John Steinbeck - Ystävyyden talo

''Tämä on tarina Dannysta ja Dannyn ystävistä ja Dannyn talosta. Se on tarina siitä, miten nämä kolme muuttuivat yhdeksi niin kiinteästi, että kun Tortilla Flatissa puhutaan Dannyn talosta, ei tarkoiteta pelkkää puurakennelmaa, jonka pinnasta hilseilee vanha valkoinen kalkkiväri ja jonka peittävät kätköönsä iäkkäät ja hoitamattomat köynnösruusut. Ei, kun Dannyn talosta puhutaan, tiedetään, että silloin tarkoitetaan yhteisöä, jonka osat olivat ihmisiä ja josta huokui suloisuutta ja riemua, ihmisystävyyttä ja lopuksi salaperäistä murhetta.''

Nuori 1.maailmansodasta palannut paisano Danny perii isoisältään kaksi taloa. Asema yhteisössä nousee, onhan hän nyt talonomistaja. Dannyn luokse muuttaa joukko hänen ystäviään. Erikoinen joukko kodittomia paisanoja, jotka hekin nousevat parempaan elämään vuokralaisina, saadessaan katon päänsä päälle. Sanattomasti Danny kuitenkin tietää, ettei tule saamaan kasvavalta talokunnalta vuokraa. Poppoo viettää päivänsä vetelehtien ja juoden gallonittain viiniä. Välillä vaihdetaan opettavaisia tarinoita, välillä isketään nyrkillä. Miehet muodostavat tiiviin yhteisön ja joutuvat erilaisiin kommelluksiin. Yleensä tarvitaan ystävän apua.

Steinbeck sijoittaa Ystävyyden talon tuttuun kotimiljööhönsä Etelä-Kaliforniaan. Kaupunki Montereyn asuinalue Tortilla Flat on köyhän rupusakin kotipaikka: Erään kahdeksanlapsisen perheen ruokavalio koostuu vain ja ainoastaan pavuista, joita isoäiti heittelee lattialle kuin koiria ruokkiakseen. Itse äiti ei tiedä kuka kenenkin lapsen isä on, eikä taloudellisesta ahdingosta huolimatta osoita aikomusta laittaa kinttuja kiinni. Steinbeck kuvaa tortilla flattilaisia lämpimän myötätuntoisesti ja humoristisesti, kuitenkaan sortumatta liikaan sääliin. Dannylläkin ystävineen olisi mahdollisuus hankkia töitä, mutta he eivät jostakin syystä (laiskuudesta?) tee niin. Ystävyyden taloa lukiessa niin nauru kuin itkukin tulevat siitä miten Steinbeck osaa kaunistelemattomasti kuvata elämää.

Kirja on jaettu seitsemääntoista lukuun, jotka jokainen sisältävät oman Dannyn ryhmän kohtaaman kommelluksen, sattumuksen tai juonen ja luvut antavat ennalta vihiä mistä on kyse, kuten ''12. Kuinka Dannyn ystävät auttoivat Merirosvoa pitämään valan ja kuinka Merirosvon koirat saivat hyveittensä palkaksi nähdä taivaallisen näyn.''

Pidin kirjasta todella, todella paljon. Tiesin rakastuvani jo ensisanoista alkaen ja luin kirjan nopeasti. Ystävyyden talo eroaa aiemmista lukemistani Steinbeckeistä siinä, että kirja on hauska. Kirjailijan tuttu tunnistettava tyyli on mukana ja tässäkin pohditaan ihmistä ja elämää, välillä kohtalot ovat tragikoomisia. Niille nauraa, vaikkei haluaisi. Miesporukan kommellukset ovat näyte ihmisen kekseliäisyydestä ja hullutuksista, halusta auttaa ja antaa vähästäänkin, ystävän rakkaudesta.

Toni Morrison - Koti

Moneyn sisarukset Frank ja Cee etsivät molemmat paikkaansa lähdettyään lapsuudenkodistaan Georgian Lotuksesta. Frank päätyy Vietnamin sodasta palattuaan hieman tuuliajolle ja Cee huonoon avioliittoon ja myöhemmin erittäin huonoon työpaikkaaan. Vietnamin jälkeen Amerikkaan takaisin tuleminen ei tunnu Frankille kotiinpaluulta, eikä Ceellekään asuinrakennus ole sama kuin koti sanan syvimmässä merkityksessä. Lopulta sisarukset kuitenkin löytävät paikkansa juuri sieltä mistä halusivat pois.

 Kuten Luoja lasta auttakoon, Kotikin on pieni, mutta painava kirja. Se on hyvä ajankuvaus 50-luvusta, ajasta juuri ennen kuin mustat alkoivat saada enemmän oikeuksia Amerikassa.

Omasta mielestäni kirjassa parasta on sisarussuhteen ja kasvun kuvaaminen. Cee on ollut isoveljensä suojelema aina, mutta Frankin pelastettua siskonsa hirviölääkärin luota, Cee haluaa päästä irti, ottaa surun omakseen ja hyväksyä sen elinikäiseksi kumppanikseen. Mitä muutakaan voi tehdä kuullessaan, ettei voi saada lapsia? Niin suuri suru on hyväksyttävä omaksi varjokseen. Frank puolestaan myöntää lukijalle kaunistelemansa Vietnamin muiston todellisen laidan. Teon, jonka hän on kenties kieltänyt itseltäänkin.

Sisaruussuhteen ja kodin lisäksi kirja näyttää sodasta palaamisen vaikeuden. Miten vaikeaa se on varsinkin mustalle miehelle. Kelpaat kyllä sotimaan isänmaasi puolesta, mutta et ole omassa maassasi täysi, arvostettu kansalainen. Cee saa osansa rasismista rotupuhtauteen uskovalta lääkäriltä.

Koti oli hyvä lukukokemus, vaikkei se suosikkieni joukkoon nousekaan. Morrison on loistava tarinankertoja, joka osaa luoda vähäeleisesti nimen omaan vaikuttavan ja liikuttavan tarinan. Hänen teoksiaan tulen varmasti lukemaan jatkossa lisää.

Erlend Loe - Supernaiivi

''Minulla ei ole mitään suunnitelmia. Tunne siitä, että lähes kaikki on merkityksetöntä, on yhä tallella. Se tunne ei ole erityisen inspiroiva. Olen hidastanut tahtia huomattavasti. Aivan nollaan. Luulen, että minun pitäisi aloittaa ihan alusta. Miten alusta aloitetaan?''

Tykästyin Erlend Loen Doppleriin viime vuonna. Ensimmäisen kerran muistan kuulleeni norjalaiskirjailijasta lukiossa kymmenisen vuotta sitten, olisikohan joku pitänyt kirjaesitelmän. Silloin kyseessä oli Supernaiivi. Tiesin tarinan kertovan nuoresta miehestä, joka kohtaa kriisin. Ja heittelee palloa seinään.

Nimetön päähenkilö menettää motivaationsa ja uskonsa elämään. Tämä 25-vuotias ei ole kuitenkaan itsetuhoinen tai lannistunut, vaikkakin hieman apaattinen. Hän alkaa ratkoa ongelmiaan. Hän keskeyttää opintonsa, tutustuu naapurin poikaan, lähestyy mukavaa tyttöä ja alkaa kirjoittaa yksinkertaisia listoja. Asiota, joista pitää, joista ei. Eläimiä, joita on nähnyt. Nähdäkseen lähemmäs hän vielä lähtee vierailulle veljensä luo New Yorkiin.

Elämässä on paljon kysymyksiä, pieniä ja suuria. Miksi aika kuluu nopeammin Empire state buildingin ylimmässä kerroksessa? Miksi maailmankaikkeus laajenee? Miten idiooteillakin on tyttöystävä?

Samaistun. Olen samanikäinen kuin kirjan päähenkilö ja kriiseillyt samat asiat. Missään ei tunnu olevan mitään järkeä oikeastaan vieläkään, mutta parhaiten pärjää kun ei mieti astronomiaa tai paskiaisihmisten epäreilun hyvää menestystä elämässä. Liika vatvominen ei saa aikaan muuta kuin päänsäryn, pahimmillaan kriisin tai masennuksen. Juju on siinä, että välittää asioista, joihin voi vaikuttaa. Eikä elämän tarvitse olla vuorikiipeilyä ja jokapäiväistä brunssia ravintolassa (vaikka facebookia selailemalla voikin epärealistisesti näyttää siltä, että sellaista kaikkien muiden elämä on). Loppupeleissä kaikkien elämä on pohjimmiltaan aika samanlaista. Ihmettelyä ja selviytymistä arjesta. Tämän päähenkilökin ymmärtää lopuksi.

Jostakin syystä luulin kirjaa uudemmaksi mitä se on. Kuvittelin Supernaiivin olevan jostakin 2000-luvun alkupuoliskolta, mutta Loe onkin kirjoittanut sen jo 1996. Ilahduin kirjan ajanjaksosta. Alanis Morissettestä ja niistä Kinder-munan krääsistä, joita olen lapsena keräillyt. Nostalgiaa, nostalgiaa. Ja faksi! Faksaileekohan kukaan enää?

Katja Kallio - Elokuvamuisti

''Lähes kaikki mikä näyttää mustavalkoisessa elokuvassa elegantilta on tosielämässä ällöttävää. Krapula, vuoteessa tupakoiminen, soopeliturkikset, sarkasmi elämäntapana.''

Katja Kallion Elokuvamuisti on todellisen elokuvafanin, sanoisin leffafriikin, (käytän termiä kaikella rakkaudella) ison Rakkauden vuodatusta elokuvasta. Kallio muistelee kolumneissa elämänsä elokuvia, elokuvan katselun kummallisuuksia ja sitä miten ne vaikuttavat ihmisen elämään.

Ennakkokäsitykset, mielentila, ikä ym olosuhteet saattavat saada huonommastakin elokuvasta hyvän ja sille saattaa muovautua tärkeä paikka elämän filmografiaan. Lempielokuvateatterin remontin jälkeen elokuvakokemus ei enää ole hohdokas, eikä dvd:ltä katsominen sama kuin tv:stä. Elokuva voi olla lohdutus, joka sanoo kaiken olevan hyvin. Niihin voi muodostua klonkkumainenkin suhde. Haluat kääntää selkäsi, piilottaa uuden aarteesi ja kuiskia itseksesi: ''My precious.'' Ja vaikka Woody Allenia rakastaisikin, ei välttämättä haluaisi olla haukkana Woodyn parvekkeella.

Lost in Translationissa Kalliota jää kalvamaan, kun katsojan ei anneta kuulla mitä Bill Murray kuiskaa Scarlett Johanssonin korvaan. En pidä elokuvaa niin ihmeellisenä mitä Kallio, mutta jokainen koskaan elokuvasta liikuttunut ymmärtää kuohunnan. Kun elokuvasta tulee jotakin suurempaa kuin elokuva, sen haluaa tuntea ja tietää läpikohtaisin, se menee luihin ja sisimmän syövereihin. Vaikka sanojen jälkiseuraamukset näytetään, haluat tietää mitkä ne sanat ovat.

Vaikken kaikkia Kallion mainitsemia elokuvia ole nähnyt, en tylsistynyt Kallion kuvatessa niitä. Kolumnit ovat sopivan mittaisia, hauskoja ja innostunut teksti tartuttaa tunnetta lukijaankin. Sitä alkaa miettiä omia suosikkielokuvia, guilty pleasureita ja leffan katsomistapoja. Tekee mieli kaivaa hyllystä hyvä elokuva, vierailla vanhan ystävän luona. Ja haluaisinpa kirjan innoittamana katsoa millainen pätkä se Kohtalokas syrjähyppy, joka Kallion mukaan on aliarvostettu, olikaan.

Olisin lukenut lisääkin kirjailijan ajatuksia aiheesta ja aivan varmasti niitä riittäisi. Elokuvien joukossa Kallio puhuu myös Angels in Americasta, Sopranosista ja Kauniiden ja rohkeiden Brookesta. En innostunut näistä aiheista niin paljon. Ei niinkään tekstien laadun vuoksi, vaan siksi että odotin kannen perusteella lukevani ajatuksia ja hullua lumoutumista elokuvista, en tv-sarjoista.

Takashi Hiraide - Kissavieras (+100.postaus. Jee!)

Takashi Hiraiden Kissavierasta on luettu ja kehuttu kirjablogeissa paljon. Kuulin kirjasta ensimmäisen kerran viime keväänä, mutta sain kirjan käsiini vasta syksyllä, kun löysin sen kirpputorilta. Hintaa oli vaivaiset 1,50e, joten en voinut olla viemättä pikkukirjasta kotiin.

Kolmikymppinen kirjailijapariskunta asuu pienessä vuokratalossa jossakin Tokion lähistöllä. Elämää kuormittavat iälle aika tyypilliset ongelmat: toimittajan työn epäsäännöllisyys, asuntomarkkinoiden ongelmat ja läheisen ystävän menetys.

Sitten naapuriin tulee kissa. Se on pieni Chibi, valkoinen nuori kissa harmaiden täplien koristuksilla. Chibi vierailee useasti päivässä pariskunnan luonna leikkien puutarhassa ja ottaen torkkuja vaatekaapissa. Chibin kaulapannan kilinää, ilmoitusta vierailijan saapumisesta, aletaan odottaa innolla. Vaimo alkaa kirjoittaa kissan vierailuista kirjallisia merkintöjä ja pari puhuu sen vierailuista ''kotiinpaluina''. Molemmat kuitenkin tietävät naapurin perheen olevan Chibin todellisia omistajia.

Eniten Kissavieraassa ihastuttaa ihmisen ja kissan kohtaaminen. Se, miten minkä tahansa eläimen tai luonnon kohtaaminen vähäeleisesti rikastuttaa arkea. Tähän voi samaistua jokainen eläinten ystävä. Elämään tulee lemmikin myötä lisää tarkasteltavaa ja rakastettavaa, hassuttelua ja iloa.

Pariskunnan vähäeleinen tarina tuntuu jotenkin todelliselta, aidolta. Mietinkin, että kertooko Hiraide tässä omasta elämästään? Siksikö päähenkilöiden nimiä ei kerrota ja miehen kuollutta ystävääkin nimitetään Y:ksi?

Arkisuuden ja todentuntuisuuden lisäksi tarina on runomaisen kaunis. Pariskunnan puutarha kuulostaa ihanan seesteiseltä paratiisilta sudenkorentoineen ja luumupuineen. Japanilaista arkkitehtuuria kuvataan myös hyvin, pariskunnan pienen talon pystyi lukiessa kuvittelemaan eteensä. Yksityiskohtien ymmärtämistä auttoivat suomentajan huomautukset japanilaisesta kulttuurista kirjan lopussa.

Tämä on myös, kuten otsikkokin kertoo, Mustelumon 100.postaus. Jee! En ole keksinyt uusia näkökulmia tai ajatuksia lukemisesta taikka bloggailusta, mutta päätin kolminumeroisen kunniaksi tutkia arkistoja. Tässä tulloopi:

Blogin tähän astisen historian suosituimmat postaukset TOP 5:

1. Blogger recognition award
Tässä kerron mitä olen reilussa vuodessa oppinut bloggaamisesta.

2.Onnea 1-vuotias Mustelumo!
Ensimmäinen vuosi tuli täyteen keväällä. En syönyt kakkua synttärien kunniaksi (aina on hyvä päivä kakulle, wienerille, viinille...), mutta mietin blogin menneisyyttä ja tulevaisuutta.

3.Anu Laitila & Silja Koivisto - Kirja joka muutti elämäni
Postaukseni kirjasta on nafti, mutta tähän suosittelen tutustumaan ehdottomasti jos kärsit lukujumista. Etkä tarvitse välttämättä sitäkään syyksi. Lukukokemusten voima on uskomaton ja aina kiinnostava. Kirjalla toden totta voi olla elämän muuttava voima, sen todistavat kirjaan haastatellut.

4. Stephen King - Eksyneiden Jumala 
Olen lukenut parin vuoden aikana paljon Kingiä. Jos metsään haluat mennä nyt...Niin eksyt. Ole varuillasi.

Edgar Allan Poe - Pelon ja kuoleman kertomuksia
Nelossijan jakavat yllättäen kaksi kauhukirjallisuuden mestaria, aika yllättävää. Poen kirjassa tosin yllätti nimen omaan miehen tarinoiden monipuolisuus; ei pelkkää pelottelua.

5. Richard Adams - Ruohometsän kansa
Epäilemättä yksi tämän vuoden parhaista lukukokemuksistani. Suosittelen kaikille eläinkertomusten ja fantasian ystäville.

Vaikka olenkin saanut kirjaston lainani nyt kuriin ja lukutoiveissani on monen monta ihanan oloista tarinaa, yritän lunastaa pitkään mielessäni olleen lupauksen: Lue oman hyllyn kirjoja. Kirjasto saa siis odottaa ja vuoron saavat omat pölyttymässä olleet aarteet. Tai no, se ovatko ne aarteita selviää lukemalla. Niistä lisää myöhemmin. Nyt menen keittämään teetä. Saatan haaveilla omasta, japanilaisesta puutarhasta. Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!