maanantai 14. maaliskuuta 2016

Jouni Hokkanen - Pohjois-Korea - Siperiasta Itään




Jouni Hokkanen on teologian maisteri ja median monihöylä joka on yli viidentoista vuoden ajan seurannut Pohjois-Koreaa tiiviisti ja vieraillut maan pääkaupungissa Pjongjangissa. Pohjois-Korea - Siperiasta itään tiivistää miehen tutkimustyön sekä omakohtaiset kokemukset. Kirja on sarkastinen matkaopas, joka tutustuttaa maan johtajakultin ja historian lisäksi matkaa suunnittelevaa (tai vain uteliasta) pääkaupungin ravintoloihin, hotelleihin ja nähtävyyksiin. Parhaista kohteista löytyy tiivistelmä kirjan keskeltä.

Matkailuvinkit ovat rajoittuneet Pjongjangiin, sillä turisteille ei maasta muuta näytetä kuin huonosti rakennettu kulissi, joka yrittää luoda illuusiota menestyksekkäästä ja rikkaasta valtiosta. Valtion rahat virtaavat kulissikaupungin ylläpitoon, armeijaan sekä johdon äveriäisiin luksustuotteisiin. Maaseudulla kansan arki on taantunut lähes keskiajalle. Tiet rakennetaan lapioin ja maataloustyöt hoituvat sirpillä. Elinkeino on niin taantunut, että varsinkin talvella nälänhätä on kova. Valtio kertoo olevansa työläisen paratiisi aliravittujen osuuden ollessa 32%. Ainakin 300 000 on karannut Kiinaan.

Kimchi on molempien Koreoiden kansallisherkku ja vallan
nannaa. Kirjan lopusta löytyy ohje. Koiranliha on vähemmän
houkutteleva kansalliskeittiön erikoisuus.


Valtio on kommunistinen ja totalitäärinen, mutta nurinkurisuudessaan aivan eri luokkaa kuin takavuosien mahtava Neuvostoliitto. Virallinen aate valtiossa on juche, jota Hokkanen luonnehtii ennemminkin uskonnoksi. Pohjois-Korean edesmennyt ikuinen johtaja Kim Il Sung on jumala jonka syntytarina itsessään on myytti. Aivopestyt korealaiset vaeltavat synnyinkodille siinä missä kristityt Beetlehemiin. Johtajan kuva on joka rakennuksessa ja kansalaiset pystyvät kuin käskystä uppoamaan hysteeriseen hurmositkuun johtajan mahtavuudesta liikuttuessaan.

Joukkotuhoaseiden hallussapito huhujen mukaan sukulaisiaankin tapattaneella, maailman nuorimmalla johtajalla Kim Jong Unilla tekee Pohjois-Koreasta vaarallisen. Ohjusteknologiaansa maa myy eteenpäin mm. Iranille ja Syyrialle ja koko homma rahoitetaan huumekaupalla. Arvioiden mukaan kolmannes Japanissa myytävästä amfetamiinista on peräisin Pohjois-Koreasta. Raportteja ja havaintoja maan huumekaupasta on tehty myös kauempana, mm. Saksassa ja Ruotsissa asti. 20 maata onkin karkoittanut pohjoiskorealaisia diplomaatteja, yleensä rikkeenä on ollut huumeiden salakuljettamisen yritys.

Piirretyt ovat lännessäkin väkivaltaisia, mutta
sentään politikoinnista vapaita. Aivopesu
on hyvä aloittaa aikaisin!


Kirjasta voisi poimia vaikka mitä länsimaalaiselle karmivaa. Yhteiskunta on absurdi niin kansan arjen tasolla kuin ylemmällä tasolla tarkasteltaessa johdon mielivaltaisuutta ja surullista piittaamattomuutta kansan hädästä. On uskomatonta miten yhteiskunta ja valtio voivat pysyä pystyssä talouden ollessa ilmiselvästi kuralla. Hokkanen ennustaa kuitenkin, ettei muutosta ole vielä lähivuosina luvassa. Pohjoisella Korealla ei ole kokemusta demokratiasta, joten sellaisen rakentaminen olisi vaikeaa. Etelä-Koreassa vallitsee enemmistön hiljainen mielipide, varsinkin nuoremmassa polvessa, joka ei kannata Koreoiden yhdistymistä kalliiden kustannusten tähden. Mahtinaapurit Venäjä ja Kiina hyötyvät maasta, joka on tuesta riippuvainen eikä taloudellisesti kehitä itsestään kilpalijaa. Kiminmaan 23 asukkaasta arviolta 19 miljoonaa uskoo juche-aatteeseen. Kansa uskoo rotunsa puhtauteen ja pitää eteläisiä naapureita likaisina kun sekoittavat vertaan ulkomaalaisiin. Parempi pysyä siis eristyksissä ja yrittää elää normaalia arkea. Länsimaalaisten on ydinaseilla uhkailun vuoksi mahdotonta puuttua maan sisäisiin asioihin.

Musta pörssi voi olla se mikä koituu viimeiseksi naulaksi arkkuun. Moni tekee elantonsa kielletyn tavaran kauppaamisella, kotietsinnöistä huolimatta. Pohjoiskorealaiset näkevät muun maailman menoa eteläkorealaisista tv-sarjoista, nuoret imitoivat länsimaalaistunutta tyyliä ja kuuntelevat eteläkorealaista musiikkia. 67% Kiinaan loikanneista myönsi pohjoisessa asuessaan salakuunnelleensa Etelä-Korean radiolähetyksiä. Propaganda Etelä-Korean kateudesta ja takapajuisuudesta tulee väkisinkin ilmi valheeksi lännen salamatkustaessa maahan usb-tikkujen ja elintarvikkeiden muodossa.

Kirja on leppoisaa luettavaa. Hokkanen kirjoittaa aiheen vaatimalla sarkastisuudella, Kiminmaasta ei voi kirjoittaa kovin vakavasti. Maa, jossa elintarvikkeiden saanti on kiinni siitä miten paljon ulostetta lapioit. Maa, jossa johtaja on jo 7-vuotiaana ohjannut elokuvien kuvaamista. Maa, jossa matkaoppaat puolustavat maansa mahtavaa aatetta samalla kerjäten ulkomaalaisia kirjoja ja tupakkaa. Propaganda on surullisen naurettavaa. Kärsivä kansa on pelkästään surullista.

Matkakuume Pohjois-Koreaan ei noussut, mutta tuskin se on Hokkasella ollut tarkoituksena. Nautin  katsauksesta maan tapoihin ja kulttuuriin sekä lukuisiin mielettömyyksiin ja suosittelen kirjaa ehdottomasti maasta ja diktatuureista kiinnostuneille. Mitähän muuten mahtaisi tapahtua, jos turismi maahan lisääntyisi? Se toisi kenties enemmän medianäkyvyyttä ja rahaa diktaattorin taskuun. En haluaisi tukea jälkimmäistä enkä usko, että ensimmäisellä olisi vaikutusta olojen paranemiseen, sillä länsimaalaisille vaikuttajille valtio on kuin tikittävä pommi, jolle ei oikein voida tehdä mitään. Muutosten tulisi lähteä valtion sisältä ja kuten ylempänä kirjoitin, media ja musta pörssi saattavat aloittaa hitaan muutoksen kansan riveissä.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti