Markus Zusak - Kirjavaras

''Oli ollut hieno päivä, ja Natsi-Saksa oli ihmeen ihana paikka.''

Erikoinen, erikoinen, erikoinen. Ensimmäisten sivujen aikana tuskastuin, sillä tarinankertojamme Kuolema puhuu varsin värikkäästi elämän väreistä ja kaikesta diipistä. Olin kärryissä vailla rattaita enkä saanut mistään tukevaa otetta. Mietin tämän olevan niitä kirjoja, jotka jäävät heti alkumetreillä kesken.

Kertojan lisäksi itse teksti eroaa totutusta romaanirakenteesta.

Zusak käyttää paljon lihavoituja tiivistelmiä, jotka listaavat asioita ja painottavat tuntemuksia, tapahtumien ja ihmisten taustoja ja historiaa, yksityiskohtia. Näitä lukiessa tuntuu kuin zoomaisi kameralla kuvaa lähemmäksi, näkisi hieman pidemmälle ja tarkemmin.

Se, että kertoja on Kuolema unohtuu lukiessa äkkiä ja jatkuvasti, kun itse tarina pääsee vauhtiin. Harhauduin kaikkitietävän kertojan illuusioon ja unohdin sen, että tarinalla on kertoja. Vai onko K(k)uolema kaikkitietävä..?

Välillä Kuolema hidastaa tahtia jättäen syviä pohdintoja, päiväkirjamerkintöjäkin, muistuttaen itsestään. Kuolema kertoo vihaavansa ihmisten mielikuvaa huppupäisestä noutajasta ja siitä, että nauttisi työstään. Kuolema myös tekee juonipaljastuksia (mikä ei ihme kyllä haitannut itseäni yhtään). Tekstin rakennekaan ei totuttelun jälkeen haitannut, vaan virkistävästi kiteytti ja painotti asioita. Vuoroin luin tiivistelmiä tirskuen, vuoroin tippa linssissä. Koska kertoja on Kuolema, osaa arvata tarinan olevan surullinen.

Kuolema tapaa nuoren Liesel Memingerin ensimmäisen kerran junassa. Liesel on veljensä kanssa matkalla uusien ottovanhempiensa Hubermannien luokse. Pikkuveli nukkuu tiensä Kuoleman luo. Liesel varastaa ensimmäisen kirjansa tämän hautajaisissa, Haudankaivajan käsikirjan. Tyttö ei osaa vielä lukea, mutta harmonikan soittoa rakastava ottoisä papa aloittaa opettamisen. Kirjoihin Liesel pakenee painostavaa Natsi-Saksaa ja sodan edetessä alkaa lukea kirjoja myös muille. Erityisen ystävyyden Liesel muodostaa Hubermannien kellariin muuttavaan juutalaiseen Maxiin.

Tapahtumien raameina on toinen maailmansota, mutta kirja ei oikeastaan kerro siitä. Se kuvaa menettämistä, kuolemaa, kasvamista, elämän epäreiluutta, ystävyyttä, pakenemista. Haudanvakavuutta, uskomattoman kauniita sanoja, lapsen naiiviutta ja naurua tässä on kaikkia paljon. Liesel on kirjan alussa alle 10-vuotias ja kasvaa sodan ja kuoleman varjossa. Liesel selviytyy kamalasta. Ja vielä sen jälkeenkin. Tunteitani kirjan vaihtelevista tunnelmista vertaisin kökkösti liukuvärjäytymiseen. Ilosta suruun, surusta nauruun, naurusta takaisin suruun. Värit, tunteet, elämä. Vaihtuvat hivuttautuen sävystä toiseen.

Hitlerin kovassa raivovouhotuksessa sylkemät sanat muuttivat historiaa niin hirveällä tavalla kuin voi kuvitella. Sanoista Liesel löytää pakokeinonsa näitä sanoja vastaan. Sanat ovat uuvuttavia, kuten ihmisetkin. Kirjan lopussa Kuolema jää ihmettelemään miten ihmisistäkin löytyy ruma että kaunis puoli, joka jää kummittelemaan kertojaamme. Kirjassa on siis vahva kaksinaisuus. Ihmisen, sanojen ja kaiken ristiriitaisuus. Se kaikki on rumaa, kaunista, raskasta. On pahoja ihmisiä, joita maailma ei ansaitse, mutta on myös hyviä ihmisiä, joita se ei ansaitsisi.

Annan kirjasta ehkä vielä synkemmän kuvan mitä se todellisuudessa on. Katkerasti itkin, mutta sen sekaan mahtui myös mielikuvitusnyrkkeilymatseja Hitleriä vastaan, harmonikan soittoa, juoksijaidolin hullua fanittamista (ihan ihonmaalausta myöten), kenkien unohtamista rikospaikalle ja monen monta kirosanaa saksaksi.

David Guterson - Lumi peittää setripuut

''Ishmael keskittyi kirjoittamaan kaikella tarmollaan ja niin tehdessään hän tajusi, että maailmankaikkeuden jokaista kolkkaa hallitsi sattuma-lukuun ottamatta ihmissydämen tutkimattomia sopukoita.''

Kalastaja Carl Heine löydetään San Piedron saarella omista verkoistaan kuolleena. Ruumiinavauksessa löytyneet ruhjeet tulkitaan onnettomuuden sijasta viitteiksi henkirikoksesta ja puheet vanhoista maakaunoista tuovat epäillyn pallille japanilaissyntyisen Kabuo Miyamoton. Alkaa kolmepäiväinen oikeustaisto, jonka näyttämönä toimii ulkona riehuva lumimyrsky.

 Tarinasta aukeaa päähenkilöiden takaumien kautta toisen  maailmansodan jättämä jälki saarelaisiin. Isku Pearl Harboriin ja sota kolhi Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä asuneita japanilaissiirtolaisia. Ennakkoluuloja ja vihaa kumpuaa niin naapurien kuin valtionkin taholta. Japanilaissyntyisille annettiin sodan aikana mm. rahannosto- ja lauttamatkustuskiellot ja karkoitus lyhyellä varoitusajalla.  

Paikallisen lehden päätoimittaja Ishmael Chambers ja syytetyn vaimo Hatsue olivat nuorina neljä vuotta salarakastavaisia. Jo valmiiksi vaikea suhde kariutui sodan lietsoessa yhä lisää vihaa amerikkalaisten ja japanilaissyntyisten välille. Ishmael menettää sodassa radistina toimiessaan kätensä ja sodasta palatessaan yhä rakastaa naimisiin mennyttä Hatsueta.

Toinen takaumissa vahvasti esiin nouseva tapahtuma on Heinen ja Miyamoton sukujen kiistat Carl Heine vanhemman myymistä eekkereistä. Tässä käänteessä ärsytti Etta Heine, joka miehensä kuoltua purki kaupat ja piti ahkeraa ja kilttiä japanilaisperhettä jostakin ihan ymmärtämättömistä syistä kieroilevina kettuina. Ilman yhtä ennakkoluuloista justiinaa perheiden välille tuskin olisi alunperinkään  kehkeytynyt ongelmia.

Kirjassa käsitellään paljon ennakkoluuloja ja vihaa sekä ymmärryksen puutetta kulttuurien välillä. Amerikkalaisten silmissä japanilaissiirtolaiset ovat salaperäisiä kun eivät puhumattomuudessaan anna viitteitä mielenliikkeistään, kun taas japanilaiset näkevät hillityn ulkoisen olemuksen osoittavan itsehillintää ja kohteliaisuutta. Juuri kun  Kabuokin yritti saada isänsä menettämiä maita takaisin itselleen; kärsivällisesti ja peläten liiallisen innostuksen vaikeuttavan kauppojen tekoa, vaikka mansikkapellot olivatkin sydämen asia ja unelma paremmasta elämästä perheelle. Japanilaiset kuvaillaan kirjassa pitkälti siten miten suomalaiset. Ilmeettöminä ja hiljaisina ahertajina. Toisaalta, kalastajien ammattiluonnetta kuvataan pitkälti samalla lailla. Saarelaisten välillä, kuten ihmisten välillä yleensäkin, on usein enemmän samaa kuin eroavaisuuksia.

Vieraspelko kytee joissain ihmisissä jo ennen sotaa. Etta Heinen lisäksi esim. Hatsuen äidissä Fujikassa, joka opettaa tyttärelleen amerikkalaisten miesten olevan himokkaita ja kunniattomia, kelvottomia aviomiehiksi. Toisiin ennakkoluulot syöpyvät kuin hiipien ja osapuolet eivät itsekään tiedä mitä ovat toisilleen. Sodassa molemmat Yhdysvaltoja puolustaneet Carl ja Kabuokin ovat hivuttautuneet lapsuudenystävistä harmaalle alueelle, ovatko he ystäviä vai vihollisia?

Jokainen hahmo ikään kuin uppoaa oikeudenkäynnissä esiin nousevista seikoista muistelemaan sotaa edeltäviä, sen aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia. Sota on todellakin ollut käännekohta kaikkien elämässä. Hatsuen ja Ishmaelin ensirakkautta käsitellään paljon. Ishmaelille se on The rakkaus, josta ei pääse yli eikä ympäri. Muihin merkittäviin rakkaussuhteisiin mies ei edes halua ryhtyä, vaan naissuhteet jäävät pinnallisiksi.  Hatsue tuntee nuorena ehkä enemmän vanhempiensa asettamat paineet, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään yli suhteesta ja tuntuu olevan onnellinen Kabuon ja lastensa kanssa. Jää kuitenkin kutkuttamaan sama ajatus mitä Ishmaelillakin läpi kirjan: Miten heille olisi käynyt ilman sotaa? En osannut Hatsuen hahmosta tulkita miten vaikea prosessi tälle oli unohtaa Ishmael.

Guterson osaa upeasti viedä lukijan saaren luontoon. Kyltymätön lumimyrsky, humiseva tuuli ja puolen metrin jääpuikot roikkumassa talojen katoilta. Valamiehet hytisemässä hotellihuoneissaan, vanhus Gudmunsson ja jäätynyt vessanpöntön vesi. Kesällä mansikoilta tuoksuva ilma, meren rannan simpukat ja setrimetsät. Pisin kirjaa setriä pukkaakin sieltä täältä; huonekalut, talot ja sytykkeet ovat setristä. Niin kuin myös salarakastavaisten piilopaikka.

.Pidin kirjan rakenteesta. Siitä, että kirja alkaa dekkarivetoisesti oikeudenkäynnistä, ruumiinavauksesta ja todisteiden läpikäymisestä ja pitää ratkaisun salassa viimeisille sivuille saakka. Kuka murhasi Carl Heinen? Kirjassa on myös roimasti romantiikkaa Hatsuen ja Ishmaelin ensilemmen kautta. Tässä aukeaa myös uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan ja sotaan ylipäätään. Päällimäisenä jäi mietiyttämään sodan aiheuttaman vihan ja syrjinnän järjettömyys ja se, miten helposti ihminen voi lipsua, melkein huomaamattaankin, ennakkoluuloihin ja vihaan.