Kirppislöytöjä

Kävin lähistöllä sijaitsevalla Ekotorilla viikko sitten pyörimässä. Hyörin ympäri kirpputoria mielessäni huonekalut, eikä tarkoituksena ollut edes vilkaista kirjatarjontaa. Kun en muuton jäljiltä askeettiseen kotiini löytänytkään neliöiden täytettä, menin hyllyjen väliin. JA KYLLÄ KANNATTI!

Olin juuri saanut vieläpä useamman euron myöhästymismaksut kirjastohoitajalta anteeksi, joten päätin tapojeni vastaisesti hankkia täytettä omaan kirjahyllyyn. Olin hassuttelevalla tuulella.

Yleensä en hankintoja tee, koska:
-Kirjastosta useimmiten löytää haluamansa.
-Oman hyllyn kirjoja tulee jostakin syystä luettua nihkeämmin kuin lainoja. Ne ovat mukavasti jemmassa, kun taas lainojen kanssa on aina vähän tuli persuksen alla (vaikkei näemmä omalla kohdalla tarpeeksi, kun niitä maksuja kertyy, hah).
-Olen muutenkin yrittänyt vähentää kaiken tavaran haalimista.
-Kirjastosta lainaaminen on ilmaista ja kirjastossa käyminen kivaa!

Yllätyin Ekotorin kirjahyllyistä. Löytyi vanhoja klassikoita sekä uudempia mielenkiintoisen oloisia kirjoja. Jälkimmäisiin ei huomio välttämättä edes kiinnittyisi kirjaston hyllyjä läpi käydessä. Etenkään kun bloggaamisen myötä on yleensä kilometrin pituinen suosituslista jo valmiiksi mielessä, tarkoitukseton päämäärätön etsiminen on vähentynyt. Tämä saikin miettimään, että silloin tällöin sitä voisi kirppiksiltä tsekata vaatteiden ja huonekalujen sijasta kirjallistakin tarjontaa.

Tämmöiset timantit löysin

Takashi Hiraide - Kissavieras
Jouduin vähän hieraisemaan silmiäni, sillä en olisi uskonut löytäväni tänä vuonna julkaistua ja blogeissa hehkutettua Kissavierasta. En varsinkaan hintaan euro viiskytä. En pähkäillyt hankintaa. Odotan tältä kirjalta todella paljon. Ainakin rauhallista tunnelmaa, kissamaisuuksia ja suloisuutta.

Stanislaw Lem - Solaris
Olen nähnyt neuvostoliittolaisen elokuvasovituksen tästä. Yllätykseni oli todella suuri, kun nettiä penkomalla selvisikin, että kirjailija Lem on puolalainen! Muistan ainakin elokuvan tarinan olleen kaihoisa ja koskettava, mutta sovituksen vähän kulahtanut (Epäillyt syylliset: Neuvostoliitto ja 70-luku). Tältäkin kirjalta odotan paljon, odotan sen yltävän vielä aivan eri sfääreihin kuin filmatisoinnin. Solaris kertoo siis vieraalle planeetalle matkustavasta miehestä, jonka muistot ja menneisyys Maasta heräävät fyysisesti eloon, pelottavallakin tavalla.

Ray Bradbury - Fahrenheit 451
Toinen scifin klassikko! Fahrenheit 451:sestäkin olen nähnyt elokuvasovituksen. Tarina on kauhukuva tulevaisuudesta ja muistutus sananvapauden tärkeydestä. Elokuva ainakin peilasi vahvasti 60-luvun maailmanpolitiikkaa, joten odotan mielenkiinnolla mitä löydän kirjasta. Kirjan dystopiassa palomiehet eivät sammutakaan tulipaloja, vaan polttavat kirjallisuutta.

Näistä ei ole ihan vielä tulossa postauksia, sillä ensin on luettava kirjaston lainat. (Vaikka en kyllä malttaisi olla tarttumatta näihin!) Otan ehdottomasti tavoitteeksi lukea pitkästä aikaa oman hyllyn kirjoja.

Mitens te?
Oletteko lukenut jonkun kirppislöydöistäni?
Hankitteko luettavaa mieluummin kirjakaupasta vai kirjastosta?

Stephen King - Herääminen

''Ja kaikki tarvitsevat elämäänsä ihmeen tai parikin, jotta tietävät, että elämä on muutakin kuin pitkä taival kehdosta hautaan. Jamie, haluaisitko nähdä vielä toisen ihmeen?''

Olen jumissa. Lukeminen on jäänyt viime aikoina monista syistä vähäiseksi, kuten myös koko kirjablogien seuraaminen. Mihinkään kirjaan tarttuminen on takkuillut ajatusten pyöriessä liikaa tässä maailmassa. Haluaisinkin oikeastaan pakoon tarinoiden vietäväksi. Mutta ny vaan ei pysty.

Tämänkin kirjan, Stephen Kingin Heräämisen lukemiseen meni varmaan likemmäs kuukauden verran. Vaikkei lukukokemus ollutkaan odotusten mukainen (Ehkä vaadin lemppari kirjailijaltani suunnattomia? Ehkä mikään tarina ei vie mennessään?), kirja oli kuitenkin lukemisen arvoinen ja sillä oli sanoma, jolle voin nyökkäillä.

Herääminen on uudempaa Kingiä, julkaistu 2015. Tarina alkaa 60-luvulta, jolloin vaahtosammuttimen kokoinen Jamie tapaa ensimmäisen kerran kotikylänsä uuden, karismaattisen pastori Charlesin. Heidän välilleen muodostuu välittömästi ainutlaatuinen ystävyys ja luja side. Charles on kiinnostunut ''salaisesta sähköstä'', josta uskoo pystyvänsä valjastamaan ihmeitä; parantamaan sairauksia, poistamaan riippuvuuksia. Ja ehkä jopa selvittämään, mitä sieluillemme tapahtuu kuoleman jälkeen.

Sitten pastori kokee musertavan menetyksen, hylkää uskonsa ja katoaa kylästä. Jamie elää aika tyypillisiä teini-ikäisen vaiheita ensirakastumisineen, löytää kutsumusammattinsa ja jatkaa elämäänsä. Vuosien kuluttua Jamie ja pastori kohtaavat uudelleen. Jamiestä on tullut pahan luokan narkomaani ja Charlesista markkinoita kiertelevä ihmeparantaja ja showmies. Jamie tarvitsee apua, mutta pastori vaatii kovia vastapalveluksia Jamielta.

Pidin tarinaa kiehtovana takakannen perusteella ja ensimmäinen lause nappasi mennessään: ''Ainakin yhdessä mielessä elämä muistuttaa elokuvaa...''

Pastori on huikea hahmo. Heti ensikohtaamisesta osaa aavistella, että tässä miehessä on jotakin vinksallaan. Charles synkkeni kirjan edetessä ja muuttui täysin; kylän nuoresta sydänkäpysestä pahaksi ukonkäppyräksi. Hieno sekoitus pastoria ja hullua tiedemiestä!

Päähenkilöjä yhdistää kuolema ja menetys. Jamie ja Charles molemmat menettävät rakkaitaan ja kuolemasta tulee pakkomielle, ainakin pastorille. Kuolema on ehdottomasti näkyvin teema, josta King jalostaa sanottavansa.

Luin mielenkiinnolla vielä Jamien nuoruuden ja varhaisaikuisuuden vaiheista, mutta mitä pidemmälle kirja eteni, sitä enemmän tylsistytti. Loppuratkaisu on kyllä pelottava, kuten takakansi lupasi, mutta ei tarinallisesti, vaan enemmänkin ajatuksen tasolla. Sadistisiin muurahaisiin nimittäin törmättiin jo Kuvun Alla, ei mikään yllättävin käänne. Pidän kyllä siitä, että Kingin kirjat muodostavat oman maailmansa ja että hahmot ja paikat elävät useissa tarinoissa, mutta odotin jotakin enemmän. Lopetus jotenkin lässähti. Mutta kyllä, Kingin luoma kauhukuva kuoleman jälkeisestä elämästä pistää miettimään. Entä jos se tosiaankin on jotakin kamalaa ja aivan odottamatonta? Miettiikö ihminen aivan liikaa sitä mihin polku päättyy? Pitäisikö miettiä vain tätä elämää?

Herääminen päättyy aika samanlaisiin tunnelmiin ja mietteisiin mitä Mustan Tornin matka. Ihmisen kova tiedon jano ei ole aina hyväksi. Sillä ollaan päästy kehityksessä kyllä pitkälle, mutta kaikkien verhojen taakse ei pitäisi kurkistaa.

Sisko Istanmäki - Liian paksu perhoseksi

Liian paksu perhoseksi tuli luettua juuri sopivaan kesäiseen väliin. Se on nopealukuinen ja suloinen kirja, joka on ylistys erilaisuudelle ja tavalliselle, ihanalle arkiselle aherrukselle. Se ei kuitenkaan ole höttöä hömppää, vaan herätti paljonkin ajatuksia. Suloisuudesta huolimatta en ihan kaikelle tässä lämmennyt.

Kirjan päähenkilö on monin tavoin epäsovinnainen Kaisu. Hän ei ole naisihanteita vastaava tyttönen, vaan roteva, vahva ja uskalias. Tarinan alkaessa Kaisu on vasta parikymppinen ja asuu äitinsä kanssa. Kaisu näkee työpaikkailmoituksen kauppa-apulaisen paikasta ja muuttaa tuntemattomaan kylänpahaseen Ruutinojaan unelmoiden pulahduksista järviveteen työpäivien päätteeksi. Perille päästessään Kaisu järkyttyy uuden työpaikkansa siivottomuudesta, mutta sitäkin enemmän kauppias Ernin sukulaisilta saamastaan nihkeästä vastaanotosta.

Kylä ja kauppa ovat molemmat konkurssin partaalla. Maailma elää murroksessa ihmisten muuttaessa kaupunkiin - tai Ruotsiin. Pienet kyläkaupat joutuvat ahtaalle ja byrokratia alkaa jyllätä terveyslautakuntien ynnä muiden vaatiessa lihojen leimaamista ja muuta. Nuorisostakin tulee rääväsuisempia räkänokkia. Arjen aherruksessa Erni ja Kaisu hiljalleen rakastuvat ja elävät aika tavallista, mutta loppupeleissä ihanaa elämää, jonka suoria ja mutkia tarinassa seurataan.

Yksi suurimmista teemoista on erilaisuuden hyväksyminen ja sukupuoliroolien kliseiden murtaminen. Kaisu on rakastettavan samaistuttava hahmo, samaten heiveröiden Ernin voimattomuuden tunteita pystyi lukiessa myötäelämään. Mies on ällistyttävän poljettavissa äitinsä ja siskonsa toimesta vuodesta toiseen. Raivon tuntein luin myös Kaisun ainoan ystävän, lestadiolaisen Annan, alistuneisuudesta. Uusi vauva joka vuosi, ei omaa rahaa, totaalinen riippuvuus itsekkäästä aviomiehestä ja valehymyn väkerrys olosuhteiden pakosta.

Kirja nostaa teemoja hienosti esiin, mutta tarinan lopetuksen juonikuvio sotii omaa moraaliani ja mielestäni ihan itse kirjankin teemoja vastaan. Kaisu lyö Erniä, pari palaa yhteen ja jatkaa kesken jäänyttä arkeaan happily ever after. Naisen lyöminen on tuomittavaa, eikö muka miehenkin? Heikompien tai ylipäätään kenen tahansa kimppuun käymisen tulisi olla tuomittavaa. En pystynyt nielemään tätä ratkaisua, enkä nauttimaan viimeisistä sivuista siten miten kirjan herttaisesta ja puhuttelavasta alkupuoliskosta.

Esa Sariola - Tiedän mitä ajattelette

Tiedän mitä ajattelette - Kirjoituksia miehestä, naisesta, elämästä on kokoelma Esa Sariolan vuosina 1987-2003 julkaistuista lehtiartikkeleista. Pidempi nimi kertoo oleellisimmat aihepiirit, sukupuolten ja ylipäätään ihmisten vuorovaikutuksen. Sariola osaa kirjoittaa arjessa tunnistettavista tilanteista kiehtovasti ja osaa järkeistää asioita hauskoin sanoin. Useimmissa teksteissä on kieli poskella, mutta joukosta löytyy pari vakavampaakin tekstiä. Sariola osaa perustella hyvin mm. sen miksi lapsen kurittaminen on väärin.

Kirja on jaettu osiin aihepiiriensä mukaan. Näitä ovat mm. Siivous ja maailmanloppu, Mies nainen muu mikä ja Jokainen oma jalkapallonsa. Koska tuoreimmatkin tekstit ovat ilmestyneet liki viisitoista vuotta sitten, mukana on yesterday's-paper-tells-yesterday's-news-ajankohtaisuutta eli menneiden vuosien puheenaiheita ja uutisia. Kaikista en oikein päässyt jyvälle, että mihin Sariola viittaa. Tämä ei kuitenkaan lannista lukemista, sillä enimmäkseen Sariola kirjoittaa asioista, jotka kestävät aikaa. Mielenkiintoni alkoi vasta loppupuoliskolla herpaantumaan,  kun tekstien aiheista tuli sekalaisempia. Löytyi ufotutkijaa, urheilua ym.

Psykologina ja tietokirjailijana Sariola on mielestäni parhaimmillaan omilla vesillään. Parisuhteesta, seksistä ja ihmissuhteista hän osaa kirjoittaa napakasti ja samaistuttavasti. Provosoivastikin! Tähän kirjaan tartuin tykästyttyäni viime syksyllä lukemaani Miehelle kuuluu kaikki. Kärkästä ja hauskaa tekstiä sekin.

Unpopular bookish opinions haaste

Kiitos riitta k tästä haasteesta!

Säännöt menevät näin:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Lokki Joonatan on jäänyt mieleen piiiitkästyttävänä. Kaikki muut eivät siitä pidä, mutta jonkinlaiseksi klassikoksi sekin on luokiteltu. Yliarvostettu.

2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Monet tuntuvat inhoavan Amerikan psykoa. Se on kuvottava ja turruttava, mutta ihastuin kaikesta huolimatta. En ole ikinä lukenut mitään lähellekään sen tyylistä. Patrick on hyvin rakennettu murhaajajuppi, jonka kanssa lukija jakaa arjen aherrukset ja yön mylvinnät. Kirjan huumori ja sen sisältämä kritiikki on ihanan ilkikurista!

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
En keksi yhtäkään kolmiodraamaa.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty?
Tarina, sanoma ja kieli merkitsevät enemmän kuin genre. Harvemmin valitsen kirjaa nimenomaisesti genren perusteella. Mutta, mutta. Harlekiinit ja Nora Robertsin ''parinmuodostusromaanit'' eivät kiinnosta pätkän vertaa.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Yllättävän vaikeita nämä kysymykset.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Varmaan se aiemmin mieleen pompahtanut Roberts, Nora. Suuret venäläisen kirjallisuuden partasuutkin ovat jääneet aina kesken. Leo Tolstoit ja Dostojevskit.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Vareksiin ei kiinnosta tutustua. Olen muodostanut epäsuotuisan mielipiteeni leffamainosten perusteella.

8. Kirja, joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Taru Sormusten herrasta lukemiseen meni vuosi. Vähän niin kuin oppitunti siitä taas, että ei kannata kahlata vastavirtaan...Elokuvat sen sijaan ovat lumoavia! Varsinkin Sormuksen ritarit.

Haastan seuraavat:

Kirja ja kuppi kuumaa rose86
Vinopino kirjoja Lotta
Narseskan kirjanurkkaus narseska