David Guterson - Lumi peittää setripuut

''Ishmael keskittyi kirjoittamaan kaikella tarmollaan ja niin tehdessään hän tajusi, että maailmankaikkeuden jokaista kolkkaa hallitsi sattuma-lukuun ottamatta ihmissydämen tutkimattomia sopukoita.''

Kalastaja Carl Heine löydetään San Piedron saarella omista verkoistaan kuolleena. Ruumiinavauksessa löytyneet ruhjeet tulkitaan onnettomuuden sijasta viitteiksi henkirikoksesta ja puheet vanhoista maakaunoista tuovat epäillyn pallille japanilaissyntyisen Kabuo Miyamoton. Alkaa kolmepäiväinen oikeustaisto, jonka näyttämönä toimii ulkona riehuva lumimyrsky.

 Tarinasta aukeaa päähenkilöiden takaumien kautta toisen  maailmansodan jättämä jälki saarelaisiin. Isku Pearl Harboriin ja sota kolhi Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä asuneita japanilaissiirtolaisia. Ennakkoluuloja ja vihaa kumpuaa niin naapurien kuin valtionkin taholta. Japanilaissyntyisille annettiin sodan aikana mm. rahannosto- ja lauttamatkustuskiellot ja karkoitus lyhyellä varoitusajalla.  

Paikallisen lehden päätoimittaja Ishmael Chambers ja syytetyn vaimo Hatsue olivat nuorina neljä vuotta salarakastavaisia. Jo valmiiksi vaikea suhde kariutui sodan lietsoessa yhä lisää vihaa amerikkalaisten ja japanilaissyntyisten välille. Ishmael menettää sodassa radistina toimiessaan kätensä ja sodasta palatessaan yhä rakastaa naimisiin mennyttä Hatsueta.

Toinen takaumissa vahvasti esiin nouseva tapahtuma on Heinen ja Miyamoton sukujen kiistat Carl Heine vanhemman myymistä eekkereistä. Tässä käänteessä ärsytti Etta Heine, joka miehensä kuoltua purki kaupat ja piti ahkeraa ja kilttiä japanilaisperhettä jostakin ihan ymmärtämättömistä syistä kieroilevina kettuina. Ilman yhtä ennakkoluuloista justiinaa perheiden välille tuskin olisi alunperinkään  kehkeytynyt ongelmia.

Kirjassa käsitellään paljon ennakkoluuloja ja vihaa sekä ymmärryksen puutetta kulttuurien välillä. Amerikkalaisten silmissä japanilaissiirtolaiset ovat salaperäisiä kun eivät puhumattomuudessaan anna viitteitä mielenliikkeistään, kun taas japanilaiset näkevät hillityn ulkoisen olemuksen osoittavan itsehillintää ja kohteliaisuutta. Juuri kun  Kabuokin yritti saada isänsä menettämiä maita takaisin itselleen; kärsivällisesti ja peläten liiallisen innostuksen vaikeuttavan kauppojen tekoa, vaikka mansikkapellot olivatkin sydämen asia ja unelma paremmasta elämästä perheelle. Japanilaiset kuvaillaan kirjassa pitkälti siten miten suomalaiset. Ilmeettöminä ja hiljaisina ahertajina. Toisaalta, kalastajien ammattiluonnetta kuvataan pitkälti samalla lailla. Saarelaisten välillä, kuten ihmisten välillä yleensäkin, on usein enemmän samaa kuin eroavaisuuksia.

Vieraspelko kytee joissain ihmisissä jo ennen sotaa. Etta Heinen lisäksi esim. Hatsuen äidissä Fujikassa, joka opettaa tyttärelleen amerikkalaisten miesten olevan himokkaita ja kunniattomia, kelvottomia aviomiehiksi. Toisiin ennakkoluulot syöpyvät kuin hiipien ja osapuolet eivät itsekään tiedä mitä ovat toisilleen. Sodassa molemmat Yhdysvaltoja puolustaneet Carl ja Kabuokin ovat hivuttautuneet lapsuudenystävistä harmaalle alueelle, ovatko he ystäviä vai vihollisia?

Jokainen hahmo ikään kuin uppoaa oikeudenkäynnissä esiin nousevista seikoista muistelemaan sotaa edeltäviä, sen aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia. Sota on todellakin ollut käännekohta kaikkien elämässä. Hatsuen ja Ishmaelin ensirakkautta käsitellään paljon. Ishmaelille se on The rakkaus, josta ei pääse yli eikä ympäri. Muihin merkittäviin rakkaussuhteisiin mies ei edes halua ryhtyä, vaan naissuhteet jäävät pinnallisiksi.  Hatsue tuntee nuorena ehkä enemmän vanhempiensa asettamat paineet, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään yli suhteesta ja tuntuu olevan onnellinen Kabuon ja lastensa kanssa. Jää kuitenkin kutkuttamaan sama ajatus mitä Ishmaelillakin läpi kirjan: Miten heille olisi käynyt ilman sotaa? En osannut Hatsuen hahmosta tulkita miten vaikea prosessi tälle oli unohtaa Ishmael.

Guterson osaa upeasti viedä lukijan saaren luontoon. Kyltymätön lumimyrsky, humiseva tuuli ja puolen metrin jääpuikot roikkumassa talojen katoilta. Valamiehet hytisemässä hotellihuoneissaan, vanhus Gudmunsson ja jäätynyt vessanpöntön vesi. Kesällä mansikoilta tuoksuva ilma, meren rannan simpukat ja setrimetsät. Pisin kirjaa setriä pukkaakin sieltä täältä; huonekalut, talot ja sytykkeet ovat setristä. Niin kuin myös salarakastavaisten piilopaikka.

.Pidin kirjan rakenteesta. Siitä, että kirja alkaa dekkarivetoisesti oikeudenkäynnistä, ruumiinavauksesta ja todisteiden läpikäymisestä ja pitää ratkaisun salassa viimeisille sivuille saakka. Kuka murhasi Carl Heinen? Kirjassa on myös roimasti romantiikkaa Hatsuen ja Ishmaelin ensilemmen kautta. Tässä aukeaa myös uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan ja sotaan ylipäätään. Päällimäisenä jäi mietiyttämään sodan aiheuttaman vihan ja syrjinnän järjettömyys ja se, miten helposti ihminen voi lipsua, melkein huomaamattaankin, ennakkoluuloihin ja vihaan.

Jean-Dominique Bauby - Perhonen lasikuvussa

''Minä loittonen. Hitaasti mutta varmasti. Kuin merimies joka näkee rannan katoavan, tunnen menneisyyteni hämärtyvän. Entinen elämä leimuaa vielä sisälläni, mutta muuttuu vähitellen muistojen tuhkaksi.''

Tämä on jo lähtökohdiltaan mielenkiintoinen tarina. Millaista on elämä kun ei kykene liikkumaan eikä kunnolla oikein kommunikoimaankaan?

Perhonen Lasikuvussa kertoo ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn rajusta elämän muutoksesta: 42-vuotias Ranskan Ellen päätoimittaja halvaantuu ja vajoaa koomaan. Viikkoja myöhemmin herätessään Bauby huomaa joutuneensa oman kehonsa vangiksi, harvinaiseen locked-in-syndrooman tilaan. Bauby ei pysty muodostamaan sanoja ja on täysin halvaantunut, lukuunottamatta vasenta silmää. Oikea silmä paikattuna, kuola valuen suupielestä ja keho kokonaisvaltaisesti jäykistyneenä Bauby tuntee olevansa kuin sukelluspuvussa tai perhonen lasikuvussa. Lapsiensa silmissä hän pelkää olevansa zombie.

Puheterapeutin keksimän kommunikointikoodin (jossa kirjaimet ovat järjestyksessä sen mukaan miten usein ne esiintyvät ranskankielessä) kautta Bauby kertoo toimittajalle tarinaansa, vasenta silmäluomea räpäyttämällä. Kirjoitusprosessi vei aikaa kymmenen kuukautta ja vaati suunnilleen kaksisataatuhatta silmänräpäytystä.

Mielikuvituksen siivin Bauby matkaa lukioaikoihin, lomamatkalle, menestyksekkään uransa alkuun ja kuvittelee lempinimiä hoitajilleen ja matkan Thaimaahan. Kirja on sekoitelma muistelmia ja Baubyn elämää halvaantuneena; turhautumista kommunikaation vaikeuden kanssa, suru siitä ettei pysty halaamaan omia lapsiaan. Surullista oli sekin miten mies kokee oman huumorintajunsa laimenneen verkkaan kommunikaatiotavan vuoksi omien lähimmäistensä silmissä.

''Sukelluspuku muuttuu vähemmän ahdistavaksi ja mieli voi liitää kuin perhonen. On niin paljon mitä tehdä. Voin lähteä lentämään avaruudessa tai ajassa, matkata Tulimaahan tai kuningas Midaksen hoviin.''

 Kirjasta tuli vahvasti ajatus siitä, miten paljon ihmisen elämä on muistoissa ja kuvitelmissa; keho on vain sielun kuoret. Kaiken ydin on siinä miten elämän päänsä sisällä kokee, vaikka keho toimiikin välineenä tehdä upeita muistoja ja kokea nautintoja.

Surullisinta kirjassa oli se miten Bauby kuvaa sairaala-arjen yksitoikkoisuutta. Osa hoitajista on kovakouraisia, osa suhtautuu välinpitämättömästi, sulkee television kesken matsin katselun tai vaihtoehtoisesti unohtaa television päälle yöksi. Hoitajat kun eivät käytä kommunikointikoodia. Eräs potilas soittaa samaa kasettia taukoamatta. Kirjan viimeisistä lauseista tulee kuva, että Bauby on tullut sinuiksi kohtalonsa kanssa ja lakkaa etsimästä ''maailmankaikkeuden avainta, joka avaisi sukelluspuvun''.

Bauby kuoli keuhkokuumeeseen 1997. Kaksi vuotta halvaantumisen jälkeen ja vain kolme päivää kirjan Ranskan julkaisun jälkeen. Kirjasta on tehty myös elokuvasovitus vuodelta 2007.

Anna-Leena Härkönen - Takana puhumisen taito

                                              

''Mies. Jos olet unohtanut vaimon syntymäpäivät, minulla on sinulle ainoastaan yksi ohje: konttaa. Kutista itsesi pesusienen kokoiseksi ja selitä niin paljon kuin sylki suuhun tuo. Jos saat luontevasti itkettyä hiukan, se edistää asiaasi. Mutta älä volise niin, että lima lentää, se saattaa ärsyttää vaimoa ja saa sinut näyttämään ääliöltä. Pari kolme kyyneltä on hyvä. Tai edes silmien hienoinen kiilto.  Käytä myös lahjontaa. Ja kun olet unohtanut ostaa lahjan etukäteen, on kyse nimenomaan lahjonnasta. Hanki lahjakortti tavarataloon tai kauneushoitolaan. Sen täytyy olla vähintään sadan euron arvoinen. Jos olet köyhä, tarjoudu hieromaan vaimoa ainakin tunti äläkä huokaa kertaakaan sen tunnin aikana. Vakuuttele rakkauttasi. Sitä ei voi koskaan tehdä liikaa. Äläkä unohda syntymäpäivää toista kertaa. Nainen. Jos olet unohtanut miehen syntymäpäivän (naiset eivät yleensä unohda), syytä kuukautisia. Jos niitä ei enää ole, syytä vaihdevuosia. Jos nekin ovat ohi, syytä vanhuutta.''

Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito sisältää kirjailijan pakinatyylisiä tekstejä mm. vaihdevuosista, avioerosta ja hymiöiden käytöstä. Teos on julkaistu kirjan ja ruusun päivänä 2014 Kirjakauppaliiton kustantamana ja se on 2014 ollut kirjakaupoissa saatavana kolmen päivän ajan.

Kirja sisältää kolmekymmentäkolme muutaman sivun pituista tekstiä. Lukeminen on mukavan kevyttä ja olin Härkösen kanssa samaa mieltä monista arjen ärsyttävyyksistä, kuten jonottamisesta ja facebookkiin ruokakuvien laittamisesta, aina isompiin aiheisiin kuten avioeroon, sukupuolten eroihin ja kostamiseen. Kirja on vuodatusta ja ajoittain eniten-vituttaa-kaikki-tyyppistä, mutta Härkönen purnaa asioista suoraan sen mitä ajattelee käyttäen esimerkkeinä omia ja tuttujensa kokemuksia. Pilke silmäkulmassa ja hyvinkin samaistuttavasti. 

Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

Sinuhe Egyptiläinen- Viisitoista kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n.1390-1335 e.Kr. kertoo orpopojan nousuista ja laskuista, menetyksistä ja matkoista maailmalla. Ennen kaikkea se kertoo yksinäisen miehen mietteistä yhteiskunnan ja elämän laeista. 786 sivun kirjassa käydään läpi yhden ihmisen kirjava elämä, kaislaveneestä kuparilippaaseen. Sinuhe käyttää elämässä saamansa kortit hyvin, päätyy faaraon lääkäriksi asti, mutta  loppupeleissä sydämeen tulee vain enemmän painolastia faraoiden salaisuuksista ja hän menettää elämässä enemmän kuin saa. 

Waltari kuvaa Egyptin mystistä  maailmaa uskomattoman hienosti. Aluksi luulin kirjan ja hahmojen olevan pelkkää mielikuvituksen tuotetta, mutta kun Nefertiten kuuluisa hahmo astui kuvioihin, tajusin kirjassa olevan todellisiakin historian hahmoja ja tapahtumia 18.dynastiasta. Waltari on siis tehnyt paljon taustatutkimusta! Muinainen Egypti saattaa tuntua päällisin puolin erilaiselta nykyisyyteen verrattuna ja yhteiskunnan rakenteet ja lait muuttuvat jokseenkin ajansaatossa, mutta ihminen ja elämän lait eivät muutu vuosituhansien saatossa. Kirjassa toistuva ''Näin on ollut ja näin on aina oleva'' on jäävä mieleeni.

Kirja on julkaistu 1945, toisen maailmansodan jälkeen ja se näkyy kirjassa aatteiden mittelönä. Esimerkiksi kun farao Ekhnaton rakentaa uuden Taivaankorkeuksien kaupungin ja pistää uskonasiat ja sitä kautta koko yhteiskunnan uusiksi. Faraon uusien oppien mukaan mm. kaikki ovat tasa-arvoisia. Rakenteiden muuttaminen ei miellytä varsinkaan papistoa ja kaupungista tuleekin varsin äkkiä autioitunut.

''Jos tulisikin aika, jolloin enää ei ole rikkaita eikä köyhiä, niin aina on olemassa viisaita ja tyhmiä, ovelia ja yksinkertaisia. Näin on ollut ja näin on aina oleva. Väkevä panee jalkansa heikon niskalle ja ovela vie tyhmän kukkaron ja panee yksinkertaisen tekemään työtä puolestaan, sillä ihminen on petollinen eläin ja hänen hyvyytensäkin on puolinainen, niin että vasta mies, joka makaa pitkällään eikä enää nouse, on kokonaan hyvä.''

Lääkärinä toimiessaan Sinuhe oppii faraoiden olevan jumalallisesta valta-asemastaan huolimatta samanlaisia ihmisiä siinä missä köyhälistökin, syntyvän itkevinä alasti ja kärsivän hammas- ja vatsakivuista kuten muutkin. Mutta tasa-arvon toteutuminen yhteiskunnassa vain yksinkertaisesti on sula mahdottomuus. Mitä vanhemmaksi Sinuhe kirjan edetessä varttuu, sitä katkerammaksi tämä tulee maailman kohtuuttomasta epäoikeudenmukaisuudesta. Ja yrittäessään muuttaa tilannetta, hän joutuu kärsimään. 

Hahmoista pidin eniten Kaptahista. Aluksi viiniin mieltynyt hahmo vaikuttaa kömpelöltä hölmöltä. Nauroin ja pelkäsin tämän puolesta lukiessani Väärän kuninkaan päivä-kirjaa. Tarinan edetessä hahmo kasvaa ja oppii viisaaksi mieheksi, joka antaa isännälleen Sinuhelle kultaisia elämänohjeita. Miesten ystävyydessä on muutenkin jotakin liikuttavaa.

Nefernefernefer puolestaan sai vain raivostumaan. Mutta vielä enemmän itse Sinuhe näissä juonenkäänteissä. Femme fatale houkuttelee sokeasti yksipuoliseen rakkauteen huumaantuneen Sinuhen menettämään oman omaisuutensa lisäksi ottovanhempansa. Mikä kieroileva naikkonen! Mitä nuoruuden typeryyttä!

Kirjassa tapahtuu paljon ja mielenkiintoisinta antia ovat Sinuhen nuoruuden matkat Syyriassa, Babyloniassa ja Kreetalla ensimmäisessä osassa. Tässä oli enemmän muita maita mitä osasin odottaa, oma käsitys ennen kirjan avaamista oli, että kirja sijoittuisi pelkästään Egyptiin. Mehukkaita juonenkäänteitä tuli loppupuoliskolla, mutta sotimiset aavikolla puuduttivat. Sinuhen ystävästä Horemhebistäkin kasvaa lopulta vallanhimoinen sotilas, joka saa Sinuhen tukaliin tilanteisiin.

 Pidin tästä, mutta kirjan maailmankuva ja teemat ovat aika raskaita kun alkaa ajattelemaan. Maailma ja ihminen on julma ja epäoikeudenmukainen ja siitä ei tulla pääsemään mihinkään. Aloitin kirjan lukemisen jo marraskuussa ja osa muistiinpanoista on hävinnyt teille tuntemattomille. Osa kirjaan liittyvistä havainnoista ja sivumerkinnöistä on päässyt unohtumaan, mikä harmittaa vietävästi. Hyvästi post it-laput, siis. Taitaa olla aika hankkia vihko näitä kirja-ajatuksia varten.

Flashback 2015 - Vuoden viistoista valiot

Joulukuu on pian ohi ja sen myötä koko hela vuosi. Aloitin bloggaamisen keväällä ja olen kyllä pitänyt uudesta harrastuksesta! (Vaikka postaustahti on vaihdellut.) Viimeisin kuukausi on mennyt lähinnä ollessa ja sohvalla löllöilessä, yrittäen selvitä arjesta ja juhlasta. Eräs kotimainen tiiliskivi on loppusuoralla ja siitä pyrin päivittelemään tammikuun alkupuolella. Uutuuksiin en tänä vuonna ole tarttunut, jonotuslista on kirjastossa ylipitkä ja uutuuksien omaksi hankinta ei sovi opiskelijan kukkarolle.

Nyt ajattelin vetää naamaan viimeiset Pandan konvehdit ja muistella viime vuoden parhaita lukukokemuksia. Let's get down to business.



Brett Easton Ellis - Amerikan psyko

Amerikan Psykon olin vuosia sitten jo kertaalleen aloittanut ja puolivälin tienoilla jättänyt kesken. Olen elokuvasovituksen suuri fani, joten lokakuussa halusin antaa kirjalle uuden tilaisuuden. Ja yllättäen pidinkin tästä erittäin paljon. Kirja on aivan erityylinen kuin mikään aiemmin lukemani. Tarinassa kuvataan Patrick Batemanin elämää, joka on sekoitus pörssijupin mahtailua ja leveää elämäntyyliä sekoittuneena sairaihin sarjamurhaajafantasioihin. Seksi- ja väkivaltakohtaukset yltyvät ajoittain kuvottaviksi, joten en lähtisi suosittelemaan herkemmille lukijoille.Välillä Bateman innostuu leikkimään kriitikkoa ja antaa sivutolkulla arviointeja suosikkiartistiensa albumeista. Kirja on satiiria 80-luvusta ja mielestäni myös siitä miten kuluttaminen ja kaiken viihteellistäminen turruttaa ihmistä.






F.Scott Fitzgerald - Kultahattu

Carey Mulligan on uudemman elokuvasovituksen Daisy

Kultahattu kertoo traagisen rakkaustarinan parista, joka ei nuoruusvuosina saanut toisiaan, mutta myöhemmin päätyy vuosien päästä asumaan saman lahden ympärille. Jay Gatsby on äkkirikastunut  maineikkaita juhlia järjestävä  mystinen mies, jonka nuoruuden rakkaus Daisy on hylännyt tämän vielä ollessa köyhä poika. Daisy on jo päätynyt naimisiin, mutta Gatsby ei ole pystynyt vuosien saatossa unohtamaan elämänsä rakkautta ja toivoisikin rikkauksien tuovan vanhan rakkauden takaisin luokseen. Tässä tarinassa vetoavat ajankuva, svengaava 20-luku ja teemat. Kaipuu menetettyyn aikaan ja tunteeseen. Aikaa ei voi viedä taaksepäin, vaikka miten kovasti ihminen haluaisi ja yrittäisi. Vain muisto jää.

''Niin me kamppailemme, vastavirtaan kuin veneet jotka alituisesti ajautuvat takaisin menneisyyteen.''


Alex Haley- Juuret

Juuret on eeppinen kertomus yhden orjasuvun alistamisesta ja alistumisesta kahden vuosisadan ajalta. Haley on omistanut kirjan Yhdysvaltojen 200-vuotissyntymäpäivälahjaksi ja lopussa toivoo kirjan lievittävän sitä surullista tosiasiaa, että historia tuppaa olemaan voittajien kirjoittamaa. Kirjaa ja siitä tehtyä minisarjaa pidetäänkin Amerikassa todella historian käsitystä ja asenteita muuttaneina. 

Tarina alkaa 1700-luvulla Gambiasta kaapatusta Kunta Kintestä ja päätyy kirjan kirjoittaneeseen journalisti Alex Haleyyn, joka alkoi tehdä sukututkimusta omista juuristaan suvussa säilyneiden suullisten kertomusten perusteella.  Pulitzerin napannut teos on saanut kritiikkiä siitä onko se todella täysin todenperäinen. Haley on sanonut teoksen olevan factionia, eli fiktion ja tunnettujen faktojen sekoitusta. En itse välitä siitä mihin kategoriaan kirjan laittaa, sillä se on aivan uskomaton, riipaiseva ja koskettava kertomus. Se kuvaa rankkojen ihmiskohtaloiden kautta sitä mitä orjuuttaminen on todella ollut.

Stephen King - Liseyn tarina

Tästä kirjasta koko bloggaaminen alkoi. Lumokuu vei mennessään ja se toimi myös inspiraationa blogin nimelle. Toinen tänä vuonna kolahtaneista kuninkaan teoksista oli Kuvun alla, mutta pohdinnan jälkeen päädyin kuitenkin tähän pehmeämpään tarinaan. Liseyn tarina kertoo Lisey ja Scott Landonista. Scott on jo menehtynyt suosittu kirjailija, joka on jättänyt vaimonsa hämmennyksiin pitkän avioliiton jälkeen. Scott on jättänyt jälkeensä lumpi-jahdin ja mystisen Lumokuun, joka on tämän insipiraation, mutta myös kipeiden muistojen ja painajaisten paikka. Kirjassa Lisey yrittää selvittää mitä Scott haluaa hänelle itsestään kertoa, hyppien kahden maailman lisäksi myöskin pitkän avioliiton muistoissa. Masentunut sisko Amanda ja psykopaattifani, joka on vainunut kirjailijan viimeisen käsikirjoituksen, vaikeuttavat kuvioita. Kirja on ihanan pehmeä kertomus eräästä avioliitosta, sen huipuista ja laskuista. Siitä miten ihminen ei katoa, vaikka kuolee.

Yann Martell - Piin elämä

Piin elämä kertoo intialaisesta Piistä ja bengalintiikeri Richard Parkerista, jotka kuukausien ajan jakavat pelastusveneen keskellä valtamerta rahtilaivan uppoamisen seurauksena. Kirja on faabelimainen, todellista tarinan kerrontaa. Vaikka sivukaupalla tapahtumapaikka on rajattu mereen ja pieneen veneeseen, en tylsistynyt. Martell osaa tehdä merestä maagisen, kiehtovan paikan ja Piin selviytymiskamppailusta samaistuttavan. Lopetus löi aivan ällikällä siitäkin huolimatta että osasin odottaa vielä jotakin ''selvitystä''. Vaikken pidä itseäni uskonnollisena ihmisenä, kirja sai itkemään. Kirja ei ole minkäänlaista ''jeesustelua'', pikemminkin pohdintaa uskonnoista ja uskossa olemisesta.