Toisen roska on toisen aarre

Kävin viemässä eilen roskia ja sieltäpä löytyi paperinen kassi, jossa luki että saa ottaa. Joskus mietin, että elämässä on joko kaikki sattumaa tai mikään ei ole sattumaa. Tulin ilmaisista romaaneista erittäin iloiseksi.

Olin nimittäin pari päivää pohdiskellut tuota Katja Ketun Kätilöä ja Stephen Kingin Musta torni-sarjan läpi kahlaamista. Roald Dahlin Matildan puolestaan olen nähnyt elokuvana lapsena. Lukulistasta on tullut ihan mukavan pituinen, kun sain ideoita tuosta Lukuopas-palvelustakin.

Mieltä  kyllä lämmittää tälläiset arjen pienet, hyvät teot!

Yann Martel - Piin elämä

''Meriä oli monta. Meri ärjyi kuin tiikeri. Meri kuiskaili korvaan kuin salaisuuksia kertova ystävä. Meri kilisytti kolikoita taskussaan. Meri jylisi kuin maanvyörymä. Meri suhisi kuin hiekkapaperi puuta vasten. Meri kuulosti siltä kuin joku oksentaisi. Meri oli kuolemanhiljainen.''

Piin Elämä on tarina toivottomuudesta ja toivosta. Ennen kaikkea toivosta.

Tarina jakautuu kolmeen hyvin erilaiseen osaan.

Ensimmäisessä päähenkilö Piscine ''Pii'' Patel muistelee lapsuuttaan Intiassa. Hänen isänsä on eläintarhan johtaja. Eläinten kunnioittaminen tulee siis tutuksi pienestä pitäen. Hän ihailee rationaalista opettajaansa, mutta haluaisi olla samanaikaisesti kristitty, hindu ja muslimi, koska kokee voimaantuvansa kaikkien uskontojen opeista. Tämä aiheuttaa ihmetystä ja närää niin uskonopastajissa kuin vanhemmissakin. 1970-luvun Intian poliittisen tilanteen vuoksi perhe päättää muuttaa pois kotimaastaan.

''Samalla sivulla on toinenkin ryhmäkuva, jossa on etupäässä koululaisia. Hän naputtaa kuvaa.
' Tuossa on Richard Parker', hän sanoo. Olen ymmälläni. Katson tarkasti, yritän nähdä persoonallisuuden piirteiden takana. Tämäkin kuva on valitettavasti mustavalkoinen ja hiukan epätarkka. Parempina aikoina huolettomasti napattu kuva. Richard Parker katsoo poispäin. Ei edes huomaa olevansa kuvattavana.''

Toisessa osassa alkaa uskomaton selviytymistarina. Kanada saa odottaa, kun rahtilaiva uppoaa. Pii jää oman onnensa nojaan. Tyynivaltameri ja vähäiset selviytymistarpeet ovat jo yksi ongelma. Toinen ongelma on Richard Parker, bengalintiikeri, joka jakaa pelastusveneen pojan kanssa. Hintelä Pii onnistuu viettämään kuukausia keskellä armotonta valtamerta, verta janoavan tiikerin kanssa.

''Elämää pelastusveneessä ei oikeastaan voi sanoa elämäksi. Se on kuin shakin loppupeliä, peliä muutamalla nappulalla.''

Kolmannessa osassa päästään kuivalle maalle ja tarina ikään kuin puretaan.

Tulkitsin ensimmäisen osan uskonnollista miettelöistä ja toisesta siteerauksesta jo alussa, ettei tarinassa kaikki välttämättä ole sitä miltä vaikuttaa. Häkellyin. Tekijän esipuheessa Martel kiittää herra Patelia ja muita tarinassa esiintyviä hahmoja, mikä tässä tarinassa on totta ja mikä ei? Voiko luokkakuvassa mukamas olla tiikeri?

Tarina ei ole totta ja samalla ennen kaikkea on. Kaikissa uskonnoissahan pyöritellään samoja palloja, niitä vain kutsutaan eri nimillä. Onko väliä pukeeko toivonsa Ganeshaan tai Muhammediin? Tärkeintä on, että mahdottomilta tuntuvissa tilanteissa ihmisellä on toivoa ja uskoa parempaan.

Pidin kirjasta paljon, tai oikeastaan rakastin. Vastoin ennakkoluulojani. En nimittäin ole uskonnollinen, enkä ole oikein välittänyt noista luonnon kuvauksistakaan. Mieluummin löisin itseäni haarukalla silmään kuin lukisin Lokki Joonatanin uudestaan. Mutta tätä rakastan.

Luontokuvaukset on nimittäin kirjoitettu elävästi. Melkein pystyin haistamaan ja maistamaan suolaisen, kirkkaansinisen Tyynenmeren ja näkemään lentokalat ja kilpikonnat. Martel on selvästi tehnyt taustatutkimusta myös eläinten käyttäytymisestä, Richard Parkerin käytös, reviirinmuodostukset sun muut oli kiinnostavasti ja asiantuntevan tuntuisesti kerrottu.

Toinen elävästi kerrottu asia on Piin epätoivoinen taistelu kuolemaa vastaan. Kilpikonnan veren juonti, hajoavat vaatteet, aurinkotislaimet, kylmä, kuuma, nääntyminen. Elin tuskassa mukana, samalla yrittäen tallettaa muistiin niksejä worst case scenarioiden varalle.

Uskon, että en unohda tätä kirjaa ikinä.

Lukuopas-palvelu, jättekiva!

Kyseessä on siis sähköinen palvelu, varsin yksinkertainen sellainen. Täytät pienen lomakkeen lukumieltymyksistä, mistä pidät ja mistä et. Esimerkkiteoksiakin saa pistää. Menee muutama päivä ja saat sähköpostiisi suosituslistan kirjastonhoitajalta. Omassa lähikirjastossani ei ole palvelua käytössä, lomakkeeni kiiti Ouluun. .http://www.ouka.fi/oulu/kirjasto/lukuopas

Tässäpä näin näitä suosituksia.

Collins, Suzanne: Nälkäpeli-trilogia
Olen nähnyt pari Nälkäpeli-elokuvaa ja pidin niistä ainakin kovasti! Niissä on paljon aineksia mistä pidän. Jännitystä, yhteiskunta- ja viihdekritiikkiä ja vahva naispäähenkilö.

Orwell, George: Eläinten vallankumous
Pyörinyt mielessä jo monta vuotta tämä satiiriklassikko. Eläimet tekevät maatilalla vallankumouksen.

Nousiainen, Miikka: Vadelmavenepakolainen
Äitini on suitsuttanut tätä maasta taivaisiin. Kyllä äiti tietää? Hauskaa juttua Nousiainen ainakin heittää Hyvissä ja pahoissa uutisissa. Suomalaisten kateus ja alemmuuskompleksi länsinaapureihin on aika hulvaton aihepiiri, odotan tältä kirjalta paljon.

Selby Jr., Hubert: Päätepysäkki Brooklyn
Kirjailijan elämää ovat täyttäneet vastoinkäymiset, kuten heroiiniriippuvuus. Lähellä kuolemaakin on käyty. Tämä kirja on ilmestymisaikanaan aiheuttanut kohua karskilla tyylillään, mutta nykyisin pidetään klassikkona. Nappasin kirjastosta mukaan. Silmäillessäni sisälle huomasin tekstin olevan jotenkin vaikealukuisen oloista. Löysin Selbyltä myös Unelmien sielunmessun, joka ehkä kiinnostaa enemmän kuin tuo suositeltu.

Khemiri, Jonas Hassen: Ajatussulttaani
Ruotsalaisen Khemirin teos käsittelee siirtolaisuutta ja asenteita teini-ikäisen pojan näkökulmasta. Kaikki television tai internetin aukaisseet tietävät, että tämä jos joku on ajankohtaista ja jakaa kansan mielipiteet. Jyrkästikin. Siksi mielenkiintoinen aihe.

Sachar, Louis: Paahde
Nuortenkirja kertoo köyhästä pojasta, joka päätyy syyttömänä autiomaahan huonoihin oloihin työleirille kaivamaan kuoppia. Tarina vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ilmeisesti suosittu kirja.

Page, Martin: Kuinka minusta tuli tyhmä
Päähenkilö päättää ''typerryttää'' itsensä, onhan nykymaailma tyhmyyttä arvossa pitävä. Väkisinkin tulee mieleen tuo juuri lukemani Doppler. Kuulostaa hyvältä tämäkin.

Dashner, James: Maze runner-Labyrintti
Labyrintti, josta ei tunnu olevan ulospääsyä ja päähenkilö, joka on menettänyt muistinsa. Tämä kuulostaa mystiseltä. Ja tämäkin on nuortenkirja. Itse luin varhaisteininä lähinnä Neiti etsiviä, nykyisin tarjolla tuntuu olevan kaikkea mielenkiintoista!

Harstad, Johan: Buzz Aldrin-Taviksena olemisen taito
Päähenkilö haluaisi olla tavallinen, mutta elämä muuttuu kun hän menettää työnsä ja rakkauden. Tässäkin menetetään muisti, mutta päädytään Tehtaaseen, terapiayhteisöön Färsaarilla.

Ambjorsen, Ingvar: Yö unelmoi päivästä
Norjalainen erakko Sune ja pulassa oleva vietnamilainen Vale pakenevat poliisia ja entisiä yhteisöjään Norjan metsiin.

Lukuoppaasta tuli ihan mielenkiintoisia ehdotuksia ja kaksi jo lainasinkin kirjastosta. Myöhemmin luvassa mietteitä teoksista.

Esa Sariola - Miehelle kuuluu kaikki

Vuoden 2004 ehdokas Runeberg-palkinnon saajaksi

Provosoiva nimi, hauska juonen kuvaus. Seuraavaksi olinkin kassalla.

Päähenkilö Heinonen on menestynyt liikemies ja yrittäjä, joka joutuu omituiseen tilanteeseen kaupassa. Tuntemattomat henkilöt aiheettomasti syyttävät häntä itsensäpaljastelusta. Myymäläpäällikönkään kanssa absurdiin tilanteeseen ei saada tolkkua. Heinonen tulee nolatuksi. Mikä kamalinta, naisten edessä.

Tapauksesta järkyttyneenä Heinonen saa miehisen identiteettikriisin ja kasaa työryhmän. Missio on: Miehelle kuuluu kaikki. Naisia ei oteta mukaan projektiin, joka on niin talk showta kuin lautapeliäkin. Koko homma ajautuu ongelmiin, kun töissä nokitaan järjestystä ja Heinonen päätyy lööpeihin.

Hahmot ovat stereotyyppisiä, ärsyttäviäkin. Miehet juoksevat nuorten naisten perässä pakoon vaimojaan, jotka nalkuttavat ja syyttelevät tyhjästä. Parikymppiset naiset ovat jännittäviä ja liikahtavat vasta puolenpäivän jälkeen mihinkään suuntaan. Pojan klopit hölmöilevät, pojat on poikii.

Tämän Sariola saa omasta puolestani kuitenkin tehdä, sillä hän osaa kirjoittaa asiantuntevasti, Sariola on kirjoittanut tietokirjoja sekä toiminut psykologina ja tutkijana. Ja ennen kaikkea hän osaa kirjoittaa humoristisesti:

''Östlund jätti pojan nukkumaan ja meni ruokapöydän ääreen lukemaan lehteä. Siellä kerrottiin, että Englannissa miesten hedelmällisyys oli laskenut romahdusmaisesti. Se johtui siitä, että vessat huuhdottiin jokiin. Naisten syömistä ehkäisypillereistä valui virtsan mukana niin paljon estrogeeniä juomaveteen, että miesten siittiöntuotanto lakkasi. Vedenpuhdistamot eivät pystyneet erottamaan hormoneja vedestä. Östlund luki uutisen toiseen kertaan. Miehet pakotettiin ottamaan hormoneja naisten virtsasta. Jumalauta mitä meille tehdään. Joku oli saatava vastuuseen.''

Mitään naistenvihaajia nämä hahmot eivät kuitenkaan ole. Pikemminkin hämmentyneitä. Oma vaimo onkin vihamielinen ja aivan eri ihminen kuin se, jonka kanssa meni naimisiin. Naiset yrittävät muuttaa vastentahtoisia miehiään ja pettyvät kun eivät onnistu.

Toinen asia joka on hyvin kuvattu on työyhteisö. Nokkimisjärjestys, suhteiden vaikutus, kuppikuntailu ja sukupuolten eri menetelmät siitä miten asiat töissä hoidetaan.

Kirjaa oli ihan hauskaa lukea. Sariolalla on pohtiva ja tieteellinen ote ihmissuhteisiin ja sukupuolien välisen kommunikaation ongelmiin. Käpyrauhaset, projisoinnit sun muut. Vaikka inhottikin lukea siitä miten Korpi juoksee vaimon ja nuoren rakastajan välillä, hänenkin tilannettaan loppupeleissä ymmärsi ja myötäeli tuskaisia riitoja vaimon kanssa.

John Berendt - Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa

Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa kertoo ennen kaikkea Savannahista, eteläisen Georgian osavaltion pikkukaupungista. Kirja on siinä mielessä mielenkiintoinen, että romaanin kirjoittanut Berendt on itse päähenkilö ja tarina on totta, vaikkakin kaunokirjalliseen tyyliin kirjoitettu ja joidenkin hahmojen nimet on muutettu. Esimerkiksi  transvestiitti lady Chablis on todellinen henkilö, joka esittää itseään  elokuvaversiossa ja on itsekin kirjoittanut kirjan.

Newyorkilainen Berendt kiinnostuu Savannahin kaupungista ja sen värikkäistä hahmoista niin paljon, että päättää muuttaa kaupunkiin ja kirjoittaa kirjan. Ensimmäinen osa keskittyy kuvailemaan kaupungin historiaa, seurapiirivaikuttajien suhteiden dynamiikkaa ja kaupungin vanhoillisia asenteita ja sisäänpäinkääntyneisyyttä. Tunnelma on seisahtunut. Paljoa ei tapahdu, päähenkilö tuntuu lähinnä tekevän havaintoja eri ihmisistä ja nauttivan olostaan.

Toinen osa onkin sitten aivan erilainen. Kaupungissa tapahtuu yllättäen murha, josta joutuu syytteeseen kaupungin kermaan kuuluva antiikkikauppias. Rikoksen selvittely johtaa neljään spektaakkelimaiseen oikeudenkäyntiin sekä voodoomenoihin, joissa puoltayötä ennen tehdään puoli tuntia hyvää ja jälkeen puolituntia pahaa.

'' 'Ajattele vähän!' hän sanoi. 'Nyt meillä on lisäksi murhaaja herraskartanossa. Jumalauta! Tehdäänpä tilannekatsaus. Meillä on vinksahtanut ötökkäspesialisti, joka hiippailee ympäri kaupunkia hengenvaarillinen myrkkypullo kourassa. Meillä oli musta homotransu, ukonkäppänä joka ulkoiluttaa kuviteltua koiraa, ja nyt hinttimurhajuttu. Ystävä hyvä, kyllä sinä helvetinmoiseen elokuvaan Mandyn ja minut heität.' ''

Ensimmäinen osa kirjasta tuntui pitkäveteiseltä ja turhan  paljon matkailumainokselta Savannahiin. Eri hahmoihin tutustuttaminen on parasta antia, suosikeiksi nousivat murhasta syytetty Jim Williams psykonoppineen ja lady Chablis (joka varastaa shown useampaankin otteeseen). Henkilöt luultavasti ovat tapahtuma-aikana tarkoituksellisestikin tehneet itsestään mielenkiintoisempia ja antaneet materiaalia kun kerran ovat tienneet olleensa tekemisissä romaania suunnittelevan kirjailijan kanssa...

Berendt lienee ajatellut ensin tutustuttavansa lukijan kaikessa rauhassa paikkaan ja hahmoihin ja vasta sitten ''räjäyttävänsä pommin'' murhalla, voodoolla ja niistä seuraavilla käänteillä.

Valitsin tämän, koska lapsena omistin Clint Eastwoodin ohjaaman Keskiyö hyvän ja pahan puutarhassa-vhs:n. Elokuvaan en ala kirjaa vertaamaan, muistikuvat siitä ovat suht hatarat. Muistin kirjastossa patsaan kuvan kannessa nähdessäni kuitenkin jonkinlaisen positiivisen muiston leffasta ja siksi päätin tarttua kirjaan.

Loppuvaikutelmaksi jäi ihan jees-tunnelmat. Jos ensimmäinen osa olisi ollut vähän lennokkaampi, kirja olisi itselleni ainakin herännyt eloon aiemmin.