Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erlend Loe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Erlend Loe. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. lokakuuta 2016

Erlend Loe - Supernaiivi



''Minulla ei ole mitään suunnitelmia. Tunne siitä, että lähes kaikki on merkityksetöntä, on yhä tallella. Se tunne ei ole erityisen inspiroiva. Olen hidastanut tahtia huomattavasti. Aivan nollaan. Luulen, että minun pitäisi aloittaa ihan alusta. Miten alusta aloitetaan?''

Tykästyin Erlend Loen Doppleriin viime vuonna. Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni norjalaiskirjailijasta lukiossa kymmenisen vuotta sitten, olisikohan joku pitänyt kirjaesitelmän. Silloin kyseessä oli Supernaiivi. Tiesin tarinan kertovan nuoresta miehestä, joka kohtaa kriisin. Ja heittelee palloa seinään.

Nimetön päähenkilö menettää motivaationsa ja uskonsa elämään. Tämä 25-vuotias ei ole kuitenkaan itsetuhoinen tai lannistunut, vaikkakin hieman apaattinen. Hän alkaa ratkoa ongelmiaan. Hän keskeyttää opintonsa, tutustuu naapurin poikaan, lähestyy mukavaa tyttöä ja alkaa kirjoittaa yksinkertaisia listoja. Asiota, joista pitää, joista ei. Eläimiä, joita on nähnyt. Nähdäkseen lähemmäs hän vielä lähtee vierailulle veljensä luo New Yorkiin.

Elämässä on paljon kysymyksiä, pieniä ja suuria. Miksi aika kuluu nopeammin Empire state buildingin ylimmässä kerroksessa? Miksi maailmankaikkeus laajenee? Miten idiooteillakin on tyttöystävä?

Samaistun. Olen samanikäinen kuin kirjan päähenkilö ja kriiseillyt samat asiat. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä oikeastaan vieläkään, mutta parhaiten pärjää kun ei mieti astronomiaa tai paskiaisihmisten epäreilun hyvää menestystä elämässä. Liika vatvominen ei saa aikaan muuta kuin päänsäryn, pahimmillaan kriisin tai masennuksen. Juju on siinä, että välittää asioista, joihin voi vaikuttaa. Eikä elämän tarvitse olla vuorikiipeilyä ja jokapäiväistä brunssia ravintolassa (vaikka facebookia selailemalla voikin epärealistisesti näyttää siltä, että sellaista kaikkien muiden elämä on). Loppupeleissä kaikkien elämä on pohjimmiltaan aika samanlaista. Ihmettelyä ja selviytymistä arjesta. Tämän päähenkilökin ymmärtää lopuksi.

Jostakin syystä luulin kirjaa uudemmaksi mitä se on. Kuvittelin Supernaiivin olevan jostakin 2000-luvun alkupuoliskolta, mutta Loe onkin kirjoittanut sen jo 1996. Ilahduin kirjan ajanjaksosta. Alanis Morissettestä ja niistä Kinder-munan krääsistä, joita olen lapsena keräillyt. Nostalgiaa, nostalgiaa. Ja faksi! Faksaileekohan kukaan enää?



sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Erlend Loe - Doppler



Erlend Loen romaani Doppler alkaa toteamuksella siitä, että päähenkilön isä on kuollut ja Doppler on tappanut hirven. Alku tuo mieleen Albert Camusin aloituksen romaanissa Sivullinen. Doppler käsittelee myös eräänlaista sivullisuuden tunnetta. Toisin kuin Camusin filosofinen teos, Loe kritisoi nyky-yhteiskuntaa ja ihmistä vähemmän ryppy otsassa. Toinen teos joka tulee mieleen ihan pelkästään perusjuonesta on Paasilinnan Jäniksen vuosi. Teemat ovat samoja osittain, mutta Loe tykittää mielipiteensä lukijalle suoraan ja kärkkäästi.

Juoni on siis tämä: Keski-ikäinen Doppler on elellyt mukavaa perhe-elämää Oslossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Nora on varhaisteini-ikäinen Taru Sormusten Herrasta-fanaatikko ja nuorempi poika Gregus suunnilleen esikouluikäinen, jonka Doppler haluaisi kovasti pelastaa ulkomaailman tuomalta ''fiksuudelta''. Tyttären kohdalla peli on menetetty. Vaimoa kohtaan Doppler ei tunne kiintymystä ja kuvaa tätä mukakultturelliseksi nalkuttajaksi.

Doppler alkaa kokea itsensä irralliseksi nyky-yhteiskunnasta: Rahan ahneus, holhousyhteiskunta, massatuotanto ja kulutusonnellisuus ajavat hänet muuttamaan metsään. Nälissään hän ampuu hirven ja löytää pian emohirven orvoksi jääneen vasan. Koska Dopplerin oma isä on vastikään menehtynyt, hän päättää ottaa hirvenpienokaisen suojiinsa. Vasa saa nimekseen Bongo. Parivaljakko asettuu metsään asumaan ja edes vaimon ilmoitus raskaudesta ei saa miestä palaamaan urbaanioloihin.

''En kuitenkaan keksi, mikä voisi saada minut palaamaan. Metsässä en joudu kärsimään muista ihmisistä eivätkä he joudu kärsimään minusta. Muut säästyvät minun sarkasmiltani ja ihmisvihaltani, ja minä säästyn muiden fiksuudelta ja typeryydeltä. Minusta systeemi toimii hyvin.''

Ihmisiä vihaava erakko Doppler ei kuitenkaan välty ihmiskontakteilta, vaan muodostaa eräänlaisen ystävyyssuhteen metsässä asustavaan Düsseldorfiin, jolla on aikamoinen isäkompleksi. Sekä harrastuksena pienoismallit. Toinen uusi tuttavuus on murtovaras Rauta-Roger, jonka uskalias ''ammatin'' valinta ja rohkeus kiehtoo Doppleria. Inhottava oikeistolaismies muuttaa myöskin metsään hänen naapurikseen matkimaan hänen simppeliä elämäntyyliään.

Vaikka miten erakko Doppler ajatteleekin olevansa, ihmiset pyörivät tämän päässä. Varsinkin Gregus, jonka hän haluaisi pelastaa nyky-yhteiskunnan arvoilta. Hän on aidosti kiintynyt poikaansa, vaikka kiroaakin lastenohjelmien tapitukset ja kaipaa välillä kovasti omaa aikaa.

Toinen Dopplerin päässä pyörivä ihminen on tämän edesmennyt isä. Doppler kokee, ettei oikeastaan ole tuntenut isäänsä, vaikka ovat normaalilta tuntuvassa määrin olleet tekemisissä. Luultavasti tämä seikka laukaisee Dopplerin arvomaailmakriisin: Onko hän tuhlannut aikansa pinnallisiin jonninjoutavuuksiin monta vuotta ja tätä kautta hänen isäsuhteensa on jäänyt hämärään? Ehkä siksi Doppler haluaa luoda hyvän suhteen omaan poikaansa ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, millainen mies tästä muovautuu.

Doppleria väillä kuitenkin kutsuvat maailman hömpötykset. Kuten Toblerone (ymmärrän kyllä) sekä rasvaton maito, jonka hän kuvaa olevan luultavimmin ihmiskunnan saavutusten huipentuma. Ja pitäähän sitä vahtia lapsia ja käydä vanhempainillassa sillä välin kun vaimo lomailee ulkomailla.

Dopplerin valinta metsäläisyydestä on tuotu esiin radikaalina, humoristusena muutoksena ja päähenkilöä pitää hassuna erakkoröllinä. Silti kirjan päällimäiset ajatukset tulevat esiin vakavasti otettavina. Ihminenhän tosiaan on aika erkaantunut luonnosta ja pitää sitä jotenkin täysin erillisenä asiana omasta elämästään, vaikka todellisuudessa luonto elää ihmisen kanssa rinnakkain maapallolla. Ja sillä mitä päätämme täällä puuhailla, on todellista vaikutusta luontoon.

Se kiinnostaisi tietää, että onkohan Erlend Loe ollut tietoinen Jäniksen vuodesta kun on alkanut työstää Doppleria?