Viihdekirjailija Paul Sheldon menee nurin autonsa kanssa Coloradon talvisella syrjäseudulla. Hänet ottaa kotiinsa entinen sairaanhoitaja Annie Wilkes. Annie lääkitsee Paulin kipeää kehoa, mutta on alusta alkaen ilmiselvää, että nainen on järjiltään. Paul on psykopaattisen ja ailahtelevan naisen lempikirjailija. Valitettavasti Paul on tappanut Annien lempihahmo Miseryn ja nyt on uudelleenkirjoituksen paikka. Paul yrittää parhaansa mukaan tempautua vihaamansa Misery-kirjasarjan maailmaan ja pitää äkkipikaisen Annien tyytyväisenä.
Piina on jännitysnäytelmä, joka osoittaa jälleen Stephen Kingin huimat tarinankertojan taidot. Paulissa on paljon samaa Kingin kanssa, näin hän on kertonut mm. Kirjoittamisessa. Paul kirjoittaa naisille suunnattuja historiallisia romantiikkakirjoja, jotka nekin luokitellaan Kingin teosten tavoin roskakirjallisuudeksi. Kirjoittamisvimman tuikahtaessa Paul toteaakin olevansa pirunmoinen tarinankertoja ja loistava saamaan lukijat koukkuunsa, vaikkei kriitikkojen rakastamaa tekstiä tuottaisikaan (Tarkkaa siteerausta ei ole, mutta tämä oli pointti). Juuri näin voisi itse Kinginkin kuvitella sanovan omasta kirjoittamisestaan, keskisormen nostoa kriitikoille. Kuten Paul Piinassa, myös King on sanonut kirjoittavansa romaaninsa aina vailla suunnitelmia loppuratkaisusta, antaen tarinan johdattaa ikään kuin itse itsensä loppuun.
Annie on kunnon kingmäinen prototyyppi pahis, joka onnistuu ennen kaikkea karmaisemaan ja ällöttämään ( voi hiiriparka!). Kaiken kamaluuden paljastumisen jälkeen hän alkaa säälittämäänkin lukijaa. Annie on hahmo, joka on veistelty hyvin todellisen tuntuiseksi. Toisinaan naisen omanlainen, raivostuttava logiikka saa ärähtämään ihan ääneen turhautumisesta.
Kirjoitettaessa Miseryn paluuta tarina saa syvempää otetta Paulin ensin kauhistuessa Annien polttaessa uusimman romaanin käsikirjoituksen (jonka Paul uskoo olevan mestariteos) ja sitten tympääntyessä tämän pakottaessa hänet jo kerran eliminoidun Miseryn äärelle. Yllättäen inspiraatio ja luovuus nostavat päätään. Paul alkaakin viihtyä tuotoksensa parissa, vaikka onkin psykopaatin vangitsemana syrjäseudulla vailla pakomahdollisuuksia. Tarinan ote tempaisee Sheldonin mukaansa yllättäen ja hetkeksi hän sopeutuu vankilaansa, haluten itsekin saattaa romaaninsa hyvään päätökseen.
Piina on jännitysnäytelmä siepatusta kirjailijasta, mutta yhtä lailla se kertoo luovuudesta. Siitä, miten luovuus voi puhjeta kukkaan yllättävistä tai aivan pienistäkin paikoista ja siitä, miten hyvä tarina voi ottaa niin lukijan kuin kirjoittajansakin tiukkaan otteeseen.
