sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Jonas Hassen Khemiri - Ajatussulttaani



Teinipoika Halim on Ruotsissa syntynyt toisen polven maahanmuuttaja, jonka arkea seurataan kirjassa puolen vuoden ajan. Isä Otman omistaa sekatavarakaupan ja veli yrittää kovasti luoda näyttelijän uraa. Isä on erittäinkin sopeutunut uuteen kotimaahan, eikä realistisena luonteena  haaveile paluusta Marokkoon, toisin kuin nuorimmainen poikansa.

Halimia kismittää isänsä ''sveduilu'', se miten puhetyyli vaihtuu ja pehmenee ruotsalaisille puhuessa. Isä on omaksunut ''maassa maan tavalla''-ajattelun. Kotikielen opetuksen lopettaminen kiukuttaa myös, tämän Halim lapsellisesti kokee oikeuttavan esimerkiksi vessojen sotkemiseen.

''Tänään olen kuitenkin filosofoinut että on vielä kolmannenkinlainen mutistyyppi joka on täysin vapaa ja jota svedut vihaavat eniten: vallankumousmutis, ajatussulttaani. Sellainen joka näkee kaikkien valheiden läpi ja jota ei ikinä pysty huijaamaan. Suunnilleen niin kuin al-Kindi joka purki kaikki koodit ja kirjoitti tuhansia julman loistavia kirjoja astronomiasta ja filosofiasta sekä myöskin musiikista ja matematiikasta. Viime lukukaudella olin enimmäkseen hölmö, mutta tästedes vannon että aion ruveta ajatussulttaaniksi.

Kirjassa ei ole siloteltu mitään. Halimin maailmankuva on mustavalkoinen kuin männävuosien televisio. Mutikset ovat joko varkaita, vallankumouksellisia tai kunnon poikia, joista tulee isona hammaslääkäreitä. Svedut ovat nynnyjä, tosin joukossa hekin vaarallisia. Juutalaiset vain juoksevat rahan perässä ja pillittelevät joukkomurhista (joita Halimin mukaan turhaan on paisuteltu). Herkkien tunteiden julkituominen on tietysti homoilua. Tytöt ovat ensin kivoja ja pettymyksen tuotettuaan huoria.

Halimin ajattelutapa on samanaikaisesti raivostuttava ja huvittava. Jos hahmo olisi joku muu kuin ysiluokkalainen poika, joka filosofisten pohdintojen lomassa valittelee kouluruoasta ja pelkää jäävänsä kiinni runkkauksesta, ei tekstiä sulattaisi yhtä hyvin. Huumori antaa sijaa sanoa paljon, tekstin on tarkoituskin olla naurettavaa ja yleistämistä.

Päiväkirjamainen tyyli on realistinen. Halimille ei mitään maailmoja mullistavia juttuja tapahdu, varsinaista juonta ei ole. Eli äksönistä tykkäävälle lukijalle tämä ei sovi.

Halimista hahmona en oikein välittänyt, vaikka teki ihan osuvia havaintoja stereotypioista. Kiusankappale ajattelee olevansa suuri ajattelija ja haluaa olla vallankumouksellinen, mutta käyttäytyy juurikin vihaamiensa stereotypioiden mukaan. Esittää kovista, varastelee ja hankkiutuu hankaluuksiin. En ihan ymmärtänyt, että miksi. Jotakin teinipojan logiikkaa?

Lempparihahmokseni nousi Otman, Halimin isä. Hänellä on maanläheinen ote selittää kahden kulttuurin kanssa tasapainottelua ja lämmin, isällinen huoli pojastaan.

''Isä huokaisi mitä syvimpään.
 'Sinä se tässä et tajua, Halim.' '
'Tajua mitä?'
Isän huulten ja viiksien välissä oli kuivuneita viinitahroja:
'Niin...Poikani...Mitähän kieltä puhutaan...sanotaan nyt vaikka...Kreikassa? Mitä? Arvaa?'
'Lopeta.'
'Kuulinko että kreikkaa? Kymmenen pistettä. Entä...hmm...vaikka...Ranskassa? Mitä? Aika loppuu...nyt, mitä? Oikein! Kaksikymmentä pistettä. Ranskaa! Ja Ruotsissa puhutaan...nyt sinulla on mahdollisuus...10 000 kruunua jos vastaat oikein...' ''

Hauskaa oli myös se, miten Khemiri on kirjoittanut itsensä perheen naapuriksi. Mikään tärkeä hahmo hän tosin ei ole, sivumaininta lähinnä. Khemirissä ja Halimissa on paljon samaa: Khemirilläkin on  näyttelijäveli ja hän on ottanut Ruotsissa paljon kantaa maahanmuuttokeskusteluun, vaikka hänkin on ihan Ruotsissa syntynyt.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Liebster Award




Iik, ihka ensmänen haaste! Toivottavasti osaan tehdä tämän oikeaoppisesti, vasta opettelen tätä bloggerin käyttöä. Kiitos tästä kuuluu: unelmienaika.blogspot.fi kirjablogin Katriinalle! Oli hauska vastata kysymyksiisi.

Haasteen heitän seuraaville:

                                            http://sivusivultakirjablogi.blogspot.fi/

Haasteessa menetellään näin:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Kysymykset niille, joille haasteen heitän

1. Oletko lukenut kirjaa, jonka koet muuttaneen sinua (arvomaailmaasi esimerkiksi tai jollakin muulla tapaa)?
2.Mitä kirjoja mielestäsi  pitäisi ''pakkoluetuttaa'' peruskoulussa?
3.Saavatko uudet, suomalaiset kirjailijat mielestäsi tarpeeksi näkyvyyttä?
4.Kuka on mielestäsi kirjamaailman paras pahis?
5.Entä sankari?
6.Pidätkö omaelämäkerroista?
7.Luetko tietokirjoja?
8.Onko kirja aina parempi kuin siitä tehty sarja taikka elokuva? 
9.Oletko itse joskus haaveillut kirjailijan urasta?
10. Millaisia lapsuusmuistoja liittyy lukemiseen?
11. Oletko aloittanut jonkin kirjan monta kertaa ja aina jättänyt kesken?


Tässä omat vastaukseni

1.Pidätkö kauhukirjoista?
Lapsena luin enemmän mitä näin aikuisella iällä. Silloin R.L. Stinen Goosebumps-sarja oli erittäin kova juttu. Luin niitä aina ennen nukkumaan menoa, söin taateleita (nuo jouluiset herkut jostain syystä maistuivat) ja kuumottelin. Pikku Vampyyreja luin myös ja Noidan käsikirjaa, siinä oli kansikin pienelle Hennille aika kauhistuttava... :D 

Niin ja luin myös aina isoäidillä vieraillessa sellaista kirjaa kuin Tiedon tuolla puolen. Taisi olla joku lehden kaupanpäällinen. Siinä oli paljon karmivia, selittämättömiä juttuja historiasta. Kummituksia valokuvissa ja sen sorttisia. Kyllä sellaiset mystiset jutut kiehtoo. Rakkaus Stephen Kingiin on ja pysyy vuodesta toiseen!

2.Mikä on paras kauhukirja ja miksi?
Hmm. Varmaankin Stephen Kingin Carrie. Luin sen teini-ikäisenä ja pystyin samaistumaan päähenkilöön. 

3. Millaisista kauhuolennoista tykkäät lukea (esim. vampyyrit, kummitukset, zombiet, noidat, ihmissudet)?
Vampyyreissa ja noidissa on jotakin kiehtovaa, menneen maailman huminaa ja kansantarumaisuutta.

4. Mitä Halloween aiheisia kirjoja suosittelisit muille?
Apuva, en osaa suositella!

5. Mikä on paras paikka ja hetki lukea kauhukirjoja?
Pimeällä yksin kotona, kynttilöiden tunnelmavalaistuksessa. Jos talo on vanha ja pitää ääniä niin vielä parempi. Pakkanen paukkuu nurkissa, lattiat ja saranat narisee...

6. Mikä kirja on saanut sinut oikeasti pelkäämään?
Goosebumpsit lapsena.

7. Kuunteletko tunnelmaa luovaa musiikkia lukiessasi kirjoja?
Harvemmin. Helposti käy niin, että alan liikaa fiilistellä musiikkia liikaa ja keskitys herpaantuu pois tarinasta.

8. Luetko kirjoja aina parhaillaan kuluvaan vuodenaikaan tai juhlapyhään liittyen?
Enpä oikeastaan, ainakaan tietoisesti.

9. Mikä kirjoihin liittyvä asia kauhistuttaa sinua eniten?
Mistä vain saa tehtyä kauhistuttavaa, jos kirjailijalla on vetovoimainen tyyli.

10. Juhlitko riehakasta Halloweenia vai rauhoitutko pyhäinpäivänä vai kumpaakin vai ei kumpaakaan?
En ole paljoa ehtinyt ajatella koko Halloweenia. Tänä vuonna voisi kokoontua yhteen parin kaverin kanssa, katsoa kauhuelokuvaklassikoita ja mässyttää herkkuja. Jotain Halloween-aiheista voisi olla hauska leipoa!

11. Minkä aihealueen kirjoja luet yleensä eniten?
Ehkä eniten tykkään kirjoista, joissa on yhteiskunnallista sanomaa tai jotakin mietintää ihmisolennon syvimmästä olemuksesta. Jotakin sellaista, mikä pistää mietityttämään. Huumori on erittäin hyvä lisä, mustana tarjoiltuna varsinkin.

Toisen roska on toisen aarre




Kävin viemässä eilen roskia ja sieltäpä löytyi paperinen kassi, jossa luki että saa ottaa. Joskus mietin, että elämässä on joko kaikki sattumaa tai mikään ei ole sattumaa. Tulin ilmaisista romaaneista erittäin iloiseksi.

Olin nimittäin pari päivää pohdiskellut tuota Katja Ketun Kätilöä ja Stephen Kingin Musta torni-sarjan läpi kahlaamista. Roald Dahlin Matildan puolestaan olen nähnyt elokuvana lapsena. Lukulistasta on tullut ihan mukavan pituinen, kun sain ideoita tuosta Lukuopas-palvelustakin.

Mieltä  kyllä lämmittää tälläiset arjen pienet, hyvät teot!




perjantai 16. lokakuuta 2015

Yann Martel - Piin elämä



''Meriä oli monta. Meri ärjyi kuin tiikeri. Meri kuiskaili korvaan kuin salaisuuksia kertova ystävä. Meri kilisytti kolikoita taskussaan. Meri jylisi kuin maanvyörymä. Meri suhisi kuin hiekkapaperi puuta vasten. Meri kuulosti siltä kuin joku oksentaisi. Meri oli kuolemanhiljainen.''

Piin Elämä on tarina toivottomuudesta ja toivosta. Ennen kaikkea toivosta.

Tarina jakautuu kolmeen hyvin erilaiseen osaan.

Ensimmäisessä päähenkilö Piscine ''Pii'' Patel muistelee lapsuuttaan Intiassa. Hänen isänsä on eläintarhan johtaja. Eläinten kunnioittaminen tulee siis tutuksi pienestä pitäen. Hän ihailee rationaalista opettajaansa, mutta haluaisi olla samanaikaisesti kristitty, hindu ja muslimi, koska kokee voimaantuvansa kaikkien uskontojen opeista. Tämä aiheuttaa ihmetystä ja närää niin uskonopastajissa kuin vanhemmissakin. 1970-luvun Intian poliittisen tilanteen vuoksi perhe päättää muuttaa pois kotimaastaan.

''Samalla sivulla on toinenkin ryhmäkuva, jossa on etupäässä koululaisia. Hän naputtaa kuvaa.
' Tuossa on Richard Parker', hän sanoo. Olen ymmälläni. Katson tarkasti, yritän nähdä persoonallisuuden piirteiden takana. Tämäkin kuva on valitettavasti mustavalkoinen ja hiukan epätarkka. Parempina aikoina huolettomasti napattu kuva. Richard Parker katsoo poispäin. Ei edes huomaa olevansa kuvattavana.''

Toisessa osassa alkaa uskomaton selviytymistarina. Kanada saa odottaa, kun rahtilaiva uppoaa. Pii jää oman onnensa nojaan. Tyynivaltameri ja vähäiset selviytymistarpeet ovat jo yksi ongelma. Toinen ongelma on Richard Parker, bengalintiikeri, joka jakaa pelastusveneen pojan kanssa. Hintelä Pii onnistuu viettämään kuukausia keskellä armotonta valtamerta, verta janoavan tiikerin kanssa.

''Elämää pelastusveneessä ei oikeastaan voi sanoa elämäksi. Se on kuin shakin loppupeliä, peliä muutamalla nappulalla.''

Kolmannessa osassa päästään kuivalle maalle ja tarina ikään kuin puretaan.

Tulkitsin ensimmäisen osan uskonnollista miettelöistä ja toisesta siteerauksesta jo alussa, ettei tarinassa kaikki välttämättä ole sitä miltä vaikuttaa. Häkellyin. Tekijän esipuheessa Martel kiittää herra Patelia ja muita tarinassa esiintyviä hahmoja, mikä tässä tarinassa on totta ja mikä ei? Voiko luokkakuvassa mukamas olla tiikeri?

Tarina ei ole totta ja samalla ennen kaikkea on. Kaikissa uskonnoissahan pyöritellään samoja palloja, niitä vain kutsutaan eri nimillä. Onko väliä pukeeko toivonsa Ganeshaan tai Muhammediin? Tärkeintä on, että mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa ihmisellä on toivoa ja uskoa parempaan.

Pidin kirjasta paljon, tai oikeastaan rakastin. Vastoin ennakkoluulojani. En nimittäin ole uskonnollinen, enkä ole oikein välittänyt noista luonnon kuvauksistakaan. Mieluummin löisin itseäni haarukalla silmään kuin lukisin Lokki Joonatanin uudestaan. Mutta tätä rakastan.

Luontokuvaukset on nimittäin kirjoitettu elävästi. Melkein pystyin haistamaan ja maistamaan suolaisen, kirkkaansinisen Tyynenmeren ja näkemään lentokalat ja kilpikonnat. Martel on selvästi tehnyt taustatutkimusta myös eläinten käyttäytymisestä, Richard Parkerin käytös, reviirinmuodostukset sun muut oli kiinnostavasti ja asiantuntevan tuntuisesti kerrottu.

Toinen elävästi kerrottu asia on Piin epätoivoinen taistelu kuolemaa vastaan. Kilpikonnan veren juonti, hajoavat vaatteet, aurinkotislaimet, kylmä, kuuma, nääntyminen. Elin tuskassa mukana, samalla yrittäen tallettaa muistiin niksejä worst case scenarioiden varalle.

Uskon, että en unohda tätä kirjaa ikinä.






keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Lukuopas-palvelu, jättekiva!

Kyseessä on siis sähköinen palvelu, varsin yksinkertainen sellainen. Täytät pienen lomakkeen lukumieltymyksistä, mistä pidät ja mistä et. Esimerkkiteoksiakin saa pistää. Menee muutama päivä ja saat sähköpostiisi suosituslistan kirjastonhoitajalta. Omassa lähikirjastossani ei ole palvelua käytössä, lomakkeeni kiiti Ouluun. .http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/lukuopas

Tässäpä näin näitä suosituksia.

Collins, Suzanne: Nälkäpeli-trilogia
Olen nähnyt pari Nälkäpeli-elokuvaa ja pidin niistä ainakin kovasti! Niissä on paljon aineksia mistä pidän. Jännitystä, yhteiskunta- ja viihdekritiikkiä ja vahva naispäähenkilö.

Orwell, George: Eläinten vallankumous
Pyörinyt mielessä jo monta vuotta tämä satiiriklassikko. Eläimet tekevät maatilalla vallankumouksen.

Nousiainen, Miikka: Vadelmavenepakolainen
Äitini on suitsuttanut tätä maasta taivaisiin. Kyllä äiti tietää? Hauskaa juttua Nousiainen ainakin heittää Hyvissä ja pahoissa uutisissa. Suomalaisten kateus ja alemmuuskompleksi länsinaapureihin on aika hulvaton aihepiiri, odotan tältä kirjalta paljon.

Selby Jr., Hubert: Päätepysäkki Brooklyn
Kirjailijan elämää ovat täyttäneet vastoinkäymiset, kuten heroiiniriippuvuus. Lähellä kuolemaakin on käyty. Tämä kirja on ilmestymisaikanaan aiheuttanut kohua karskilla tyylillään, mutta nykyisin pidetään klassikkona. Nappasin kirjastosta mukaan. Silmäillessäni sisälle huomasin tekstin olevan jotenkin vaikealukuisen oloista. Löysin Selbyltä myös Unelmien sielunmessun, joka ehkä kiinnostaa enemmän kuin tuo suositeltu.

Khemiri, Jonas Hassen: Ajatussulttaani
Ruotsalaisen Khemirin teos käsittelee siirtolaisuutta ja asenteita teini-ikäisen pojan näkökulmasta. Kaikki television tai internetin aukaisseet tietävät, että tämä jos joku on ajankohtaista ja jakaa kansan mielipiteet. Jyrkästikin. Siksi mielenkiintoinen aihe.

Sachar, Louis: Paahde
Nuortenkirja kertoo köyhästä pojasta, joka päätyy syyttömänä autiomaahan huonoihin oloihin työleirille kaivamaan kuoppia. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ilmeisesti suosittu kirja.

Page, Martin: Kuinka minusta tuli tyhmä
Päähenkilö päättää ''typerryttää'' itsensä, onhan nykymaailma tyhmyyttä arvossa pitävä. Väkisinkin tulee mieleen tuo juuri lukemani Doppler. Kuulostaa hyvältä tämäkin.

Dashner, James: Maze runner-Labyrintti
Labyrintti, josta ei tunnu olevan ulospääsyä ja päähenkilö, joka on menettänyt muistinsa. Tämä kuulostaa mystiseltä. Ja tämäkin on nuortenkirja. Itse luin varhaisteininä lähinnä Neiti etsiviä, nykyisin tarjolla tuntuu olevan kaikkea mielenkiintoista!

Harstad, Johan: Buzz Aldrin-Taviksena olemisen taito
Päähenkilö haluaisi olla tavallinen, mutta elämä muuttuu kun hän menettää työnsä ja rakkauden. Tässäkin menetetään muisti, mutta päädytään Tehtaaseen, terapiayhteisöön Färsaarilla.

Ambjorsen, Ingvar: Yö unelmoi päivästä
Norjalainen erakko Sune ja pulassa oleva vietnamilainen Vale pakenevat poliisia ja entisiä yhteisöjään Norjan metsiin.

Lukuoppaasta tuli ihan mielenkiintoisia ehdotuksia ja kaksi jo lainasinkin kirjastosta. Myöhemmin luvassa mietteitä teoksista.