lauantai 7. tammikuuta 2017

Mä kirjastossa kävin



Ajattelin tehdä postauksen viimeisimmistä kirjastolainoistani ja siitä miksi olen valinnut juuri nämä kirjat lukuaikomusten jatkeeksi. Uusi vuosi on alkanut korkeilla pinoilla ja varauksiakin olen pistänyt muutamaan uutuuskirjaan. En vanno mitään, mutta tänä vuonna yritän tutustua vähän paremmin uutuuskirjoihin. Tämän vuoden lukusaldon olen vahingossa onnistunut avaamaan kolmella H-alkuisella brittikirjailijalla. Herriot, Harris ja Hardy... :D Hyvin eritunnelmaisia tarinoita eri aikakausilta, loistavia kaikki! Vuosi on alkanut kirjojen suhteen erittäin lupaavasti.

Tässä viimeisimmän kirjastovisiittini löydöt:

Erin Morgernstern - Yösirkus
Sekoitin tämän kirjan aluksi ihan eri teokseen ja löysin etsimäni sattumalta kolutessani fantasiahyllyjä. Muistan ensimmäisen kerran törmänneeni Yösirkukseen jossakin kirjablogissa. Tässä kiehtoi eniten 1800- ja 1900-lukujen vaihteen sirkusmaailma ja uneksiva tunnelma. Olen jo aloittanut tämän, vaikuttaa hyvältä.

Joanne Harris - Karamellikengät
Luin juuri Pienen suklaapuodin ja siihen ihastuneena oli tietysti pakko ottaa jatko-osakin, kun se oli palautettujen kirjojen joukossa. Pienessä suklaapuodissa lopetus jäi avoimeksi, mutten siltikään osaa oikein sanoa mitä odotan tältä kirjalta tai että vaatiko tarina välttämättä jatkoa avoimesta lopusta huolimatta. Helppo oletus juonen kannalta ainakin olisi, että päähenkilöiden kiertolaisuus loppuu, se ''sulkisi ympyrän.''

Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen
Haudattu jättiläinen on aika pelottavan kuuloinen taruolento. Onko kyseessä jörö peto vai lempeä jätti? Kirjassa matkataan kuningas Arthurin aikaan ja etsitään kadonnutta poikaa. Takakannessa sanotaan kehuja maasta taivaisiin, kuten: '' Helppo lukea, mutta vaikea unohtaa.''

Jennifer Clement - Basquiatin leski
Naisella kannessa on tuima, häpeilemätön katse. Se kiinnitti ensimmäisenä huomion. Kirja ei kuitenkaan ilmeisesti kerro hänestä, vaan mustasta 80-luvun avantgardetaiteilijasta, Jean-Michel Basquatista. Hänestä maalataan takakannessa värikäs, kapinallinen kuva. Nappasin kirjan nopeasti muiden jatkeeksi, mutta kotiin päästyäni en ollutkaan enää ihan satavarma luenko tätä. Se nähdään.

Johanna Sinisalo - Auringon ydin
Olen halunnut lukea Sinisaloa jo pitkään ja koska olen dystopioiden ystävä, Auringon ydin tuntui hyvältä valinnalta. Tätä verrattiin Margaret Atwoodin kirjaan Orjattaresi, joka oli viime vuoden suosikkejani. Odotan tältä kirjalta paljon!

Michael Cunningham - Koti maailman laidalla
Viime vuonna lukemassani Kirja joka muutti elämäni mainittiin Koti maailman laidalla. Enää en muista kirjoittajan tarkempia muistoja tästä tai siitä miten se hänen elämäänsä vaikutti, mutta sen kaunis nimi pinttyi mieleni perukoille. Pari kertaa hypistelin kirjaa kirjastossa ja kirpparilla kuitenkaan kotiin viemättä. Viimeksi kirjastossa päätin, että nyt on jo aika.

Näitä siis lukemaan! Edellisiltä visiiteiltä on yhä muutama laina odottamassa sekä omassa hyllyssä eräs vuodenaikaan sopiva muumitarina...Basquaitin lesken kohdalla into lopahti kotona katsellessani kirjaa uudestaan, mutta muutoin (mitään kiveen hakkaamatta tai muutoin vannomatta) aion lukea nämä lainat.


torstai 5. tammikuuta 2017

Thomas Hardy - Tessin tarina




''Häntä hävetti öiset epätoivoiset ajatuksensa; yhteiskunnan mielivaltaiset laithan häntä vain ahdistivat; lait, joilla ei ollut mitään perustusta luonnossa.''

Tess Durbeyfieldin isä kuulee kylän papilta heidän perheensä olevan aatelisen D'Urbervillen suvun jälkeläisiä. Vaatimattomissa oloissa elävät työläiset näkevät keinon parantaa olojaan. Kun perhe onnettomuudessa menettää hevosen, painostetaan perheen vanhin tytär Tess lähistöllä asuvien D'Urbervillejen puheille. Vastahakoinen Tess lähtee kartanoon, koska kokee onnettomuuden olleen hänen vikaansa. Aleksander Urberville nauraa sukulaisyhteydelle pitäen sitä lähinnä vitsinä ja Tess saa kanojen hoitajan paikan. Ylpeä ja häikäilemätön mies kuitenkin serkuttelee Tessiä ja ahdistelee tätä uskomatta vastalauseita. Lopulta hän raiskaa Tessin. Avioliiton ulkopuolella menetetty neitsyys ja äpärälapsi leimaavat Tessin kohtalon hänen loppuelämäkseen. Meijerissä työskennellessään hän tapaa myöhemmin Angel Claren, miehen johon rakastuu, mutta menneisyys on kaiken onnen tiellä.

Tessin tarina on kuohuttava kirja ja hyvä kuvaus reilun sadan vuoden takaisesta yhteiskunnasta. Juoni kulki keskivaiheilla vähän verkkaisesti Tessin jännittäessä Angelin toimia. Loppuun olikin sitten kirjoitettu todellinen sydämen pompauttaja, käänne joka tuli aivan puskista. Tarinaa voi lukea uskonto-, yhteiskunta- tai feministiseltä kantilta. 1890-luvulla säätyjaot ovat rapisemassa. Vanhat aatelissuvut hiipuvat ja ennen loisteliaita kartanoita käydään vain silloin tällöin tuulettelemassa. Usko veren ja esi-isien ylentävään merkitykseen on kyseenalainen. D'Urbervilleistä on tullut peltotyöläisiä Durbeyfieldejä. Määritelläänkö ihmisen ''paremmuus'' veren historialla, luokka-asemalla, teoilla vai millä?

Tessille tieto suvun historiasta ei johda mihinkään hyvään. Viattomuudesta tulee tytölle vain haittaa ja vilpittömyys estää oman edun tavoittelun. Tess ei tee mitään väärin, mutta saa loppuiäkseen leiman, joka estää uuden avioliiton ja parannusten tekemisen omaan elämään. Kun pienikin vihjaus onnellisuudesta vilahtaa, se katoaa yhtä nopeasti. Raiskaaja Aleksander alkaa myöhemmin saarnaajaksi puhdistautuen vanhoista synneistään ja hulttiosta luonteestaan. Se on kaikkien silmissä täysin ok. Nuoruudessaan Angelkaan ei ole ollut puhdas pulmunen, muttei kuitenkaan anna Tessille anteeksi raiskauksesta syntynyttä lasta! Kumpaakaan miestä ei yhteiskunta rankaise esiaviollisesta seksistä. Miksi juuri naisen tarvitsee olla puhdas, koskematon? Hardy tuo hienosti esiin uskonnon ja yhteiskunnan kaksinaismoralismin.

Nykyisin naisen etenemismahdollisuudet elämässä eivät onneksi ole länsimaissa näin riippuvaisia siveellisyydestä, mutta edelleen seksuaalisuuden ja seksin asenteet ovat miehille löyhemmät. Nainen saa huoran tai luntun leiman kohtalaisen helposti, kun taas vastaavia nimikkeitä ei miehille edes kielestä löydy. Miehen ego ja arvo toisten silmissä vain kasvaa sänkyyn kaadettujen naisten määrän mukana. Jostakin syystä naisen neitsyys on aina, edelleenkin, niin tärkeää, että se pitää suojata. Ajatus elää vanhoillisissa uskonnoissa vieläkin. Amerikassa kristityt teinit käyttävät purity ringejä, muslimimaissa naisten siveys taataan ympärileikkauksella. Kai naisen ''puhtauden'' määrittelee jokin muukin asia.

Kirjan kieli on ihanan seesteistä ja kaunista mitä luontokuvauksiin tulee. Pidin kirjasta paljon, vaikka jäikin surullinen olo. Maailma on julma paikka, joka heittelee hyviä ihmisiä epäreilusti. Kaikista raa'immat tapahtumat kerrotaan hienovaraisesti, kuitenkaan jättämättä epäilykselle varaa. Olisin ehkä mieluummin lukenut uudemman suomennoksen, sillä tämän painoksen suomennos on vuodelta 1909 ja ajoittain kökkö. Osa nimistä on puettu suomalaiseen muotoon, kuten Matti ja Liisu-Viisu, osa taas on alkuperäisessä muodossa. Tämä ärsytti itseäni eniten, mutta huomasin myös Angel Claren iän vaihtuvan kesken tarinaa kummallisesti...Ihmettelen myös kansivalintaa. Kirjasta on otettu uusia painoksia ilmeisesti Polanskin 80-luvun elokuvaversion vuoksi ja siksi kannessa on kuva elokuvasta, mutta...Pastellin hempeä kansi huutaa räikeästi vastavirtaan traagisen sisällön kanssa. Tässä ei ole mitään hailakkaa tai röyhelöistä kepeyttä.

Koska Tessin tarinan voi lukea niin monelta eri kantilta, kirja avautuisi varmaan lisää vielä uudella lukukerralla. Aionkin hankkia sen omaan kirjahyllyyni. Joistakin teoksista tulee hyvästä syystä klassikoita. Ne säilyttävät aikakaudesta toiseen tärkeää sanottavaa.


Tess of the d'Urbervilles, 1891


maanantai 2. tammikuuta 2017

Joanne Harris - Pieni suklaapuoti



''Suklaan, vaniljan, kuuman kuparin ja kanelin tuoksu on huumaava ja tuo väkeviä mielikuvia Amerikan mantereiden raa'asta, mullansekaisesta lemusta, sademetsän kuumasta ja pihkaisesta tuoksusta. Tällä tavalla minä matkustan nykyään, niin kuin atsteekit pyhissä rituaaleissaan - Meksiko, Venezuela, Columbia. Montezuman hovi. Cortez ja Kolumbus. Jumalten juoma kuplii ja vaahtoaa seremoniallisissa maljoissa. Elämän kitkerä eliksiiri. Ehkä Reynaud vaistoaa tämän pikku puodissani, paluun aikoihin jolloin maailma oli avarampi, hurjempi paikka. Kaakaopapua pidettiin suuressa arvossa ennen Kristusta - ennen kuin Adonis syntyi Beetlehemissä tai Osiris uhrattiin pääsiäisenä. Sillä katsottiin olevan taianomaisia voimia. Siitä keitettyä juomaa siemailtiin uhritemppeleiden portailla ja sen aiheuttamat hurmiotilat olivat rajuja ja kauhistuttavia. Tätäkö hän pelkää? Nautinnon tuomaa turmelusta, lihan muuttumista irstailun astiaksi? Atsteekkipapiston orgiat eivät olleet häntä varten.''

Pieni suklaapuoti valikoitui kolmesta syystä lainakassiini:

1. Karkkilakko ohi! Jippii!
2. Syöminen sallittu!-lukuhaaste
3. Elokuvasta (ainakin Johnny Deppin suklaanruskeista silmistä) on jäänyt positiivinen muisto.

Elokuvan juonesta en muista yksityiskohtia, joten kirja oli helppo aloittaa puhtaalta pöydältä. Pikkukylän sisäänpäinkääntyneisyyttä, erilaisuuden kuvausta ja tietenkin niitä ihania konvehteja osasin odottaa. Vuosi on alkanut ainakin kirjallisuuden kannalta loistavasti, sillä pidin kovasti Kaikenkarvaisista ystävistäni. Pieni suklaapuoti on sitäkin parempi, tähän rakastuin palavasti.

Vianne Rocher ja tytär Anouk ovat viettäneet kiertolaisen elämää muuttaen jatkuvasti maasta ja kaupungista toiseen. He ottavat tällä kertaa uuden alun ranskalaisessa Lasquenetin tuppukylässä, jossa katolilaisen uskon valta on voimakas. Vianne vuokraa vanhan leipomon kirjoittaen sopimukseen nimikirjoituksen, joka on hieroglyfi, joka voisi tarkoittaa mitä tahansa. Vianne avaa Suklaataivas-nimisen konvehtipuodin vastapäätä kylän kirkkoa. Tämä järkyttää syvästi vanhoillista pappia. Avata nyt syntisen suklaan puoti ja vieläpä paaston aikana! Viannen ja papin välille syntyy tiukka jännite heidän taistellessaan omasta paikastaan.

Suklaataituri Vianne saa tukijoukon taakseen ja alkaa järjestellä kyläläisten asioita uusiksi. Hän puolustaa aviomiehensä mukiloimaa naista, sielunsukulaista vanhusta tämän tiukkapipoista tytärtä vastaan ja auttaa muita kylään päätyneitä kulkureita. Tuuli on kääntynyt, joten on tärkeiden muutosten aika. Muiden asioita järjestellessä Viannen pikku perheenkin elämä järjestyy siinä sivussa.

Lasquenetin kylä on ajaton, aivan kuin ajan kulku olisi pysähtynyt. Aluksi mietinkin, että mihin vuosikymmenelle tämä mahtaa sijoittua. Ulkomaailma on jossakin kaukana ja sen tapahtumat merkkipaaluineen ulottumattomissa. Kyläläiset puhuvat vielä noidista ja Vianne harrastaa korteista ennustamista, ilmassa on tiettyä maagisuutta. Vanhoillinen katolilaisuus ja tiukka sisäänpäinlämpeävyys toivat omat aikaepäilykseni, mutta Harris mainitsee vaivihkaa vhs-soittimen ja pakastepitsan. Hmm!

 Kirjan sivuilla tuoksuu laventeliselta suitsukkeelta ja vaniljalta, kookokselta ja rucolalta. Aistikkaan herkullista, kulinaristista haaveilua. Aitoja, täyteläisiä makuja, vastakaavittua vaniljaa esanssin sijaan! Käsintehtyjen konvehtien tekoprosessista ja eri herkkuvariaatioista oli mielenkiintoista lukea. Olen kerran tehnyt itse konvehteja, eikä temperoiminen ole mikään helpoin homma. Siinä tarvitaan harjoitusta, malttia ja lämpötilamittarin vahtaamista. Konvehtien lisäksi kirjaa lukiessa alkoi tekemään mieli mm. tomaattikeittoa ja rasvaisia pitsireunaisia räiskäleitä. Kirja sanoo: Hei, elämässä pitää olla nautintoja! On toki vahdittava sokeriarvojakin, mutta missään nimessä ei saa olla liian ankara itselleen. (Toteankin nyt karkkilakostani: Never again.) Lempparihahmokseni muodostui nautinnon ja terveyden kanssa tasapainoileva 80-vuotias Armande. Itsepäinen, boheemi ja sydämellinen teräsmummo. Juuri tuollaisen veikeänä ja sielultani nuorena haluaisin itsekin säilyä.

Odotin kirjasta leppoisaa luettavaa suklaan mussuttelun lomassa. Yllätyinkin sen tunnelmasta sekä joistakin esiin tuomista syvällisemmistä asioita. Kuten siitä miten paljon uskontoa ruoditaan. Heti alkusivuilta boheemin puodinpitäjän ja tiukan uskonnollisen auktoriteetin tavatessa ensimmäistä kertaa, odottaa jännityksellä mihin tahtojen taisto johtaa. Harris kuvaa hyvin vastakkaisten elämänkatsomusten kitkaa ja uskonnon tekopyhyyttä. Onko säännöillä aina niin väliä, eikö tärkeintä olisi tehdä se mikä on oikein? Pappi tietää kyläläisten salaisuudet, muttei vaitiolovelvollisuuden nimissä tee mitään. Sano niin ja niin monta kertaa ave mariat, niin hyvä on! Naisen haettua avioeroa väkivaltaisesta aviomiehestään, nainen onkin se kuka tekee väärin, koska avioliitto on pyhä sopimus ja yksi katolilaisuuden sakramenteista, joten pappi ottaa aviomiehen puolen. Maailma ja Lasquenet muuttuvat, mutta uskonto junnaa paikoillaan. Pölyisistä ja ristiriitaisista säännöistä kiinni pitäminen vieraannuttaa kirkon ihmisistä. Enemmän ja enemmän tulee Viannen kaltaisia, jotka haluavat elää omien sääntöjensä mukaan.


Chocolat, 1999

Luin tämän osana Syöminen sallittu!-lukuhaastetta. Kuittaan tällä ruoka-aiheisen romaanin kohdan.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

James Herriot - Kaikenkarvaiset ystäväni



Kaikenkarvaiset ystäväni pomppasi esiin kirjaston hyllyltä hapuillessani satunnaisia kirjoja, sillä pidän eläinaiheista. Nimi kuulosti etäisesti tutultakin, mutten millään saanut päähäni missä olen törmännyt siihen. Takakannesta luin, että kirja on omaelämäkerrallinen maaseutueläinlääkärin muistelma ja totesin, etten ole ainakaan lukenut kirjaa. Myöhemmin selvisi, että olen nähnyt kirjan vanhempieni kirjahyllyssä.

Parikymppinen James Herriot on juuri valmistunut eläinlääkäriksi ja ilahtuu nähdessään ilmoituksen apulaisen paikasta yorkshireläisessä kylässä. James on haaveillut pieneläinlääkärin praktiikasta, steerilistä leikkaussalista ja uusien metodien kokeilusta, joten ajatus itsensä sotkemisesta lantaan ja ähkiminen monisatakiloisten karjaeläinten kanssa ei ole ollut unelmakäsitys omasta tulevaisuudesta. 30-luvun työmarkkinoilla on kuitenkin lama ja varsinkin eläinlääkärin virat ovat harvassa. Vastavalmistuneen innolla ja tarmolla James ottaa vastaan apulaisen viran ja kokee mitä tukalampia tilanteita. Kutsuja vaikeisiin synnytyksiin keskellä yötä, peräsuoleen kadonneita lämpömittareita, aggressiivisten koirien puremia ja sydäntäsärkeviä lopettamisia. Oman haasteensa tuovat höppänä työnantaja Siegfried ja hänen älykäs, mutta hulttio pikkuveljensä Tristan, joka ihmeellisesti ajautuu mitä hulvattomimpiin tunarointeihin. Kaikkein haastavimpia ovat kuitenkin hitaasti lämpenevät yorshireläiset isännät. Asiakkaat, jotka uskovat tuntevansa hoidon paremmin kuin koulutettu ammattilainen, jättävät laskunsa maksamatta, uhoavat ja kiroavat...Useimmat onneksi lämpenevät ajan ja viskin kanssa. Kirjassa seurataan Herriotin kahta ensimmäistä vuotta, jotka tuovat käänteentekevät muutokset niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin.

Kirjassa on nostalgisen kaihoisa kuva maaseutujen elämästä, joka ei enää ole samaa karjanhoidon tehostuttua ja kaiken tultua käden ulottuville. Vanhojen aikojen haikea kaipaus kuultaa Herriotin tekstistä tämän puhuessa niin hoitomenetelmien kuin ihmistenkin muuttumisesta. Syrjäseutujen asukkaiden omaleimaisuus jotenkin häviää ajan mukana maailman lähentyessä. Myös eläinlääkärien taitoihin aletaan uskoa ja keskiaikaiset pölyttyneet uskomukset väistyvät, joten eläimet saavat tehokkaampaa hoitoa. Voi kuvitella kuinka mielenkiintoista luettavaa kirja olisi nykyajan eläinlääkäreille!

Sana joka tästä jäi itselleni kannet suljettuani on lämmin. Kertoja muistelee iloisesti ja itseironisesti vaikeitakin tilanteita ja lukija tirskuu Jamesin kanssa myötätuntoisesti niin vaikeilla eläinlääkärikäynneillä kuin katastrofaalisilla treffeilläkin. Kirjasta on tehty tv-sarja, enkä ihmettele, sillä tässä on kaikki ainekset hyvään britti sitcomiin!

Suosittelen Kaikenkarvaisia ystäviäni niille, jotka pitävät karvaotuksista ja hyväntahtoisesta huumorista sekä niille, jotka haluavat matkata Yorkshiren maatiloille ja vehreille nummille.


All Creatures Great and Small, 1972




torstai 29. joulukuuta 2016

Parhaat lukemiseni vuonna 2016

Luin tänä vuonna enemmän kuin koskaan. Tahti hieman hyytyi kesällä, mutta kirjojen veto palasi jälleen syksyllä. Hyviä lukukokemuksia oli tänä vuonna paljon. Ennen kuin aloin selata arkistosta tänä vuonna lukemiani kirjoja, ajattelin että parhaiden valitseminen olisi vaikeaa. Mutta sitä se ei ollut yhtään. Parhaat lukukokemukset erottuivat joukosta kirkkaina, ne olivat enimmäkseen mielessä jo valmiina.

Luin aika paljon enemmän ja vähemmän vanhempaa kirjallisuutta ja klassikoita, tänä vuonna julkaistuja vain kourallisen. Kotimaisia en myöskään lukenut paljoa, vaikka kovin oli tarkoitus... :D Luin paljon suosikkejani, erityisesti Stephen Kingiä. Huomaan tänä vuonna mieltyneeni tarinavetoisiin kirjoihin. Paikallaan junnaavat haahuilut ja raskaskieliset kirjat ovat tänä vuonna olleet niitä, joista ovat kannet paukahtaneet kiinni ja palautuneet kirjastoon lukemattomina. Olen tykästynyt dystopioihin, ja erityisesti niitä aion lukea myös vuonna 2017. (Vuonna 2017 kuulostaa scifiltä, vois olla jonkun dystopiatarinan nimi!) Eläimet ja luonto sekä naisten oikeudet ovat myös aiheita, joista olen viime aikoina lukenut ja aion etsiä näistä teemoista kirjoja jatkossakin.

Haasteisiin osallistuin alkuvuodesta ahkerasti. Tuntuukin kuin niitä alkuvuodesta olisi ollut liikkeellä enemmän. Tai ehkä alkuvuoden haasteet olivat mulle passelimpia. Pidän eniten pienempiin haasteisiin osallistumisesta ja alkuvuonna oli hauskoja kysymyksiä sisältäviä pikkuhaasteita, jotka sai kuitattua yhdellä postauksella, kuten Kirjalliset illalliskutsut. Pidempiaikaisiin haasteisiin lähteminen on vaikeampaa, vaikka esim. Helmet on kiinnostava ja harkitsin tosissani mukaan lähtöä. Mutta pitkäjänteisyys ja lukulupausten pitäminen on vaikeaa...Nyt loppuvuodesta lähdin mukaan Syöminen sallittu!-lukuhaasteeseen, joka jatkuu ensi vuoden puolelle. Ennen kaikkea aiheen tärkeyden ja hyvän sanoman levittämisen vuoksi.

Tässä tältä vuodelta parhaat lukemani kirjat. Ne eivät ole paremmuus- eivätkä muussakaan loogisessa järjestyksessä. Otsikoiden taakse olen pistänyt linkit aiemmin tänä vuonna blogissa julkaistuihin pidempiin kirjoituksiini kirjoista.


                                                   Stephen King - Musta torni-sarja




Luin kaikki kahdeksan Musta torni-kirjaa heti alkuvuodesta tammi- ja helmikuussa. Kingin sarja on hyvin toimiva sekamelska scifiä, jännitystä, fantasiaa ja westerniä. Kauhun hetkiä on myös tarinan joukossa, mutta mikään tärkein elementti se ei ole. Juoni kertoo lyhykäisyydessään maailman viimeisestä revolverimies Rolandista, joka etsii maailmaa koossa pitävää mystistä Mustaa tornia. Kirjoissa on todella paljon viitteitä Kingin muihin kirjoihin ja hahmoihin, joten tämä on aikamoista herkkua kirjailijan pitkäaikaisille faneille. Viittauksia löytyy paljon myös muihin kirjoihin ja olenkin muita romaaneja lukiessani kokenut pari innostunutta AHAA!(!!!)-hetkeä, kun Kingin inspiraation lähteet ovat tulleet eteen yllättävistä paikoista. Ja vaikka väliin tuli juonenkäänteitä, joista en pitänyt ja teki mieli paiskata kirjaa päin seiniä, oli sarja kokonaisuudessaan unohtumaton matka Kingin universumiin ja tuhansien sivujen aikana hahmoista tuli rakkaita ihan eri lailla mitä yksittäisissä romaaneissa.



                                                       Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen






Luin Sinuhen enimmäkseen vuoden 2015 puolella, loppuhuipennus ja bloggaus jäi tälle vuodelle. Vaikken itse mielläkään tätä tämän vuoden kirjoihin, halusin nostaa sen mukaan. Sillä miten upea tarina. Ehdottomasti paras kotimainen kirja, jonka olen ikinä lukenut. Ansaitsee kaiken hehkutuksen, oikeutetusti nostettu klassikoksi. Muinainen Egypti ja lähimaiden kulttuurit on herätetty niin upeasti eloon ryysyistä rikkauksiin nousevan Sinuhen elämäntarinan kautta. Kirja on loistava ajankuvaus, Waltarin on täytynyt tehdä paljon taustatutkimusta, sillä kaikin puolin kirja tuntuu siltä kuin se olisi kirjoitettu faaraoiden aikaan. Todellisuudessa siis kirjoitettu 1945, eikä Waltari koskaan ole käynyt Egyptissä! Samalla kirja on ajaton kuvaus ihmisyyden sisimmän ja yhteiskunnan muuttumattomuudesta. ''Näin on ollut ja näin on aina oleva.''



                                                        Markus Zusak - Kirjavaras





Kirjavaras lähti hieman tahmaisesti liikkeelle ja ajattelin tämän olevan taas niitä kirjoja, jotka jätän kesken. Onneksi en jättänyt! Tarinassa erikoisinta lienee sen kertoja (vaikka teksti on lihavoituine katkelmineen myös erikoista kaunokirjallisuudessa). Kuolema seuraa orpotyttö Lieseliä tämän kasvaessa 2.maailmansodan aikana. Tyttö rakastuu kirjoihin jo ennen kuin oppii lukemaan ja alkaa varastaa niitä mitä ihmeellisimmistä paikoista. Aivan ihana ja nimenomaan lukukokemus, sillä en ole ennen lukenut tämän tyylistä tekstiratkaisua tällaisella näkökulmalla. Tunteet menivät ihan laidasta laitaan lukiessa ja pidemmässä tekstissä vertasin heittelyä liukuvärjäytymiseen. Ihana kirja!



                                                    Richard Adams - Ruohometsän kansa





Kaniinit loikkivat ja papanoivat ulkoapäin herättämättä sen kummempaa ihmetystä, mutta niillä on aivan oma historia, kieli ja uskomuksensa, elämä jota me ihmiset emme näe emmekä ymmärrä. Eräs kanijoukko joutuu pitkälle retkelle etsimään uutta kotia ihmisen rakennustyömaan alta pois...Ruohometsän kansa on ihana aikuisten satu, aivan omalaatuinen fantasia. Kirja on erikoinen kuvaus eläinten sisäisestä elämästä ja se puhuu hienosti luonnonsuojelun puolesta.



                                                      Richard Adams - Ruttokoirat






Ruttokoirat kertoo kahden koe-eläinkoiran Nipsun ja Räyhkän pakoilusta niiden karattua tutkimuslaitokselta. Pako mutkistuu lehdistön innostuessa tapahtumasta ja ruttohuhujen levitessä. Adams kertoo tarinansa jälleen eläimen tasolta, mikä tekee tarinasta sympaattisen. Vaikka tarina on fiktiota, kirjassa  kuvatut raa'at eläinkokeet ovat todellisia, kuten pitkäaikainen altistaminen hiuslakalle ja hukuttaminen. Ruttokoirat on Adamsilta kantaaottavampi ja raaempi kuin Ruohometsän kansa, mutta tässäkin on tietynlaista aikuisten satumaisuutta. Pidin tämän kirjan tarinasta vielä enemmän, vaikka kökkö suomennos ärsytti.



                                                      Margaret Atwood - Orjattaresi





Orjattaresi on hieno dystopia, jolla on feministinen sanoma. Tarina avautuu kiirehtimättä ja lukija saa juonenkäänteitä jännittäessä samalla kasata palapeliä tulevaisuuden asenteista ja säännöistä. Maailma on mennyt todella hulluksi ja julmaksi, mutta Atwood saa kaiken näyttämään pelottavan mahdolliselta. Luin kirjaa iltamyöhään ja jatkoin aamulla ennen töihin lähtöä, mielipuolisella vimmalla. Kun eräs hahmo kohtaa päähenkilön uudelleen pitkän ajan jälkeen, en ehtinyt lukea hänen selvitystään eroajasta. Jännitys oli harvinaisen sietämätöntä kun en heti nyt tässä tällä sekunnilla päässyt jatkamaan kirjaa!

                                                       Emmi Itäranta - Teemestarin kirja





Tulevaisuuden Suomessa vesi on arvokkainta valuuttaa ja teemestariksi valmistuvan Norian perheellä on salainen lähde, iso vesirikos...Teemestarin kirjassa viehättivät aasialaisvaikutteet, todella erilainen näkemys dystopiasta, mutta mahdollinen tämäkin. Kieli on runollisen kaunista, mutta samalla kirja on myös juonivetoinen. Samalla lailla kuin Orjattaresi, tässäkin maailmaa avataan hitaasti ilman informaatiotulvaa, mistä nautin. Kirjalla on selvä sanoma, joka ei varmastikaan jää yhdellekään lukijalle epäselväksi, mutta Itäranta ei kuitenkaan saarnaa.




                                                 Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva





Dorian Gray on kuvankaunis enkelikiharainen siloposki, joka haluaa säilyttää ulkonäkönsä ikuisesti. Ja niin Dorian säilyykin nuorena keikarina hänen muotokuvansa vanhetessa ja hurjistuessa...Tätä kirjaa oli aivan upeaa lukea. Tarina alkaa pohtivilla keskusteluilla nautinnoista ja  nuoruudesta. Loppua kohden miljööt vaihtuvat puutarhoista ja hilpeistä kutsuista oopiumhuoneisiin ja pimeille kujille. Pidin siitä miten tarina muuttui tunnelmalliseksi ja kauhuisaksi.




                                                    Elina Hirvonen - Kun aika loppuu





Hirvosen kirja käsittelee ajan loppumista kahdelta kantilta. Yksittäisen syrjäytyneen ihmisen ja maailman, jos emme reagoi ajoissa ilmastonmuutokseen. Kirja kertoo Aslakista, joka on päättänyt ampua viattomia, satunnaisia ihmisiä sekä hänen perheestään ja heidän pitkäaikaisista vaikeuksistaan. Näkökulma on rohkea ja tarinassa kaikki nivoutuu hienosti yhteen, maailman ja yksilön ajan loppuminen. Kirja on raskas ja surullinen, mutta herättää paljon ajatuksia. Tänä vuonna on ollut niin paljon terroristi-iskuja ja muita väkivallan tekoja, että maailma alkaa turtua, ne ovat muodostuneet osaksi uutisvirtaamme. On kuitenkin tärkeää jatkaa välittämistä ja miettiä ennaltaehkäisykeinoja. Tärkein kysymys kuitenkin taitaa olla: Miten pahassa maailmassa säilytämme uskon hyvään?



                                                   John Irving - Kaikki isäni hotellit







Tässä tarinassa on tabu, joka todella hiersi minua lukiessa, mutta...Kaikki isäni hotellit vähän niin kuin pinttyi sydämeeni! Berryjen hullunkurinen perhe, monenmoiset karhut ja hullut juonenkäänteet terroristeineen sun muineen ovat jotakin ihan erilaista. Kirjasta ei voi olla pitämättä! Tarina on absurdin mieletön ja se lähes ylitsepursuaa kaikkea, mutta samalla siinä on niin paljon kaikkea samaistuttavaa ja ymmärrettävää, että se on todella (paremman sanan puutteessa) elämänmakuinen ja koskettava. En tiedä miten Irving on onnistunut tasapainottamaan kaiken rönsyilevyyden näin hyväksi kokonaisuudeksi, mutta mestarillisen vaivattomasti hän on sen tehnyt.



                                                 Emma Cline - Tytöt






Ensimmäisen kerran näin Tytöt kirjablogeissa ja mietin: ''Kirja, jonka nimi on Tytöt, varmaan jotakin äglöä ja imelää.'' Syksymmällä menin kirjakauppaan katselemaan uutuuskirjoja ja myyjä tuli kyselemään mitä etsin ja ehdotti kirjaa. Nyrpistin nenääni ja pudistelin päätäni. Myöhemmin luin arvostelun kirjasta parilta kanssabloggaajalta. Ai tämä kertoo hipeistä ja kultista! Sisälläni on pala hippiä, en voinut ohittaa kirjaa. Pistin varauksen ja saatuani kirjan luin sen yhdessä päivässä. Vaikka pidin kultin kuvausta mielenkiintoisena, eniten pidinkin juuri tyttöyden kuvaamisesta, siitä mitä aluksi kammoksuin. En ole varmaan ikinä lukenut näin osuvaa kuvausta siitä mitä on olla murrosikäinen tyttö, koin hyvin paljon takaumia omiin nuoruusvuosiin.


Nyt vuoden vaihtuessa on vielä hyvä väli lähettää iso kiitos Mustelumon lukijoille ja muille seuraajille kuluneesta vuodesta. Parhaita puolia bloggaamisessa on ajatusten ja kirjasuositusten vaihtaminen teidän kanssanne. Kommentti jättää aina hyvän mielen ja toivottavasti viihdytte ja vierailette täällä jatkossakin. Onnellista uutta vuotta! :)