Stephen King - Pimeä puoli

Pimeä puoli kertoo kirjailija Thaddeus Beaumontista, joka päättää viimein sanoa hyvästit salanimelleen George Starkille. Starkille pidetään leikkimieliset valehautajaiset ja lehteen kuvataan otos feikkihautakivestä. Eräänä päivänä tyhjän haudan luota löytyy jalanjälkiä ja lähipiirin ihmisiä alkaa kuolla. Thadin pimeä puoli, alter ego on herännyt henkiin.

Tarina alkaa vetävästi kun valoitetaan sitä pimeää puolta, kirjailijan salanimeä/alter egoa George Starkia. Thad on kiltti ja kompuroiva perheenisä, Starkina kirjoitetut kirjat puolestaan väkivaltaisia dekkareita. Starkin nimellä kirjoittaessaan Thad tuo tienestit pöytään, omalla nimellä kirjoitetut romaanit jäävät heikommiksi menestyksiksi.

Ensimmäisen ruumiin löytyessä tarina pitää vielä mukana dekkarimaisella tyylillä mietittäessä murhaa paikallisen poliisin kanssa. Sitten äksöniä tuli liikaakin kerralla ja loppupuolisko kirjasta meni Starkin passiiviseen uhitteluun ja jaaritteluun. Yleensä King osaa luoda jännityksen mestarillisesti, mutta nyt huomasin jämähtäväni puolen välin tienoilla. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut tippaakaan. Asetelmasta tuli tylsä ja yllätyksetön; otetaan hihasta tuo kauhutemppu ja pistetään perään vielä tuo toinen vanha temppu.

En yleensä lue loppuun, jos väsähdän. Tässä jatkoin, koska olen ajatellut lukea kaikki Kingin teokset. (Saapi nähdä kuinka kauan siihen menee...) Tarina ei saanut rattaita alle lukuun ottamatta aivan viimeisintä loppurutistusta.

Häiritsevintä on koko kirjan ydin. Se pimeä puoli eli George Starkin ja Thadin yhteys. Alussa selitetty aivoleikkaus on turha. George Stark on Thadin mielikuvituksen tuote, joten miksi taustalle piti selittää aivoleikkauksen löydöt? Selitys ontuu kun teemana on luovuus. Eikö Stark olisi voinut ''herätä eloon'' siitä puhtaasta kiukusta, että Thad päätti lopettaa salanimen käytön? Ilman ontuvia taustaselvittelyjä aivoista löytyneestä kaksosesta, josta myöhemmin onkin tullut kirjailijan alter ego...Turhan scifiä ja kornia.

Samaten se, miten George Stark, ''kirjailija'' onkin itse asiassa Starkin romaanien hahmo Alex Machine niin ulkomuodon kuin luonteenkin puolesta. Jälkisanoissa King vielä kertoo, että hei itse asiassa Machine ei ole hänen keksintönsä vaan nyysitty muualta, koska se kiteyttää rikollisen mielenlaadun. Koko Starkin hahmo on arskamainen blondi muskelikimppu, jossa ei ole mitään uutta saatika jännittävää. Kiteytetty klisee psykopaatista, joka tekee hui hai mitä tahansa oman hullun logiikkansa mukaan.

En lähtisi suosittelemaan kirjaa edes Kingin faneille.

Kirjalliset illalliskutsut tag

Muutaman viikon hauduttelin tätä haastetta ja tänään viimeinkin päätin lähettää kutsut kirjahahmoille. Tämän haasteen on suomentanut Unelmien aika-blogin Katriina ja näin se menee:

Emännöit illalliskutsuja. Voit kutsua kirjoista paikalle kenet tahansa, joka sopii seuraaviin kohtiin:

1. Hahmo osaa tehdä ruokaa tai pitää ruoanlaitosta

Minny on taiturikokki Kathryn Stockettin Piiat-kirjassa. Rääväsuisella kotiapulaisella on vaikeuksia pitää suutaan supussa, mutta hän korvaa suorasanaisuutensa upeilla kakuilla. Minny opettaa myös emännälleen miss Celialle keittiötaitoja. Vihamiehen piirakkaan hän piilottaa epätavallisen ainesosan... :D

2. Hahmo, jolla on varaa kustantaa juhlat 

Jay Gatsby järjestää svengaavia ökyjuhlia Kultahatussa. Haluaisin muutaman drinkin lomassa keskustella Gatsbyn kanssa syntyjä syviä. Gatsbyn juhlat tuntevat kaikki, mutta isännän tausta ja kasvot ovat 20-luvun kreisibailaajille mysteeri. Lukija tutustuu mystiseen miljonääriin tarinan edetessä ja vaikuttuu tämän sinnikkyydestä. Päällimmäiseksi jää kuitenkin suru siitä, että sinnikkyydellä joskus tavoitellaan sellaista mitä ei vain voi saada.

3. Hahmo, joka aiheuttaa kohtauksen

Kenkää kuningattarelle kuvaa hauskasti Englannin kuningasperheen koettelemuksia brittilähiössä. Englanti muutetaan satiirissa tasavallaksi ja ylväs Elisabeth ll joutuu opettelemaan elämisen uusiksi. Miten haetaan toimeentulotukea, mistä vessapaperia...Olisi hauska tavata kirjan versio Elisabetistä. Hiukan höppänä, mutta arvonsa tunteva rouva, joka saa hovi- ja politiikkakertomuksillaan suut loksahtamaan lattiaan.

4. Hahmo, joka on hauska tai viihdyttävä

Astronautti Mark Watney hauskuuttaa sarkastisilla ja tragikoomisilla ajatuksillaan- ja mies on sentään Yksin Marsissa! Harva pystyy pysymään positiivisena haaksirikkoutuneena avaruuden yksinäisyyteen. Puhumattakaan lohduttomuudesta kun ei tiedä paluulennosta. Ehkä illallisella tarjolla on hänen itsensä avaruudessa kasvattamaa perunaa? Jos Mark vastaa kutsuun, musiikkina ei ainakaan soi disco. :D

5. Hahmo, joka on erittäin sosiaalinen tai suosittu

Dorian Gray on seurapiirien herkku tehtyään sopimuksen iänikuisesta kauneutensa säilyttämisestä. Maalauksen turmeltuessa Dorian itse pysyy kuvan kauniina. Pakkomielle kauneudesta ja nuoruudesta jättää kuitenkin jälkensä. Kultakutrisella miehellä olisi varmasti paljon painolastia sydämellä.

6. Pahis

Big Jim Rennie ajaa omaa etuaan, vaikka dikaattorin asemaa hakuilevan miehen kylä on jäänyt jättimäisen kuvun alle eristyksiin ulkomaailmasta. Ilma saastuu, ruoka käy vähiin ja kupu estää liikenteen. Big Jim on salaa sekaantunut huumebisnekseen ja haluaa rohmuta itselleen generaattoreita- vaikka sitten viimeiset sairaalasta. Ruumiita tulee paljon ja vallanhimo sumentaa viimeisenkin järjen hivenen. Huusin EI! EI! miehen aivopestessä kyläläisiä uskomaan hyvisten olevan pahiksia ja toiste päin. Yksi Kingin mieleenpainuvimmista pahiksista.

7. Pariskunta - ei välttämättä romanttinen

Jane Eyre on älykäs ja voimakastahtoinen, mutta hiljainen nuori kotiopettajatar, joka hitaasti rakastuu röyhkeän charmanttiin ja mahtailevaan isäntäänsä mr. Rochesteriin. Parin hitaasti syttyvää romanssia lukee innolla ja sitä alkaa uskoa, että vastakohdat täydentävät toisiaan. Vastoinkäymiset ja salaisuudet ovat suuria - mutta rakkaus voittaa. En hirveästi pidä parinmuodostustarinoista, mutta Kotiopettajattaren romaania lukiessa huomasin itsessäni ihihi-ihanaa-kihertelyä.

8. Sankari tai sankaritar

Sinuhen tarinassa on menneen maailman vaka vanhaa viisautta. Kaislaveneestä löytynyt poikavauva päätyy korkea-arvoiseksi lääkäriksi omien ponnistelujensa ja hyvän onnen ansiosta. Mies tekee karmaisevia virhearviointeja naisten suhteen, mutta oppii virheistään ja pyrkii hyvään. Sinuhe matkustaa monissa maissa ja viettää aikaa niin kuninkaallisten kuin rahvaidenkin kanssa. Sinuhe on ennen kaikkea viisas.

9. Hahmo, jota ei arvosteta

Roald Dahlin Matilda on tarina tytöstä, joka on lapsinero. Vanhemmat eivät kuitenkaan huomioi lapsen lahjakkuutta millään tavalla, ihmettelevät vain miksei telkun katsominen kiinnosta. Humoristinen satu saa suremaan tyttöä, mutta Matilda osaa olla ilkikurinenkin. Tyttö kostaa pienin kepposin vanhempiensa kaltoin kohtelun ja löytää voimaa puolustaa ja kannustaa muita.

10. Omavalintainen hahmo

Olen huomannut, että usein eläin on se joka varastaa huomion ihmisisänniltä. Kutsuisin Musta torni-sarjasta Oi-mäyriäisen illallisille. Pöydän ääreen sille ei luultavasti laitettaisi katetta, mutta mukava paikka muiden kutsuttujen viereen ja omia herkkuja. Haluaisin nähdä ehdottomasti miltä tuo ihmeellinen koiran ja mäyrän sekoitus näyttää! Olisi hauska myös kuulostella Oin erikoista ääntelyä ja tehdä oma tulkinta siitä, että osaako se todella puhua.

Aikamoiset illalliset näistä tulisi! 

John Steinbeck - Helmi

''Kino oli löytänyt Maailman helmen. Ja helmen perusolemus yhtyi ihmisen perusolemukseen, ja tuloksena oli outo tumma pohjasakka. Jokainen oli äkkiä jossakin suhteessa Kinon helmeen, ja Kinon helmi sekaantui kaikkien unelmiin, suunnitelmiin, kaavailuihin, tulevaisuuteen, toiveisiin, tarpeisiin, himoihin, nälkään, ja näiden tiellä oli yksi ainoa ihminen, Kino, joten kävi niin omituisesti, että hänestä tuli kaikkien vihollinen.''

 Meksikolaisperheen isä Kino elää vaimonsa Juanan ja poikansa Coyotiton kanssa vaatimatonta elämää. Alkuperäisasukkaat elävät risumajojen muodostamissa kylissä erillään kaupungin muuratuista taloista. Skorpionin pistäessä pientä poikaa perhe matkustaa kaupunkiin, mutta ei pääse vähäisen varallisuuden ja rotunsa takia lääkäriin.

Poika toipuu tästä huolimatta ja Kino vetää uskomattoman onnen vedestä, harvinaisen valtavan helmen. Kino alkaa haaveilla paremmasta elämästä ja suunnitella mihin käyttäisi tulevat varansa. Hän viettäisi viimeinkin vaimonsa kanssa häitä ja ostaisi aseen ja uusia vaatteita. Kaikista tärkeimpänä Coyotito pääsisi kouluun, sillä lukemalla ja kirjoittamalla tämä etenisi elämässä sekä oppisi ja opettaisi maailman todelliset säännöt ja käytännöt myös vanhemmilleen.

Sana helmestä leviää kulovalkeana ihan kaupunkiin asti. Jopa Coyotiton hoitamisesta kieltäytynyt lääkäri heristää korviaan ja löytää aikaa, kotikäynnille jopa. Kirkko haluaa myös osansa ja ahneet kauppiaat yrittävät huiputtaa Kinoa julkeasti. Kino rutistaa otettaan helmestä ja piilottaa sen, mutta se ei riitä. On paettava koko perheen hengen uhalla. Kohti parempaa tulevaisuutta?

Helmi alkaa steinbeckmäisellä tavalla luonnon ja ympäristön kuvaamisella. Hahmot ovat jo siellä öisen maiseman keskellä ja seuraavaksi kuvaus tarkentuukin päähenkilöihin ja kyläläisten elämäntapaan. Faabelimainen juoni alkaa virtaamaan skorpionin puremasta ja pitää otteesaan loppuun asti.

Steinbeck on kasannut monta kerrosta ohueeseen kirjaan (vain 118 sivua!). Alkuperäisväestön kohtelu ja eristäminen valkoisista amerikkalaisista pisti ensimmäisenä silmääni. Elämä on luonnon helmassa kovin erilaista verrattaessa esim. tähän lääkäriin, joka mutustelee silloista luksuselintarviketta suklaata eikä vaivaudu liikauttamaan niveliään mokomien meksikaanien takia, kun eihän niillä rahaa kuitenkaan ole. Lääkkeiden ja hoidon tulisi olla saavutettavissa myös risumajalaisille, mutta surullinen fakta on, että raha ja ahneus puhuu auttamisen edellä.

Kel onni on se onnen kätkeköön. Ahneus, kateus, eriarvoisuus, opportunismi. Kun helmi tai lottovoitto yllättää, niin tietysti jokainen löytää yhtä jos toista rapattavaa omasta elämästä. Kinon tapauksessa puhutaan isoista asioista, kuten koulutuksesta ja kylässä ennen näkemättömästä luokkanoususta. Ulkopuolisia ei kiinnosta tippaakaan miten perheen elämä paranee helmestä, vaan se miten kukin voisi varastaa lupauksen paremmasta itselleen. Köyhissä oloissa elävän kateus onnen potkaisusta on helppo ymmärtää. Kauppaiden ja lääkärin kohdalla kyseessä on vain puhdas ahneus ja kusetus, mikä on kuvottavaa. Huonommin tietäviä ja huonompiosaisia on aina huijattu ja tullaan aina polkemaan.

Kinon suurin haave ja hyötykäyttö helmelle on oman lapsen tulevaisuuden turvaaminen varsinkin koulutuksen kautta. On universaalia, että vanhemmat toivovat jos eivät kokonaisille sukupolville niin ainakin omalle jälkikasvulleen turvatun, paremman tulevaisuuden ja ovat valmiita raatamaan ja uhraamaan sen eteen paljon.

Tarinassa päädytään karuun loppuun ja iänikuiseen viisauteen. Helmi ei tuo Kinon perheelle onnea. Coyotiton kuollessa, toivo paremmasta tulevaisuudesta seuraavalle polvelle sammuu. Kaikista tärkeimmän unelman poistuttua jäljelle ei jää enää mitään ja helmi päätyy takaisin sinne minne kuuluu.

Pidin kirjasta todella paljon, mutta tästä nousseet ajatukset ovat raskaita muistutuksia. Tuntemukset olivat samanlaiset lopetettuani jylhän Sinuhe, egyptiläisen. Niin kovin erilaiset miljööt, ihmiset ja tarinat. Faabelimaisuus ja kaiken ajan läpi kestävä viisaus olennosta ihminen jättivät saman jälkimaun. Surun ja raivon siitä, miten kauniiden tarkoitusten ja vuosikymmenten, -satojen ja -tuhansien kehityksen jälkeen tietyt asiat eivät muutu eivätkä tule muuttumaan. Eriarvoisuutta, ahneutta ja silkkaa pahuutta tulee olemaan aina.

Anne Ojanen - Penni - Suomen vanhin kissa

Aivan meidän kisun näköinen. Se oli ensimmäinen ajatus huomatessani kirjastossa lastenkirjaa muistuttavan pienen kirjan Penni - Suomen vanhin kissa kannen. Toisin kuin meidän kissamme, Penni on kollikissa ja Guinnesin ennätysten kirjaan päätynyt veteraani. Se on elänyt iloisen seikkailun viettäessään 21 vuotta Ojasten perheessä. Se kokee Ekin ja Annen kanssa arjen hassutusten lisäksi isommat elämän mullistukset, perheenlisäykset, muutot ja menetykset. Kirja saa ihastelemaan ihanaa kissaa sekä ihmisiä, jotka todella välittävät lemmikeistään ja pitävät niistä kunnollista huolta.

Ennätystittelistä huolimatta Penni on aivan tavallinen kissa, eikä sen pitkän iän takaa löydy poppaskonsteja. Se elää tavallista paksua kissan elämää mökkeillessä perheen kanssa ja kujeillessa kattimaisuuksia, jotka ovat tuttuja kaikille kissanomistajille. Joulukuusi kumotaan, vessapaperirullat saavat kyytiä ja nukkumapaikaksi sopii niin hattuhylly kuin keittiön lavuaari. Penni löytää myös kissakavereita ja nauttii ulkoilemisesta. Vaaroiltakaan ei vältytä. Kyykäärmeen pistäessä Ojaset kohtaavat pelon lisäksi myös tyrmistystä ihmisen välinpitämättömyyteen. Lähikylän eläinlääkäri toteaa, että kuolkoot pois, hän on lomalla.



 Penni saa onneksi apua sydämellisemmältä lääkäriltä ja elää kyyn kohtaamisen jälkeen vielä pitkään. Kissoille yleiset munuaisvaivat lopulta nujertavat urhean pojan ja Penni kuolee ennen virallista 21. syntymäpäiväänsä. Suru on musertava ystävän, perheenjäsenen jättäessä hyvästit.

Kirja on uskomattoman suloinen. Sitä koristavat Ojasen itsensä valokuvien pohjalta piirtämät kuvat Pennistä. Kissan elämäkerta on kuin päiväkirjan ja perhevalokuva-albumin sekoitelma sen jakaessa yhden perheen ja kissan yhteisen taipaleen. Ojanen kirjoittaa yksinkertaisin, mutta koskettavin ja elämänmakuisin sanoin, joihin osanee jokainen eläimenomistaja ja kissojen ystävä samaistua.

Stephen King - Piina

Viihdekirjailija Paul Sheldon menee nurin autonsa kanssa Coloradon talvisella syrjäseudulla. Hänet ottaa kotiinsa entinen sairaanhoitaja Annie Wilkes. Annie lääkitsee Paulin kipeää kehoa, mutta on alusta alkaen ilmiselvää, että nainen on järjiltään. Paul on psykopaattisen ja ailahtelevan naisen lempikirjailija. Valitettavasti Paul on tappanut Annien lempihahmo Miseryn ja nyt on uudelleenkirjoituksen paikka. Paul yrittää parhaansa mukaan tempautua vihaamansa Misery-kirjasarjan maailmaan ja pitää äkkipikaisen Annien tyytyväisenä.

Piina on jännitysnäytelmä, joka osoittaa jälleen Stephen Kingin huimat tarinankertojan taidot. Paulissa on paljon samaa Kingin kanssa, näin hän on kertonut mm. Kirjoittamisessa. Paul kirjoittaa naisille suunnattuja historiallisia romantiikkakirjoja, jotka nekin luokitellaan Kingin teosten tavoin roskakirjallisuudeksi. Kirjoittamisvimman tuikahtaessa Paul toteaakin olevansa pirunmoinen tarinankertoja ja loistava saamaan lukijat koukkuunsa, vaikkei kriitikkojen rakastamaa tekstiä tuottaisikaan (Tarkkaa siteerausta ei ole, mutta tämä oli pointti). Juuri näin voisi itse Kinginkin kuvitella sanovan omasta kirjoittamisestaan, keskisormen nostoa kriitikoille. Kuten Paul Piinassa, myös King on sanonut kirjoittavansa romaaninsa aina vailla suunnitelmia loppuratkaisusta, antaen tarinan johdattaa ikään kuin itse itsensä loppuun.

Annie on kunnon kingmäinen prototyyppi pahis, joka onnistuu ennen kaikkea karmaisemaan ja ällöttämään ( voi hiiriparka!). Kaiken kamaluuden paljastumisen jälkeen hän alkaa säälittämäänkin lukijaa. Annie on hahmo, joka on veistelty hyvin todellisen tuntuiseksi. Toisinaan naisen omanlainen, raivostuttava logiikka saa ärähtämään ihan ääneen turhautumisesta.

Kirjoitettaessa Miseryn paluuta tarina saa syvempää otetta Paulin ensin kauhistuessa Annien polttaessa uusimman romaanin käsikirjoituksen (jonka Paul uskoo olevan mestariteos) ja sitten tympääntyessä tämän pakottaessa hänet jo kerran eliminoidun Miseryn äärelle. Yllättäen inspiraatio ja luovuus nostavat päätään. Paul alkaakin viihtyä tuotoksensa parissa, vaikka onkin psykopaatin vangitsemana syrjäseudulla vailla pakomahdollisuuksia. Tarinan ote tempaisee Sheldonin mukaansa yllättäen ja hetkeksi hän sopeutuu vankilaansa, haluten itsekin saattaa romaaninsa hyvään päätökseen.

Piina on jännitysnäytelmä siepatusta kirjailijasta, mutta yhtä lailla se kertoo luovuudesta. Siitä, miten luovuus voi puhjeta kukkaan yllättävistä tai aivan pienistäkin paikoista ja siitä, miten hyvä tarina voi ottaa niin lukijan kuin kirjoittajansakin tiukkaan otteeseen.