Hei hei, mitä kuuluu?

Ohi kiitävi aika ja unhottuvi blogi,
Välikuolemisen se koki.
Ma luin, vaan en kertonut mitä.
Kuten näet,
En runokirjoja
Ainakaan.

Reilu puoli vuotta on vierähtänyt ja blogihommat ovat jääneet. Lukeminen hidastui ja taisin asettaa paineita itselleni tästä koko hommasta. Siitäkin huolimatta, että täällä olen kuuluttanut hauskuuden säilyttämisen tärkeydestä. Kirjoittaminen on puuhaa, jossa uppoudun sellaiseen flow'hun että aika tuntuu kuluvan tuplanopeudella. Nautin siitä todella, mutta mollaan itseäni siitä, etten ole parempi. Vanhoja postauksia lukiessa puna nousee poskiin ja mietin olenko todella kirjoittanut tämän mukamasfiksun kirja-analyysin, joka näyttää pikemminkin sieniä popsineen 11-vuotiaan tekstiltä.

Olen myös kasvanut ajattelumalliin, että jos haluaa mestariksi jossakin, se on aloitettava vähintään 4-vuotiaana. Pianonsoitto, shakkinerous jne. ''Hän lauloi ennen kuin oppi puhumaan'' tai ''Hän tanssi ennen kuin oppi kävelemään'' on sellaisia fraaseja joita kuulee usein. Itsehän olen kateellinen luonne ja synkistelen, että emmää sitten yritäkään kun en kerta taaperona aloittanut. #kateellinen #synkistelijä

Mitä vanhemmaksi tulen, alan ymmärtää kuinka typerä olen ollut. Ihmiset oppivat koko ajan uutta ja kehittävät itseään ja ympäröivää maailmaa. Viisikymppisillä voi aivan hyvin olla kolme, neljä ammattipätevyyttä. Aika kypsentää, mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Ja ennen kaikkea: Ihminen oppii sen mitä kohtaan tuntee intohimoa. En ehkä ala maailman parhaaksi ballerinaksi tai shakkimestariksi (tai kirjoittajaksi) tällä iällä puhtaalta pöydältä, mutta miksei ihminen voisi tehdä sitä mistä pitää? Kehittymisen tunne on nautinto, vaikkei lopputulos olisikaan se huippuosaaja.

Tämä on teksti on ex tempore, ehkä näitä joita myöhemmin luen häpeissäni. Lukiossa sain esseistäni aina  kritiikkiä siitä, etten osannut pysyä punaisessa langassa kiinni. Mutta niin. Blogi!

Palaanko vielä?
En tiedä. Liityin kuukausi takaperin Goodreadsiin ja aloin pohtia onko se mulle sopivampi paikka. Goodreads vie ainakin vähemmän aikaa kuin blogin pitäminen. Toisaalta taas olen tykästynyt kirjablogien seuraamiseen ja seuraajien kommentteihin, nautin myös valokuvaajaleikeistäni. Viime aikoina olen lukenut myös niin loistavia kirjoja, että olen hyppinyt seinille kun tekisi mieli jonnekin kunnolla päästä vuodattamaan ja hehkuttamaan ylitsevuotavaa intoa ja eräästä hullusta lukuprojektista johon tarttunen ensi vuonna (Jos uskallan. #vieraskielinentiiliskivi.) Luulen, että jos palaan tulen hidastamaan tahtia enkä ainakaan ota mitään niin-ja-niin-monta-kirjaa-kuukaudessa-tavoitteita, joita huomasin salakavalasti langettavan päälleni. 

Näihin tunnelmiin, hyvää yötä ja alkavaa syyskuuta!

P.S: Ma yhden runokirjan luin,
      Se Antti Holman Kauheimmat runot ol.