torstai 26. toukokuuta 2016

Aki Ollikainen - Nälkävuosi



''Isäntä varoittaa syömästä liikaa, nälkäisen vatsa ei kestä. Marja katselee Lehdon tupaa. Kaikki näyttää siistiltä ja puhtaalta verrattuna Korpelaan. Tuli avoimessa takassa luo kodikasta, lämmintä valoa.
-Juhanistako lähti henki?
-Henki siitä lähti jo aikaa sitten. Sinne se jäi tekemään kuolemaa. 
-Jätitte sinne?
-Ei siitä ollut lähtijäksi enempää kuin eläjäksikään. Lopettaako minun olis se pitänyt?
-Sanovat, että jossain on syöty kuolleitakin, emäntä puuttuu keskusteluun. 
Lehto vilkaisee vaimoaan vihaisesti.
-Akkain puheita.
-Ei kai isää syödä, Juho kuiskaa.
-Ei tietenkään, isä menee taivaaseen.''

Nelihenkinen perhe riutuu Suomen talvessa 1867 ruokapulan ollessa pahimmillaan. Ihmiset kuolevat nälkään ja sen puutteesta aiheutuneihin tauteihin. Perhe liittyy kerjäläislauman jatkeeksi kiertäen milloin missäkin. Päämääräksi he ottavat Pietarin. Mutta päästäänkö sinne koskaan? Helsingissä Renqvistit nauttivat punssista ja shakin peluusta erossa köyhälistön kurjuudesta.

Odotukseni eivät olleet ihan huipussaan alkaessani lukea Nälkävuotta, sillä tätä ennen luin Ollikaisen Mustan sadun. Se oli ihan hyvä, muttei erityisen mieleenpainuva. Tarina oli mielenkiintoinen ja Ollikaisen kieli ah niin kaunista. Halusin lukea Nälkävuoden, sillä se on saanut niin paljon kehuja. Nälkävuosi on myös kiinnostava aihe.

Alkusivuilla tuskastuin huora- ja kikkelijutuista. Ärsyynnyin muutenkin näistä kansasta erkaantuneista rikkaista. Se on ollut toki tarkoituskin. Se saa pohtimaan nykypäivän Suomea. Onko yhteiskuntaamme tulossa luokkajako? Onko meillä kenties jo? Toiset nälkiintyvät toisten erkaantuessa ongelmista. Mutta, kuten Ollikainenkin hienosti kirjallaan sanoo: Kohtaamiselta ei lopulta voi välttyä, kurjuus tulee lopulta meidän kaikkien eteemme jossakin muodossa. Kukaan ei voi loputtomiin sulkea silmiään.

Parasta kirjassa on Ollikaisen kieli. Hän kirjoittaa runollisesti ja tunnelmallisesti. Välillä liiankin harkitun oloisesti ja hidastempoisesti. Itse tarinalle sytyinkin hitaasti. Perheenjäsenten kaatuessa yksi kerrallaan en lopulta kuitenkaan voinut olla liikuttumatta. Kuka voisi olla liikuttumatta tällaisesta kitumisesta?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti