tiistai 12. syyskuuta 2017

Jumalat juhlivat öisin und Garpin maailma




Lätkäisen kaksi kärpästä yhdellä tiiviillä iskulla ja kerron kahdesta romaanista, jotka tekivät bloggaustauolla vaikutuksen. Muitakin hyviä oli ja saatan tehdä myöhemmin niistäkin koontia, mutta näistä kahdesta halusin päästä ensimmäiseksi hehkuttamaan.

Donna Tartt - Jumalat juhlivat öisin
Kirja hyppää sieltä, täältä ja tuolta esiin. Tämä tuntuu olevan monien lempparilistalla ja sen on sanottu olevan 90-luvun nuorten Sieppari Ruispellossa. Siepparia kirja ei sisällöltään muistuta millään lailla, mutta Jumalat juhlivat öisin on tehnyt ja tekee suuren vaikutuksen. Tarina tempaisee mukaansa heti. Oma tarkoitukseni oli aloittaa kevyesti yhdellä luvulla, mutta päädyinkin ahmimaan kirjan heti puoleenväliin (Oli aivan pakko saada vastauksia yöunienkin uhalla) ja seuraavana päivänä loput. Tätä tarinaa janoaa lisää ja lisää, vaikka murhaajat ja murhattu paljastetaan heti kahden sivun prologissa. Kukaan hahmoista ei oikeastaan ole samaistuttava tai mukavakaan, ei edes kertoja Richard. Tarttin kerronnassa vain on jotakin taikaa joka imaisee mukaansa...Dekkareissa mietitään yleensä kuka?, mutta tässä tapauksessa lukija miettii miksi? Sitten miten? Ja mitä sitten? Syyllisyys painaa jokaista hahmoa eri tavalla ja sen seuraaminen oli kirjan loppupuolella jännittävintä. Ja tietenki se, että jäävätkö murhaajat kiinni. Itse juonen lisäksi kirjan tunnelma ja kauniit kuvaukset tekivät vaikutuksen. Collegemaailma, muinaiskreikan opiskelijaryhmän tiiviin omituiset piirit. Syksyn hitaat viikonloput kartanomökillä, yksinäinen talvi jäätävässä pakkasessa.

The Secret History, 1992
Se vielä on sanottava, että  Jumalat juhlivat öisin on jykevämpi ja herättää enemmän kiinnostusta kuin suora suomennos Secret historystä. Kääntäjällä on ollut hieno oivallus.

John Irving - Garpin maailma
Irvingin kirjat sekoittavat tragediaa ja komediaa tavalla johon en ole törmännyt muualla. Ja miten kaikessa absurdissa voi olla kuitenkin niin paljon sielua riipaisevaa ja samaistumispintaa...Jos et ole lukenut Irvingiä aiemmin, paras tutustumiskirja lienee Oman elämänsä sankari. Luin senkin kesällä. Se on hmm, vähemmän rönsyilevä ja suoraviivaisempi mutta silti ihanan irving. Annoin molemmille viisi tähteä Goodreadsissä, mutta Garpin maailma oli itselleni piirun verran parempi. Pidän kahelimmasta menosta. (Kaikki isäni hotellit on Garpin maailman veli, Oman elämänsä sankari sisarpuoli tai ehkä serkku) Sen plussan viiden päälle toi muun muassa Jenny Fields, Garpin feministiäiti joka on aivan mahtava hahmo! Ainoa miinus kirjassa oli se, että olisin henk. koht. halunnut lukea Jennystä vielä lisää. Vanhemmuus on kirjassa vahva teema ja sen tuoma suojelutahto ja pelot. Yhtä paljon se käsittelee mun mielestäni myös luovuutta ja kunnianhimoa, Garpin kehitystä kirjailijan ammatissa. Siinä sivussa käsitellään myös avioliittoa, seksiä ja feminismiä.

The world according to Garp, 1978
Se vielä on sanottava, että kirjan alkupuhetta ei kannata lukea, sillä siinä on juonipaljastuksia.

Ovatkos nämä kirjat kolahtaneet muilla? :)

Irvingiä luen varmasti lisää jo siitäkin syystä, että Leski vuoden verran odottaa hyllyssä. Tarttin suhteen en ole varma. Pieni ystävä on kuuleman mukaan tylsä, Tikli taas Pulitzerilla palkittu, mutta helkutin pitkä.


6 kommenttia:

  1. Olen lukenut aikanaan kaikki kirjat, omalla tavalla hyviä. Papen ja Caulfield ovat toistensa kaltaisia, siinä minusta linkki teosten välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, jotakin samaa hahmoissa kyllä on...

      Poista
  2. Jumalat juhlivat öisin alkoi kiinnostamaan, kun luin Punaisen sään tiikerit Liza Klaussmannilta, ja huhutaan että niillä olisi jotain yhteistä. Kun kirja nyt tässä pomppas esille, taitaa olla kohtalon tahto että lisään sen lukulistalle! (;

    Leski vuoden verran odottaa minuakin hyllyssä ja saa varmaan vielä odottaa, ei tunnu nyt yhtään Irvingiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä vihjeestä, eilen tätä postausta kirjoitellessa mietin kuinka haluaisin lukea jotakin saman tyyppistä kuin Jumalat juhlivat öisin. Googletin Punaisen sään tiikerit ja vaikuttaa hyvältä kirjalta pimeneviin syysiltoihin! :)

      Poista
  3. Loistavia kirjoja olet lukenut!<3 Jumalat juhlivat öisin on minusta paras kirja Tartin tuotannosta, mutta suosittelen ehdottomasti myös Pientä ystävää ja Tikliä, hyviä nekin:) Ja sitten Irving, aah pelkkää rakkautta<33 Oman elämänsä sankari ja Garpin maailma ovat varmasti olleet paras tapa tutustua miehen kirjoihin. Liputan myös varsinkin Leski vuoden verran ja Ihmeiden tie -kirjoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on tuntunut sanovan samaa, että JJÖ on Tarttin paras. Tikli oli kerran jopa lainassa, mutta se vaan jäi kiinni. Juuri se tiiliskivimäisyys peljästytti ja taisi laina-aikakin umpeutua lopulta :'D Irving on kyllä paras blogiaikana löydetty kirjailija <3

      Poista