Näytetään tekstit, joissa on tunniste runoisa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste runoisa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. lokakuuta 2016

Takashi Hiraide - Kissavieras (+100.postaus. Jee!)



Takashi Hiraiden Kissavierasta on luettu ja kehuttu kirjablogeissa paljon. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran viime keväänä, mutta sain kirjan käsiini vasta syksyllä, kun löysin sen kirpputorilta. Hintaa oli vaivaiset 1,50e, joten en voinut olla viemättä pikkukirjasta kotiin.

Kolmikymppinen kirjailijapariskunta asuu pienessä vuokratalossa jossakin Tokion lähistöllä. Elämää kuormittavat iälle aika tyypilliset ongelmat: toimittajan työn epäsäännöllisyys, asuntomarkkinoiden ongelmat ja läheisen ystävän menetys.

Sitten naapuriin tulee kissa. Se on pieni Chibi, valkoinen nuori kissa harmaiden täplien koristuksilla. Chibi vierailee useasti päivässä pariskunnan luonna leikkien puutarhassa ja ottaen torkkuja vaatekaapissa. Chibin kaulapannan kilinää, ilmoitusta vierailijan saapumisesta, aletaan odottaa innolla. Vaimo alkaa kirjoittaa kissan vierailuista kirjallisia merkintöjä ja pari puhuu sen vierailuista ''kotiinpaluina''. Molemmat kuitenkin tietävät naapurin perheen olevan Chibin todellisia omistajia.

Eniten Kissavieraassa ihastuttaa ihmisen ja kissan kohtaaminen. Se, miten minkä tahansa eläimen tai luonnon kohtaaminen vähäeleisesti rikastuttaa arkea. Tähän voi samaistua jokainen eläinten ystävä. Elämään tulee lemmikin myötä lisää tarkasteltavaa ja rakastettavaa, hassuttelua ja iloa.

Pariskunnan vähäeleinen tarina tuntuu jotenkin todelliselta, aidolta. Mietinkin, että kertooko Hiraide tässä omasta elämästään? Siksikö päähenkilöiden nimiä ei kerrota ja miehen kuollutta ystävääkin nimitetään Y:ksi?

Arkisuuden ja todentuntuisuuden lisäksi tarina on runomaisen kaunis. Pariskunnan puutarha kuulostaa ihanan seesteiseltä paratiisilta sudenkorentoineen ja luumupuineen. Japanilaista arkkitehtuuria kuvataan myös hyvin, pariskunnan pienen talon pystyi lukiessa kuvittelemaan eteensä. Yksityiskohtien ymmärtämistä auttoivat suomentajan huomautukset japanilaisesta kulttuurista kirjan lopussa.



Tämä on myös, kuten otsikkokin kertoo, Mustelumon 100.postaus. Jee! En ole keksinyt uusia näkökulmia tai ajatuksia lukemisesta taikka bloggailusta, mutta päätin kolminumeroisen kunniaksi tutkia arkistoja. Tässä tulloopi:

Blogin tähän astisen historian suosituimmat postaukset TOP 5:

1. Blogger recognition award
Tässä kerron mitä olen reilussa vuodessa oppinut bloggaamisesta.

2.Onnea 1-vuotias Mustelumo!
Ensimmäinen vuosi tuli täyteen keväällä. En syönyt kakkua synttärien kunniaksi (aina on hyvä päivä kakulle, wienerille, viinille...), mutta mietin blogin menneisyyttä ja tulevaisuutta.

3.Anu Laitila & Silja Koivisto - Kirja joka muutti elämäni
Postaukseni kirjasta on nafti, mutta tähän suosittelen tutustumaan ehdottomasti jos kärsit lukujumista. Etkä tarvitse välttämättä sitäkään syyksi. Lukukokemusten voima on uskomaton ja aina kiinnostava. Kirjalla toden totta voi olla elämän muuttava voima, sen todistavat kirjaan haastatellut.

4. Stephen King - Eksyneiden Jumala 
Olen lukenut parin vuoden aikana paljon Kingiä. Jos metsään haluat mennä nyt...Niin eksyt. Ole varuillasi.

Edgar Allan Poe - Pelon ja kuoleman kertomuksia
Nelossijan jakavat yllättäen kaksi kauhukirjallisuuden mestaria, aika yllättävää. Poen kirjassa tosin yllätti nimen omaan miehen tarinoiden monipuolisuus; ei pelkkää pelottelua.

5. Richard Adams - Ruohometsän kansa
Epäilemättä yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksistani. Suosittelen kaikille eläinkertomusten ja fantasian ystäville.

Vaikka olenkin saanut kirjaston lainani nyt kuriin ja lukutoiveissani on monen monta ihanan oloista tarinaa, yritän lunastaa pitkään mielessäni olleen lupauksen: Lue oman hyllyn kirjoja. Kirjasto saa siis odottaa ja vuoron saavat omat pölyttymässä olleet aarteet. Tai no, se ovatko ne aarteita selviää lukemalla. Niistä lisää myöhemmin. Nyt menen keittämään teetä. Saatan haaveilla omasta, japanilaisesta puutarhasta. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!






sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Iloista ystävänpäivää

   


On toinen heistä jo etäinen,
kuin kadonnut tähtien taa.
Ja toinen yhä rakas on
       ja rakkahammaks saa.
        Mua lähellä elää se kaukainen, 
sen toisen peitti maa.
       Ma tunnen, ei kuolema erota, 
vain elämä erottaa.

                                                                              -Kaksi ystävää, Lauri Pohjanpää

tiistai 27. lokakuuta 2015

Helvi Hämäläinen - Kaunis sielu

Utuinen kuvanlaatu  kuvastaa kirjan utuista sisältöä
(eli bloggaajalla on wanha känny surkeella kameralla).


Tähän tartuin nimen vuoksi. Kaunis sielu, kaunis nimi kirjalle. Herätti heti kysymyksen: Millainen oikein on kaunis sielu?

 Kansien välissä on tarina nuoresta naisesta, jota ei sanoisi juonen kuvauksen perusteella kauniiksi sieluksi. Nimettömänä pysyvällä päähenkilöllä on suhde varattuun, perheelliseen  mieheen. Nainen häpeää himoaan, heidän tekemäänsä syntiä. Lisäksi hän tuntee vetoa samaa sukupuolta kohtaan. Nainen haluaa murhata miesystävänsä ja kamppailee tämän pakkomielteen lisäksi itseinhoa vastaan. 1927 alun perin kirjoitettu teos oli liian uskalias ''nuorten naisten liian suuren keskinäisen kiintymyksen'' vuoksi ja julkaistiin vasta 2001.

Kerrontatyyli on runollinen. Kirjassa on 144 sivua ja lukuja jopa 106. Kappaleet ovat ikään kuin pieniä kohtauksia, välähdyksiä elämästä: pakkomielteistä pohdintaa, unia ja hurmosta. Lukeminen vaatii heittäytymistä näihin hämäriin sielunmaisemiin ja halua ymmärtää päähenkilöä, vaikkei hän edes itse ymmärrä itseään.

''En käsitä tekojani, vaikka murhaankin tunsin saaneeni selityksen ja vaikka sillä kertaa ajattelinkin, että asia juuri niin on. Nyt tiedän, ettei se sittenkään ole niin. Se oli vain teoria, käytäntö oli aivan muuta. Käytännössä oli kostea taivas, kasteinen hauta, vaimo jolla oli ruudukas hame. Oli katuja, jolla kuljin. En mitään, mitään en ymmärrä. Kaikki menee sekaisin. Uskonko Jumalaan? Siihenkään ei minulla ole varmaa vastausta. En tiedä uskonko, minä olen vain mosaiikkia, sinisiä, harmaita, keltaisia neliöitä. Palikkapino. Surkea palikkapino.''

En pitänyt tästä kovin paljon, vaikkakin runoisa, unenomainen kerrontatyyli miellytti. Hämäläiseltä voisinkin lukea jatkossa hänen runojaan. Päähenkilö on täynnä katumusta, itseinhoa, surua. Mieli on kuin  hajonnut peili, jota yrittää turhaan kasata ehjäksi pikaliimalla.

Toistoa tässä ainakin on liikaa, Varsinkin alussa; murhatako vai ei. Ja sitten kun teko on tehty, tajutaan vasta (pitkästä jahkailusta huolimatta) että ai niin ne seuraukset. Mies haudassa, pieni taapero ilman isää ja tulee sittenkin sitä kuollutta miesystävää ikävä. Aviorikos, synti ei kuole miehen mukana.

Ovatko kaikki ihmiset synneistään huolimatta kauniita sieluja?

P.S: Millään en osaa päättää lopullista ulkomuotoa blogille.
















tiistai 7. huhtikuuta 2015

Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

''Sangen usein on maallinen synti pinnalta katsottuna kuin makea hedelmä, mutta se on turmiota...''

    Teoksessa seurataan pienen kylänpahasen elämää sodanjälkeisessä Lapissa. Päähenkilö on nuori Martta Mäkelä, jonka seksuaalisuus alkaa herätä - pahoin seurauksin. Muita tärkeitä hahmoja ovat isä-Juhani, äijä (Martan isoisä), äiti Alli sekä Martan ainoa ystävä Elina. Mäkelän perheeseen otetaan myös kasvattipojaksi nuori Hannes, kun tämän oma äiti kuolee synnytykseen.

     Martta menettää neitsyytensä hetken huumassa, peuhaa useampien miehien kanssa ja tuntuu olevan himon hallitsema. Toinen hurmos, joka kirjassa esiintyy on uskonnollinen hurmos.

      Kyläläiset ovat samanaikaisesti kiihkouskovaisia sekä seksuaalisesti erittäin aktiivisia. Uskonnollisissa seuroissa saarnaaja puhuu syyllistävästi ja ankarasti ihmisten syntisyydestä ja kuitenkin itse hairahtuu asemaansa hyväksi käyttäen Elinaan. Saarna saa kyläläiset sekavaan hurmostilaan, jossa he puhuvat sekavia jumalan rakastamisesta ja anteeksiannosta. Ja päätyvät joukkosekstailemaan. Kirjan pohdintana on se, miten mikään ihmiselle täysin luonnollinen asia, voi olla niin synnillistä kuin uskonto väittää?

       Dialogia oli mukava lukea sen murretäytteisyyden vuoksi ja se sai vuoropuhelun tuntumaan aidolta. Muutoin suorasukaista tekstiä kaunistavat Mukan suloiset runot. Kirjan kaksi osaakin on nimetty runnollisesti: 1.Sinua kaipaa sydämeni ja 2.On yksin tästä sen ikävästä kyyneleeni. Ah!

       Mukka on ollut tämän kirjoittaessaan vasta poikanen. Kirja julkaistiin hänen ollessaan 19-vuotias. Kuvitella, että niin nuorena on kyennyt tuottamaan näin soljuvan tarinan, kauniita runoja ja käsittelemään näinkin suuria teemoja. Uskonto, seksi, kuolema. Muistan yläasteikäisenä nähneeni jossakin kuvan Mukan karvaisesta naamasta. Muistikuvissani tuo mies on vanha. Tänään tutkiskelin Mukasta tietoa ja sain selville, että hän kuoli vain 28-vuotiaana. Hän ehti kuitenkin lyhyen kirjailijauransa aikana tuottamaan yhdeksän teosta.