Vee niin kuin ketutus

Syksyn kunniaksi:

Asioita jotka ketuttavat.
(Halusin
Kokeilla
Kerrankin
Blogissani
Jotakin erilaista.)
Tässä tulloo.

Kylmyys.
Harmaus.
Sade.
Syksy.
Vuodenajoista vielä kamalampi talvi, joka tekee tuloaan.
Krooninen pimeys ennen kaikkea.
Eläkkeellä Andaluciaan!
Siihen on vielä muutama vuosi...

Bloggerin asetusten ränklääminen.
Onko ''ränklääminen'' sana???
Googletan sen.
Tarkoititko: ränkkääminen.

Kirja, joka ei käynnisty.
Se on Finlandia-palkittu. Olenko idiootti, vähintäänkin huonon maun omaava jos en pidä siitä?
Meinasin kirjoittaa vähintäänkin huonomakuinen.
Miltäs minä muka maistun?
Huonomakuinen on yhdyssana, siitä sentään olen varma.

Toitotus siitä, etten joka hetki ole suupielet korvissa.
(Google kertoo:
Elefantit ääntelevät toitottaen.)
Norsunkettuista naamaa karmeampi näky on
Tekohymy.

Pimeys.
Pimeys.
Pimeys.

''Ja miten raukkamaisesti onnen anti täällä jaetaan.''

No onhan syksyssäkin puolensa.
Värit.

John Steinbeck - Ystävyyden talo

''Tämä on tarina Dannysta ja Dannyn ystävistä ja Dannyn talosta. Se on tarina siitä, miten nämä kolme muuttuivat yhdeksi niin kiinteästi, että kun Tortilla Flatissa puhutaan Dannyn talosta, ei tarkoiteta pelkkää puurakennelmaa, jonka pinnasta hilseilee vanha valkoinen kalkkiväri ja jonka peittävät kätköönsä iäkkäät ja hoitamattomat köynnösruusut. Ei, kun Dannyn talosta puhutaan, tiedetään, että silloin tarkoitetaan yhteisöä, jonka osat olivat ihmisiä ja josta huokui suloisuutta ja riemua, ihmisystävyyttä ja lopuksi salaperäistä murhetta.''

Nuori 1.maailmansodasta palannut paisano Danny perii isoisältään kaksi taloa. Asema yhteisössä nousee, onhan hän nyt talonomistaja. Dannyn luokse muuttaa joukko hänen ystäviään. Erikoinen joukko kodittomia paisanoja, jotka hekin nousevat parempaan elämään vuokralaisina, saadessaan katon päänsä päälle. Sanattomasti Danny kuitenkin tietää, ettei tule saamaan kasvavalta talokunnalta vuokraa. Poppoo viettää päivänsä vetelehtien ja juoden gallonittain viiniä. Välillä vaihdetaan opettavaisia tarinoita, välillä isketään nyrkillä. Miehet muodostavat tiiviin yhteisön ja joutuvat erilaisiin kommelluksiin. Yleensä tarvitaan ystävän apua.

Steinbeck sijoittaa Ystävyyden talon tuttuun kotimiljööhönsä Etelä-Kaliforniaan. Kaupunki Montereyn asuinalue Tortilla Flat on köyhän rupusakin kotipaikka: Erään kahdeksanlapsisen perheen ruokavalio koostuu vain ja ainoastaan pavuista, joita isoäiti heittelee lattialle kuin koiria ruokkiakseen. Itse äiti ei tiedä kuka kenenkin lapsen isä on, eikä taloudellisesta ahdingosta huolimatta osoita aikomusta laittaa kinttuja kiinni. Steinbeck kuvaa tortilla flattilaisia lämpimän myötätuntoisesti ja humoristisesti, kuitenkaan sortumatta liikaan sääliin. Dannylläkin ystävineen olisi mahdollisuus hankkia töitä, mutta he eivät jostakin syystä (laiskuudesta?) tee niin. Ystävyyden taloa lukiessa niin nauru kuin itkukin tulevat siitä miten Steinbeck osaa kaunistelemattomasti kuvata elämää.

Kirja on jaettu seitsemääntoista lukuun, jotka jokainen sisältävät oman Dannyn ryhmän kohtaaman kommelluksen, sattumuksen tai juonen ja luvut antavat ennalta vihiä mistä on kyse, kuten ''12. Kuinka Dannyn ystävät auttoivat Merirosvoa pitämään valan ja kuinka Merirosvon koirat saivat hyveittensä palkaksi nähdä taivaallisen näyn.''

Pidin kirjasta todella, todella paljon. Tiesin rakastuvani jo ensisanoista alkaen ja luin kirjan nopeasti. Ystävyyden talo eroaa aiemmista lukemistani Steinbeckeistä siinä, että kirja on hauska. Kirjailijan tuttu tunnistettava tyyli on mukana ja tässäkin pohditaan ihmistä ja elämää, välillä kohtalot ovat tragikoomisia. Niille nauraa, vaikkei haluaisi. Miesporukan kommellukset ovat näyte ihmisen kekseliäisyydestä ja hullutuksista, halusta auttaa ja antaa vähästäänkin, ystävän rakkaudesta.

Toni Morrison - Koti

Moneyn sisarukset Frank ja Cee etsivät molemmat paikkaansa lähdettyään lapsuudenkodistaan Georgian Lotuksesta. Frank päätyy Vietnamin sodasta palattuaan hieman tuuliajolle ja Cee huonoon avioliittoon ja myöhemmin erittäin huonoon työpaikkaaan. Vietnamin jälkeen Amerikkaan takaisin tuleminen ei tunnu Frankille kotiinpaluulta, eikä Ceellekään asuinrakennus ole sama kuin koti sanan syvimmässä merkityksessä. Lopulta sisarukset kuitenkin löytävät paikkansa juuri sieltä mistä halusivat pois.

 Kuten Luoja lasta auttakoon, Kotikin on pieni, mutta painava kirja. Se on hyvä ajankuvaus 50-luvusta, ajasta juuri ennen kuin mustat alkoivat saada enemmän oikeuksia Amerikassa.

Omasta mielestäni kirjassa parasta on sisarussuhteen ja kasvun kuvaaminen. Cee on ollut isoveljensä suojelema aina, mutta Frankin pelastettua siskonsa hirviölääkärin luota, Cee haluaa päästä irti, ottaa surun omakseen ja hyväksyä sen elinikäiseksi kumppanikseen. Mitä muutakaan voi tehdä kuullessaan, ettei voi saada lapsia? Niin suuri suru on hyväksyttävä omaksi varjokseen. Frank puolestaan myöntää lukijalle kaunistelemansa Vietnamin muiston todellisen laidan. Teon, jonka hän on kenties kieltänyt itseltäänkin.

Sisaruussuhteen ja kodin lisäksi kirja näyttää sodasta palaamisen vaikeuden. Miten vaikeaa se on varsinkin mustalle miehelle. Kelpaat kyllä sotimaan isänmaasi puolesta, mutta et ole omassa maassasi täysi, arvostettu kansalainen. Cee saa osansa rasismista rotupuhtauteen uskovalta lääkäriltä.

Koti oli hyvä lukukokemus, vaikkei se suosikkieni joukkoon nousekaan. Morrison on loistava tarinankertoja, joka osaa luoda vähäeleisesti nimen omaan vaikuttavan ja liikuttavan tarinan. Hänen teoksiaan tulen varmasti lukemaan jatkossa lisää.

Erlend Loe - Supernaiivi

''Minulla ei ole mitään suunnitelmia. Tunne siitä, että lähes kaikki on merkityksetöntä, on yhä tallella. Se tunne ei ole erityisen inspiroiva. Olen hidastanut tahtia huomattavasti. Aivan nollaan. Luulen, että minun pitäisi aloittaa ihan alusta. Miten alusta aloitetaan?''

Tykästyin Erlend Loen Doppleriin viime vuonna. Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni norjalaiskirjailijasta lukiossa kymmenisen vuotta sitten, olisikohan joku pitänyt kirjaesitelmän. Silloin kyseessä oli Supernaiivi. Tiesin tarinan kertovan nuoresta miehestä, joka kohtaa kriisin. Ja heittelee palloa seinään.

Nimetön päähenkilö menettää motivaationsa ja uskonsa elämään. Tämä 25-vuotias ei ole kuitenkaan itsetuhoinen tai lannistunut, vaikkakin hieman apaattinen. Hän alkaa ratkoa ongelmiaan. Hän keskeyttää opintonsa, tutustuu naapurin poikaan, lähestyy mukavaa tyttöä ja alkaa kirjoittaa yksinkertaisia listoja. Asiota, joista pitää, joista ei. Eläimiä, joita on nähnyt. Nähdäkseen lähemmäs hän vielä lähtee vierailulle veljensä luo New Yorkiin.

Elämässä on paljon kysymyksiä, pieniä ja suuria. Miksi aika kuluu nopeammin Empire state buildingin ylimmässä kerroksessa? Miksi maailmankaikkeus laajenee? Miten idiooteillakin on tyttöystävä?

Samaistun. Olen samanikäinen kuin kirjan päähenkilö ja kriiseillyt samat asiat. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä oikeastaan vieläkään, mutta parhaiten pärjää kun ei mieti astronomiaa tai paskiaisihmisten epäreilun hyvää menestystä elämässä. Liika vatvominen ei saa aikaan muuta kuin päänsäryn, pahimmillaan kriisin tai masennuksen. Juju on siinä, että välittää asioista, joihin voi vaikuttaa. Eikä elämän tarvitse olla vuorikiipeilyä ja jokapäiväistä brunssia ravintolassa (vaikka facebookia selailemalla voikin epärealistisesti näyttää siltä, että sellaista kaikkien muiden elämä on). Loppupeleissä kaikkien elämä on pohjimmiltaan aika samanlaista. Ihmettelyä ja selviytymistä arjesta. Tämän päähenkilökin ymmärtää lopuksi.

Jostakin syystä luulin kirjaa uudemmaksi mitä se on. Kuvittelin Supernaiivin olevan jostakin 2000-luvun alkupuoliskolta, mutta Loe onkin kirjoittanut sen jo 1996. Ilahduin kirjan ajanjaksosta. Alanis Morissettestä ja niistä Kinder-munan krääsistä, joita olen lapsena keräillyt. Nostalgiaa, nostalgiaa. Ja faksi! Faksaileekohan kukaan enää?

Katja Kallio - Elokuvamuisti

''Lähes kaikki mikä näyttää mustavalkoisessa elokuvassa elegantilta on tosielämässä ällöttävää. Krapula, vuoteessa tupakoiminen, soopeliturkikset, sarkasmi elämäntapana.''

Katja Kallion Elokuvamuisti on todellisen elokuvafanin, sanoisin leffafriikin, (käytän termiä kaikella rakkaudella) ison Rakkauden vuodatusta elokuvasta. Kallio muistelee kolumneissa elämänsä elokuvia, elokuvan katselun kummallisuuksia ja sitä miten ne vaikuttavat ihmisen elämään.

Ennakkokäsitykset, mielentila, ikä ym olosuhteet saattavat saada huonommastakin elokuvasta hyvän ja sille saattaa muovautua tärkeä paikka elämän filmografiaan. Lempielokuvateatterin remontin jälkeen elokuvakokemus ei enää ole hohdokas, eikä dvd:ltä katsominen sama kuin tv:stä. Elokuva voi olla lohdutus, joka sanoo kaiken olevan hyvin. Niihin voi muodostua klonkkumainenkin suhde. Haluat kääntää selkäsi, piilottaa uuden aarteesi ja kuiskia itseksesi: ''My precious.'' Ja vaikka Woody Allenia rakastaisikin, ei välttämättä haluaisi olla haukkana Woodyn parvekkeella.

Lost in Translationissa Kalliota jää kalvamaan, kun katsojan ei anneta kuulla mitä Bill Murray kuiskaa Scarlett Johanssonin korvaan. En pidä elokuvaa niin ihmeellisenä mitä Kallio, mutta jokainen koskaan elokuvasta liikuttunut ymmärtää kuohunnan. Kun elokuvasta tulee jotakin suurempaa kuin elokuva, sen haluaa tuntea ja tietää läpikohtaisin, se menee luihin ja sisimmän syövereihin. Vaikka sanojen jälkiseuraamukset näytetään, haluat tietää mitkä ne sanat ovat.

Vaikken kaikkia Kallion mainitsemia elokuvia ole nähnyt, en tylsistynyt Kallion kuvatessa niitä. Kolumnit ovat sopivan mittaisia, hauskoja ja innostunut teksti tartuttaa tunnetta lukijaankin. Sitä alkaa miettiä omia suosikkielokuvia, guilty pleasureita ja leffan katsomistapoja. Tekee mieli kaivaa hyllystä hyvä elokuva, vierailla vanhan ystävän luona. Ja haluaisinpa kirjan innoittamana katsoa millainen pätkä se Kohtalokas syrjähyppy, joka Kallion mukaan on aliarvostettu, olikaan.

Olisin lukenut lisääkin kirjailijan ajatuksia aiheesta ja aivan varmasti niitä riittäisi. Elokuvien joukossa Kallio puhuu myös Angels in Americasta, Sopranosista ja Kauniiden ja rohkeiden Brookesta. En innostunut näistä aiheista niin paljon. Ei niinkään tekstien laadun vuoksi, vaan siksi että odotin kannen perusteella lukevani ajatuksia ja hullua lumoutumista elokuvista, en tv-sarjoista.