Kaikenkarvaiset ystäväni pomppasi esiin kirjaston hyllyltä hapuillessani satunnaisia kirjoja, sillä pidän eläinaiheista. Nimi kuulosti etäisesti tutultakin, mutten millään saanut päähäni missä olen törmännyt siihen. Takakannesta luin, että kirja on omaelämäkerrallinen maaseutueläinlääkärin muistelma ja totesin, etten ole ainakaan lukenut kirjaa. Myöhemmin selvisi, että olen nähnyt kirjan vanhempieni kirjahyllyssä.
Parikymppinen James Herriot on juuri valmistunut eläinlääkäriksi ja ilahtuu nähdessään ilmoituksen apulaisen paikasta yorkshireläisessä kylässä. James on haaveillut pieneläinlääkärin praktiikasta, steerilistä leikkaussalista ja uusien metodien kokeilusta, joten ajatus itsensä sotkemisesta lantaan ja ähkiminen monisatakiloisten karjaeläinten kanssa ei ole ollut unelmakäsitys omasta tulevaisuudesta. 30-luvun työmarkkinoilla on kuitenkin lama ja varsinkin eläinlääkärin virat ovat harvassa. Vastavalmistuneen innolla ja tarmolla James ottaa vastaan apulaisen viran ja kokee mitä tukalampia tilanteita. Kutsuja vaikeisiin synnytyksiin keskellä yötä, peräsuoleen kadonneita lämpömittareita, aggressiivisten koirien puremia ja sydäntäsärkeviä lopettamisia. Oman haasteensa tuovat höppänä työnantaja Siegfried ja hänen älykäs, mutta hulttio pikkuveljensä Tristan, joka ihmeellisesti ajautuu mitä hulvattomimpiin tunarointeihin. Kaikkein haastavimpia ovat kuitenkin hitaasti lämpenevät yorshireläiset isännät. Asiakkaat, jotka uskovat tuntevansa hoidon paremmin kuin koulutettu ammattilainen, jättävät laskunsa maksamatta, uhoavat ja kiroavat...Useimmat onneksi lämpenevät ajan ja viskin kanssa. Kirjassa seurataan Herriotin kahta ensimmäistä vuotta, jotka tuovat käänteentekevät muutokset niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin.
Kirjassa on nostalgisen kaihoisa kuva maaseutujen elämästä, joka ei enää ole samaa karjanhoidon tehostuttua ja kaiken tultua käden ulottuville. Vanhojen aikojen haikea kaipaus kuultaa Herriotin tekstistä tämän puhuessa niin hoitomenetelmien kuin ihmistenkin muuttumisesta. Syrjäseutujen asukkaiden omaleimaisuus jotenkin häviää ajan mukana maailman lähentyessä. Myös eläinlääkärien taitoihin aletaan uskoa ja keskiaikaiset pölyttyneet uskomukset väistyvät, joten eläimet saavat tehokkaampaa hoitoa. Voi kuvitella kuinka mielenkiintoista luettavaa kirja olisi nykyajan eläinlääkäreille!
Sana joka tästä jäi itselleni kannet suljettuani on lämmin. Kertoja muistelee iloisesti ja itseironisesti vaikeitakin tilanteita ja lukija tirskuu Jamesin kanssa myötätuntoisesti niin vaikeilla eläinlääkärikäynneillä kuin katastrofaalisilla treffeilläkin. Kirjasta on tehty tv-sarja, enkä ihmettele, sillä tässä on kaikki ainekset hyvään britti sitcomiin!
Suosittelen Kaikenkarvaisia ystäviäni niille, jotka pitävät karvaotuksista ja hyväntahtoisesta huumorista sekä niille, jotka haluavat matkata Yorkshiren maatiloille ja vehreille nummille.
All Creatures Great and Small, 1972
