Viiden kirjan haaste

Sain viime viikolla haasteen Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia- blogista, kiitos! Heitän tämän haasteen etiäpäin Mustetta ja paperia-blogin Maria Kinnuselle.

1. Kirja, jota luen parhaillaan 

Matkani Mustalle tornille jatkuu. Nyt on menossa sarjan viides osa Callan sudet, joka on ainakin alusta todella mukaansa tempaiseva. Stephen King on luonut hienon fantasiamaailman ja tarinan, jonka haluaisi vain ahmaista.

2. Kirja josta pidin lapsena

Lapsuudesta tulee enemmän mieleen kirjasarjat kuin yksittäiset teokset, Neiti Etsivät ja sen sellaiset. Muistan pitäneeni E.B. Whiten kirjasta Lotta ystäväni ja on ollut tarkoituksena lukea se uudestaan näin vanhemmalla iällä. Kirjan tarina kertoo Vilpuri-nimisestä possusta ja tämän ystävästä, Lotta-
nimisestä hämähäkistä. Vilpuri stressaantuu kuullessaan possujen lihottamisesta joulupöytää varten.

3. Kirja, joka jäi kesken


Olen jättänyt paljon kirjoja kesken. Jos ei kiinnosta, niin miksi tuhlaamaan aikaa? Eiväthän ihmiset kuuntele musiikkiakaan jos se ei ole mieluista tai katso elokuvia jotka eivät kiinnosta. Ellei olosuhteiden luomia pakkoja lasketa. Toiset teokset vetoavat tietysti enemmän, mutta jotakin vetoa kirjassa täytyy olla.

Joskus kirja jää käsken muista syistä kuin kiinnostuksen puutteesta. Jään helposti junnaamaan tylsään kohtaan ja kirja jää sen tähden kesken. Sitten kuluu aikaa ja lukeminen ''vain jää''. Näin kävi Bram Stokerin Draculan kanssa. Kirjastani löytyi vielä vanha kirjanmerkkikin vaikka lukemisesta on jo vuosia, sivulta 235!

Jung Changin Villijoutsenet- Kolmen kiinattaren tarina oli mielenkiintoinen, koskettava ja historiaa avartava. Mutta kuten muidenkin asioiden kanssa elämässä, aika ei vain ollut oikea. Muuttokiireiden keskellä lukeminen jäi. Tähän aion vielä palata, onneksi sekin löytyy omasta hyllystä.

Omasta hyllystä olen jättänyt kesken vielä ainakin Truman Capoten Kylmäverisesti sekä Leo Tolstoin Anna Kareninan.


4. Kirja, joka teki vaikutuksen

Viimeisin kirja, joka on tehnyt vaikutuksen, jättänyt jonkinmoisen jäljen ja herätellyt ajatuksia on Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen. Kirjasta löytyy jokaiselle jotakin; Siinä on seikkailua, sotaa, romanssia, kasvukertomusta, historiallista ajankuvausta ja myös syvällisempää pohdintaa ihmisyydestä.

Lokakuussa lukemani Alex Haleyn Juuret oli viime vuodelta ravisuttavin teos, nousi kaikkien aikojen suosikkieni joukkoon. Kirjan sukutarina todellakin on ravisuttava. Surulliset ihmiskohtalot, uskomattomat kärsimykset ja historian mielettömyys eivät hetkeen katoa mielestä.

Myös  F. Scott Fitzgeraldin Kultahattu on jäänyt kummittelemaan mieleen ja nousi omien lempparien joukkoon. Koskettava kertomus ahneudesta ja menetetyistä mahdollisuuksista.

5. Kirja, johon palaan uudelleen

Todella harvoin luen samaa kirjaa edes kahteen otteeseen. En malta kun on niin paljon mielenkiintoisia kirjoja ja usein seuraava jonossa jo odottaa vuoroaan. J.D. Salingerin Sieppari Ruispellossa on teos, johon olen palannut. Kirjassa kiehtoo Holdenin vetävä tyyli kuvailla hauskasti mitä arkisempiakin asioita, kamppailu perheen ongelmien kanssa ja hänen vaikeutensa löytää oma paikkansa maailmasta. Luin kirjan yläasteikäisenä ensimmäisen kerran ja koen löytäväni siitä joka kerta jonkin uuden tunteen tai ajatuksen.

Stephen King - Musta torni: Tuulen avain

Tuulen avain on vuonna 2012 ilmestynyt Musta torni-sarjan itsenäinen teos. Kirjasta nauttiakseen ei siis tarvitse välttämättä tuntea sarjan hahmoja tai aiempia tapahtumia, sillä ka-tetin osuus on kirjassa pieni. Kirjan tapahtumat sijoittuvat neljännen kirjan Velhon ja viidennen eli Callan susien väliin. Tässä täydennetään hieman Mustan tornin symboliikkaa ja selvitetään Rolandin ja hänen äitinsä välejä, mutta jäi jotenkin kutina, että tämän teoksen tarinat ja hahmot tavataan vielä sarjan tulevissa osissa...

Kerrontatyyliltään Tuulen avain on vänkä. Se on tarina, jonka sisällä on tarina. Kirjan alussa ka-tet eli Roland, Susannah, Eddie, Jake ja Oi ovat selvinneet edellisen kirjan koukeroista, mutta ovat nyt vihurin alla. Kovatuulinen myrsky ajaa joukon suojaan pieneen mökkiin. Levoton joukko ei saa unta, siispä Roland aloittaa tarinan nuoruusvuosiltaan.

Nuori Roland määrätään toisen revolverimiehenalun  Jamie DeCurryn kanssa selvittämään mystisiä murhia. Tekijän uskotaan olevan haljasmies, muodonmuuttaja joka saa muutettua itsensä jättikokoiseksi petoeläimeksi. Kaksikko lähtee Jeffersonin tilalle, jossa edeltävä ilta on muuttunut verilöylyksi. Yllätykseksi yksi eloonjäänyt löytyy. Nuori Bill on piilotellessaan nähnyt haljasmiehen ihmismuodossa, ei tosin sen enempää kuin tatuoidun jalan. Se on kuitenkin riittävästi viemään Jamien epäiltyjen luo. Sillä välin kun Jamie on reissullansa, Roland kertoo Billille tarinan nimeltä Tuulen avain. Sadun, jota hänen äitinsä on kertonut hänelle hänen ollessaan lapsi.

Tuulen avain kertoo nuoresta Tim Pelottomasta, jonka puunhakkaajaisän sanotaan kuolleen lohikäärmeen toimesta. Yksinhuoltajaäiti Nell on toivoton taloudellisen ahdingon edessä ja suostuu naimaan edesmenneen miehensä ystävän. Iso-Kellsillä on aiemmin ollut alkoholiongelmia ja ongelmat nousevat pintaan oitis kun nyöri on solmittu. Isäpuoli vetää Timin koulusta pois ja nuori poikakin pääsee puunhakkaamisen makuun. Eräänä päivänä mustaan palttooseen pukeutunut verovouti tulee tekemään tarkastuskäyntiä ja antaa Timille avaimen, joka käy mihin tahansa lukkoon, mutta vain kerran. Tim keksii pian avainreiän, johon avainta sovittaa ja siitä alkaa pitkä retki, totuuden selvitys ja taistelu irti pahasta isäpuolesta.

Tarinan kolme nuorta poikaa nivoutuvat yhteen samankaltaisten kohtaloiden kautta: Roland on menettänyt äitinsä nuorena, haljasmiehen raatelun seurauksena Billistä on tullut orpo ja Tim on menettänyt isänsä. Kaikki etsivät myös totuutta kuolemien takaa. Kaikki saavat vastauksensa ja tätä kautta pystyvät saamaan rauhan.

Kirja muistuttaa siinä mielessä aiempaa osaa Velhoa, että suurin osa sivuista on takaumaa ja ''täytettä'', joka ei vie sarjan juonta eteenpäin. No, tiedän kyllä ettei itsenäisen teoksen kuulukaan, mutta Rolandin ja ka-tetin osuus kirjassa on olematon ja kaipasinkin heitä jo. Itselleni Tuulen avain ei siis tuntunut hyvältä luettavaksi Stephen Kingin tarkoittamaan väliin, vaikka hyvä kirja onkin.

Stephen King - Musta torni IV : Velho

''Aika on vain kasvot veden pinnalla.''

Joutomaassa kesken jäänyt kuumottava Blane-junan panttivankitilanne ratkeaa kirjan alussa ja Roland on ka-tetinsa kanssa pääteasemalla. He lähtivät Ludin kaupungista, Rolandin ajasta, ja ovat päätyneet vuoden 1986 Topekaan. Superflunssaepidemia on tuhonnut vanhan sanomalehden mukaan vähintäänkin kymmeniä miljoonia ihmisiä eikä ristin sielua näykään missään. Eddie on viisikosta ainoa, joka on elänyt 1986, sillä Roland nappasi hänet mukaansa vuotta myöhemmin. Eddie ei kuitenkaan ole kuullut tästä epidemiasta. Onko tämä siis Susannahin tai Jaken aikaa, vaihtoehtoista todellisuutta?

Autioituneen maailman ihmetteleminen jää kuitenkin sikseen, sillä Roland alkaa eräänä iltana kertoa ka-tetille menneisyydestään, siitä mistä pakkomielle Mustaan torniin on alkanut. Tämä tarinahetki, muistelma nuoruudesta, on Velhon punainen lanka. Vain pieni alku- ja loppuosa kirjasta keskittyy ''nykyhetkeen''. 

Roland Deschain on 14-vuotias ja saanut ennätysnuorena revolverimiehen nimikkeen. Hän lähtee kotikaupungistaan Gileadista ystäviensä Alainin ja Cuthbertin kanssa pieneen Hambryn kylään. Salanimien nojassa he saavat selville salaisista sotavalmisteluista ja joutuvat pikkuhiljaa pahempiin vaikeuksiin. Kuvioita vaikeuttaa Rolandin ensirakkaus Susan, joka on jo naimakaupattu naksuvaniveliselle pormestarille. Siveyden on vakuuttanut Rhea-niminen noita-akka, joka pitää jemmassa ka-tetin vihollisten mystistä kristallipalloa. Kristallipallo näyttää katselijalleen pelkästään pahoja asioita. Kirjan edetessä selviää, että niitä onkin tapahtunut Rolandille nuorella iällä jo paljon.

Tässä tarinassa on eniten tähän mennessä western-henkeä. Musta torni-sarjanhan sanotaan olevan yhdistelmä Sergio Leonen spagettiwesternejä ja Taru Sormusten Herrasta-kirjaa. Roland, Alain ja Cuthbert puolustavat heikompiaan saluunassa ja tulittavat vihollisia tuosta vain kanjonien koristamissa maisemissa. Rolandin salamannopeat aseenkäsittelytaidot alkavat hioutua, sisällä uinuva Clint Eastwood alkaa nostaa päätään.

Loppusanoissa Stephen King kertoo nuoren ensirakkauden kuvaamisen tuntuneen haastavalta, mutta tietäneensä Rolandin menneisyyden muistelun olevan kuitenkin väistämättä edessä. Siksi Joutomaan ja Velhon julkaisujen välissä on vierähtänyt aikaa. Suutelevan kuun alla tavanneet Susan ja Roland ovat kuin Romeo ja Julia, huumaannuttava ensirakkaus, mutta tuhoon tuomittu Demonikuun alle. Mielestäni King kuvaa hyvin nuorten ehdotonta ja palavaa lemmen leiskuntaa, mutta liika on liikaa. Koin, että tarina junnasi tältä osin liikaa paikallaan. Susanista kehkeytyy lopulta olosuhteiden pakosta ja nuoren Rolandin ansiosta aika kova western-sankari ja nuoren tytön feministinen kapinahenki tädinsä solmimaa naimakauppaa vastaan on ihailtavaa.

Kirjassa on muitakin hyviä hahmoja. Sheemie on todellinen symppis. Hieman hidasälyinen, mutta kuitenkin nokkela poika, joka on useammin kuin kerran merkittävässä roolissa nuoren ka-tetin suojelussa. Toivoisinkin, että Sheemieen törmättäisiin uudestaan. Kuka tietää, onhan se tässä Kingin kummallisessa maailmankaikkeudessa täysin mahdollista. Noita-akka Rhea mutanttikissoineen on puolestaan äklöin hahmo aikoihin. Luurankomainen, harvahiuksinen, haiseva iljetys, joka käyttää lemmikkikäärmettä...itsensä ilahduttamiseen. Yök. Ällöttävyyden lisäksi Rhea on yksinkertaisesti paha, pure evil ja akan aikaansaamiset saivat veren kiehumaan.

Kirjan lopussa jäi häiritsemään Ihmemaa Oz-viittaukset. Tiedän pop-kulttuurin ansiosta hämärästi tarinan Dorothysta, joka sanoo ettei olla Kansasissa enää. Punaisten kenkien symboliikka ja se miten ne liittyvät Ihmemaa Oziin jäi ihmetyttämään. Pitää varmaan paikkailla tämäkin aukko sivistyksessä ja tarttua kirjaan.

Kirja tag

''Mitäs täällä tapahtuu, ihminen?''

On aina hauska lukea muiden lukutottumuksista. Kirjavarkaan blogista löytyi kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Päätin itsekin vastailla tämän haasteen kysymyksiin.

1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka, jossa luet?

Sohva ja vieläpä aina sama nurkka. Siinä on mukavan pehmeää ja viereiselle sohvapöydälle saa kätevästi asetettua kahvimukin ja kirjat.

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?

Ennen vaihteli, mutta suunnilleen vuoden ajan mulla on ollut käytössä kaverin lähettämä papukaijapostikortti Teneriffalta. Se vain sattui joskus olemaan ulottuvilla ja jäi vakikäyttöön. Viikko sitten itse asiassa hetkellisesti kadotin sen (sohvan uumeniin, minnekäs muuallekaan...). Iski naurettava paniikki: ''Voi ei, mahtaako lukuinto laskea nyt kun kirjanmerkkikin katosi?'' Päivän ehdin käyttää toista postikorttia kirjanmerkkinä, mutta ei se vaan tuntunut samalta. Olen liiankin rutinoitunut tottumuksiini... :D

The kirjanmerkki.

3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko aina sivun tai kappaleen loppuun?

Haluan yleensä lukea kappaleen loppuun. Joskus Nukku-Matti estää tämän. Sivua en yleensä pysty jättämään kesken. On häiritsevää kun sitten jatkaessa joutuu etsimään lauseen mihin on viimeksi jäänyt. 

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?

Juon kahvia, teetä ja vettä lähes joka kerta. Harvemmin syöpöttelen lukiessa.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella televisiota lukiessasi?

En yleensä oikein pysty keskittymään. Olen muutenkin hidas lukija, joten taustahälinä hidastaa keskittymistä ja eläytymistä. 

6. Luetko kotona vai missä vain?

Luen yleensä kotona, enkä perusarjessa kanna laukussa keskeneräisiä kirjoja. Viikonloppureissuille ja pidemmille bussi-tai junamatkoille otan luettavaa aina mukaan.

Laiskanlinnan paras tyyny.

7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?

Hiljaa pääni sisällä. Ääneen lukeminen tuntuisi jotenkin hassulta.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?

Romaaneista luen kaikki sivut. Joskus yksi lause tai vain sanakin voi avata ihan uusia näkökulmia; siksi en halua missata mitään. Jos into lopahtaa tyystin, jätän kesken. Jokus keskittyminen herpaantuu vaikka melun tai väsymyksen takia ja huomaan välillä, että ''luettuani'' sivun ja palatessani sen alkuun, että olenkin missannut osan tekstistä tai kokonaan kaiken.

9. Hajoaako kirjan selkä lukiessasi vai pysyykö se kuin uutena?

En ole saanut selkämyksiä hajoamaan, mutta pokkarit vääntyvät ja keskijakauman paikkeilta joskus rätsähtävät. Tämän takia en pokkareista pidä.

Tällä hetkellä lukemastani kirjasta löytyi aiemman lainaajan viivauksia. Ärh.

10. Kirjoitatko kirjoihin?

Muistaakseni ainoastaan kerran olen ja se teos on omassa hyllyssä. Nykyisin en kyllä enää tekisi merkkauksia omiinkaan kirjoihin. Kirjaston lainoissa alleviivaukset ärsyttävät. Jos haluaa siteerata, niin voihan kohdan merkitä post-it-lapulla tai laittaa sivun ylös..?

Stephen King - Musta torni lll : Joutomaa

Roland ja hänen ka-tetinsa ovat päätyneet suureen metsään. Odetta/Detta on viime kirjassa muovautunut Susannahiksi ja mennyt naimisiin Eddien kanssa. Tiukissa tilanteissa Detta välillä tosin nostaa päätään, mutta vain hyvässä - antaen asennetta ja sisua. Eddien mielensopukoita vaivaa ristiriitainen suhde tämän isoveljeen Henryyn - pahaan poikaan, joka on latistanut tämän itsetuntoa, mutta toisaalta ollut ihailun kohdekin. Ja lopulta veli on vienyt pahoille teille pikkuveljensäkin. Roland opettaa joukolleen revolverimiestaitoja, erämaassa selviytymistä ja aseen käyttöä. Pian taidot joutuvatkin koetukselle, kun eteen hyökkää jättikarhu.

Aikojen sekoittuminen ja tapahtumien selittämättömyys saa Rolandin mielen järkkymään. Toisessa maailmassa, 1970-luvulla Rolandin kuiluun jättämä Jake alkaa myös tuntea tulevansa hulluksi. Hän sisimmässään tietää Rolandin maailmassa kuolleensa ja palanneensa henkiin, mutta siinä ei tunnu olevan järkeä. Jake tuntee toisen maailman kutsun ja äidinkielen essee aloittaa tapahtumaketjun, joka vie hänetkin matkaamaan kohti mustaa tornia.

Ka-tetiin eli eräänlaisen kutsumuksen ja kohtalon joukkoon liittyy pian Jaken perään koiramainen mäyriäinen Oi. Joukko alkaa matkata mystisen säteen johdattamana kohti Ludin kaupunkia, jossa murkut ja harmaat sotivat keskenään. Tuossa kaupungissa sijaitsee pitkään raiteellaan seissyt kuoleman juna Blane, joka arvoituksia vastaan suostuu viemään ka-tetin lähemmäs heidän määränpäätään...

''Mikä on se joka ei ole mitään, mutta jolla on nimi? Se on joskus pitkä ja joskus lyhyt, se yhdistää meidän puheemme, liittää yhteen meidän leikkimme ja on pelaamassa joka pelissä.''

Joutomaan upeasta kuvituksesta vastaa Ned Dameron.

Kirjassa on paljon sanaparsia ja arvoituksia Jaken saaman arvoituskirjan kautta. Roland on nuorena saanut opetusta arvoitusten ratkomiseen ja sitä onkin pidetty arvostettavana, koulussakin opetettuna, taitona. Näitä upein sanakääntein tehtyjä, mutta loppupeleissä järkeviksi osoittautuvia, loruja on hauska lukea ja ottaa pähkinää purtavaksi. Yksi syy mikä lisää vetoa Agatha Christienkin kirjoihin. 

Joutomaa avaa enemmän yhteyksiä hahmojen välillä. Vanha lastensatukirja Charlie-junasta avaa yhteyksiä hahmojen välillä, mutta myös tien Blanen luo. Olin erityisen iloinen siitä, että Jake totta tosiaan oli New Yorkissa hengissä! Pojan tuskista eliittikoulussa, perhesuhteista ja oven etsinnästä toiseen maailmaan oli hurjan mielenkiintoista lukea. Sydämeni oli varastettu kun koiruli Oi liittyi matkaajiin, Jake ja Oi ovat sympaattinen parivaljakko.

Ennen kaikkea tässä avataan Rolandin maailman omituisuuksia, kuten sädettä, historiaa ja luonnottomia otuksia. Kokonaiskuva jää tietenkin vielä hämäräksi ja tarina päättyykin oikein muhevaan cliffhangeriin: Joukko jää loukkuun tehtyään diilin Blanen kanssa, Susannah on raskaana ja perään ovat vielä tulossa velho ja tämän pelastama, jo kuolleeksi luultu, kuvottava pahis Tik-Tak.