perjantai 6. toukokuuta 2016

John Steinbeck - Helmi



''Kino oli löytänyt Maailman helmen. Ja helmen perusolemus yhtyi ihmisen perusolemukseen, ja tuloksena oli outo tumma pohjasakka. Jokainen oli äkkiä jossakin suhteessa Kinon helmeen, ja Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.''

 Meksikolaisperheen isä Kino elää vaimonsa Juanan ja poikansa Coyotiton kanssa vaatimatonta elämää. Alkuperäisasukkaat elävät risumajojen muodostamissa kylissä erillään kaupungin muuratuista taloista. Skorpionin pistäessä pientä poikaa perhe matkustaa kaupunkiin, mutta ei pääse vähäisen varallisuuden ja rotunsa takia lääkäriin.

Poika toipuu tästä huolimatta ja Kino vetää uskomattoman onnen vedestä, harvinaisen valtavan helmen. Kino alkaa haaveilla paremmasta elämästä ja suunnitella mihin käyttäisi tulevat varansa. Hän viettäisi viimeinkin vaimonsa kanssa häitä ja ostaisi aseen ja uusia vaatteita. Kaikista tärkeimpänä Coyotito pääsisi kouluun, sillä lukemalla ja kirjoittamalla tämä etenisi elämässä sekä oppisi ja opettaisi maailman todelliset säännöt ja käytännöt myös vanhemmilleen.

Sana helmestä leviää kulovalkeana ihan kaupunkiin asti. Jopa Coyotiton hoitamisesta kieltäytynyt lääkäri heristää korviaan ja löytää aikaa, kotikäynnille jopa. Kirkko haluaa myös osansa ja ahneet kauppiaat yrittävät huiputtaa Kinoa julkeasti. Kino rutistaa otettaan helmestä ja piilottaa sen, mutta se ei riitä. On paettava koko perheen hengen uhalla. Kohti parempaa tulevaisuutta?

Helmi alkaa steinbeckmäisellä tavalla luonnon ja ympäristön kuvaamisella. Hahmot ovat jo siellä öisen maiseman keskellä ja seuraavaksi kuvaus tarkentuukin päähenkilöihin ja kyläläisten elämäntapaan. Faabelimainen juoni alkaa virtaamaan skorpionin puremasta ja pitää otteesaan loppuun asti.

Steinbeck on kasannut monta kerrosta ohueeseen kirjaan (vain 118 sivua!). Alkuperäisväestön kohtelu ja eristäminen valkoisista amerikkalaisista pisti ensimmäisenä silmääni. Elämä on luonnon helmassa kovin erilaista verrattaessa esim. tähän lääkäriin, joka mutustelee silloista luksuselintarviketta suklaata eikä vaivaudu liikauttamaan niveliään mokomien meksikaanien takia, kun eihän niillä rahaa kuitenkaan ole. Lääkkeiden ja hoidon tulisi olla saavutettavissa myös risumajalaisille, mutta surullinen fakta on, että raha ja ahneus puhuu auttamisen edellä.

Kel onni on se onnen kätkeköön. Ahneus, kateus, eriarvoisuus, opportunismi. Kun helmi tai lottovoitto yllättää, niin tietysti jokainen löytää yhtä jos toista rapattavaa omasta elämästä. Kinon tapauksessa puhutaan isoista asioista, kuten koulutuksesta ja kylässä ennen näkemättömästä luokkanoususta. Ulkopuolisia ei kiinnosta tippaakaan miten perheen elämä paranee helmestä, vaan se miten kukin voisi varastaa lupauksen paremmasta itselleen. Köyhissä oloissa elävän kateus onnen potkaisusta on helppo ymmärtää. Kauppaiden ja lääkärin kohdalla kyseessä on vain puhdas ahneus ja kusetus, mikä on kuvottavaa. Huonommin tietäviä ja huonompiosaisia on aina huijattu ja tullaan aina polkemaan.

Kinon suurin haave ja hyötykäyttö helmelle on oman lapsen tulevaisuuden turvaaminen varsinkin koulutuksen kautta. On universaalia, että vanhemmat toivovat jos eivät kokonaisille sukupolville niin ainakin omalle jälkikasvulleen turvatun, paremman tulevaisuuden ja ovat valmiita raatamaan ja uhraamaan sen eteen paljon.

Tarinassa päädytään karuun loppuun ja iänikuiseen viisauteen. Helmi ei tuo Kinon perheelle onnea. Coyotiton kuollessa, toivo paremmasta tulevaisuudesta seuraavalle polvelle sammuu. Kaikista tärkeimmän unelman poistuttua jäljelle ei jää enää mitään ja helmi päätyy takaisin sinne minne kuuluu.

Pidin kirjasta todella paljon, mutta tästä nousseet ajatukset ovat raskaita muistutuksia. Tuntemukset olivat samanlaiset lopetettuani jylhän Sinuhe, egyptiläisen. Niin kovin erilaiset miljööt, ihmiset ja tarinat. Faabelimaisuus ja kaiken ajan läpi kestävä viisaus olennosta ihminen jättivät saman jälkimaun. Surun ja raivon siitä, miten kauniiden tarkoitusten ja vuosikymmenten, -satojen ja -tuhansien kehityksen jälkeen tietyt asiat eivät muutu eivätkä tule muuttumaan. Eriarvoisuutta, ahneutta ja silkkaa pahuutta tulee olemaan aina.





sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Anne Ojanen - Penni - Suomen vanhin kissa


Aivan meidän kisun näköinen. Se oli ensimmäinen ajatus huomatessani kirjastossa lastenkirjaa muistuttavan pienen kirjan Penni - Suomen vanhin kissa kannen. Toisin kuin meidän kissamme, Penni on kollikissa ja Guinnesin ennätysten kirjaan päätynyt veteraani. Se on elänyt iloisen seikkailun viettäessään 21 vuotta Ojasten perheessä. Se kokee Ekin ja Annen kanssa arjen hassutusten lisäksi isommat elämän mullistukset, perheenlisäykset, muutot ja menetykset. Kirja saa ihastelemaan ihanaa kissaa sekä ihmisiä, jotka todella välittävät lemmikeistään ja pitävät niistä kunnollista huolta.

Ennätystittelistä huolimatta Penni on aivan tavallinen kissa, eikä sen pitkän iän takaa löydy poppaskonsteja. Se elää tavallista paksua kissan elämää mökkeillessä perheen kanssa ja kujeillessa kattimaisuuksia, jotka ovat tuttuja kaikille kissanomistajille. Joulukuusi kumotaan, vessapaperirullat saavat kyytiä ja nukkumapaikaksi sopii niin hattuhylly kuin keittiön lavuaari. Penni löytää myös kissakavereita ja nauttii ulkoilemisesta. Vaaroiltakaan ei vältytä. Kyykäärmeen pistäessä Ojaset kohtaavat pelon lisäksi myös tyrmistystä ihmisen välinpitämättömyyteen. Lähikylän eläinlääkäri toteaa, että kuolkoot pois, hän on lomalla.



 Penni saa onneksi apua sydämellisemmältä lääkäriltä ja elää kyyn kohtaamisen jälkeen vielä pitkään. Kissoille yleiset munuaisvaivat lopulta nujertavat urhean pojan ja Penni kuolee ennen virallista 21. syntymäpäiväänsä. Suru on musertava ystävän, perheenjäsenen jättäessä hyvästit.







Kirja on uskomattoman suloinen. Sitä koristavat Ojasen itsensä valokuvien pohjalta piirtämät kuvat Pennistä. Kissan elämäkerta on kuin päiväkirjan ja perhevalokuva-albumin sekoitelma sen jakaessa yhden perheen ja kissan yhteisen taipaleen. Ojanen kirjoittaa yksinkertaisin, mutta koskettavin ja elämänmakuisin sanoin, joihin osanee jokainen eläimenomistaja ja kissojen ystävä samaistua.






perjantai 29. huhtikuuta 2016

Stephen King - Piina



Viihdekirjailija Paul Sheldon menee nurin autonsa kanssa Coloradon talvisella syrjäseudulla. Hänet ottaa kotiinsa entinen sairaanhoitaja Annie Wilkes. Annie lääkitsee Paulin kipeää kehoa, mutta on alusta alkaen ilmiselvää, että nainen on järjiltään. Paul on psykopaattisen ja ailahtelevan naisen lempikirjailija. Valitettavasti Paul on tappanut Annien lempihahmo Miseryn ja nyt on uudelleenkirjoituksen paikka. Paul yrittää parhaansa mukaan tempautua vihaamansa Misery-kirjasarjan maailmaan ja pitää äkkipikaisen Annien tyytyväisenä.

Piina on jännitysnäytelmä, joka osoittaa jälleen Stephen Kingin huimat tarinankertojan taidot. Paulissa on paljon samaa Kingin kanssa, näin hän on kertonut mm. Kirjoittamisessa. Paul kirjoittaa naisille suunnattuja historiallisia romantiikkakirjoja, jotka nekin luokitellaan Kingin teosten tavoin roskakirjallisuudeksi. Kirjoittamisvimman tuikahtaessa Paul toteaakin olevansa pirunmoinen tarinankertoja ja loistava saamaan lukijat koukkuunsa, vaikkei kriitikkojen rakastamaa tekstiä tuottaisikaan (Tarkkaa siteerausta ei ole, mutta tämä oli pointti). Juuri näin voisi itse Kinginkin kuvitella sanovan omasta kirjoittamisestaan, keskisormen nostoa kriitikoille. Kuten Paul Piinassa, myös King on sanonut kirjoittavansa romaaninsa aina vailla suunnitelmia loppuratkaisusta, antaen tarinan johdattaa ikään kuin itse itsensä loppuun.

Annie on kunnon kingmäinen prototyyppi pahis, joka onnistuu ennen kaikkea karmaisemaan ja ällöttämään ( voi hiiriparka!). Kaiken kamaluuden paljastumisen jälkeen hän alkaa säälittämäänkin lukijaa. Annie on hahmo, joka on veistelty hyvin todellisen tuntuiseksi. Toisinaan naisen omanlainen, raivostuttava logiikka saa ärähtämään ihan ääneen turhautumisesta.

Kirjoitettaessa Miseryn paluuta tarina saa syvempää otetta Paulin ensin kauhistuessa Annien polttaessa uusimman romaanin käsikirjoituksen (jonka Paul uskoo olevan mestariteos) ja sitten tympääntyessä tämän pakottaessa hänet jo kerran eliminoidun Miseryn äärelle. Yllättäen inspiraatio ja luovuus nostavat päätään. Paul alkaakin viihtyä tuotoksensa parissa, vaikka onkin psykopaatin vangitsemana syrjäseudulla vailla pakomahdollisuuksia. Tarinan ote tempaisee Sheldonin mukaansa yllättäen ja hetkeksi hän sopeutuu vankilaansa, haluten itsekin saattaa romaaninsa hyvään päätökseen.

Piina on jännitysnäytelmä siepatusta kirjailijasta, mutta yhtä lailla se kertoo luovuudesta. Siitä, miten luovuus voi puhjeta kukkaan yllättävistä tai aivan pienistäkin paikoista ja siitä, miten hyvä tarina voi ottaa niin lukijan kuin kirjoittajansakin tiukkaan otteeseen.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Stephen King - Kirjoittamisesta


Stephen Kingin Kirjoittamisesta- Muistelma leipätyöstä keskittyy nimensä mukaisesti kirjailijuuteen ja kirjoittamiseen. King antaa neuvoja kieliopista, tarinankerronnasta ja kustantajan lähestymisestä. Vaikkei kirjailijaksi haluaisikaan, voi kirjoittamisneuvoista ottaa kopin harrastelijakin.

Ensimmäinen puolisko alkaa omaeläkerrallisesti. King kertoo köyhästä lapsuudestaan ja varhaisaikuisuuden haasteista. Teema pysyy kuitenkin kirjoittamisessa ja lukemisessa. King ei juurikaan astele sivupoluille, vaan kertoo lukemiseen ja kirjoittamiseen liittyvistä muistoistaan. King kertoo alkoholi- ja huumeriippuvuudestaan, kolaristaan ja perheestään, mutta asiat linkittyvät kirjoittamiseen ja luovuuden kanavoimiseen. Nuoruusvuosiltaan hän muistelee mm. lyhyttä urheilutoimittajan uraansa, koulunsa satiirihumoristin rooliaan ja isoa hylkäyskirjepinoa. Lopulta päädymme Kingin läpimurtoon kun vuokra-asuntoauton pyykkihuoneessa kirjoitettu Carrie (jonka vaimo Tabitha onki roskiksesta) julkaistaan ja Kingin leipätyö pääsee liekkeihin.

Toisessa osassa King keskittyy kertomaan kirjoittamisesta. Hän käyttää paljon omakohtaisia esimerkkejä siitä mikä toimii ja mikä ei. Jos haluaa ammattikirjailijaksi, asiaan on suhtauduttava vakavasti. King kirjoittaa vuoden jokaisena päivänä romaanin ollessa kesken noin 2000 sanaa. King kertoo lukevansa paljon ja sanoo, että on turha haaveilla kirjailijan urasta jos ei ehdi lukea. Kaikista parhaiten omaa tekstiä oppii tuottamaan lukemalla hyviä sekä huonoja kirjoja, ei oikotietä onneen. Mistä muuten voisi tietää mitä haluaa ja ei halua tehdä? King muistuttaa myös, että kirjailijaksi todella haluavalle tunti tunnin perään lukemisen tai kirjoittamisen ei luulisi olevan ongelma. Miksi ylipäätään haluat kirjailijaksi, jos et nauti hommasta sielusi juuria myöten?

Tämä bloggaaja on tietoinen omista haasteistaan. Tekstini tuppaa rönsyilemään kuin...? Vältän huonon vertauskuvan tähän väliin, mutta paljon. -Kin, -kään ym päätteistä olen myös yrittänyt päästä kovasti eroon.  Kuten myös turhista täytesanoista kuten ''myös'' ja ''kovasti.'' King on ''kill your darlings-opin'' kannalla ja kertoo hyödyntävänsä yhä nuorena poikana hylkäyskirjeestä saamaansa neuvoa: Ensimmäisestä luonnoksesta kymmenen prosenttia tekstiä pois. Adverbit King kiroaa alimpaan helvettiin, toki myöntää hairahtuvansa itsekin aika ajoin. King konkretisoi näkemyksensä omien tekstinäytteiden kautta. Ensimmäinen luonnos on rönsyilevä, toinen versio on sama, mutta King on yliviivannut pois kaiken turhaksi kokemansa perustelujen kera. Pääasiallinen neuvo on, että kaiken kielen ja kerronnan tulisi palvella tarinaa.

On mielenkiintoista lukea jo ennalta tuttujen asioiden taustoja. Siksi on erityisen hauskaa lukea lempibändistä kertova kirja tai syventyä dokumentin kautta itselle kiehtovaan aihepiiriin. Samasta syystä nautin tästä kirjasta, sillä opin tuttujen teosten syntyjuurista ja lempikirjailijan kirjoitusprosessista. Kirjoitusvinkkinsä King kertoo hauskasti ja perusteellisesti ja selittää kantansa asiaan kuin asiaan hyvin. Varmasti kirjailijoilla mielipiteet eriävät esim. kirjoittamisen rutiineissa (joissa King on todella tiukka), ensimmäisen version luetuttamisessa (King luetuttaa läheisillä ystävillään, esim. vaimollaan) ja kirjoituskursseissa (King ei tyrmää täysin, muttei keksi paljon hyvääkään sanottavaa).

 Aiemmin tällä viikolla jaoin tästä kirjasta peräisin olevan Kingin lukusuosituslistan, tässä linkki vielä siihen:

Stephen Kingin lukusuosituksia

Vaikkei King persoonana tai cv:n bestsellerit olisi lemppareita, suosittelen tätä niille, jotka haluavat hioa kirjoitustaan. Tässä ei ole psykopaatteja, ihmissusia tai vampyyreja, älä siis pelkää!

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Anu Laitila & Silja Koivisto - Kirja joka muutti elämäni


Lukukeskus on kerännyt suomalaisten lukijoiden elämää ja elämän muuttaneita teoksia. Tavalliset suomalaiset kertovat omin sanoin, muutaman sivun kuvauksin heihin vaikuttaneiden kirjojen vaikutusta. Ääneen pääsee myös muutama kirjailija ja kulttuurivaikuttaja, kuten Juha Itkonen ja Anna Kortelainen. Kirja joka muutti elämäni kattaa laajan skaalan eri teoksia. Klassikoiden lisäksi joukossa on myös tietokirjoja ja tuntemattomampia teoksia.

Miten suuri vaikutus yksittäisellä kirjalla voikaan olla! Kirja voi saada lukijansa arvostamaan kotiseutuaan, auttaa kestämään kiusaamista, ohjata lukijan oikeaan ammattiin tai saada muuttamaan toiselle puolelle maapalloa. Se voi pelastaa itsemurhalta tai auttaa surutyössä. Kaikista yksinkertaisin, muttei missään nimessä vähäisin vaikutus on kirjan herättämä into lukemiseen, runoiluun tai kirjoittamiseen.

Yksi huonon vaikutuksenkin aikaan saanut romaani sivuilta löytyy. Kyseinen teksti herätteli ajatuksiani. Kirjailijan varmasti hyvistä aikomuksista huolimatta herkälle lukijalle tietynlainen teksti voi aiheuttaa vastakkaisen, ''väärän'' reaktion, toimia viimeisenä laukaisimena vakavalle sairaudelle. Siitäkään huolimatta en usko sensurointiin tai kiellettyjen kirjojen listauksiin, joita esim. amerikkalaisissa kouluissa käytetään.

Tätä oli ihana lukea ja voisin suositella oikeastaan kenelle vain: Nuorelle, joka ei ole löytänyt sopivaa lukemista tai lukujumista kärsivälle himoharrastajalle.