John Irving - Kaikki isäni hotellit

John Irvingin tarinoista tuttuja ovat Garpin maailma ja Oman elämänsä sankari, sillä olen nähnyt niistä elokuvasovitukset. Irvingin kirjat ovat siis leffojen kautta alkaneet kiehtoa. Varsinkin Garpin maailma on ihanan eriskummallinen elokuva. Halusin tutustua kuitenkin tarinaan, joka ei ole ennalta tuttu. Niinpä lainasin kirjastosta Kaikki isäni hotellit.

Kirja kertoo Berryjen perheestä, joka ulkopuolisten silmissä näyttäytyy omituisena sakkina. He ovat omaperäisiä luonteita kaikki, mutta perhe puhaltaa yhteen hiileen ja kestää elämän tyrskyt poikkeuksellisella päättäväisyydellä ja rakkaudella. Perhe toteuttaa ja seuraa isän hulluja unelmia, joihin kuuluvat hotellit ja karhut. Sen vuoksi uhrataan ja surraan paljon, se vie Berryt meren taakse, mutta se myös lähentää.

Win Berry on perheen isä. Hän on ikuinen unelmoija ja idealisti. Unelmat ovat korkealla ja niiden saavuttamattomuutta verrataan Kultahatun Jay Gatsbyn haaveisiin. Isä on sydämellinen optimisti ja osaa antaa juuri oikeat neuvot mihin tahansa pulmaan, vaikkei edes tietäisi mikä ongelma on. Lasten silmissä isä on aluksi etäinen tämän poissa kotoa opiskellessa ja tienatessa leipää pöytään. Myöhemmin isä on ennemminkin hupsu, mutta rakastettava haaveilija auktoriteetin sijaan.

Mary Berry on vanhemmista se rauhallinen järkeilijä, joka kuitenkin yhteisen ystävän kehotuksesta antaa miehensä hullutukset anteeksi ja tyytyy usein vain kohauttelemaan olkiaan. Mary ja Win pysyvät koko liittonsa ajan ihailtavan rakastuneina. Äiti jää vanhemmista kenties etäisimmäksi hahmoksi. 

Frank Berry on sisaruskatraasta vanhin ja nimetty Frankiksi muistutuksena siitä, että perhe olisi aina rehellinen toisilleen. Ironisesti Frank ei koskaan kerro homoudestaan vanhemmilleen. Frank kärsii koulukiusaamisesta seksuaalisuutensa vuoksi ja harrastelee eläinten täyttämistä. Suru-koira saa usean eri ilmeen ja asennon Frankin käsittelyssä, mutta koirasta tulee pahan ilman lintu lohdutuksen sijaan. Perheen muuttaessa Wieniin Frank tarmollisesti paneutuu paikalliseen historiaan ja kieleen ja uutteruutensa ansiosta menestyy elämässä erinomaisesti.

Franny Berry on suorasanainen primadonna, lukion huutosakin johtaja ja ihannetyttö. Muu perhe kuuntelee usein juurikin Frannyn suorasanaisia, kirosanojen täyttämiä mielipiteitä. Frannysta kasvaakin tarpeen vaatiessa äiti-hahmo muille sisaruksille. Perheen murtaa Frannyn raiskaus, johon jokainen suhtautuu omalla, mutta huolehtivalla tavallaan. Franny itse kylpee pakkomielteisesti ja kirjoittaa vuosien ajan kirjeitä raiskaajalleen ja puhuu tapauksesta ''tappelun häviämisenä.'' Franny ei kuitenkaan murennu tapahtuneesta ja kirjassa käydäänkin hienoa keskustelua raiskauksesta ja siitä miten jokainen selviytyy omalla tavallaan.

John Berry, keskimmäinen lapsi, toimii kirjan kertojana. Muistelohetkellä hän on jo nelikymppinen. Isoin asia mikä hahmosta jäi mieleen on tämän pakkomielteinen rakkaus siskoaan kohtaan. Tarinan alussa vihjaus insestisiin tunteisiin on hienovaraisempaa, mutta edetessä ilmiselvää ja osoittautuu molemmin puoliseksi. John on nuorena epävarma ja ujo, mutta pönkittää itsetuntoaan punttaamisella. Siskonsa raiskaus saa veljen tuntemaan itsensä avuttomaksi ja voimattomaksi, joten hän vaimentaa tunteet lihasten kasvattamisella. Seksi ja naiset pyörivät mielessä alati, John yrittää kiertää siskoa kohtaan tuntemansa rakkauden ja himon käymällä huorissa. Johnilla ei tunnu olevan selkeitä päämääriä, joten muiden luodessa uraa hän jää auttamaan isäänsä.

Lilly Berry on pienikasvuinen tyttö, jonka pienuus näyttää muun maailman mielestä söpöltä, mutta Berryt näkevät sen lävitse. Lilly haluaa epätoivoisesti kasvaa pituutta ja muuttuukin pikkuvanhaksi sieluksi. Lilly vaikuttuu perheen Wienin vuosina kirjallisuudesta ja juuri hän huomauttaa isän olevan samanlainen haaveilija kuin Gatsby. Lillystä tulee maailmantuskainen ja hän purkaa kasvunhalunsa kirjoittamiseen. Tytöstä kasvaakin loistava kirjailija, mutta liika perfektionismi painaa harteilla.

Egg, perheen kuopus on huonokuuloinen ja useimmiten pojan suusta kuullaankin: ''Mitä?'' Poika myös sotkee rakastamiaan leluja ympäri ämpäri, myös perheen ensimmäisen hotellin asukkaiden huoneisiin. Vanhemmiten ne ovat vaatteet jotka leviävät joka paikkaan. 

Isoimmaksi teemaksi kirjassa nousee perhe. Berryt ovat rakastava perhe, joka hyväksyy toisensa oikkuineen ja surujen puskiessa hitsaantuu entistä tiukemmin yhteen. Roolit ovat vähän kummallisia isän ollessa pakkomielteinen haaveilija ja nuorimman tyttären pikkuvanha murehtija, mutta perhe on toimiva yksikkö, joka läpi vuosien jatkaa toistensa auttamista. Frankista tulee piinkova agentti, joka myy siskonsa kirjan oikeudet. Franny näyttelee kirjan elokuvasovituksessa ja antaa lapsensa veljelleen. John auttaa isäänsä viimeisen ''hotellin'' pystytyksessä.

 Unelmat puskevat perhettä eteenpäin, mutta toteutuvatko ne koskaan? Isän unelmat eivät ainakaan täyty ja ne ovat samalla olleet koko perheen unelmia. Hotellit ovat kaukana visioista ja surua pakataan surun perään. Mutta perheelle kertyy valtaisasti upeita muistoja ja vaikkeivat asiat ole aivan täydellisesti, ne ovat lopussa kaikilla kuitenkin todella hyvin. Ihminenhän usein unelmoi asioista, joita ei pysty tavoittamaan. Mutta onko tavoitteiden täyttäminen kaikista tärkeintä?

Seksi ja seksuaalisuus ovat myöskin erittäin isossa roolissa ja aihetta käännellään eri kulmilta. Johnin epäröivä teinin seksuaalisuus on kuvattu hauskan elämänmakuisesti, ensimmäisten kertojen huvittava jännyys ja naisten tulkitsemisen opettelu. Huoria kirjassa vilisee paljon, varsinkin Itävallan vuosina. Prostituoidut jäivät kirjassa aika hulvattomiksi karikatyyreiksi, joiden merkitykselle ei taida olla kummempaa syytä kuin amerikkalaisen lukijakunnan leikkimielinen nipistäminen. Irving nostaa esiin omituisen suhtautumisen täysin luonnolliseen asiaan: Väkivallalla mässäillään, mutta seksi halutaan piilottaa kaikin keinoin.

Frank on homo, muttei luojan kiitos mikään ''homolemmikki'', vaan ns. normaali nuori. Frankilla ei ole suhteita, joten aihetta ei alleviivata. Myös Susie-karhu on kirjassa homoseksuaali ja kääntynyt lesbosuhteisiin raiskauksen jälkeen, naisten seura tuntuu nöyryyttävän raiskauksen jälkeen turvalliselta. Frannyn ja Susie-karhun välille kehittyy hetkeksi suhde. 

Täytyy sanoa, että Irving osaa merkillisen upeasti luoda päällisin puolin käsittämättömiltäkin tuntuvista asioista todella koskettavia ja tasapainoitella leikkisyyttä ja vakavoitumista. Susie-karhu kuvataan aluksi rumana finninaamaisena naisena, joka pukeutuu karhun asuun ja örisee kuin otso. Omistajakin uskoo naisen olevan ihka aito karhu, aika huvittavaa. Irving kuitenkin avaa hahmoa tarinan edetessä: Susie-karhu on raiskattu nainen, joka sanoo ruman naamansa tarvitsevan paperipussin  siksi että hänen raiskaajansa ovat laittaneet hänelle pussin päähän. Nainen on murtunut maailmasta ja ihmisyydestä niin perusteellisesti, että haluaa olla ihmisen sijasta karhu. Susie-karhusta kuoriutuikin sitten lopulta todella surullinen hahmo näennäisen hauskuuden alta.

Frannyn raiskaus vakavoittaa kirjan hilpeästi alkaneen tarinan ja läpi Berryjen elämän teemaa pohditaan monelta kantilta. Frannyn suhtautuminen raiskaajaan ja tälle kirjoittaminen herättää ihmetyksen: Miksi kukaan reagoi näin? Mutta myöhemmin kuvioihin tulee tosiaan Susie-karhu, jonka kanssa käydyt keskustelut korostavat sitä, että kaikkihan reagoivat eri tavalla. Ihmiset suhtautuvat myös raiskattuun varsin eri tavoin. Mindy syyllistää Frannyä ''kyrvän kiusaajaksi'', Junior Jones ottaa suojelijan roolin. John puolestaan pohtii miten raiskatulle pitää jutella, uskaltaako koskettaa vai meneekö ihminen rikki; Miten paljon raiskaus ihmistä määrittää?

Frannyn ja Johnin romanttinen rakkaus jäi hiertämään. Kirja on hyvin liberaali ajatuksen juoksultaan, mutta tämä meni itselläni reippaasti yli. En tiedä miksi tarinaan on lisätty insestiä ja vieläpä niin suuressa määrin. Haluaako Irving ravistella lukijaa insestin tabu-leiman suhteen? Ja ravistelua se on, suhde kun ei jää viattomalle tasolle...Ovatko mitkään rakkauden tunteet ''vääriä''? Missä menee raja? Franny ja John ovat sisaruksia, joten hyväksikäytöstä ei voi puhua, koska kumpikaan ei ole auktoriteettisessa asemassa toiseen nähden, vaan molemmat ovat samalla linjalla ja suostuvaisia. Insesti on kuitenkin ihmisen perusbiologiaa vastaan ja laissakin kielletty, joten päällimäiseksi tunteeksi sisarusten suhteesta jäi kuvotus ja inhotus. Mielestäni se vain on yksinkertaisesti sairasta, enkä olisi halunnut tässä määrin ja näin ronskilla tyylillä kirjoitettuna aiheesta lukea. Ilman tätä suhdetta olisin pitänyt kirjasta enemmän ja harmittelin, koska muutoin suorastaan rakastuin Irvingin tarinankerrontaan.

Aivan varmasti aion vielä lukea Irvingiä ja ilman sisarillista rakkautta tämä olisi ollut ehdottomasti viiden tähden kirja. Aivan unohtumaton.