Sitten vähän eri tunnelmiin. Iggy Pop, rockjumala. Kokeillut luultavasti kaikkia mahdollisia huumeita mitä maa päällään kantaa ja tullut kuuluisaksi itsensä viiltelystä ja maapähkinävoilla voitelusta lavalla. Iggy myös sylki yleisön päälle ennen Seksipistooleja. Sekoilutarinat ovat aivan uskomattomia ja myötähäpeäisen hauskaa luettavaa. Lempparisekoiluuni liittyy Elton John ja gorillapuku.
Moneen otteeseen hän puhuu innoittajastaan Jim Morrisonista. Toisin kuin nykyajan tähdet, jotka haluavat olla oma itsensä lavalla ja sen ulkopuolella, Iggy tahtoo olla rockin jumala lavalla. Aivan kuten entisten aikojen suuruudet. Mies vihaa nyky-yhteiskunnan mainoskeskeisyyttä, mutta miehen musiikki pauhaa ties kuinka monien eri yritysten mainoksissa.
Nykyisin Iggy on jokseenkin rauhoittunut huumeista vapaa, kirjoista innostuva golffari. Hän nousi rappiosta ylös, eikä oletusten mukaan kuollutkaan ennen varhaiskeski-ikää!
Kirja on pitkälti samantyylinen kuin Please Kill Me, jossa käsiteltiin laajasti punkin syntyjuuria haastattelujen kautta. Teksti on yhtä hulvatonta, mutta ei anna vastauksia oikein mihinkään. Millainen Iggy, punkin kummisetä, oikein on? Itse pääpiru tuntuu pehmenevän mielipiteittensä kanssa vuosien saatossa ja eri haastateltavilta tulee täysin päinvastaisia kommentteja miehestä, ettei oikein osaa sanoa enempiä juuta eikä jaata. Totuus löytyy luultavasti jostakin keskeltä.
