''Siinä on ajatus! Otetaan kanalientä tai ei mitään. Se on kuria ja järjestystä se. Jos hänen on pakko saada hermoromahdus niin vähin mitä me voidaan tehdä on estää häntä saamasta sitä rauhassa.''
Kuten olen maininnut, J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa on yksi lempikirjoistani. Olen myös lukenut novellikokoelman Yhdeksän kertomusta. Nyt oli sopiva aika lukea vielä se viimeinen Salingerin suomennetuista kirjoista, Franny ja Zooey. Tämä romaani on kasattu kahdesta novellista, jotka on julkaistu New Yorker-lehdessä vuosina 1955 ja 1957. Palaset koottiin kirjaksi 1961. Jako näkyy edelleen, sillä kirja on jaettu kahteen osaan, ensimmäisen ollessa Franny ja toisen Zooey.
Franny ja Zooey ovat Glassin perheen parikymppiset kuopukset, jotka kärsivät pitkälti samoista ongelmista. Glassien lapset ovat kaikki älykkäitä ja lahjakkaita, he ovat esiintyneet Viisaat lapset-nimisessä radio-ohjelmassakin. Kaksi isosta lapsikatraasta on kuollut. Varsinkin Seymour-veljen itsemurha on ravistellut perhettä. Glassit ovat boheemeja. Perheestä sanotaan, etteivät he osaa keskutella. Sen sijaan he analysoivat ja kiistelevät. Lapset kutsuvat vanhempiaan etunimillä ja yltyvät pitkiin väittelyihin milloin mistäkin. Vanhempi veli Buddy on muuttanut maaailmalle, mutta pysyy eristyksissä vailla puhelinta. Äiti vaeltaa levottomasti kimonossaan rööki alati huulessa ja änkeää neuroottisten kysymystensä kanssa häiritsemään poikansa kylpyhetkeä.
Kirja alkaa Franny Glassin, parikymppisen collegelaisen ja tämän poikaystävä Lanen treffeistä ravintolassa. Franny on poissaoleva eikä koske ruokaansa. Koko maailma ärsyttää: Professori, joka pöyhii tukkaansa, kaikkien ympäröivien ihmisten ärsyttävyys. Kaikki tuntuu pinnalliselta, collegekin on tiedonkeruuta tiedon vuoksi todellisen viisauden tavoittelun sijaan. Kaikista eniten häntä ärsyttää oma egoistinen kriittisyytensä, jota hän ei kykene hallitsemaan ja itsekeskeisyden vuoksi hän haluaa lopettaa näyttelemisenkin. Hän ei kykene pitämään suutaan supussa huomatessaan oikkuja ja se ahdistaa. Franny on etsinyt vastauksia kirjasta, joka kertoo venäläisestä pyhiinvaeltajasta. Samaista kirjaa on hänen kuollut Seymour-veljensäkin lukenut.
Franny masentuu etsiessä tarkoitusta ja oikeaa tapaa jumalan ymmärtämiseen. Hän makaa sohvalla silittelemässä perheen kissaa muun perheen pähkäillessä mitä tehdä. Tyttö pitäisi saada maalarien tieltä pois. Viisi vuotta vanhempi isoveli Zooey ottaa äitinsä painostuksesta tehtäväkseen saada pikkusiskonsa paremmalle tuulelle ja ymmärtämään tulkitsevansa jumala-suhdettaan ja sitä kautta koko maailmaa nurinkurisesti. Mutta miten se onnistuu molempien ollessa kovia kinastelemaan ja analysoimaan puhki joka asia atomilleen? Johdattaako sokea vain sokeaa?
Nautin kirjasta. Jo ensimmäinen osa herätti mielenkiinnon pohtiessani mikä apaattista Frannyä oikein riivaa. Kunnolla lentoon kerronta pääsee kun mennään sisälle Glassien taloon. Äiti Bessie on varsin omalaatuinen karakteeri, joka höpisee, murehtii ja nalkuttaa. Zooey vähän vastahakoisesti ryhtyy pohtimaan juurta jaksain äitinsä kanssa pitäisikö siskolle hankkia psykologi ja mistä kaikki oikein johtuu. Päivä kun on vasta aluillaan ja äiti keskeyttää ensin kylvyn, sitten parranajon. Tapahtumapaikkoja ovat kylpyhuone ja sohva. Kuten Siepparissakin, juuri mitään ei tapahdu, mutta kirja on mahtavaa luettavaa! Varsinkin loppupuolisko on lennokasta dialogia ja jouduin juuri sopivasti pinnistelemään pysyäkseni sisarusten ajatuksenjuoksussa perässä heidän kiistellessään mielikuvien ja todellisuuden erosta, näyttelijyydestä, uskonnosta.
Kaikesta en kokenut, että olisi avattu tarpeeksi auki. Häiritsemään jäi varsinkin se radio-ohjelma, Viisaat lapset. En huomannut että missään kohtaa olisi tarkemmin selvitetty mistä siinä tarkemmin ottaen oli kyse. Ovatko kaikki seitsemän lasta olleet lapsineroja, huippulahjakkaita yksilöitä? Onko haastava ja erikoinen lapsuus kenties syynä isoveljen itsemurhaan? Rivien välissä on viitteitä siitä, että molempien päähenkilöiden ongelmat saattavat kummuta lapsuudesta. Uudella lukukerralla osaisi kenties kiinnittää tarkemmin huomiota.
Molemmissa päähenkiöissä on yhtäläisyyksiä Holden Caulfieldin kanssa. Glassin lapset katsovat ainakin samantyylisten kriittisten linssien läpi koulukavereitaan ja maailmaa ylipäätään ja Holdenin tavoin Frannykin etsii paikkaansa. Kaikki hahmot ovat kokeneet surua perheessä, mutta sitä ei korosteta, veljen menetys ei ole pääteemana. Frannyn hermoromahdus tuntuu ainakin johtuvan enemmänkin uskonto- ja identiteettikriisistä kuin menetyksen surusta.
