torstai 11. elokuuta 2016

Kirppislöytöjä



Kävin lähistöllä sijaitsevalla Ekotorilla viikko sitten pyörimässä. Hyörin ympäri kirpputoria mielessäni huonekalut, eikä tarkoituksena ollut edes vilkaista kirjatarjontaa. Kun en muuton jäljiltä askeettiseen kotiini löytänytkään neliöiden täytettä, menin hyllyjen väliin. JA KYLLÄ KANNATTI!

Olin juuri saanut vieläpä useamman euron myöhästymismaksut kirjastohoitajalta anteeksi, joten päätin tapojeni vastaisesti hankkia täytettä omaan kirjahyllyyn. Olin hassuttelevalla tuulella.

Yleensä en hankintoja tee, koska:
-Kirjastosta useimmiten löytää haluamansa.
-Oman hyllyn kirjoja tulee jostakin syystä luettua nihkeämmin kuin lainoja. Ne ovat mukavasti jemmassa, kun taas lainojen kanssa on aina vähän tuli persuksen alla (vaikkei näemmä omalla kohdalla tarpeeksi, kun niitä maksuja kertyy, hah).
-Olen muutenkin yrittänyt vähentää kaiken tavaran haalimista.
-Kirjastosta lainaaminen on ilmaista ja kirjastossa käyminen kivaa!

Yllätyin Ekotorin kirjahyllyistä. Löytyi vanhoja klassikoita sekä uudempia mielenkiintoisen oloisia kirjoja. Jälkimmäisiin ei huomio välttämättä edes kiinnittyisi kirjaston hyllyjä läpi käydessä. Etenkään kun bloggaamisen myötä on yleensä kilometrin pituinen suosituslista jo valmiiksi mielessä, tarkoitukseton päämäärätön etsiminen on vähentynyt. Tämä saikin miettimään, että silloin tällöin sitä voisi kirppiksiltä tsekata vaatteiden ja huonekalujen sijasta kirjallistakin tarjontaa.

Tämmöiset timantit löysin

Takashi Hiraide - Kissavieras
Jouduin vähän hieraisemaan silmiäni, sillä en olisi uskonut löytäväni tänä vuonna julkaistua ja blogeissa hehkutettua Kissavierasta. En varsinkaan hintaan euro viiskytä. En pähkäillyt hankintaa. Odotan tältä kirjalta todella paljon. Ainakin rauhallista tunnelmaa, kissamaisuuksia ja suloisuutta.

Stanislaw Lem - Solaris
Olen nähnyt neuvostoliittolaisen elokuvasovituksen tästä. Yllätykseni oli todella suuri, kun nettiä penkomalla selvisikin, että kirjailija Lem on puolalainen! Muistan ainakin elokuvan tarinan olleen kaihoisa ja koskettava, mutta sovituksen vähän kulahtanut (Epäillyt syylliset: Neuvostoliitto ja 70-luku). Tältäkin kirjalta odotan paljon, odotan sen yltävän vielä aivan eri sfääreihin kuin filmatisoinnin. Solaris kertoo siis vieraalle planeetalle matkustavasta miehestä, jonka muistot ja menneisyys Maasta heräävät fyysisesti eloon, pelottavallakin tavalla.

Ray Bradbury - Fahrenheit 451
Toinen scifin klassikko! Fahrenheit 451:sestäkin olen nähnyt elokuvasovituksen. Tarina on kauhukuva tulevaisuudesta ja muistutus sananvapauden tärkeydestä. Elokuva ainakin peilasi vahvasti 60-luvun maailmanpolitiikkaa, joten odotan mielenkiinnolla mitä löydän kirjasta. Kirjan dystopiassa palomiehet eivät sammutakaan tulipaloja, vaan polttavat kirjallisuutta.

Näistä ei ole ihan vielä tulossa postauksia, sillä ensin on luettava kirjaston lainat. (Vaikka en kyllä malttaisi olla tarttumatta näihin!) Otan ehdottomasti tavoitteeksi lukea pitkästä aikaa oman hyllyn kirjoja.

Mitens te?
Oletteko lukenut jonkun kirppislöydöistäni?
Hankitteko luettavaa mieluummin kirjakaupasta vai kirjastosta?



7 kommenttia:

  1. En ole lukenut.. Tykkään eniten käydä kirjastossa, ja ostan vain lempikirjoja omaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule ainakaan hutiostoksia sitten tehtyä. :)

      Poista
    2. Ei tule ainakaan hutiostoksia sitten tehtyä. :)

      Poista
  2. Hyviä löytöjä! Fahrenheit 451 on mahtava ja Kissavieras odottaa minullakin omassa hyllyssä lukemista. Tykkään liikaa molemmista (kirjastosta ja kirjojen haalimisesta kirppiksiltä), joten olen yleensä pulassa pursuavien kirjakasojen kanssa. Tosin nyt kesällä olen radikaalisti pistänyt todella paljon oman hyllyn kirjoja kiertoon ja päätin rajoittaa ostelua. Saa nähdä miten onnistuu:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pinot pysyvät hallinnassa :D Odotan innolla Fahrenheitin lukemista!

      Poista
  3. Tuo on kyllä niin totta, että omat kirjat jäävät helpommin lukematta, kuin kirjaston kirjat, joilla häämöttää se eräpäivä, vaikka toki lainoja voikin uusia.

    P.S.
    Blogissani on sinulle tunnustus: http://minnasiikila.blogspot.fi/2016/08/liebster-awards-tunnustus.html

    VastaaPoista