sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Märta Tikkanen - Miestä ei voi raiskata


Mielessäni oli Vuosisadan rakkaustarina suunnatessani kirjastossa T-hyllyille. Sitä ei ollut, joten valitsin toisen Märta Tikkasen teoksen. Miestä ei voi raiskata. Tämäkin teos on ollut nimenä tuttu, mutten tiennyt sen olevan Tikkasen kirjoittama. Olen elänyt hämärien muistikuvien kanssa elokuvasta, kirjasta tietämättä. Nyt kun olen kirjan lukenut, sanon että tämä kirja tulisi lisätä kaikille suomalaisen kirjallisuuden lukusuosituslistoille. Kirja on vuodelta 1975, mutta Tikkasen nostamat epäkohdat ja asenteet eivät ole juurikaan muuttuneet. Tovan tarina voisi aivan hyvin olla vuodelta 2016.

Tova Randers on 40-vuotias kahden teini-ikäisen pojan äiti. Hän on töissä kirjastonhoitajana ja odottaa ikälisiä parantaakseen perheensä toimentuloa. Hän on eronnut, mutta elää kuitenkin onnellista, tavallista arkea. Kaikki nyrjähtää, kun baarissa tavattu mies sitoo hänet ja raiskaa.

Tova ei uskalla tehdä rikosilmoitusta, häpeä ja pelko on lamauttavaa. Mitä jos juttu päätyy uutisiin? Joku kuitenkin osaa päättellä, että uhri on Tova. Hän oli nauttinut alkoholia ja lähtenyt vieraan miehen mukaan, häntä voidaan syyllistää. Oikeus ei ole Tovan puolella, joten hän ottaa sen omiin käsiinsä. Hän päättää raiskata raiskaajansa. Asianajajatuttavalta kysyessään naisten raiskaustuomioista, hän saa vastauksen. että miestä ei voi raiskata. Samaa ajattelee poliisi. Hän kuitenkin selvittää raiskaajansa nimen, se selviää helposti, sillä rikospaikka on miehen koti. Tova alkaa varjostaa miestä selvittäen tämän työpaikan ja lempikuppilan, jossa hän lirkuttelee kassatytölle. Tova saa selville, että mies on eronnut ja tällä on lapsia, etäältä seuraamalla hän tekee päätelmiä miehestä hautoen suunnitelmansa toteutusta. Hän aikoo raiskata miehen ja ilmottautua itse poliisille, jotta raiskaaja tietäisi miltä nöyryytys ja häpeä tuntuu. Ehkä mies lopettaisi, ehkä Tova saisi muutettua asenteita. Ajatus jopa naurattaa joitakin ihmisiä, kuin miehen raiskaaminen olisi vitsi.

Tämä kirja kuohuttaa ja siitä on vaikea kirjoittaa. Tikkanen kirjoittaa realistisesti Tovan häpeästä ja pelosta tapahtuman jälkeen. Uhrin syyllistäminen on vieläkin joidenkin idioottien mielestä ihan kelpo argumentti. No mitäs laittoi minihameen. No mitäs käveli pimeässä yksin. No mitäs joi itsensä humalaan. No mitäs luotti mieheen. Jne. Miksi naisille opetetaan, että koko ajan pitäisi olla varuillaan? Että se on normaalia vähän pelätä koko ajan? Olen raivoissani joka kerta kuullessani tai lukiessani näitä vääriä mielipiteitä. Joo joo, mielipiteistähän sanotaan, ettei voi olla oikeita tai vääriä, mutta tässä asiassa savu nousee korvista. Uhrin syyllistäminen on sama kuin puolustaisi raiskaajaa. Lyhyt hameko on rikolliselle kuin punainen vaate härälle? Signaali, joka kadottaa oikeuden käsityksen ja itsehillinnän? Raiskaaminen on joka kerta väärin. Ei sille ole oikeutusta tai lieventäviä asiahaaroja.

Raiskauksen lisäksi kirjassa käsitellään Toven miessuhteiden kautta sukupuolien epätasa-arvoa monelta kantilta. Valta ei ole jakautunut miehen ja naisen suhteessa tasan mitä tulee ehkäisyyn, työhön ja lastenhoitoon. Mutta Tikkanen ei väitä, että vika olisi pelkästään miehissä, yhtä lailla jotkut naiset ovat taipuvaisia alistumaan ja toimimaan siten miten edelliset sukupolvet ovat iät ja ajat toimineet, kyseenalaistamatta. Kaikki Tikkasen ajatukset välittyvät hienosti Tovan kautta, joka menneeseen kelaamalla ymmärtää taipuneensa hiljaa miehensä tahtoon mm. poikiensa hoidossa ja kasvatuksessa. Se on yhteiskunnassa normi ja automaattinen oletus.

Lisäksi väkivalta ja kosto ovat tarinassa pinnalla. Onko oikein ottaa oikeus omiin käsiinsä, jos kirjoitetut lait eivät puolusta sinua? Onko silmä silmästä-ajattelu oikeutettu tässä kohtaa? Kirjoitusajankohtana parikin pykälää on puuttunut. 70-luvulla laki ei ole tunnustanut avioliitossa tapahtuvaa raiskausta, kuten ei miehenkään raiskausta. Käsittämätöntä miten asenne ja tietämättömyys voivat näkyä laissa, vanhoillinen ajattelutapa.


7 kommenttia:

  1. Tikkanen on yksi (feministisistä) lempikirjailijoistani. Tämä teos on vielä lukematta, mutta pitää ehdottomasti lainata jokin päivä kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikkasen tyyli miellytti itseäkin kovasti. Pieneen kirjaan on saatu nostettua monta tärkeää pointtia! Aion etsiä seuraavaksi Vuosisadan rakkaustarinan käsiini.

      Poista
    2. Suosittelen! Vuosisadan rakkaustarina on hyvin kirjoitettu, koskettava ja ajatuksia herättävä.

      Poista
  2. OLen lukenut tämän, minusta hyvän kirjan. Ihmetyttää, miksei lakiin ole tehty tarvittavia muutoksia, varsinkin kun moni raiskaaja selviää ehdollisella tuomiolla, myös korvaussummat ovat olemattomia. Syy ei ole minusta tuomarien vaan eduskunnan, jonka pitää säätää "uusi laki" (on osa rikoslakia) ja tiukentaa rangaistusasteikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomiot todella ovat naurettavia. Ihmisen kärsimyksellä ei ole paljoa väliä mitä rikollisten rangaistuksiin tulee, enkä ymmärrä miksei tuomioita tiukenneta.

      Poista
  3. Muistan hatarasti nähneeni tästä tehdyn elokuvan. Eikös tuo Tova sitonut sen miehen? Se on ainoa mielikuvani leffasta. Hyvä olisi lukea kirjakin. Vuosisadan rakkaustarinan luin muistaakseni viime vuonna ja oli todella vaikuttava, suorastaan pysäyttävä. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin Tova teki. Mua kiinnostaisi elokuvakin nähdä, en varmaan ole katsonut sitä mutta on kiinnittänyt huomioni jossakin, nimi on iskevä ja jää mieleen. Kaikki ovat kehuneet Vuosisadan rakkaustarinaa niin paljon, että se pitää ehdottomasti lukea kyllä jossakin kohtaa. :)

      Poista