Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste opiskelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. marraskuuta 2016

John Williams - Stoner


''William Stoner oli oikein nuorena luullut rakkauden täydelliseksi olemassaolon tilaksi, jonka ihminen saattoi saavuttaa, jos hänellä oli onnea. Kypsemmällä iällä hän oli tullut siihen käsitykseen, että rakkaus oli valeuskonnon taivas, jota kohti kuului tähystää huvittuneena epäille, lempeän tuttavallisesti halveksien ja nolostuneesti haikaillen. Nyt keski-iässä hänelle alkoi selvitä, että rakkaudessa ei ollut sen paremmin kyse armosta kuin illuusiosta. Hän piti sitä inhimillisenä muutoksena, tilana joka keksittiin ja jota muokattiin hetki hetkeltä ja päivä päivältä tahdolla, älyllä ja sydämellä.''

Viime vuoden käännöskirjojen tapaus Stoner päätyi vihdoin Mustelumon luettuihin. Kirja on kummitellut mieleni perukoilla niin kauan, että nyt oli viimein aika toimia ja vihdoin ja viimein varata se bibliootekista. Odotukseni olivat erittäin korkealla, olenhan kuitenkin vuoden verran imenyt hehkutusta tästä ja nostanut odotuksiani katonrajaan.

Stoner on alunperin julkaistu 1965, mutta vasta parina viime vuotena saanut kunnolla pöhinää uusien painosten ja käännösten kautta. Suomessa kirja on julkaistu ensimmäistä kertaa viime vuonna ja täällä ainakin kirjabloggaajat ovat olleet aika myytyjä.

William Stoner syntyy 1891 maatilan perheeseen ja 19-vuotiaana aloittaa agronomin opinnot yliopistossa. Yksi käänteen tekevä hetki, taianomainen lumoutuminen kieleen ja kirjallisuuteen, saa hänet vaihtamaan pääainetta. Valinnallaan hän tuottaa pienen pettymyksen vanhemmilleen, jotka ovat odottaneet sukupolven vaihdosta tilalleen. Stoner paneutuu opiskelulle, sitten opettajuudelle. Hän rakastuu, pettyy, rakastuu uudelleen, iloitsee ja pettyy.

Pidin kirjasta. Tarina puhutteli, mutta en tiedä varsinaisesti pidänkö kirjan sanomasta tai siitä minkä siis tulkitsen olevan sen sanoma. Stoner eli kirjallisuudelle veresrakkaudella ja intohimolla, mutta muutoin elämä oli vain ok. Välillä kamalaakin.Vaimo oli ihan hirveä akka. En ymmärrä miksi ihmeessä Edith suostui kosintaan, nainen tuntui olevan vastahakoinen alusta alkaen ja liiton edetessä pinnan alta paljastui kylmää juonittelevuutta. Pinnallinen Edith kaikesta kolkkoudestaan huolimatta säälittikin, sillä hän vaikutti jopa onnettomammalta kuin miehensä. Elämänsä rakkauden Katherinen Stoner piti itsellään tulipunaisen, mutta vain ohikiitävän hetken. Yliopistolla Stoneria nujerrettiin, kun hän yritti pitää oikeudesta ja standardeistaan kiinni. Tyttärestä tuli juoppo.

Stonerin elämä saa pohtimaan onnellisen elämän määritelmää. Tai hyvän elämän. Saatteessa kirjailija Williams sanoo, että Stoner eli hyvän elämän. Hän sai omistautua opettamiselle. Hän sai paneutua kirjallisuuteen ja kirjoittaa. Ehkä se olikin hänen elämänsä rakkaus Katherinen sijasta? 

Itse en jäisi liittoon nalkuttavan ja vaikean naisen kanssa, joka käyttää tytärtä pelinappulana kostaakseen. En ymmärtänyt mikseivät hra ja rva Stoner eronneet, ärsytti niin vietävästi!  Kun on oma elämä ja onni kyseessä, ei pitäisi miettiä yhteiskunnan ideaalikäsityksiä tai supinaa selän takana. Kaikista kamalinta arjen painajaista mitä voin kuvitella olisi elää nalkuttavassa, onnettomassa liitossa vuodesta toiseen. Stonerissa oli muutoin ihailtavaa hiljaista rohkeutta, miksei sitä samaa uskallusta ollut rakkaudessa?

Stoner antoi mielestäni kaiken lipua sormistaan. Huono liitto vain jatkui, rakastaja päästettiin menemään, ainoasta tyttärestä vieraannuttiin, samaten lapsenlapsesta. Elämä oli ehkä ihan hyvä, mutta eikö elämän tulisi olla muutakin kuin vain ajelehtimista?

Kielestä pidin kovasti, Williams kirjoittaa vähäeleisen kauniisti. Siitä jotenkin kaikuu se että kirja on kirjoitettu monta vuosikymmentä sitten. Stoner hahmona jäi vähän etäiseksi. Kuin yrittäisi tarttua kiinni, mutta haluamasi jää piirun verran kättesi ulottumattomiin. Tämä kirja olisi aivan erilainen kokemus minä-kertojalla. Jäi tunne että vaikka kuvaillaankin Stonerin tunteita, ei tiedä miksi hän tekee kuin tekee. Hän jää kryptiseksi.

Kirja kannustaa ehdottomasti kulkemaan omia polkuja, tekemään valintoja itselleen. Tämä on paljon käytetty teema, mutta se miten hienovaraisesti se välittyy Stonerin elämästä on koskettavaa ja poikkeuksellista. Rakkaudessa Stoner teki väärän valinnan. Mutta maanviljelijäperheessä kasvaneena hän teki valtavan rohkean valinnan vaihtaessaan kirjallisuuden pääaineekseen agronomi-opintojen sijaan. Oli myös uskaliasta jäädä molemmista sodista kotirintamalle. Kaikista ihailtavimpana rohkeutena pidin kuitenkin sitä, että hän piti oikeuden tunnostaan kiinni yliopiston painostuksessa. Moni muu olisi antanut olla, katsonut sormien läpi mukavuudenhalusta. Juuri tuollaisia ihmisiä ihailen.

Stonerin tytär sen sijaan ei saa kulkea omia polkujaan. Oli nujertavaa lukea miten Edith aivopesi Gracen hänen maailmaansa. Maailmaan, jossa koktail-kutsut ja suosituksi tuleminen määrittelevät ihmisen arvon, eivätkä oppiminen ja kehittyminen, joita Stoner yritti saada tytön tavoittelemaan.

Elämä on kaunista ja samalla niin haikeaa, se tunne jäi Stonerin polusta päällimmäiseksi.