tiistai 25. lokakuuta 2016

Amy Tan - Ilon ja onnen tarinat



''On minun syyni että hän on sellainen. Halusin lasteni saavan parhaan yhdistelmän: amerikkalaiset olosuhteet ja kiinalaisen luonteen. Mistä minä tiesin etteivät ne sovi yhteen?''

Tässä kirja, jota pidin ihan hömppänä höttönä ja siksi se lojui kirjahyllyssäni lukemattomana yli kymmenen vuotta. Halivia naisia itkemässä kansikuvassa ja nimestäkin tuli mielikuva tyhjänpäiväisestä, kornista kirjasta. Miten väärässä olinkaan. Pidin tästä paljon ja suosittelen tätä muillekin! Ilon ja onnen tarinat oli juuri sitä mitä kaipasin seuraksi lämpimälle viltille ja teekupposelle.

Ilon ja onnen kerho on Amerikkaan muuttaneiden kiinalaisnaisten vapaa-ajan kokoontumisrituaali. Syödään hyvin, pelataan mahjongia ja nautitaan. Erään jäsenen kuoltua tämän tytär ottaa kerhossa äitinsä paikan ja kuulee äitinsä salatun historian vuosien takaa Kiinasta. Hänen täytyy matkustaa Kiinaan tapaamaan sisarpuoliaan, joiden olemassaolosta kuulee nyt ensimmäistä kertaa.

Ilon ja onnen tarinat kertoo muistoja neljältä kiinalaisäidiltä ja heidän amerikkalaistuneilta tyttäriltään. Luvuissa muistellaan elämän käännekohtia, niitä ratkaisevia elämänmullistuksia ja ajatuksia. Neljän suvun naisia yhdistää kulttuurimuuri. Tyttäret eivät tiedä äitiensä koettelemuksista Kiinassa eivätkä koe itseään kiinalaisiksi mutteivat aivan amerikkalaisiksikaan. Äidit taas pitävät kiinni kiinalaisista perinteistä eivätkä pysty ymmärtämään tyttäriensä ajatuksen juoksua ja elämäntyyliä.

Äitien historiat Kiinassa ovat mielenkiintoista luettavaa, aukinainen ovi aivan toisenlaiseen aikaan ja paikkaan. Murheisiin ja elämään, joita länsimaalaisena on vaikea kuvitella. Kuinka vaikeaa on jättää lapsensa sotivaan maahan? Naida mies vastentahtoisesti? Olla kaikista vähäarvoisin neljästä vaimosta? Äitien vaikeneminen entisestä elämässä Kiinassa sai lukiessa tuohtumaan; Miten tyttäret voisivatkaan ymmärtää äitejään kun eivät tunne heitä kokonaisuudessaan? Mahdotontahan siinä on saada täyttä kosketusta juuriinsa. Mutta toisaalta vaikenemisen ymmärtää, vaikeista asioista ei ole helppo kertoa jälkikasvulle.

Amerikkalaistuneiden tyttärien nykypäivän ongelmat ovat paljon pinnallisempia, mutta länsimaalaiselle samaistuttavampia. Avioerot, työ, asunto, psykiatrilla käynti. Kuilu vanhempiin johtuu pitkälti kulttuurien törmäyksestä, mutta yleismaailmallistakin ongelmista äiti-tytär-suhteessa. Usein näemme huudot, käskyt ja riidat, emme sitä mistä ne kumpuavat. Huolenpidosta, peloista, parhaan haluamisesta omalle jälkikasvulle.

Miinusta kirja saa siitä, että lukiessa sukupuu meni sekaisin. Tarinoivia naisia on kahdeksan. Kukas olikaan kenenkin tytär? Siihen vielä aviomiehet, poikaystävät, äitien äidit. Kirjan alussa oleva listaus äideistä ja tyttäristä auttoi hieman, mutta lukukokemuksesta olisi tehnyt selkeämmän loogisempi järjestys, sillä nytkään en pysty yhdistämään kaikkia tarinoita ja yksityiskohtia oikeisiin hahmoihin. En muista kuka oli se shakkimestari lapsena ja kuka tuskaili avioeron kanssa. Toisaalta kyllä pidän siitä, että tarina alkoi Jing-mein liittymisestä kerhoon ja päättyi hänen Kiinan matkaansa. Tällä vahvistui kirjailijan sanoma perhesiteistä ja ympyrä sulkeutui.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti