Stephen King - Eksyneiden jumala

Yhdeksänvuotias Trisha lähtee äitinsä ja isoveljensä kanssa eräänä viikonloppuna patikoimaan metsään. Avioero on kiristänyt perhesuhteita ja isoveli Pete riitaantuu äitinsä kanssa. Veljeään lapsellisena pitävä Trisha kyllästyy kuuntelemaan sanaharkkaa ja poikkeaa polulta. Pieni hengähdystauko osoittautuu kohtalokkaaksi Trishan eksyessä syvemmälle ja syvemmälle metsään.

Ruoka loppuu, etsintäpartiot ovat kilometrejä hakoteillä, umpimetsässä ei näy ketään. Vaikka Trisha onkin sinnikäs ja neuvokas tyttö, alkaa epätoivo ottaa valtaa. Ainoana ilonpilkahduksena toimivat baseball-ottelut, joita Trisha pystyy kuuntelemaan korvalappustereoistaan. Hänen lempipelaajansa, Tom Gordon, alkaa keskustella ja kulkea hänen rinnallaan. Trisha tietää, että Gordon on vain pahassa tilanteessa keksitty mielikuvitusystävä. Mutta välillä tuntuu kuin joku vaanisi ja on vaikea erottaa mikä onkaan enää todellista...Onko metsässä jotakin joka vaanii häntä?

Luvut on jaettu baseball-pelin mukaisesti: Ennen ottelua, Ensimmäinen vuoropari, Venyttelytauko...Ja varsinkin loppua kohden Trisha alkaa ajatella henkiinjäämistaistelua baseball-pelinä, jossa pitää tsempata, jotta selviää voittajana loppuun.

Trishan keskustelut isänsä kanssa ovat avainasemassa selviytymisessä (ja ovat kenties osasyynä miksi mielikuvitus laukkaa).

''Minä uskon että on olemassa voima joka estää humalaisia nuoria-useimpia humalaisia nuoria-ajamasta kolaria kun he tulevat kotiin koulun päättäjäisistä tai ensimmäisestä isosta rokkikonsertistaan. Voima joka estää useimpia lentokoneita putoamasta jopa silloin kun niihin tulee vika. Ei kaikkia mutta useimpia. Jokin voima meillä täytyy puolellamme olla. Sen voi oikeastaan päätellä jopa siitä, ettei kukaan ole käyttänyt ydinasetta ihmisiä vastaan vuoden 1945 jälkeen. Ennen pitkää sellainenkin pommi tietenkin pamautetaan, mutta puoli vuosisataa... on pitkä aika.''

Trishaa eteenpäin kantava voima metsässä selviytymisessä on Tom Gordon, jota hän välillä kutsuu myös Tom Gordon-jumalaksi. Kirjan alkuperäisnimikin on The Girl Who Loved Tom Gordon. Jälkisanoissa King myöntää ottaneensa aika paljon vapauksia mitä tulee käytyihin otteluihin ja itse Gordoniin. Mutta yksi ele on todellisuudessakin tämän syöttäjän käyttämä: hän osoittaa sormella kohti taivasta pelin voiton varmistuttua. Ikään kuin kiitoksena korkeammille voimille.

''Trisha naputti lakkinsa lippaa ja osoitti sitten oikealla etusormellaan kattoon. Hymy joka kirkasti isän kasvot silmiin asti oli suloisinta ja mitä aidointa mitä Trisha oli koskaan nähnyt. Jos oli olemassa jokin polku niin se oli tässä. Trisha sulki silmänsä nähdessään isän ymmärtävän ja vaipui uneen. Peli ohi.''

Trisha on ihana peppipitkätossumainen hahmo, joka pahassa tilanteessa tekee parhaansa, eikä pelkää panna karhullekaan hanttiin. Ja lopussa näyttää isälleen olevansa samaa mieltä; jokin pelastava voima täytyy olla olemassa. King on omistanut kirjan omalle pojalleen Owenille, jolta baseball-tietämyskin on lähtöisin. Trisha ja itse asiassa koko tarina on samanlaisella lämmöllä tehty hahmo kuin Liseyn Tarinan (jonka King on omistanut vaimolleen Tabithalle) Lisey. King kuvaa Trishaa juurikin siten miten vanhemmat kuvaavat omia lapsiaan.

Selviytymiskamppailu on tässä suuremmassa osassa kuin se perinteikäs Kingin kauhu. Takakansi antoi ymmärtää teoksen olevan pelottavampi. Metsässä vaaniva uhka jää jotenkin hataraksi, eikä se kiinnostanut yhtä paljon kuin Trishan metsässä vaellus. Kolme huppupäätä olivat jännä elementti, niistä olisin mielelläni lukenut lisää.

Koskettavin kohta oli juurikin tuo lopetus, jonka siteerasin ylempänä. Trisha näyttää salaisella isän ja tyttären välisellä inside-eleellä, että muistaa mistä kerran keskustelivat, jokin voima häntä auttoi.

Jonas Hassen Khemiri - Ajatussulttaani

Teinipoika Halim on Ruotsissa syntynyt toisen polven maahanmuuttaja, jonka arkea seurataan kirjassa puolen vuoden ajan. Isä Otman omistaa sekatavarakaupan ja veli yrittää kovasti luoda näyttelijän uraa. Isä on erittäinkin sopeutunut uuteen kotimaahan, eikä realistisena luonteena  haaveile paluusta Marokkoon, toisin kuin nuorimmainen poikansa.

Halimia kismittää isänsä ''sveduilu'', se miten puhetyyli vaihtuu ja pehmenee ruotsalaisille puhuessa. Isä on omaksunut ''maassa maan tavalla''-ajattelun. Kotikielen opetuksen lopettaminen kiukuttaa myös, tämän Halim lapsellisesti kokee oikeuttavan esimerkiksi vessojen sotkemiseen.

''Tänään olen kuitenkin filosofoinut että on vielä kolmannenkinlainen mutistyyppi joka on täysin vapaa ja jota svedut vihaavat eniten: vallankumousmutis, ajatussulttaani. Sellainen joka näkee kaikkien valheiden läpi ja jota ei ikinä pysty huijaamaan. Suunnilleen niin kuin al-Kindi joka purki kaikki koodit ja kirjoitti tuhansia julman loistavia kirjoja astronomiasta ja filosofiasta sekä myöskin musiikista ja matematiikasta. Viime lukukaudella olin enimmäkseen hölmö, mutta tästedes vannon että aion ruveta ajatussulttaaniksi.

Kirjassa ei ole siloteltu mitään. Halimin maailmankuva on mustavalkoinen kuin männävuosien televisio. Mutikset ovat joko varkaita, vallankumouksellisia tai kunnon poikia, joista tulee isona hammaslääkäreitä. Svedut ovat nynnyjä, tosin joukossa hekin vaarallisia. Juutalaiset vain juoksevat rahan perässä ja pillittelevät joukkomurhista (joita Halimin mukaan turhaan on paisuteltu). Herkkien tunteiden julkituominen on tietysti homoilua. Tytöt ovat ensin kivoja ja pettymyksen tuotettuaan huoria.

Halimin ajattelutapa on samanaikaisesti raivostuttava ja huvittava. Jos hahmo olisi joku muu kuin ysiluokkalainen poika, joka filosofisten pohdintojen lomassa valittelee kouluruoasta ja pelkää jäävänsä kiinni runkkauksesta, ei tekstiä sulattaisi yhtä hyvin. Huumori antaa sijaa sanoa paljon, tekstin on tarkoituskin olla naurettavaa ja yleistämistä.

Päiväkirjamainen tyyli on realistinen. Halimille ei mitään maailmoja mullistavia juttuja tapahdu, varsinaista juonta ei ole. Eli äksönistä tykkäävälle lukijalle tämä ei sovi.

Halimista hahmona en oikein välittänyt, vaikka teki ihan osuvia havaintoja stereotypioista. Kiusankappale ajattelee olevansa suuri ajattelija ja haluaa olla vallankumouksellinen, mutta käyttäytyy juurikin vihaamiensa stereotypioiden mukaan. Esittää kovista, varastelee ja hankkiutuu hankaluuksiin. En ihan ymmärtänyt, että miksi. Jotakin teinipojan logiikkaa?

Lempparihahmokseni nousi Otman, Halimin isä. Hänellä on maanläheinen ote selittää kahden kulttuurin kanssa tasapainottelua ja lämmin, isällinen huoli pojastaan.

''Isä huokaisi mitä syvimpään.
 'Sinä se tässä et tajua, Halim.' '
'Tajua mitä?'
Isän huulten ja viiksien välissä oli kuivuneita viinitahroja:
'Niin...Poikani...Mitähän kieltä puhutaan...sanotaan nyt vaikka...Kreikassa? Mitä? Arvaa?'
'Lopeta.'
'Kuulinko että kreikkaa? Kymmenen pistettä. Entä...hmm...vaikka...Ranskassa? Mitä? Aika loppuu...nyt, mitä? Oikein! Kaksikymmentä pistettä. Ranskaa! Ja Ruotsissa puhutaan...nyt sinulla on mahdollisuus...10 000 kruunua jos vastaat oikein...' ''

Hauskaa oli myös se, miten Khemiri on kirjoittanut itsensä perheen naapuriksi. Mikään tärkeä hahmo hän tosin ei ole, sivumaininta lähinnä. Khemirissä ja Halimissa on paljon samaa: Khemirilläkin on  näyttelijäveli ja hän on ottanut Ruotsissa paljon kantaa maahanmuuttokeskusteluun, vaikka hänkin on ihan Ruotsissa syntynyt.

Liebster Award

Iik, ihka ensmänen haaste! Toivottavasti osaan tehdä tämän oikeaoppisesti, vasta opettelen tätä bloggerin käyttöä. Kiitos tästä kuuluu: unelmienaika.blogspot.fi kirjablogin Katriinalle! Oli hauska vastata kysymyksiisi.

Haasteen heitän seuraaville:

                                            http://sivusivultakirjablogi.blogspot.fi/

http://kaisareetta-t.blogspot.fi/

http://kingiakahviajaempatiaa.blogspot.fi/

http://uskontunnustajako.blogspot.fi/

http://kirjanpauloissa.blogspot.fi/

Haasteessa menetellään näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset niille, joille haasteen heitän

1. Oletko lukenut kirjaa, jonka koet muuttaneen sinua (arvomaailmaasi esimerkiksi tai jollakin muulla tapaa)?
2.Mitä kirjoja mielestäsi  pitäisi ''pakkoluetuttaa'' peruskoulussa?
3.Saavatko uudet, suomalaiset kirjailijat mielestäsi tarpeeksi näkyvyyttä?
4.Kuka on mielestäsi kirjamaailman paras pahis?
5.Entä sankari?
6.Pidätkö omaelämäkerroista?
7.Luetko tietokirjoja?
8.Onko kirja aina parempi kuin siitä tehty sarja taikka elokuva? 
9.Oletko itse joskus haaveillut kirjailijan urasta?
10. Millaisia lapsuusmuistoja liittyy lukemiseen?
11. Oletko aloittanut jonkin kirjan monta kertaa ja aina jättänyt kesken?


Tässä omat vastaukseni

1.Pidätkö kauhukirjoista?
Lapsena luin enemmän mitä näin aikuisella iällä. Silloin R.L. Stinen Goosebumps-sarja oli erittäin kova juttu. Luin niitä aina ennen nukkumaan menoa, söin taateleita (nuo jouluiset herkut jostain syystä maistuivat) ja kuumottelin. Pikku Vampyyreja luin myös ja Noidan käsikirjaa, siinä oli kansikin pienelle Hennille aika kauhistuttava... :D 

Niin ja luin myös aina isoäidillä vieraillessa sellaista kirjaa kuin Tiedon tuolla puolen. Taisi olla joku lehden kaupanpäällinen. Siinä oli paljon karmivia, selittämättömiä juttuja historiasta. Kummituksia valokuvissa ja sen sorttisia. Kyllä sellaiset mystiset jutut kiehtoo. Rakkaus Stephen Kingiin on ja pysyy vuodesta toiseen!

2.Mikä on paras kauhukirja ja miksi?
Hmm. Varmaankin Stephen Kingin Carrie. Luin sen teini-ikäisenä ja pystyin samaistumaan päähenkilöön. 

3. Millaisista kauhuolennoista tykkäät lukea (esim. vampyyrit, kummitukset, zombiet, noidat, ihmissudet)?
Vampyyreissa ja noidissa on jotakin kiehtovaa, menneen maailman huminaa ja kansantarumaisuutta.

4. Mitä Halloween aiheisia kirjoja suosittelisit muille?
Apuva, en osaa suositella!

5. Mikä on paras paikka ja hetki lukea kauhukirjoja?
Pimeällä yksin kotona, kynttilöiden tunnelmavalaistuksessa. Jos talo on vanha ja pitää ääniä niin vielä parempi. Pakkanen paukkuu nurkissa, lattiat ja saranat narisee...

6. Mikä kirja on saanut sinut oikeasti pelkäämään?
Goosebumpsit lapsena.

7. Kuunteletko tunnelmaa luovaa musiikkia lukiessasi kirjoja?
Harvemmin. Helposti käy niin, että alan liikaa fiilistellä musiikkia liikaa ja keskitys herpaantuu pois tarinasta.

8. Luetko kirjoja aina parhaillaan kuluvaan vuodenaikaan tai juhlapyhään liittyen?
Enpä oikeastaan, ainakaan tietoisesti.

9. Mikä kirjoihin liittyvä asia kauhistuttaa sinua eniten?
Mistä vain saa tehtyä kauhistuttavaa, jos kirjailijalla on vetovoimainen tyyli.

10. Juhlitko riehakasta Halloweenia vai rauhoitutko pyhäinpäivänä vai kumpaakin vai ei kumpaakaan?
En ole paljoa ehtinyt ajatella koko Halloweenia. Tänä vuonna voisi kokoontua yhteen parin kaverin kanssa, katsoa kauhuelokuvaklassikoita ja mässyttää herkkuja. Jotain Halloween-aiheista voisi olla hauska leipoa!

11. Minkä aihealueen kirjoja luet yleensä eniten?
Ehkä eniten tykkään kirjoista, joissa on yhteiskunnallista sanomaa tai jotakin mietintää ihmisolennon syvimmästä olemuksesta. Jotakin sellaista, mikä pistää mietityttämään. Huumori on erittäin hyvä lisä, mustana tarjoiltuna varsinkin.

Toisen roska on toisen aarre

Kävin viemässä eilen roskia ja sieltäpä löytyi paperinen kassi, jossa luki että saa ottaa. Joskus mietin, että elämässä on joko kaikki sattumaa tai mikään ei ole sattumaa. Tulin ilmaisista romaaneista erittäin iloiseksi.

Olin nimittäin pari päivää pohdiskellut tuota Katja Ketun Kätilöä ja Stephen Kingin Musta torni-sarjan läpi kahlaamista. Roald Dahlin Matildan puolestaan olen nähnyt elokuvana lapsena. Lukulistasta on tullut ihan mukavan pituinen, kun sain ideoita tuosta Lukuopas-palvelustakin.

Mieltä  kyllä lämmittää tälläiset arjen pienet, hyvät teot!

Yann Martel - Piin elämä

''Meriä oli monta. Meri ärjyi kuin tiikeri. Meri kuiskaili korvaan kuin salaisuuksia kertova ystävä. Meri kilisytti kolikoita taskussaan. Meri jylisi kuin maanvyörymä. Meri suhisi kuin hiekkapaperi puuta vasten. Meri kuulosti siltä kuin joku oksentaisi. Meri oli kuolemanhiljainen.''

Piin Elämä on tarina toivottomuudesta ja toivosta. Ennen kaikkea toivosta.

Tarina jakautuu kolmeen hyvin erilaiseen osaan.

Ensimmäisessä päähenkilö Piscine ''Pii'' Patel muistelee lapsuuttaan Intiassa. Hänen isänsä on eläintarhan johtaja. Eläinten kunnioittaminen tulee siis tutuksi pienestä pitäen. Hän ihailee rationaalista opettajaansa, mutta haluaisi olla samanaikaisesti kristitty, hindu ja muslimi, koska kokee voimaantuvansa kaikkien uskontojen opeista. Tämä aiheuttaa ihmetystä ja närää niin uskonopastajissa kuin vanhemmissakin. 1970-luvun Intian poliittisen tilanteen vuoksi perhe päättää muuttaa pois kotimaastaan.

''Samalla sivulla on toinenkin ryhmäkuva, jossa on etupäässä koululaisia. Hän naputtaa kuvaa.
' Tuossa on Richard Parker', hän sanoo. Olen ymmälläni. Katson tarkasti, yritän nähdä persoonallisuuden piirteiden takana. Tämäkin kuva on valitettavasti mustavalkoinen ja hiukan epätarkka. Parempina aikoina huolettomasti napattu kuva. Richard Parker katsoo poispäin. Ei edes huomaa olevansa kuvattavana.''

Toisessa osassa alkaa uskomaton selviytymistarina. Kanada saa odottaa, kun rahtilaiva uppoaa. Pii jää oman onnensa nojaan. Tyynivaltameri ja vähäiset selviytymistarpeet ovat jo yksi ongelma. Toinen ongelma on Richard Parker, bengalintiikeri, joka jakaa pelastusveneen pojan kanssa. Hintelä Pii onnistuu viettämään kuukausia keskellä armotonta valtamerta, verta janoavan tiikerin kanssa.

''Elämää pelastusveneessä ei oikeastaan voi sanoa elämäksi. Se on kuin shakin loppupeliä, peliä muutamalla nappulalla.''

Kolmannessa osassa päästään kuivalle maalle ja tarina ikään kuin puretaan.

Tulkitsin ensimmäisen osan uskonnollista miettelöistä ja toisesta siteerauksesta jo alussa, ettei tarinassa kaikki välttämättä ole sitä miltä vaikuttaa. Häkellyin. Tekijän esipuheessa Martel kiittää herra Patelia ja muita tarinassa esiintyviä hahmoja, mikä tässä tarinassa on totta ja mikä ei? Voiko luokkakuvassa mukamas olla tiikeri?

Tarina ei ole totta ja samalla ennen kaikkea on. Kaikissa uskonnoissahan pyöritellään samoja palloja, niitä vain kutsutaan eri nimillä. Onko väliä pukeeko toivonsa Ganeshaan tai Muhammediin? Tärkeintä on, että mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa ihmisellä on toivoa ja uskoa parempaan.

Pidin kirjasta paljon, tai oikeastaan rakastin. Vastoin ennakkoluulojani. En nimittäin ole uskonnollinen, enkä ole oikein välittänyt noista luonnon kuvauksistakaan. Mieluummin löisin itseäni haarukalla silmään kuin lukisin Lokki Joonatanin uudestaan. Mutta tätä rakastan.

Luontokuvaukset on nimittäin kirjoitettu elävästi. Melkein pystyin haistamaan ja maistamaan suolaisen, kirkkaansinisen Tyynenmeren ja näkemään lentokalat ja kilpikonnat. Martel on selvästi tehnyt taustatutkimusta myös eläinten käyttäytymisestä, Richard Parkerin käytös, reviirinmuodostukset sun muut oli kiinnostavasti ja asiantuntevan tuntuisesti kerrottu.

Toinen elävästi kerrottu asia on Piin epätoivoinen taistelu kuolemaa vastaan. Kilpikonnan veren juonti, hajoavat vaatteet, aurinkotislaimet, kylmä, kuuma, nääntyminen. Elin tuskassa mukana, samalla yrittäen tallettaa muistiin niksejä worst case scenarioiden varalle.

Uskon, että en unohda tätä kirjaa ikinä.