei olisi pitänyt olla. Se yksinkertaisesti seisoi siinä harmaalla rannalla kuusi metriä nousuvesirajan yläpuolella näyttäen yhtä ikuiselta kuin meri itse ja loi nyt kaltevan varjon kohti itää auringon laskiessa länteen.''

Kolme korttia pakasta jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Revolverimies Roland herää Länsimeren rannalta, jossa nälkäiset hummeriotukset pyörivät ympärillä ja antavat tarvetta antibiooteille. Autiota hiekkamaisemaa näkyy silmänkantamattomiin.  Kuten jo ensimmäisessä kirjassa nähtiin, Roland ei ole perinteikäs hyveellinen sankari, vaan tekee kyseenalaisiakin valintoja mustalle tornille päästäkseen. Yksi valinnoista on se, että hän jätti Jaken kuolemaan päästäkseen lähemmäs tornia. Poika pyörii yhä Rolandin syyllisyyden täyteisissä ajatuksissa.

Ensimmäisessä kirjassa mustiin pukeutuneen miehen pakasta vetämät kolme korttia ilmestyvät yksitellen Rolandin eteen ovien muodossa. Kustakin ovesta Roland matkaa eri aikakausien New Yorkiin. Hän kohtaa ovien takana rehvakkaan narkomaanin Eddien 80-luvulla, skitsofrenisen mustien vapautusliikkeen aktivistin Odettan/Dettan 60-luvulla sekä viimeiseksi psykopaattisen tilintarkastajan Jack Mortin 70-luvulla. Rolandilla on kyky päästä kunkin hahmon pään sisälle auttaakseen nämä pois tukalista tilanteista ja onkin paikalla juuri h-hetkellä. Mutta tuleeko menneisyyden näpelöiminen muuttamaan tulevaisuutta?

Kirjan on kuvittanut Phil Hale.


 Rolandin tietämättömyys moderneista keksinnöistä on kuvattu humoristisesti. ''Meidän maailmamme'' ovien takana on Rolandille kummallinen paikka joka on kuin rikkaitten tavaratalo nopeine vaunuineen ja humpuukilla varustetuin apteekkeineen. 70-luvun poliisit, Rolandin silmissä siis revolverimiehet, ovat köntyksiä, joita on helppo hämäyttää. Revolverimiehen oma maailma on köyhtynyttä autiomaata, jossa näkyy vain kaikuja menneisyydestä. 

Kolme korttia pakasta on suoraviivaisempi ja paljon jännittävämpi kuin ensimmäinen osa. Ahmin kirjaa sivukaupalla eteenpäin halutessani tietää miten Eddielle käy salakuljetuksen kanssa, Odetta/Detta-hahmon kaksoiselämästä ja kuvottavan suunnitelmallisesta Jack Mortista. Juuri kun ehdin saada hengähdystaukoa hahmojen kanssa jännittämisestä, ilmestyi jo seuraava ovi ja uudet käänteet. Eddien äkkirakastuminen Odettaan on suloista, mutta saa pelkäämään milloin tilanne räjähtää käsiin. Viimeisellä sadalla sivulla tulee odottamattomia yllätyksiä ja yhteyksiä, jotka sitovat kunkin hahmon tarinaa ja maailmoja yhteen, mutta samalla jää paljon kysymyksiä, jotka saavat janoamaan tarinalle jatkoa.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Stephen King - Musta torni (I : Revolverimies)




''Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.''

Viime syksystä lähtien mielessäni on kummitellut Stephen Kingin kahdeksanosainen Musta torni-sarja. En tiennyt kirjoista hirveästi, tiesin niiden olevan fantasiasarja, jossa päähahmona on revolverimies. Viime kirjastoreissulla päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja lainasin ensimmäisen osan. Kirjasta on ilmestynyt 2003 uusi painos nimellä Musta torni I:Revolverimies  ja osittain King on myös uudelleen kirjoittanut tätä sarjan ensimmäistä tarinaa. Uutta versiota ei ollut hyllyllä, joten otin aiemman painoksen, joka on siis ilmestynyt pelkästään nimellä Musta torni.


Kirja kertoo maailman viimeisestä revolverimiehestä, joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä. Mies on kuin jonkinlainen noutaja huppuineen ja viittoineen. Aika ja paikka ovat hämärän peitossa, sillä revolverimies ei osaa arvioida milloin on aloittanut takaa-ajon. Eikä ajan arvionti onnistu liioin muiltakaan kirjassa esiintyviltä hahmoilta.

Maailma on jotenkin nurinkurinen, kyseessä on jonkinlainen rinnakkaismaailma tulevaisuudessa. Tämä mielikuva vahvistuu revolverimiehen tavatessa Jaken. Kaksikossa vahvistuu ajatus, että maailmoja on useita. Revolverimies ei esimerkiksi tiedä mitä elokuvat ovat, eikä Jake ymmärrä revolverimiehen maailmaa. Takaumassa Jake palaa kuolinhetkeensä 70-luvulle. Kuoleman hetkellä  hän näkee mustapukuisen miehen. Huppupää pystyy siis liikkumaan eri maailmoissa. Revolverimies uskoo pääsevänsä Mustalle tornille mustiin puetun miehen avulla. Musta torni on ilmeisesti jonkinlainen eri aikojen ja maailmojen risteys.

Kirja on itselleni alusta ja lopusta kaikkein vetovoimaisin. Ajojahti saa koukuttumaan ja miettimään mistä oikein on kyse. Spitaalisia aavikolla, Hey Jude ragtime-versioituna; Mikä on tämä omituinen maailma? Keskiosassa oli takaumia revolverimiehen menneisyyteen, kuten miehuuskokeeseen. Näistä oli ihan mielenkiintoista lukea, mutta eri henkilöiden nimet menivät sekaisin, varsinkin kun osa esiintyi vain lyhyen aikaa. Lopussa mustiin puettu mies selittää revolverimiehelle maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä. Miten kaikki koostuu rinnakkaismaailmoista. Lopusta löytyy vielä Stephen Kingin jälkisanat, jossa hän kertoo tarinan synnystä ja sen kirjoittamisesta. King on tuntenut suurta vetoa tarinaan opiskeluajoista lähtien ja kirjoittanutkin tätä parisataasivuista kirjaa kaksitoista vuotta!

Tarinassa on paljon symboliikkaa, josta osa aukeaa hieman kirjan edetessä, osa ei. Tarina on mielenkiintoinen, mutta hämärä. Itse Musta torni jää vielä täysin pimeän peittoon. Kirjan lopussa on korteista ennustamista, joten seuraava osa Kolme korttia pakasta herätti mielenkiinnon, mitenköhän revolverimiehen matka jatkuu?


keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Stephen King - Eksyneiden jumala



Yhdeksänvuotias Trisha lähtee äitinsä ja isoveljensä kanssa eräänä viikonloppuna patikoimaan metsään. Avioero on kiristänyt perhesuhteita ja isoveli Pete riitaantuu äitinsä kanssa. Veljeään lapsellisena pitävä Trisha kyllästyy kuuntelemaan sanaharkkaa ja poikkeaa polulta. Pieni hengähdystauko osoittautuu kohtalokkaaksi Trishan eksyessä syvemmälle ja syvemmälle metsään.

Ruoka loppuu, etsintäpartiot ovat kilometrejä hakoteillä, umpimetsässä ei näy ketään. Vaikka Trisha onkin sinnikäs ja neuvokas tyttö, alkaa epätoivo ottaa valtaa. Ainoana ilonpilkahduksena toimivat baseball-ottelut, joita Trisha pystyy kuuntelemaan korvalappustereoistaan. Hänen lempipelaajansa, Tom Gordon, alkaa keskustella ja kulkea hänen rinnallaan. Trisha tietää, että Gordon on vain pahassa tilanteessa keksitty mielikuvitusystävä. Mutta välillä tuntuu kuin joku vaanisi ja on vaikea erottaa mikä onkaan enää todellista...Onko metsässä jotakin joka vaanii häntä?

Luvut on jaettu baseball-pelin mukaisesti: Ennen ottelua, Ensimmäinen vuoropari, Venyttelytauko...Ja varsinkin loppua kohden Trisha alkaa ajatella henkiinjäämistaistelua baseball-pelinä, jossa pitää tsempata, jotta selviää voittajana loppuun.

Trishan keskustelut isänsä kanssa ovat avainasemassa selviytymisessä (ja ovat kenties osasyynä miksi mielikuvitus laukkaa).

''Minä uskon että on olemassa voima joka estää humalaisia nuoria-useimpia humalaisia nuoria-ajamasta kolaria kun he tulevat kotiin koulun päättäjäisistä tai ensimmäisestä isosta rokkikonsertistaan. Voima joka estää useimpia lentokoneita putoamasta jopa silloin kun niihin tulee vika. Ei kaikkia mutta useimpia. Jokin voima meillä täytyy puolellamme olla. Sen voi oikeastaan päätellä jopa siitä, ettei kukaan ole käyttänyt ydinasetta ihmisiä vastaan vuoden 1945 jälkeen. Ennen pitkää sellainenkin pommi tietenkin pamautetaan, mutta puoli vuosisataa... on pitkä aika.''

Trishaa eteenpäin kantava voima metsässä selviytymisessä on Tom Gordon, jota hän välillä kutsuu myös Tom Gordon-jumalaksi. Kirjan alkuperäisnimikin on The Girl Who Loved Tom Gordon. Jälkisanoissa King myöntää ottaneensa aika paljon vapauksia mitä tulee käytyihin otteluihin ja itse Gordoniin. Mutta yksi ele on todellisuudessakin tämän syöttäjän käyttämä: hän osoittaa sormella kohti taivasta pelin voiton varmistuttua. Ikään kuin kiitoksena korkeammille voimille.

''Trisha naputti lakkinsa lippaa ja osoitti sitten oikealla etusormellaan kattoon. Hymy joka kirkasti isän kasvot silmiin asti oli suloisinta ja mitä aidointa mitä Trisha oli koskaan nähnyt. Jos oli olemassa jokin polku niin se oli tässä. Trisha sulki silmänsä nähdessään isän ymmärtävän ja vaipui uneen. Peli ohi.''

Trisha on ihana peppipitkätossumainen hahmo, joka pahassa tilanteessa tekee parhaansa, eikä pelkää panna karhullekaan hanttiin. Ja lopussa näyttää isälleen olevansa samaa mieltä; jokin pelastava voima täytyy olla olemassa. King on omistanut kirjan omalle pojalleen Owenille, jolta baseball-tietämyskin on lähtöisin. Trisha ja itse asiassa koko tarina on samanlaisella lämmöllä tehty hahmo kuin Liseyn Tarinan (jonka King on omistanut vaimolleen Tabithalle) Lisey. King kuvaa Trishaa juurikin siten miten vanhemmat kuvaavat omia lapsiaan.

Selviytymiskamppailu on tässä suuremmassa osassa kuin se perinteikäs Kingin kauhu. Takakansi antoi ymmärtää teoksen olevan pelottavampi. Metsässä vaaniva uhka jää jotenkin hataraksi, eikä se kiinnostanut yhtä paljon kuin Trishan metsässä vaellus. Kolme huppupäätä olivat jännä elementti, niistä olisin mielelläni lukenut lisää.

Koskettavin kohta oli juurikin tuo lopetus, jonka siteerasin ylempänä. Trisha näyttää salaisella isän ja tyttären välisellä inside-eleellä, että muistaa mistä kerran keskustelivat, jokin voima häntä auttoi.







lauantai 3. lokakuuta 2015

Stephen King - Kuvun Alla


King on laittanut monta kattilaa porisemaan yli tuhatsivuiseen tiiliskiveensä. Sen ansiosta kirjan lukeminen ei ollut yhtään sellainen koettelemus mitä pelkäsin. Kahden tuhannen asukkaan Chester's Millissä nimittäin tapahtuu paljon ja nopealla sykkeellä.

 Kirjan kantavin voima on myysteeri kuvusta: Mistä tämä tarkkaan kaupungin rajoja mukaileva kupu on tullut? Kuka sen on pystyttänyt? Kupu sulkee kaupungin asukkaat häkkiin kuin koe-eläimet. Seurauksena lentokoneet, eläimet ja ihmiset menevät mäsäksi siihen törmätessään, ilma saastuu, generaattorit alkavat käydä vähiin ja tarkkaan varjellut salaisuudet alkavat paljastua. Päteviä lääkäreitä ei ole tarpeeksi ja paikallinen poliisi alkaa käyttää valtaa mielivaltaisesti. Hallitus ja armeija eivät pysty selittämään eivätkä lopettamaan USA:n suurinta katastrofia sitten WTC-iskujen . Kaupungin valta päätyy pelottaviin käsiin ja pieni joukko päättää aloittaa taistelun kaupungin diktaattoria vastaan.

''Ketä sinä etsit
Mikä oli hänen nimensä
Löytänet hänet
jalkapallo-ottelusta
kaupunki on pien
tiedät mistä puhun
kaupunki on pien
ja kaikki kannattavat samaa joukkuetta''

Pienien paikkakuntien sielunmaisema on tuttu jokaiselle sen eläneelle ja King kuvaa tätä hyvin. Ihmisten luotto toisiinsa on turvaa antavaa, mutta myös pelottavan naiivia Chester's Millissä. Vallan ahneus pääsee kirjan pääpahiksella, Big Jim Renniellä, valloilleen tilanteen ollessa itselleen suotuisa.

Kuten muissakin Stephen Kingin kirjoissa, hahmot eivät ole kovinkaan monitulkintaisia tai monimutkaisia, vaan jakautuvat yksinkertaisesti hyviksiin ja pahiksiin. Varsinkin jälkimmäisistä King osaa tehdä todella vastenmielisiä. Itse kirjat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia, vaan herättävät ajatuksia ja Kingillä on aina isompi teema raakojenkin tarinoittensa takana. Big Jim Renniessä tiivistyy ihmisen pahuus: Ahneus, vallanhimo, armottomuus. Ohuesti hopeaa, hennon ohuesti, kirjan inhottavimpana hahmona saa hänen poikansa Junior Rennie.

Hyviksiin kuuluvat entinen sotilas Dale ''Barbie'' Barbara ja paikallislehden päätoimittaja Julia Shumway sekä joukko muita symppishahmoja, kuten kaupungin pastori, kaupan omistaja, teini-ikäinen nörttinero ynnä muita. Aluksi henkilöhahmojen määrä sai pään pyörälle, kun ei muistanut kuka oli kukin. Kirjan alusta löytyy onneksi luettelo tärkeimmistä hahmoista. (King on laittanut myös kartan kaupungista.)

Lukemisen edetessä hahmojen määrä muuttuu rikkaudeksi. Kuvun alla kaikki käännellään ja väännellään monelta eri näkökantilta, mikä pitää sykkeen korkealla ja koko ajan olemaan varpaisillaan: Kuka heistä onnistuu aikeissaan? Mitä seuraavaksi tapahtuu? Rapian tuhannen sivun, mikä vastaa vain muutamaa päivää Chester's Millissä, hahmoista tulee rakkaita ja heille todella alkaa toivoa parasta. Sinnikkään pikkupoika Ollie Dinsmoren ja empaattisen sotilaan kohtaaminen saastunut kupu välissään oli minulle itselleni erityisen koskettava hetki:

''Hän oli polvistuntu kuvun viereen kaapimaan pintaan kovettunutta mustaa karstaa, oli tiennyt, että seassa oli ihmisen jäänteitä. Se tuli väkisinkin mieleen, kun luunsirut pistivät häntä alinomaa. Hän ajatteli, että ilman sotamies Amesin jatkuvaa kannustusta hän olisi varmasti antanut periksi. Mutta Ames ei antanut periksi, vaan patisti häntä kaivamaan, hitto vie, lehmipoika, kaavi se paska pois, siun on pakko, jotta tuulettimet vaikuttavat.''

Pidin kirjasta todella paljon, koska sivumäärästä huolimatta lukeminen ei missään kohtaa käynyt puuduttavaksi. Kuten jo sanoinkin, kirjassa tapahtuu koko ajan ja hahmot ovat hyvin rakennettuja. Stephen Kingin tyyliin kirjasta löytyy myös paljon hauskoja vertauskuvia ja muuta huumoria, mikä tuo lukijalle hengästystaukoja kaiken kylän kokeman kurjuuden keskellä. Lopussa tarina muuttuu syvällisemmäksi ja pohtivammaksi.

Mitään spoilaamatta lopussa sain ajatuksia ihmisen pahuudesta. Teema jota King käsittelee paljon. Löytyykö jokaisesta ihmisestä pahuus, joka pääsee tai jää pääsemättä ''vallitsevaksi ominaisuudeksi'' tietyissä elämän käännekohdissa? Miksi me päätämme olla joko armollisia tai armottomia? Kuinka inhimillistä tietynlainen sadistisuus ja vahingonilo on? Kidutamme lapsina leikkisästi muurahaisia, jotkut siirtyvät kasvaessaan ihmisiin.



torstai 2. huhtikuuta 2015

Stephen King - Naisen Raivo

Puremista, raiskaamista, alistamista. Rosie on elänyt vuosikausia väkivaltaisessa avioliitossa. Norman (Ei se Psykon Bates) on todellinen psykopaatti. Rosie pelkää miestä, eikä osaa, uskalla eikä kykene irrottautumaan high school romanssina alkaneesta painajaisesta. Kunnes eräänä päivänä hän löytää sisäisen rohkeutensa veripisarasta.

          Rosie varastaa miehensä pankkikortin ja lähtee pakoon vailla suunnitelmaa. Norman on ammatiltaan poliisi ja loistava jäljittämään karkulaisia. Rosie on lakkaamatta katketa kauhusta. Eräs avulias mies ohjaa hänet bussiasemalta järjestöön, joka auttaa pahoinpideltyjä naisia. Asiat alkavat järjestyä nopeasti uudella paikkakunnalla. Työpaikka, kannustavia ystäviä ja romanssinpoikanenkin. Mutta Norman on jäljillä.

         King ottaa lukijan haaviinsa ensisivuilta alkaen. Juoni lähtee ponnekkaasti liikkeelle ja parasta teoksessa on kissa-hiiri-ajojahti. Vuoroin seurataan Rosien uuden elämän rakentamista ja vuoroin Normanin pakkomielteistä metsästystä. Samalla valotetaan lisää tätä vastenmielistä liittoa ja Normanin mielipuolisuus valkeaa kokonaisuudessaan. Ajojahtia olisi voinut viedä pidemmälle, sen loputtua koko homma lässähtää: Loppu on aika lailla odotettavissa.

        Teema on selvä. Alistettu nainen ja oman sisäisen voiman löytäminen. Tätä ei ole kuitenkaan tuotu esiin millään lailla feministisellä paasauksella, vaan näyttämällä Normanin ja seksististen ajatusten yksinkertainen typeryys. Todella vastenmielinen hahmo. Hyvin kingmäinen, yksiselitteisesti läpeensä paha. Vastapainona Rosie puolestaan on kiltti ja alistuva.

       Odotin kirjalta parempaa kliimaksia. Tapahtui paha, parin viikon jämähtäminen, vaikka oli alle sata sivua lukemati. Hyppimiset tauluntakaisessa mielikuvitusmaailmassa jäivät sekaisen tuntuisiksi eikä kaikki symboliikka täysin auennut.