Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maahanmuutto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. lokakuuta 2017

Umayya Abu-Hanna - Sinut



''Suomeksi pitää ensin astua omasta nahastaan pois, mennä vastakkaiselle puolelle, olla sinut itsensä kanssa - jotta voisi olla minut itsensä kanssa.''

 Sinut kuvaa Umayya Abu-Hannan muuttoa Suomeen 1980-luvulla, uuden kulttuurin ihmettelyä ja omaksumista, töitä koulussa ja politiikassa. Abu-Hanna pohtii identiteettiä ja sen muovautumista, sitä miten kulttuuri-identiteetti ei ole aina aivan yksiselitteistä. Nainen tietää mistä puhuu. Hän on kotoisin Palestiinasta suvusta, joka on taustaltaan kristitty mutta lähiperhe on ateistinen. Abu-Hanna on arabi, muttei muslimi ja kokee muuttuneensa suomalaiseksi. Tässä riittää selittelyä maailmassa joka haluaa lokeroida. Abu-Hanna tekee oivaltavia havaintoja myös naiseudesta. Kirja on täynnä asiaa ja teräviä huomautuksia, muttei kuitenkaan tunnu missään vaiheessa saarnaavalta.

Suomalaisia kiinnostaa aina kovin se mitä muut meistä ajattelevat. Huomaan itsessäni ainakin ilon hihkaisuja (Torille!) jos Suomi mainitaan jossakin ulkomaan mediassa. Siitä syystä on mielenkiintoista lukea varsinkin kirjan alkuosaa, jossa suomea osaamaton Abu-Hanna haparoi kielen opettelussa, ihmettelee lunta ja tuppisuista kulttuuriamme ulkopuolisen silmin. Politiikassa ja televisiossa vaikuttava nainen ehtii 27 vuodessa nähdä muutoksen maahanmuutossa ja ihmisten asenteissa. Paljon työtä on silti vielä. Päällimäisenä vääryytenä jäi mieleen se miten Abu-Hannan esimies lakaisi maton alle erään opiskelijan rasistisen viestin. Mielestäni kaikkien pitäisi tuomita rasismi, mutta erityisen väärin on jos auktoriteetit vähättelevät syrjintää.

Abu-Hanna muutti muutama vuosi sitten Amsterdamiin tyttärensä kokeman rasismin takia. Harmi, että Suomi menetti Abu-Hannan. Me tarvitsisimme ehkä enemmän kuin koskaan hänen havaintojaan kulttuurista ja suvaitsevuudesta.

Lisäsin lukulistalleni Abu-Hannan aikaisemman kirjan Nurinkurin, joka paneutuu Suomea edeltäviin lapsuusvuosiin Haifassa. Onko joku lukenut sitä?

Sinut, 2007


sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jonas Hassen Khemiri - Ajatussulttaani



Teinipoika Halim on Ruotsissa syntynyt toisen polven maahanmuuttaja, jonka arkea seurataan kirjassa puolen vuoden ajan. Isä Otman omistaa sekatavarakaupan ja veli yrittää kovasti luoda näyttelijän uraa. Isä on erittäinkin sopeutunut uuteen kotimaahan, eikä realistisena luonteena  haaveile paluusta Marokkoon, toisin kuin nuorimmainen poikansa.

Halimia kismittää isänsä ''sveduilu'', se miten puhetyyli vaihtuu ja pehmenee ruotsalaisille puhuessa. Isä on omaksunut ''maassa maan tavalla''-ajattelun. Kotikielen opetuksen lopettaminen kiukuttaa myös, tämän Halim lapsellisesti kokee oikeuttavan esimerkiksi vessojen sotkemiseen.

''Tänään olen kuitenkin filosofoinut että on vielä kolmannenkinlainen mutistyyppi joka on täysin vapaa ja jota svedut vihaavat eniten: vallankumousmutis, ajatussulttaani. Sellainen joka näkee kaikkien valheiden läpi ja jota ei ikinä pysty huijaamaan. Suunnilleen niin kuin al-Kindi joka purki kaikki koodit ja kirjoitti tuhansia julman loistavia kirjoja astronomiasta ja filosofiasta sekä myöskin musiikista ja matematiikasta. Viime lukukaudella olin enimmäkseen hölmö, mutta tästedes vannon että aion ruveta ajatussulttaaniksi.

Kirjassa ei ole siloteltu mitään. Halimin maailmankuva on mustavalkoinen kuin männävuosien televisio. Mutikset ovat joko varkaita, vallankumouksellisia tai kunnon poikia, joista tulee isona hammaslääkäreitä. Svedut ovat nynnyjä, tosin joukossa hekin vaarallisia. Juutalaiset vain juoksevat rahan perässä ja pillittelevät joukkomurhista (joita Halimin mukaan turhaan on paisuteltu). Herkkien tunteiden julkituominen on tietysti homoilua. Tytöt ovat ensin kivoja ja pettymyksen tuotettuaan huoria.

Halimin ajattelutapa on samanaikaisesti raivostuttava ja huvittava. Jos hahmo olisi joku muu kuin ysiluokkalainen poika, joka filosofisten pohdintojen lomassa valittelee kouluruoasta ja pelkää jäävänsä kiinni runkkauksesta, ei tekstiä sulattaisi yhtä hyvin. Huumori antaa sijaa sanoa paljon, tekstin on tarkoituskin olla naurettavaa ja yleistämistä.

Päiväkirjamainen tyyli on realistinen. Halimille ei mitään maailmoja mullistavia juttuja tapahdu, varsinaista juonta ei ole. Eli äksönistä tykkäävälle lukijalle tämä ei sovi.

Halimista hahmona en oikein välittänyt, vaikka teki ihan osuvia havaintoja stereotypioista. Kiusankappale ajattelee olevansa suuri ajattelija ja haluaa olla vallankumouksellinen, mutta käyttäytyy juurikin vihaamiensa stereotypioiden mukaan. Esittää kovista, varastelee ja hankkiutuu hankaluuksiin. En ihan ymmärtänyt, että miksi. Jotakin teinipojan logiikkaa?

Lempparihahmokseni nousi Otman, Halimin isä. Hänellä on maanläheinen ote selittää kahden kulttuurin kanssa tasapainottelua ja lämmin, isällinen huoli pojastaan.

''Isä huokaisi mitä syvimpään.
 'Sinä se tässä et tajua, Halim.' '
'Tajua mitä?'
Isän huulten ja viiksien välissä oli kuivuneita viinitahroja:
'Niin...Poikani...Mitähän kieltä puhutaan...sanotaan nyt vaikka...Kreikassa? Mitä? Arvaa?'
'Lopeta.'
'Kuulinko että kreikkaa? Kymmenen pistettä. Entä...hmm...vaikka...Ranskassa? Mitä? Aika loppuu...nyt, mitä? Oikein! Kaksikymmentä pistettä. Ranskaa! Ja Ruotsissa puhutaan...nyt sinulla on mahdollisuus...10 000 kruunua jos vastaat oikein...' ''

Hauskaa oli myös se, miten Khemiri on kirjoittanut itsensä perheen naapuriksi. Mikään tärkeä hahmo hän tosin ei ole, sivumaininta lähinnä. Khemirissä ja Halimissa on paljon samaa: Khemirilläkin on  näyttelijäveli ja hän on ottanut Ruotsissa paljon kantaa maahanmuuttokeskusteluun, vaikka hänkin on ihan Ruotsissa syntynyt.