Stephen King - Musta torni IV : Velho

''Aika on vain kasvot veden pinnalla.''

Joutomaassa kesken jäänyt kuumottava Blane-junan panttivankitilanne ratkeaa kirjan alussa ja Roland on ka-tetinsa kanssa pääteasemalla. He lähtivät Ludin kaupungista, Rolandin ajasta, ja ovat päätyneet vuoden 1986 Topekaan. Superflunssaepidemia on tuhonnut vanhan sanomalehden mukaan vähintäänkin kymmeniä miljoonia ihmisiä eikä ristin sielua näykään missään. Eddie on viisikosta ainoa, joka on elänyt 1986, sillä Roland nappasi hänet mukaansa vuotta myöhemmin. Eddie ei kuitenkaan ole kuullut tästä epidemiasta. Onko tämä siis Susannahin tai Jaken aikaa, vaihtoehtoista todellisuutta?

Autioituneen maailman ihmetteleminen jää kuitenkin sikseen, sillä Roland alkaa eräänä iltana kertoa ka-tetille menneisyydestään, siitä mistä pakkomielle Mustaan torniin on alkanut. Tämä tarinahetki, muistelma nuoruudesta, on Velhon punainen lanka. Vain pieni alku- ja loppuosa kirjasta keskittyy ''nykyhetkeen''. 

Roland Deschain on 14-vuotias ja saanut ennätysnuorena revolverimiehen nimikkeen. Hän lähtee kotikaupungistaan Gileadista ystäviensä Alainin ja Cuthbertin kanssa pieneen Hambryn kylään. Salanimien nojassa he saavat selville salaisista sotavalmisteluista ja joutuvat pikkuhiljaa pahempiin vaikeuksiin. Kuvioita vaikeuttaa Rolandin ensirakkaus Susan, joka on jo naimakaupattu naksuvaniveliselle pormestarille. Siveyden on vakuuttanut Rhea-niminen noita-akka, joka pitää jemmassa ka-tetin vihollisten mystistä kristallipalloa. Kristallipallo näyttää katselijalleen pelkästään pahoja asioita. Kirjan edetessä selviää, että niitä onkin tapahtunut Rolandille nuorella iällä jo paljon.

Tässä tarinassa on eniten tähän mennessä western-henkeä. Musta torni-sarjanhan sanotaan olevan yhdistelmä Sergio Leonen spagettiwesternejä ja Taru Sormusten Herrasta-kirjaa. Roland, Alain ja Cuthbert puolustavat heikompiaan saluunassa ja tulittavat vihollisia tuosta vain kanjonien koristamissa maisemissa. Rolandin salamannopeat aseenkäsittelytaidot alkavat hioutua, sisällä uinuva Clint Eastwood alkaa nostaa päätään.

Loppusanoissa Stephen King kertoo nuoren ensirakkauden kuvaamisen tuntuneen haastavalta, mutta tietäneensä Rolandin menneisyyden muistelun olevan kuitenkin väistämättä edessä. Siksi Joutomaan ja Velhon julkaisujen välissä on vierähtänyt aikaa. Suutelevan kuun alla tavanneet Susan ja Roland ovat kuin Romeo ja Julia, huumaannuttava ensirakkaus, mutta tuhoon tuomittu Demonikuun alle. Mielestäni King kuvaa hyvin nuorten ehdotonta ja palavaa lemmen leiskuntaa, mutta liika on liikaa. Koin, että tarina junnasi tältä osin liikaa paikallaan. Susanista kehkeytyy lopulta olosuhteiden pakosta ja nuoren Rolandin ansiosta aika kova western-sankari ja nuoren tytön feministinen kapinahenki tädinsä solmimaa naimakauppaa vastaan on ihailtavaa.

Kirjassa on muitakin hyviä hahmoja. Sheemie on todellinen symppis. Hieman hidasälyinen, mutta kuitenkin nokkela poika, joka on useammin kuin kerran merkittävässä roolissa nuoren ka-tetin suojelussa. Toivoisinkin, että Sheemieen törmättäisiin uudestaan. Kuka tietää, onhan se tässä Kingin kummallisessa maailmankaikkeudessa täysin mahdollista. Noita-akka Rhea mutanttikissoineen on puolestaan äklöin hahmo aikoihin. Luurankomainen, harvahiuksinen, haiseva iljetys, joka käyttää lemmikkikäärmettä...itsensä ilahduttamiseen. Yök. Ällöttävyyden lisäksi Rhea on yksinkertaisesti paha, pure evil ja akan aikaansaamiset saivat veren kiehumaan.

Kirjan lopussa jäi häiritsemään Ihmemaa Oz-viittaukset. Tiedän pop-kulttuurin ansiosta hämärästi tarinan Dorothysta, joka sanoo ettei olla Kansasissa enää. Punaisten kenkien symboliikka ja se miten ne liittyvät Ihmemaa Oziin jäi ihmetyttämään. Pitää varmaan paikkailla tämäkin aukko sivistyksessä ja tarttua kirjaan.

Kirja tag

''Mitäs täällä tapahtuu, ihminen?''

On aina hauska lukea muiden lukutottumuksista. Kirjavarkaan blogista löytyi kivoja kysymyksiä ja vastauksia. Päätin itsekin vastailla tämän haasteen kysymyksiin.

1. Onko sinulla kotonasi tietty paikka, jossa luet?

Sohva ja vieläpä aina sama nurkka. Siinä on mukavan pehmeää ja viereiselle sohvapöydälle saa kätevästi asetettua kahvimukin ja kirjat.

2. Kirjanmerkki vai palanen paperia?

Ennen vaihteli, mutta suunnilleen vuoden ajan mulla on ollut käytössä kaverin lähettämä papukaijapostikortti Teneriffalta. Se vain sattui joskus olemaan ulottuvilla ja jäi vakikäyttöön. Viikko sitten itse asiassa hetkellisesti kadotin sen (sohvan uumeniin, minnekäs muuallekaan...). Iski naurettava paniikki: ''Voi ei, mahtaako lukuinto laskea nyt kun kirjanmerkkikin katosi?'' Päivän ehdin käyttää toista postikorttia kirjanmerkkinä, mutta ei se vaan tuntunut samalta. Olen liiankin rutinoitunut tottumuksiini... :D

The kirjanmerkki.

3. Voitko lopettaa lukemisen milloin vain vai luetko aina sivun tai kappaleen loppuun?

Haluan yleensä lukea kappaleen loppuun. Joskus Nukku-Matti estää tämän. Sivua en yleensä pysty jättämään kesken. On häiritsevää kun sitten jatkaessa joutuu etsimään lauseen mihin on viimeksi jäänyt. 

4. Syötkö tai juotko lukiessasi?

Juon kahvia, teetä ja vettä lähes joka kerta. Harvemmin syöpöttelen lukiessa.

5. Voitko kuunnella musiikkia tai katsella televisiota lukiessasi?

En yleensä oikein pysty keskittymään. Olen muutenkin hidas lukija, joten taustahälinä hidastaa keskittymistä ja eläytymistä. 

6. Luetko kotona vai missä vain?

Luen yleensä kotona, enkä perusarjessa kanna laukussa keskeneräisiä kirjoja. Viikonloppureissuille ja pidemmille bussi-tai junamatkoille otan luettavaa aina mukaan.

Laiskanlinnan paras tyyny.

7. Luetko ääneen vai hiljaa päässäsi?

Hiljaa pääni sisällä. Ääneen lukeminen tuntuisi jotenkin hassulta.

8. Luetko kaikki sivut vai hypitkö sivujen yli?

Romaaneista luen kaikki sivut. Joskus yksi lause tai vain sanakin voi avata ihan uusia näkökulmia; siksi en halua missata mitään. Jos into lopahtaa tyystin, jätän kesken. Jokus keskittyminen herpaantuu vaikka melun tai väsymyksen takia ja huomaan välillä, että ''luettuani'' sivun ja palatessani sen alkuun, että olenkin missannut osan tekstistä tai kokonaan kaiken.

9. Hajoaako kirjan selkä lukiessasi vai pysyykö se kuin uutena?

En ole saanut selkämyksiä hajoamaan, mutta pokkarit vääntyvät ja keskijakauman paikkeilta joskus rätsähtävät. Tämän takia en pokkareista pidä.

Tällä hetkellä lukemastani kirjasta löytyi aiemman lainaajan viivauksia. Ärh.

10. Kirjoitatko kirjoihin?

Muistaakseni ainoastaan kerran olen ja se teos on omassa hyllyssä. Nykyisin en kyllä enää tekisi merkkauksia omiinkaan kirjoihin. Kirjaston lainoissa alleviivaukset ärsyttävät. Jos haluaa siteerata, niin voihan kohdan merkitä post-it-lapulla tai laittaa sivun ylös..?

Stephen King - Musta torni lll : Joutomaa

Roland ja hänen ka-tetinsa ovat päätyneet suureen metsään. Odetta/Detta on viime kirjassa muovautunut Susannahiksi ja mennyt naimisiin Eddien kanssa. Tiukissa tilanteissa Detta välillä tosin nostaa päätään, mutta vain hyvässä - antaen asennetta ja sisua. Eddien mielensopukoita vaivaa ristiriitainen suhde tämän isoveljeen Henryyn - pahaan poikaan, joka on latistanut tämän itsetuntoa, mutta toisaalta ollut ihailun kohdekin. Ja lopulta veli on vienyt pahoille teille pikkuveljensäkin. Roland opettaa joukolleen revolverimiestaitoja, erämaassa selviytymistä ja aseen käyttöä. Pian taidot joutuvatkin koetukselle, kun eteen hyökkää jättikarhu.

Aikojen sekoittuminen ja tapahtumien selittämättömyys saa Rolandin mielen järkkymään. Toisessa maailmassa, 1970-luvulla Rolandin kuiluun jättämä Jake alkaa myös tuntea tulevansa hulluksi. Hän sisimmässään tietää Rolandin maailmassa kuolleensa ja palanneensa henkiin, mutta siinä ei tunnu olevan järkeä. Jake tuntee toisen maailman kutsun ja äidinkielen essee aloittaa tapahtumaketjun, joka vie hänetkin matkaamaan kohti mustaa tornia.

Ka-tetiin eli eräänlaisen kutsumuksen ja kohtalon joukkoon liittyy pian Jaken perään koiramainen mäyriäinen Oi. Joukko alkaa matkata mystisen säteen johdattamana kohti Ludin kaupunkia, jossa murkut ja harmaat sotivat keskenään. Tuossa kaupungissa sijaitsee pitkään raiteellaan seissyt kuoleman juna Blane, joka arvoituksia vastaan suostuu viemään ka-tetin lähemmäs heidän määränpäätään...

''Mikä on se joka ei ole mitään, mutta jolla on nimi? Se on joskus pitkä ja joskus lyhyt, se yhdistää meidän puheemme, liittää yhteen meidän leikkimme ja on pelaamassa joka pelissä.''

Joutomaan upeasta kuvituksesta vastaa Ned Dameron.

Kirjassa on paljon sanaparsia ja arvoituksia Jaken saaman arvoituskirjan kautta. Roland on nuorena saanut opetusta arvoitusten ratkomiseen ja sitä onkin pidetty arvostettavana, koulussakin opetettuna, taitona. Näitä upein sanakääntein tehtyjä, mutta loppupeleissä järkeviksi osoittautuvia, loruja on hauska lukea ja ottaa pähkinää purtavaksi. Yksi syy mikä lisää vetoa Agatha Christienkin kirjoihin. 

Joutomaa avaa enemmän yhteyksiä hahmojen välillä. Vanha lastensatukirja Charlie-junasta avaa yhteyksiä hahmojen välillä, mutta myös tien Blanen luo. Olin erityisen iloinen siitä, että Jake totta tosiaan oli New Yorkissa hengissä! Pojan tuskista eliittikoulussa, perhesuhteista ja oven etsinnästä toiseen maailmaan oli hurjan mielenkiintoista lukea. Sydämeni oli varastettu kun koiruli Oi liittyi matkaajiin, Jake ja Oi ovat sympaattinen parivaljakko.

Ennen kaikkea tässä avataan Rolandin maailman omituisuuksia, kuten sädettä, historiaa ja luonnottomia otuksia. Kokonaiskuva jää tietenkin vielä hämäräksi ja tarina päättyykin oikein muhevaan cliffhangeriin: Joukko jää loukkuun tehtyään diilin Blanen kanssa, Susannah on raskaana ja perään ovat vielä tulossa velho ja tämän pelastama, jo kuolleeksi luultu, kuvottava pahis Tik-Tak.

Stephen King - Musta torni II: Kolme korttia pakasta

''Tuo ovi. Ovi joka oli siinä missä minkään oven ei olisi pitänyt olla. Se yksinkertaisesti seisoi siinä harmaalla rannalla kuusi metriä nousuvesirajan yläpuolella näyttäen yhtä ikuiselta kuin meri itse ja loi nyt kaltevan varjon kohti itää auringon laskiessa länteen.''

Kolme korttia pakasta jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin. Revolverimies Roland herää Länsimeren rannalta, jossa nälkäiset hummeriotukset pyörivät ympärillä ja antavat tarvetta antibiooteille. Autiota hiekkamaisemaa näkyy silmänkantamattomiin.  Kuten jo ensimmäisessä kirjassa nähtiin, Roland ei ole perinteikäs hyveellinen sankari, vaan tekee kyseenalaisiakin valintoja mustalle tornille päästäkseen. Yksi valinnoista on se, että hän jätti Jaken kuolemaan päästäkseen lähemmäs tornia. Poika pyörii yhä Rolandin syyllisyyden täyteisissä ajatuksissa.

Ensimmäisessä kirjassa mustiin pukeutuneen miehen pakasta vetämät kolme korttia ilmestyvät yksitellen Rolandin eteen ovien muodossa. Kustakin ovesta Roland matkaa eri aikakausien New Yorkiin. Hän kohtaa ovien takana rehvakkaan narkomaanin Eddien 80-luvulla, skitsofrenisen mustien vapautusliikkeen aktivistin Odettan/Dettan 60-luvulla sekä viimeiseksi psykopaattisen tilintarkastajan Jack Mortin 70-luvulla. Rolandilla on kyky päästä kunkin hahmon pään sisälle auttaakseen nämä pois tukalista tilanteista ja onkin paikalla juuri h-hetkellä. Mutta tuleeko menneisyyden näpelöiminen muuttamaan tulevaisuutta?

Kirjan on kuvittanut Phil Hale.

 Rolandin tietämättömyys moderneista keksinnöistä on kuvattu humoristisesti. ''Meidän maailmamme'' ovien takana on Rolandille kummallinen paikka joka on kuin rikkaitten tavaratalo nopeine vaunuineen ja humpuukilla varustetuin apteekkeineen. 70-luvun poliisit, Rolandin silmissä siis revolverimiehet, ovat köntyksiä, joita on helppo hämäyttää. Revolverimiehen oma maailma on köyhtynyttä autiomaata, jossa näkyy vain kaikuja menneisyydestä. 

Kolme korttia pakasta on suoraviivaisempi ja paljon jännittävämpi kuin ensimmäinen osa. Ahmin kirjaa sivukaupalla eteenpäin halutessani tietää miten Eddielle käy salakuljetuksen kanssa, Odetta/Detta-hahmon kaksoiselämästä ja kuvottavan suunnitelmallisesta Jack Mortista. Juuri kun ehdin saada hengähdystaukoa hahmojen kanssa jännittämisestä, ilmestyi jo seuraava ovi ja uudet käänteet. Eddien äkkirakastuminen Odettaan on suloista, mutta saa pelkäämään milloin tilanne räjähtää käsiin. Viimeisellä sadalla sivulla tulee odottamattomia yllätyksiä ja yhteyksiä, jotka sitovat kunkin hahmon tarinaa ja maailmoja yhteen, mutta samalla jää paljon kysymyksiä, jotka saavat janoamaan tarinalle jatkoa.

Stephen King - Musta torni (I : Revolverimies)

''Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.''

Viime syksystä lähtien mielessäni on kummitellut Stephen Kingin kahdeksanosainen Musta torni-sarja. En tiennyt kirjoista hirveästi, tiesin niiden olevan fantasiasarja, jossa päähahmona on revolverimies. Viime kirjastoreissulla päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja lainasin ensimmäisen osan. Kirjasta on ilmestynyt 2003 uusi painos nimellä Musta torni I:Revolverimies  ja osittain King on myös uudelleen kirjoittanut tätä sarjan ensimmäistä tarinaa. Uutta versiota ei ollut hyllyllä, joten otin aiemman painoksen, joka on siis ilmestynyt pelkästään nimellä Musta torni.

Kirja kertoo maailman viimeisestä revolverimiehestä, joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä. Mies on kuin jonkinlainen noutaja huppuineen ja viittoineen. Aika ja paikka ovat hämärän peitossa, sillä revolverimies ei osaa arvioida milloin on aloittanut takaa-ajon. Eikä ajan arvionti onnistu liioin muiltakaan kirjassa esiintyviltä hahmoilta.

Maailma on jotenkin nurinkurinen, kyseessä on jonkinlainen rinnakkaismaailma tulevaisuudessa. Tämä mielikuva vahvistuu revolverimiehen tavatessa Jaken. Kaksikossa vahvistuu ajatus, että maailmoja on useita. Revolverimies ei esimerkiksi tiedä mitä elokuvat ovat, eikä Jake ymmärrä revolverimiehen maailmaa. Takaumassa Jake palaa kuolinhetkeensä 70-luvulle. Kuoleman hetkellä  hän näkee mustapukuisen miehen. Huppupää pystyy siis liikkumaan eri maailmoissa. Revolverimies uskoo pääsevänsä Mustalle tornille mustiin puetun miehen avulla. Musta torni on ilmeisesti jonkinlainen eri aikojen ja maailmojen risteys.

Kirja on itselleni alusta ja lopusta kaikkein vetovoimaisin. Ajojahti saa koukuttumaan ja miettimään mistä oikein on kyse. Spitaalisia aavikolla, Hey Jude ragtime-versioituna; Mikä on tämä omituinen maailma? Keskiosassa oli takaumia revolverimiehen menneisyyteen, kuten miehuuskokeeseen. Näistä oli ihan mielenkiintoista lukea, mutta eri henkilöiden nimet menivät sekaisin, varsinkin kun osa esiintyi vain lyhyen aikaa. Lopussa mustiin puettu mies selittää revolverimiehelle maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä. Miten kaikki koostuu rinnakkaismaailmoista. Lopusta löytyy vielä Stephen Kingin jälkisanat, jossa hän kertoo tarinan synnystä ja sen kirjoittamisesta. King on tuntenut suurta vetoa tarinaan opiskeluajoista lähtien ja kirjoittanutkin tätä parisataasivuista kirjaa kaksitoista vuotta!

Tarinassa on paljon symboliikkaa, josta osa aukeaa hieman kirjan edetessä, osa ei. Tarina on mielenkiintoinen, mutta hämärä. Itse Musta torni jää vielä täysin pimeän peittoon. Kirjan lopussa on korteista ennustamista, joten seuraava osa Kolme korttia pakasta herätti mielenkiinnon, mitenköhän revolverimiehen matka jatkuu?