keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Laura Hakala (toim.) - Siskonmakkarat - Miltä syömishäiriö tuntuu


''Unelma siitä, että kaikki pitäisivät minusta.''
''Hohdokkaasta lupauksesta alkoi myös kieroon kasvaminen.''
''Kokopäiväongelma oli osuva termi.''
''Miksei hän ole varovaisempi kanssani vielä?''
''Onnettomia hampaita ja heikkoja luita.''
''Joka hetki on hyvä tilaisuus jatkaa vielä vähän.''

Siskonmakkarat-Miltä syömishäiriö tuntuu koostuu syömishäiriöön sairastuneiden 18-23-vuotiaiden nuorten naisten ajatuksista. Siskonmakkaroista viisi esiintyy omalla nimellään, loput peitenimen turvin. Luvut on jaettu aihepiireittäin, esim: Minä vastaan muut, Naiseus ja rakkaus, Syöminen on sääntöjä, Me kiltit? Naiset pohtivat suorittamisen ja perhesuhteiden vaikutusta ja ylipäätään muistoja ja kasvukipuja, jotka ovat tai mahdollisesti ovat vaikuttaneet sairauden puhkeamiseen. Tytöt kertovat avoimesti arjestaan, paineista ja häpeästään sekä mitä hulluimmista laihdutuskeinoista.

Kirjan kuvitusta.
Kirjan toimittanut Laura Hakala on itse yksi Siskonmakkaroista ja sairastanut anoreksian. Hän halusi tuoda esiin sen miltä sairaus tuntuu, sillä tämä näkökulma tuntui jääneen vähälle niin mediassa kuin hoidossakin. Lopussa kirjoittajien läheiset kertovat miltä tuntuu olla syömishäiriöisen äiti, ystävä, poikaystävä. Tyttöjen kertomat ajatukset ovat niin rehellisen paljaita, että syömishäiriön puhkeamisen ymmärtää. Mutta ymmärtää hyvin myös sivustakatsojan ymmärtämättömyyden. Euforinen ahminta ja näännytys ja parantumishaluttomuus näyttävät järjettömiltä. Syömishäiriöön sairastunutta on mahdotonta ymmärtää ellei ymmärrä sitä miltä hänestä tuntuu.

Olen takakannen kanssa siitä samaa mieltä, että Siskonmakkarat on erittäin hyvää lukemista terveydenhuollon ammattilaisille ja läheisille. Kirja todella avaa sen miltä sairaustuneesta tuntuu. Syyt puhkeamiseen ovat osalle kirjoittajista itselleenkin mysteeri ja he ovat parantuneet eri oivallusten ja keinojen kautta, joten kirja ei ota lääketieteellisiä näkökulmaa. Puutteet syömishäiriöisten hoitotyössä jäivät kalvamaan ja mietinkin mikä mahtaa nykyisin olla tilanne (Kirja on ilmestynyt siis vuonna 2000). Siskonmakkaroista useampi kertoo hoitoon pääsemisen olleen vaikeaa ja liukuhihnamaista. Osalta lääkäreistä ja psykologeista puuttuu tietämys sairaudesta, ylipäätään kiinnostus potilaasta yksilönä ja terapian sijasta pakkosyötetään ja punnitaan. Onhan painon nostaminen tärkeää, en väitä vastaan. Mutta painon laskemisen takana ovat juuret isompiin ongelmiin, eikä sairaus poistu keskityttäessä vain lopputulokseen.

Ongelmallisena koen aina syömishäiriöiden kuvaamisessa lähikatseet arkisiin tapoihin ja salailuun. Jotkut anorektikot ja bulimikot kun lukevat sairautta käsitteleviä romaaneja ja tietokirjoja etsiäkseen uusia tapoja paastoamiseen, läheisten harhauttamiseen yms. On erittäin tärkeää, että aihetta käsitellään, mutta oikean tavan löytäminen on haastavaa. Siskonmakkaroiden laihdutusarjesta lukiessani en voinut olla miettimättä lukemisen vaikutusta laihuutta ihannoiviin, niihin jotka koluavat pro-ano-sivuilta jippoja. Sairastuksessa myllertävän ajatusmaailma on suorittamiskeskeisen ankara ja kapea. Hyvä sanoma saattaa jäädä valitettavasti kirjan kansien väliin.



Luin tämän kirjan osana Syöminen sallittu!-lukuhaastetta. Etsin haasteeseen sopivia tietokirjoja Syli ry:n lukusuosituslistalta ja sieltä Siskonmakkarat erottui joukosta erikoisella ja hauskalla nimellään. En tiedä tarkalleen kuinka läheisiä kirjoittajat ovat kirjoittamisajankohtana olleet, mutta ainakin kirjan nimestä huokuu lämmin huumori, sisarellisuus ja lempeys. Kun luin lyhyen kuvauksen sisällöstä, päätin valita sen haasteeseen ja olen iloinen, että valitsin juuri Siskonmakkarat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti