Stephen King - Musta torni (I : Revolverimies)

''Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.''

Viime syksystä lähtien mielessäni on kummitellut Stephen Kingin kahdeksanosainen Musta torni-sarja. En tiennyt kirjoista hirveästi, tiesin niiden olevan fantasiasarja, jossa päähahmona on revolverimies. Viime kirjastoreissulla päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja lainasin ensimmäisen osan. Kirjasta on ilmestynyt 2003 uusi painos nimellä Musta torni I:Revolverimies  ja osittain King on myös uudelleen kirjoittanut tätä sarjan ensimmäistä tarinaa. Uutta versiota ei ollut hyllyllä, joten otin aiemman painoksen, joka on siis ilmestynyt pelkästään nimellä Musta torni.

Kirja kertoo maailman viimeisestä revolverimiehestä, joka jahtaa mustiin pukeutunutta miestä. Mies on kuin jonkinlainen noutaja huppuineen ja viittoineen. Aika ja paikka ovat hämärän peitossa, sillä revolverimies ei osaa arvioida milloin on aloittanut takaa-ajon. Eikä ajan arvionti onnistu liioin muiltakaan kirjassa esiintyviltä hahmoilta.

Maailma on jotenkin nurinkurinen, kyseessä on jonkinlainen rinnakkaismaailma tulevaisuudessa. Tämä mielikuva vahvistuu revolverimiehen tavatessa Jaken. Kaksikossa vahvistuu ajatus, että maailmoja on useita. Revolverimies ei esimerkiksi tiedä mitä elokuvat ovat, eikä Jake ymmärrä revolverimiehen maailmaa. Takaumassa Jake palaa kuolinhetkeensä 70-luvulle. Kuoleman hetkellä  hän näkee mustapukuisen miehen. Huppupää pystyy siis liikkumaan eri maailmoissa. Revolverimies uskoo pääsevänsä Mustalle tornille mustiin puetun miehen avulla. Musta torni on ilmeisesti jonkinlainen eri aikojen ja maailmojen risteys.

Kirja on itselleni alusta ja lopusta kaikkein vetovoimaisin. Ajojahti saa koukuttumaan ja miettimään mistä oikein on kyse. Spitaalisia aavikolla, Hey Jude ragtime-versioituna; Mikä on tämä omituinen maailma? Keskiosassa oli takaumia revolverimiehen menneisyyteen, kuten miehuuskokeeseen. Näistä oli ihan mielenkiintoista lukea, mutta eri henkilöiden nimet menivät sekaisin, varsinkin kun osa esiintyi vain lyhyen aikaa. Lopussa mustiin puettu mies selittää revolverimiehelle maailmankaikkeuden ihmeellisyyttä. Miten kaikki koostuu rinnakkaismaailmoista. Lopusta löytyy vielä Stephen Kingin jälkisanat, jossa hän kertoo tarinan synnystä ja sen kirjoittamisesta. King on tuntenut suurta vetoa tarinaan opiskeluajoista lähtien ja kirjoittanutkin tätä parisataasivuista kirjaa kaksitoista vuotta!

Tarinassa on paljon symboliikkaa, josta osa aukeaa hieman kirjan edetessä, osa ei. Tarina on mielenkiintoinen, mutta hämärä. Itse Musta torni jää vielä täysin pimeän peittoon. Kirjan lopussa on korteista ennustamista, joten seuraava osa Kolme korttia pakasta herätti mielenkiinnon, mitenköhän revolverimiehen matka jatkuu?

Colin Beavan - Ekovuosi Manhattanilla

''Kun vedän viimeisen henkäykseni, toivonko, että minulla olisi ollut enemmän tavaraa?''

Ekovuosi Manhattanilla kertoo tietokirjailija Colin Beavanin, hänen vaimonsa Michellen ja taaperoikäisen Isabellan vuoden mittaisesta kokeilusta: Kuinka elää mahdollisimman ekologisesti ja mitä kaikkea voi tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Projekti ei ole rajoittunut kirjaan, sillä perheen kokeilusta on tehty dokumenttielokuva ja Beavan piti ekovuotenaan myös blogia. Perhe on tottunut muiden newyorkilaisten tapaan syömään noutoruokaa ja viettämään iltansa television edessä. Michelle on shoppailuholisti ja kahviaddikti, joka ei aluksi hypi riemusta. Muutos aloitetaan vaiheittain.

Ensimmäisenä perhe aloittaa roskien vähentämisestä. 80% tuotteista on suunniteltu kertakäyttöisiksi. Ja esim. partaterät ovat yleensä muovisia, mikä on kestävää materiaalia. Aika hassua kun asiaa ajattelee! Ruokapakkaukset ovat iso osa ihmisen jättämään roskakasaa, tässä kohtaa teollisuuden pitäisi tehdä iso muutos. Myös elektroniikalaitteet suunnitellaan lyhytikäisiksi, jotta saataisin massat kuluttamaan enemmän.

Seuraavaksi perhe aloittaa pyöräilyn ja kävelyn työpaikalle vähentääkseen liikenteen tuomia päästöjä. Päästöjen noustessa myös lasten astma on yleistynyt Amerikassa. 17% keskiverto amerikkalaisten vuosituloista menee auton omistamiseen ja sen kustannuksiin. Hyvästi lentokoneet  ja taksit. Tämä osoittautuu juhlapyhinä vaikeaksi sukulaisten asuessa toisella puolella maata. Vaimo Michelle ei projektivuoden aikana näe kertaakaan mm.vanhempiaan. Colinin vanhempien suhteen pari tekee poikkeuksen: Yksi useamman päivän vierailu on parempi kuin ees taas lentäminen monta kertaa vuodessa. 

Kolmannessa vaiheessa perhe aloittaa kestävämmän syömisen: Vain kasvisruokaa ja lähiruokaa, jonka rajoiksi asetetaan 400km. Ruoanlaitto on talviaikaan aluksi haastavaa, sillä satokauden vihannekset koostuvat pitkälti juureksista, eikä pariskunnasta kumpikaan osaa laittaa ruokaa. Colin tutuistuu ensimmäistä kertaa sellaiseen juurekseen kuin lanttu. Tämä hieman hymyilytti, mutta ehkei lanttu ole niin tunnettu Amerikassa? Paikallisesti viljeltyä kahvia ei tietenkään ole ja Michelle kärsii vieroitusoireista. Colin kuitenkin innostuu ruoanlaitosta lopulta ja alkaa tehdä leipänsä ja yogurttinsa itse ja perheen ystävätkin inspiroituvat teemaillallisista.

Seuraavaksi perhe pyrkii kerskailemattomaan kulutukseen, jossa he ostavat vain ekologisia tuotteita. Uusina ostetaan vain alusvaatteet ja sukat, muutoin lainataan tai ostetaan kirppikseltä. Saippua, deodorantti ja puhdistusaineet korvataan ekologisemmilla vaihtoehdoilla. Hammastahna vaihtuu leivinsoodaan. Beavan käyttää ihmisen halusta ostaa, ostaa ja ostaa vielä lisää termiä hedoistinen oravanpyörä. Ihminen ostaa tavaran, saa hyvän olon tunteen ja keksii nopeasti perään lisää tavaraa mitä ''täytyy'' saada. Mainokset keksivät ihmisille turhia ostoksia ja perustuvat samaan kaavaan: ''Olet luuseri, mutta osta tuotteemme ja olet cool''. Ihminen ei tarvitse esim. cd-levyä, jonka kuuntelee muutaman kerran tai vaatetta, jonka pukee kerran.

Kaikista vaikeimmaksi osoittautuu energiakäytön vähentäminen. Kodista napsaistaan sähköt pois pääkytkimestä. Miten saadaan perheen taaperon maito pysymään kylmänä ilman jääkaappia tai tehdään töitä tietokoneella? Entä pyykinpesu? Kysymykset tuottavat päänvaivaa, mutta pärjätäänhän kehitysmaissakin. Colin saa apua ja kokeilee pyykinpesua ammeessa. Pienen tytön oksennus lakanoilla saa pyykkivuoren kasvamaan eikä ruukkuviritelmä pidä maitoa viileänä. Mutta luonnollisen valorytmin mukaan eläminen saa aikaan positiivisia juttuja: Paremmat yöunet ja elämän hidastuminen, ei ''tarvitse'' valon puutteessa tehdä töitä yötä myöten.

Viimeisenä perheen sisäisten muutosten listalla on vedenkäytön vähentäminen. Perhe mm. peseytyy samassa kylpyvedessä Veden puutteen ajattelisi helposti olevan vain kehitysmaiden ongelma, mutta kirjan mukaan esim. Kalifornialla riittää juomavettä omasta takaa vain kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Veteen pääsee huolestuttavan paljon myös hormoneja ja teollisuuden myrkkyjä. 

Vielä lopuksi on takaisin antamisen vaihe, jossa Colin tutustuu paikallisiin hyväntekeväisyys- ja ympäristöjärjestöihin. Sen lisäksi hän kerää joen rannasta roskia ja auttaa puiden istutuksessa.

Ehdottomasti kirjan paras puoli on se, ettei Beavan saarnaa tai nosta itseään moraaliselle paremmuuden jalustalle, vaan kertoo myös perheen kokeilujen epäonnistumisesta ja siitä, ettei pointtina ole, että kaikki länsimaiden asukkaat siirtyisivät näin äärimmäiseen elämäntapaan. Perhe tekee vuoden aikana säännöistään kompromissejakin ja vuoden päätteeksi päättää mitkä kokeilut jäävät heidän elämäänsä pysyvästi. Jokaisen tulee löytää omalla kohdalla toteutettavissa olevat muutokset. Kerronta on vuoroin hauskoja arjen tilanteita, vuoroin tieteellistä tekstiä ilmastonmuutoksesta ja kipeiden lapsuusmuistojenkin vaikutusta Beavan syväanalysoi.

Beavan korostaa myös sitä, että kaikista tärkeintä on aloittaa itsestä. Paljon on teollisuuden vikaa, mutta muuttaako se tottumuksiaan, jos ihmiset eivät vaadi muutosta? Esimerkkinä muille saa aikaan ainakin pienen muutosaallon ja innostuksen lähipiirissä. Se, että kuluttaisimme vähemmän ei ole meiltä pois tai edistyksen vastaista. Tai riippuu miten edistys määritellään. Tavaroiden ja kuluttamisen tilalle kirjan perhe saa paljon. Kun aika ei kulu tv:n edessä perhe viettää enemmän aikaa yhdessä. Kun vähentää mainosten tuomaa painetta kuluttaa, ihminen tietyllä tapaa vapautuu ja punnitsee tarpeensa eri tavalla. Maailman tavoitteena tuleekin tulevaisuudessa olemaan nautinnollinen elämä ilman että se tapahtuu maapallon kustannuksella. 

David Guterson - Lumi peittää setripuut

''Ishmael keskittyi kirjoittamaan kaikella tarmollaan ja niin tehdessään hän tajusi, että maailmankaikkeuden jokaista kolkkaa hallitsi sattuma-lukuun ottamatta ihmissydämen tutkimattomia sopukoita.''

Kalastaja Carl Heine löydetään San Piedron saarella omista verkoistaan kuolleena. Ruumiinavauksessa löytyneet ruhjeet tulkitaan onnettomuuden sijasta viitteiksi henkirikoksesta ja puheet vanhoista maakaunoista tuovat epäillyn pallille japanilaissyntyisen Kabuo Miyamoton. Alkaa kolmepäiväinen oikeustaisto, jonka näyttämönä toimii ulkona riehuva lumimyrsky.

 Tarinasta aukeaa päähenkilöiden takaumien kautta toisen  maailmansodan jättämä jälki saarelaisiin. Isku Pearl Harboriin ja sota kolhi Yhdysvalloissa jo vuosikymmeniä asuneita japanilaissiirtolaisia. Ennakkoluuloja ja vihaa kumpuaa niin naapurien kuin valtionkin taholta. Japanilaissyntyisille annettiin sodan aikana mm. rahannosto- ja lauttamatkustuskiellot ja karkoitus lyhyellä varoitusajalla.  

Paikallisen lehden päätoimittaja Ishmael Chambers ja syytetyn vaimo Hatsue olivat nuorina neljä vuotta salarakastavaisia. Jo valmiiksi vaikea suhde kariutui sodan lietsoessa yhä lisää vihaa amerikkalaisten ja japanilaissyntyisten välille. Ishmael menettää sodassa radistina toimiessaan kätensä ja sodasta palatessaan yhä rakastaa naimisiin mennyttä Hatsueta.

Toinen takaumissa vahvasti esiin nouseva tapahtuma on Heinen ja Miyamoton sukujen kiistat Carl Heine vanhemman myymistä eekkereistä. Tässä käänteessä ärsytti Etta Heine, joka miehensä kuoltua purki kaupat ja piti ahkeraa ja kilttiä japanilaisperhettä jostakin ihan ymmärtämättömistä syistä kieroilevina kettuina. Ilman yhtä ennakkoluuloista justiinaa perheiden välille tuskin olisi alunperinkään  kehkeytynyt ongelmia.

Kirjassa käsitellään paljon ennakkoluuloja ja vihaa sekä ymmärryksen puutetta kulttuurien välillä. Amerikkalaisten silmissä japanilaissiirtolaiset ovat salaperäisiä kun eivät puhumattomuudessaan anna viitteitä mielenliikkeistään, kun taas japanilaiset näkevät hillityn ulkoisen olemuksen osoittavan itsehillintää ja kohteliaisuutta. Juuri kun  Kabuokin yritti saada isänsä menettämiä maita takaisin itselleen; kärsivällisesti ja peläten liiallisen innostuksen vaikeuttavan kauppojen tekoa, vaikka mansikkapellot olivatkin sydämen asia ja unelma paremmasta elämästä perheelle. Japanilaiset kuvaillaan kirjassa pitkälti siten miten suomalaiset. Ilmeettöminä ja hiljaisina ahertajina. Toisaalta, kalastajien ammattiluonnetta kuvataan pitkälti samalla lailla. Saarelaisten välillä, kuten ihmisten välillä yleensäkin, on usein enemmän samaa kuin eroavaisuuksia.

Vieraspelko kytee joissain ihmisissä jo ennen sotaa. Etta Heinen lisäksi esim. Hatsuen äidissä Fujikassa, joka opettaa tyttärelleen amerikkalaisten miesten olevan himokkaita ja kunniattomia, kelvottomia aviomiehiksi. Toisiin ennakkoluulot syöpyvät kuin hiipien ja osapuolet eivät itsekään tiedä mitä ovat toisilleen. Sodassa molemmat Yhdysvaltoja puolustaneet Carl ja Kabuokin ovat hivuttautuneet lapsuudenystävistä harmaalle alueelle, ovatko he ystäviä vai vihollisia?

Jokainen hahmo ikään kuin uppoaa oikeudenkäynnissä esiin nousevista seikoista muistelemaan sotaa edeltäviä, sen aikaisia ja jälkeisiä tapahtumia. Sota on todellakin ollut käännekohta kaikkien elämässä. Hatsuen ja Ishmaelin ensirakkautta käsitellään paljon. Ishmaelille se on The rakkaus, josta ei pääse yli eikä ympäri. Muihin merkittäviin rakkaussuhteisiin mies ei edes halua ryhtyä, vaan naissuhteet jäävät pinnallisiksi.  Hatsue tuntee nuorena ehkä enemmän vanhempiensa asettamat paineet, mutta onnistuu kuitenkin pääsemään yli suhteesta ja tuntuu olevan onnellinen Kabuon ja lastensa kanssa. Jää kuitenkin kutkuttamaan sama ajatus mitä Ishmaelillakin läpi kirjan: Miten heille olisi käynyt ilman sotaa? En osannut Hatsuen hahmosta tulkita miten vaikea prosessi tälle oli unohtaa Ishmael.

Guterson osaa upeasti viedä lukijan saaren luontoon. Kyltymätön lumimyrsky, humiseva tuuli ja puolen metrin jääpuikot roikkumassa talojen katoilta. Valamiehet hytisemässä hotellihuoneissaan, vanhus Gudmunsson ja jäätynyt vessanpöntön vesi. Kesällä mansikoilta tuoksuva ilma, meren rannan simpukat ja setrimetsät. Pisin kirjaa setriä pukkaakin sieltä täältä; huonekalut, talot ja sytykkeet ovat setristä. Niin kuin myös salarakastavaisten piilopaikka.

.Pidin kirjan rakenteesta. Siitä, että kirja alkaa dekkarivetoisesti oikeudenkäynnistä, ruumiinavauksesta ja todisteiden läpikäymisestä ja pitää ratkaisun salassa viimeisille sivuille saakka. Kuka murhasi Carl Heinen? Kirjassa on myös roimasti romantiikkaa Hatsuen ja Ishmaelin ensilemmen kautta. Tässä aukeaa myös uusia näkökulmia toiseen maailmansotaan ja sotaan ylipäätään. Päällimäisenä jäi mietiyttämään sodan aiheuttaman vihan ja syrjinnän järjettömyys ja se, miten helposti ihminen voi lipsua, melkein huomaamattaankin, ennakkoluuloihin ja vihaan.

Jean-Dominique Bauby - Perhonen lasikuvussa

''Minä loittonen. Hitaasti mutta varmasti. Kuin merimies joka näkee rannan katoavan, tunnen menneisyyteni hämärtyvän. Entinen elämä leimuaa vielä sisälläni, mutta muuttuu vähitellen muistojen tuhkaksi.''

Tämä on jo lähtökohdiltaan mielenkiintoinen tarina. Millaista on elämä kun ei kykene liikkumaan eikä kunnolla oikein kommunikoimaankaan?

Perhonen Lasikuvussa kertoo ranskalaisen Jean-Dominique Baubyn rajusta elämän muutoksesta: 42-vuotias Ranskan Ellen päätoimittaja halvaantuu ja vajoaa koomaan. Viikkoja myöhemmin herätessään Bauby huomaa joutuneensa oman kehonsa vangiksi, harvinaiseen locked-in-syndrooman tilaan. Bauby ei pysty muodostamaan sanoja ja on täysin halvaantunut, lukuunottamatta vasenta silmää. Oikea silmä paikattuna, kuola valuen suupielestä ja keho kokonaisvaltaisesti jäykistyneenä Bauby tuntee olevansa kuin sukelluspuvussa tai perhonen lasikuvussa. Lapsiensa silmissä hän pelkää olevansa zombie.

Puheterapeutin keksimän kommunikointikoodin (jossa kirjaimet ovat järjestyksessä sen mukaan miten usein ne esiintyvät ranskankielessä) kautta Bauby kertoo toimittajalle tarinaansa, vasenta silmäluomea räpäyttämällä. Kirjoitusprosessi vei aikaa kymmenen kuukautta ja vaati suunnilleen kaksisataatuhatta silmänräpäytystä.

Mielikuvituksen siivin Bauby matkaa lukioaikoihin, lomamatkalle, menestyksekkään uransa alkuun ja kuvittelee lempinimiä hoitajilleen ja matkan Thaimaahan. Kirja on sekoitelma muistelmia ja Baubyn elämää halvaantuneena; turhautumista kommunikaation vaikeuden kanssa, suru siitä ettei pysty halaamaan omia lapsiaan. Surullista oli sekin miten mies kokee oman huumorintajunsa laimenneen verkkaan kommunikaatiotavan vuoksi omien lähimmäistensä silmissä.

''Sukelluspuku muuttuu vähemmän ahdistavaksi ja mieli voi liitää kuin perhonen. On niin paljon mitä tehdä. Voin lähteä lentämään avaruudessa tai ajassa, matkata Tulimaahan tai kuningas Midaksen hoviin.''

 Kirjasta tuli vahvasti ajatus siitä, miten paljon ihmisen elämä on muistoissa ja kuvitelmissa; keho on vain sielun kuoret. Kaiken ydin on siinä miten elämän päänsä sisällä kokee, vaikka keho toimiikin välineenä tehdä upeita muistoja ja kokea nautintoja.

Surullisinta kirjassa oli se miten Bauby kuvaa sairaala-arjen yksitoikkoisuutta. Osa hoitajista on kovakouraisia, osa suhtautuu välinpitämättömästi, sulkee television kesken matsin katselun tai vaihtoehtoisesti unohtaa television päälle yöksi. Hoitajat kun eivät käytä kommunikointikoodia. Eräs potilas soittaa samaa kasettia taukoamatta. Kirjan viimeisistä lauseista tulee kuva, että Bauby on tullut sinuiksi kohtalonsa kanssa ja lakkaa etsimästä ''maailmankaikkeuden avainta, joka avaisi sukelluspuvun''.

Bauby kuoli keuhkokuumeeseen 1997. Kaksi vuotta halvaantumisen jälkeen ja vain kolme päivää kirjan Ranskan julkaisun jälkeen. Kirjasta on tehty myös elokuvasovitus vuodelta 2007.

Anna-Leena Härkönen - Takana puhumisen taito

                                              

''Mies. Jos olet unohtanut vaimon syntymäpäivät, minulla on sinulle ainoastaan yksi ohje: konttaa. Kutista itsesi pesusienen kokoiseksi ja selitä niin paljon kuin sylki suuhun tuo. Jos saat luontevasti itkettyä hiukan, se edistää asiaasi. Mutta älä volise niin, että lima lentää, se saattaa ärsyttää vaimoa ja saa sinut näyttämään ääliöltä. Pari kolme kyyneltä on hyvä. Tai edes silmien hienoinen kiilto.  Käytä myös lahjontaa. Ja kun olet unohtanut ostaa lahjan etukäteen, on kyse nimenomaan lahjonnasta. Hanki lahjakortti tavarataloon tai kauneushoitolaan. Sen täytyy olla vähintään sadan euron arvoinen. Jos olet köyhä, tarjoudu hieromaan vaimoa ainakin tunti äläkä huokaa kertaakaan sen tunnin aikana. Vakuuttele rakkauttasi. Sitä ei voi koskaan tehdä liikaa. Äläkä unohda syntymäpäivää toista kertaa. Nainen. Jos olet unohtanut miehen syntymäpäivän (naiset eivät yleensä unohda), syytä kuukautisia. Jos niitä ei enää ole, syytä vaihdevuosia. Jos nekin ovat ohi, syytä vanhuutta.''

Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taito sisältää kirjailijan pakinatyylisiä tekstejä mm. vaihdevuosista, avioerosta ja hymiöiden käytöstä. Teos on julkaistu kirjan ja ruusun päivänä 2014 Kirjakauppaliiton kustantamana ja se on 2014 ollut kirjakaupoissa saatavana kolmen päivän ajan.

Kirja sisältää kolmekymmentäkolme muutaman sivun pituista tekstiä. Lukeminen on mukavan kevyttä ja olin Härkösen kanssa samaa mieltä monista arjen ärsyttävyyksistä, kuten jonottamisesta ja facebookkiin ruokakuvien laittamisesta, aina isompiin aiheisiin kuten avioeroon, sukupuolten eroihin ja kostamiseen. Kirja on vuodatusta ja ajoittain eniten-vituttaa-kaikki-tyyppistä, mutta Härkönen purnaa asioista suoraan sen mitä ajattelee käyttäen esimerkkeinä omia ja tuttujensa kokemuksia. Pilke silmäkulmassa ja hyvinkin samaistuttavasti.